Boulderointi

#olddognewtricks part 3

Vanha koira, Uudet kujeet. Part III, Tavoitteet

Tavoitteen asettaminen on itselle ollut urheilussa aina melkoisen merkittävässä roolissa, kilpailuhenkinen herrasmies kun olen. Nuorempana kilpailuhenkisyyttä oli aika lailla hankalampaa kanavoida järkevällä tavalla, mutta kiipeilyn kautta se on ollut helpompaa, kun voi kilpailla itseään vastaan. Tästä syystä reittien asettaminen tavoitteeksi on ollut erinomainen tapa motivoida itseään tavoitteellisesti. Kuten jo aiemmassa tekstissä tuli mainittua, projektoiminen oli itselle melkoista pakkopullaa kiipeilyharrastuksessa ensimmäiset 20 vuotta, mutta viimeisten vuosien aikana siihen on löytynyt uusi näkökulma ja jopa viehtymys. Vanha oululainen sanonta sanoo ”Reitillä ei väliä, 8a greidi on Jumala”. Itse en ole päässyt reitin valitsemisessa tähän moodiin, vaan melko lailla aina reitti on ennemminkin valinnut minut. Esimerkkinä voisi nostaa esiin esimerkiksi Juha Saatsi klassikon ”Leipäkarkea” Halsvuoresta, Jyväskylässä. Ensivisiitti kalliolle tapahtui osaltani 90-luvulla ja tällöin reitti näytti niin saavuttamattomalle, että ihmettelimme miksi kyseisessä kohden yleensäkään oli pultteja. Vuosien varrella tarinat Halsvuoren reiteistä ja nuoruuden sankareiden Kaukon veljesten uroteoista kyseisillä klassikoilla lisäsivät glooriaa. Kun reitille viimein eksyin ja tohdin siihen tarttua, onnistuin löytämään uuden betan. Muutaman session jälkeen sain kellistettyä ja oli fiilis melkoinen… Monesti itselle merkitykselliset reitit liittyvätkin osaltaan tarinoihin niiden takana. Kuka teki ensinousun ja milloin? Kenen kanssa sain jakaa työstelyn aikaan saamat fiilikset? Ai niin, pahoittelut vielä kerran Eskolle uuden betan löytämisestä 😉 Toisaalta edelleen sitä mieltä, että reitin muuvit muuttuivat mielestäni niin paremmaksi!

Tämän PT-hankkeen yksi päätavoitteista on kiivetä kovempaa kuin koskaan ennen. Steve McCluren mukaan omaa maksimia lähentelevää projektia valittaessa sen tulisi täyttää mielellään kolme toivetta:

1. Reitti inspiroi sinua.

2. Reitti tukee vahvuuksiasi. Tarkoituksena on kuitenkin kiivetä omaa maksimia.

3. Reitti on realistisesti saavutettavissa. Onko se tarpeeksi lähellä, jotta sitä pääsee helposti työstämään? Kastuuko se helposti/ kuivuuko nopeasti? Onko se auringossa koko päivän? Onko kavereilla samalla kalliolla projekteja?

Uuno Epsanjassa part I

 

Amen Break, 8b. Päätavoite 1. 2021 ->

Amen Break valitsi minut jo vuosia sitten, kun olin Mustavuoressa ja Haakanan Rami teki reittiin ensinousun. Satuin vielä saamaan ensinousun nauhalle ja poikani Veeti editoi siitä tallenteen, jonka olen katsonut joitain kymmeniä kertoja (vaiko satoja? Toim. huom.). Mutta täyttääkö Amen Break yllä mainitut kolme kriteeriä?

1. Inspiraatiota reitille ei puutu. Mielestäni se on Mustavuoren hienoin linja (tai no ehkä Sagittariuksen jälkeen). Haakanan Ramin ensinousun todistaminen reitille oli väkevä kokemus. Lisäksi muuvit ovat poikkeuksellisen hienoja ja varsin tavallisuudesta poikkeavia.

2. Palveleeko reitti omia vahvuuksia. Ei. Oma kiipeilytyyli on ennemminkin liskoilua ja matelua, kuin paukuttelua ja painiskelua. Eli työtä vaaditaan tältä osin paljon.

3. Onko se realistisesti saavutettavissa? Kyllä. Kalliolle on meiltä kotoa matkaa autolla ajallisesti n. 45min ja kalliolla on viimeistään alle tunnissa. Reitti on melko lailla aina kuiva ja puut varjostavat sitä, joten aurinkokaan ei lähmi otteita lälleröiksi. Reitillä ei myöskään ole silppuriotteita, joten nahkat eivät mene heti silsaksi. Bonariksi useampikin kiipeilykaveri on jo lupautunut kalliolle mukaan.

Kaksi kolmesta on mielestäni tarpeeksi hyvä saldo. Inspiroivaa reittiä ei saa väkisin itselle synnytettyä ja saavutettavuus on reittiä työstäessä ehkä inspiroivuuden ohella tärkein kriteeri. Luotankin Voeman poikiin, että fyysisiä osa-alueita saadaan talven aikana muutettua niin, että heikkoudet muuttuvat vahvuuksiksi.

Kävin reitillä kerran vuosia sitten, mutta sain niin reippaasti märkiä lapasia poskille, että uusintavisiitti tapahtui vasta tänä kesänä. Tänä kesänä jokin oli kliksahtanut paremmin kohdalleen, ehkäpä koronakevään pakottaman ulkoboulderoinnin vuoksi. Sain ensimmäisillä työstökerroilla tehtyä kaikki muuvit yhtä jalkamuuvia ja underimätsiä lukuun ottamatta. Itseluottamusbuusterina toimi myös kesän viimeisellä työstökerralla onnistunut linkki undereista toppifeissille saakka. Samalla hoksasin kuitenkin myös sen, että kokonaiskunnon on oltava aika paljon kovempi, jotta lähetys joskus olisi oikeasti mahdollinen. Reitti on varsinainen energiasyöppö, koska se on erittäin jyrkkä ja kiipeily on melkoista kokovartalopainia.

Itselle reitti jakaantuu kolmeen osaan: 1. Ensimmäiset kolme pultinväliä ovat helpohkoa kauhomista, isoja muuveja hyvillä otteilla. Ehkä noin 6B boulderi. Kuitenkin niin jyrkkää, että varsinaiseen kruksiin mennessä parhaat mehut tuntuvat jo jollain tapaa ehtyneen. 2. Varsinainen kruksi alkaa hyviltä otteilta kolmannen klipin jälkeen ja on itsessään yksi hienoimpia bouldereita johon olen Suomessa koskenut. Undereita, kneebareja, corejäpitystä ja itselle tarkkoja vartalonasentoja. Koska ollaan omalla limitillä, on se myös aika keliherkkä ja tuuli on itselle lähes pakollinen (mielellään vielä pohjoistuuli). Noin 10 muuvia ja vaikeutta 7A+/ B+ boulderin verran, vastaajasta riippuen. 3. Toppifeissi itsessään ei ole muuhun reittiin nähden vaikea, ehkä 6c+/7a köysireitti. Kiipeily on kuitenkin tarkkaa ja teknistä ja jos sen kiipeää huonosti, on suuri mahdollisuus pumpata itsensä alas joka tapauksessa. Yläosaa pystyy onneksi jumppaamaan itsevarmistavalla ja ajattelinkin hinkata sen siihen uskoon, että jos joskus yläkahvoille pääsen en ainakaan muuveja unohda…

Uskoisin, että talven aikana pääpaino ei tule olemaan missään yksittäisessä osa-alueessa, vaan kokonaistason nostamisessa kaikilla osa-alueilla.

Alla Rami Haakanan ensinousivideo Amen Breakista

 

Korben Dallas, 8A. Päätavoite 2. 2021

Koska itsensä haastamisessa on tarkoitus sukeltaa vahvasti syvään päätyyn, päädyimme Keipsin ja Samin (Romppainen) kanssa lisäämään projektiin lisätvistin myös boulderointitavoitteen osalta. Itsellä on varsin kapeasti kokemusta kahdeksannen vaikeusasteen bouldereista, joten jätin tavoitereitin asettamisen mestari Romppaiselle, joka tuntee meitsin kiipeilytyylin ja vahvuudet/ heikkoudet vähintäänkin tarpeeksi hyvin. Sami voikin pohtia miksi tähän päädyttiin?

Uuno Epsanjassa part II

Muistan, että Antti tuossa kevään aikana pohdiskeli Instagramissa, että vieläköhän sitä näillä kilsoilla pystyisi kasia boulderoimaan? Vastaus tähän kysymykseen Antin kohdalla on hyvinkin selkeä: Se riippuu täysin siitä haluatko sinä kiivetä sellaisen? Mietiskellessämme tavoitteita tälle Antin mieskuntoprojektille nostin ns. kissan pöydälle ja sanoin tietäväni jo sopivan reitinkin. Lökkiön kiipeilyalueella löytyy todella hieno Anton Johanssonin avaama kanttireitti nimeltä ”Korben Dallas”, joka sopisi Antin kiipeilytyylille erinomaisesti. Mitä tahansa raparänniä en lähtisi pelkän greidin takia suosittelemaan kenellekkään, sillä greidi ei tässä firmassa todellakaan ole Jumala! (sori vaan Jarmo 😉 Korben Dallas on esteettisesti kaunis, mukavan kokoinen linja ja kiipeily tapahtuu pääosin krimpeillä ja lopussa myös kanttia puristellen. Profiili on miltei vertikaalia ja muuveja kertyy kymmenkunta. Alkuun tehdään muutama helpompi muuvi, jonka jälkeen otteet vähän pienenevät ja reitin keskivaiheilta löytyy parin napakamman muuvin sekvenssi. Lopussakin täytyy pysyä skarppina, sillä kiipeillä saa ihan viimeiseen muuvin asti. Tätä linjaa voin suositella lämmöllä, sillä tiedän että, jos tämän kipaisee toppiin asti, niin hyvän olon tunteelta ei voi välttyä!”

Alla video Juha Hinkkasen noususta Korben Dallasiin

Kultakuume, 8a. Malo, 8a. Välitavoitteet 2021

Jotta pää ei jumahtaisi kiinni kahteen munaan korissa, otettiin keväälle / kesälle mukaan pari realistisesti tavoitettavaa lisämunaa, eli välitavoitetta. Kumpainenkin kyseisistä reiteistä täyttää kaikki kolme McCluren tavoiteprojektin määrettä. Ovat inspiroivia linjoja, palvelevat omia vahvuuksia ja ovat tarpeeksi helposti saavutettavissa matkan ja olosuhteiden puolesta. Bonariksi ne sijaitsevat Suomen hienoimmalla sporttikalliolla, Simpeleen Haukkavuorella.

Kummatkin ovat noin 25 metriä korkeita loivasti hänkkääviä kestävyys-/ voimakestävyysreittejä. Kumpikin reitti jakaantuu melko lailla selkeästi kahteen osaan. Alun tasainen 10-15m voimakestävyyskrimppailuosuus, hyvä lepo ja toinen osio. Kultakuumeessa loppupätkä on alkua selkeästi helpompi, kun taasen Malossa kruksi löytyykin vasta levon jälkeen. Perussuomikiipeilystä poiketen kiipeily on molemmissa tasaisen kirpakkaa, eikä kummassakaan ole selkeää lyhyttä boulderkruksia. Oleelliset tarvittavat osa-alueet ovatkin jalkatekniikka, corekestävyys (jalkkiksien huonouden takia) ja samaan syssyyn krimppivoimakestävyys.

Onko näihin tavoitteisiin realistista päästä?

Alla Samin ja Keipsin pohdinta suunnitelmasta. Oma tämänhetkinen arvio (40/60, 50/50) tavoitteisiin pääsyn mahdollisuudesta…

Tavoitteiden asettaminen on tärkeää sekä urheilijan motivaation kannalta kuin myös niihin pääsemisen kannalta. Nämä projektin ns. päätavoitteet eivät ole suinkaan ainoita asetettavia tavoitteita, vaan matkalle asetetaan useita välitavoitteita. Heti alkukartoituksessa saadaan mitattavia tuloksia, joiden pohjalta arvioidaan urheilijan tämän hetkinen tasoa osa-alueittain. Urheilijan tavoitteisiin peilaten eri osa-alueisiin asetetaan tavoitteet, joita kohti lähetään pyrkimään treenikauden aikana. Esimerkiksi Antin tapauksessa kestävyysominaisuuksia mitattiin mm. campuslaudalla tehtävällä testillä, jossa jalat pysyvät samoilla otteilla ja kädet kulkevat rimoilla tiettyä toistuvaa sekvenssiä, siihen asti että tykit hyytyy… Antin ensimmäisen testin tulos oli 8 kierrosta ja tavoitteena olisi saada nousemaan tämä kevääseen mennessä vähintään 20 kierroksen paremmalle puolen. Tämä siis vain yhtenä tavoitteena useista osa-alueista…

Valmentajan näkökulmasta tällainen vanhan sotaratsun piiskaaminen on erittäin mielenkiintoinen haaste, koska treenihistoriaa löytyy pohjalta paljon. Treeniä ei missään nimessä voida lisätä, vaan enemmänkin vaan fokusoida sitä olennaisille osa-alueille. Antin päätavoite ”Amen Break” on rohkea tavoite ja sen täyttäminen vaatii varmasti kovaa ponnistelua sekä treenissä, että itse lähetyksessä. Ainahan tällaiset projektit vaativat sen, että moni asia loksahtaa kohdalleen ja erityisesti köysikiipeilyssä myös mentaalipuolen osuus korostuu kun yritykset päivää kohti ovat melko rajalliset.” pohtii Keipsi ja Sami jatkaa: ”Yhteisen treeni- ja kiipeilyhistoriamme takia tunnen kaverin melkolailla hyvin ja mielestäni tästä projektista erityisen mielenkiintoisen tekee se, että Anttihan on viimeiset pari vuotta treenannut hyvinkin järkevästi. Monesti PT-asiakkaan treenihistoriasta löytyy paljon enemmän korjattavaa tai sitä ei yksinkertaisesti oikeastaan edes ole. Tosin jos tällainen projekti oltaisi tehty Antille kymmenen vuotta sitten, ei tästä olisi tullut yhtään mitään, sillä kaverin menohalut olivat yksinkertaisesti liian suuret. Salaa treenaamista olisi tapahtunut ja paljon! Eli siis jos joitain hyviä puolia ikääntymisestä hakee, niin sen minkä testotasoissa häviää sen viisaudessa voittaa :-)”

Usko tirehtöörin keväälle ajoittuvaan mieskuntopiikkiin näyttää olevan VOEMAn tiimin keskuudessa erittäin suuri! 🙂

Uuno Epsanjassa part III

#olddognewtricks part 2

Vanha koira uudet kujeet part 2

”Vanha koira, uudet kujeet” -sarjassa seurataan 25 vuotta kiipeilyä harrastaneen Antti Liukkosen treenaamista talven ajan VOEMAn PT-tiimin Keipsin ja Nikon johdolla. Antti kertoo kokemuksiaan viikoittain ja sopivan paikan tullen kirjoituksia höystetään kuvilla ja videoilla. Sanottakoon vielä, että huumori on turinoinnissa vahvasti läsnä, eli don’t take it too seriously, just enjoy the ride! ;-)”

Yksi merkittävimpiä syitä koko projektin aloittamiseen ja täyden ”Platina” pt-valmennuspaketin valitsemiseen on se, että iän myötä kroppa on alkanut falskaamaan sieltä sun täältä. Vuosien ajan on periaatteessa tiennyt, että kehonhuoltoon ja vastalihasten vahvistamiseen tulisi käyttää enenevä määrä aikaa ja vaivaa iän karttuessa. Se on kuitenkin monesti tylsää ja on mukavampaa vetää krimpeistä mahdollisimman kovasti, koska sen siirtovaikutus ulkokiipeilyyn on itselle helpommin perusteltavissa.

Noin 35 ikävuoteen saakka kroppa pysyi suht hyvin kasassa, varsinkin kun tuli harrastettua kaikkea mahdollista liikuntaa varsin monipuolisesti. Paikkojen rikkoutuminen tuolloin olikin ennemminkin omaa tyhmyyttä (sormien tendojen ja takareisien poksahtelu huonon lämmittelyn tai ylirasituksen vuoksi), kuin pikkuhiljaa hiipivät rasitusvammat selässä tai olkapäissä.

Omalta osalta olkapäiden kanssa on-off reistailu alkoi kymmenisen vuotta sitten kiertäjäkalvosimen napsahdettua pariinkin otteeseen eri reiteillä. Jälkiviisaana voi toki todeta, että niitä haavereita ei tullut koskaan kunnolla jumpattua kuntoon ja sitä virhettä ollaankin maksettu takaisin tasaisesti jo vuosia. Aina välillä ne ovat olleet vihoittelematta jonkin aikaa, mutta heti kun on jättänyt peruskuntopiirijumpan tyhmyyttään pois, ovat vaivat palanneet. Toista olkapäätä jossain välissä kuvailtiin magneetissakin, mutta isompia repeämiä ei ollut, kulumia kylläkin enemmän ja vähemmän.

Selän osalta toiminnalliset jumit ovat pääsääntöisesti pysyneet aisoissa säännöllisen epäsäännöllisellä hieronnalla. Talven 2020 aikana treeni ei pitänyt sisällään käytännössä muuta kuin kiipeilyä ja satunnaista kuntopiirijumppaa. Tämä yhdistettynä melko massiiviseen autolla ajamiseen sai aikaan varsin nihkeitä alaselkävaivoja. Vertailimme talven Espanjan boulderretkellä oireitamme veli Romppaisen kanssa ja jytkyttelimme setämiesosaston kanssa alaselkä- ja pakaraosastojamme lihashuoltovasaralla, eli kansakielellä ”jytkyttimellä” koko retken ajan. Kevään aikana Romppaisen välilevyvaivat antoivatkin periksi, mutta itsellä aamut alkoivat vielä alkukesästäkin vatsalleen kääntymällä ja pakittamalla sängystä pois. Siinä vaiheessa, kun pytylle istuminen piti suorittaa aamuisin sihtaamalla kohdalleen ja pudottautumalla istumaan päätin, että lääkärin konsultaatio voisi olla paikallaan. Työterveyslääkäri oli mies paikallaan ja sanoi, ettei tässä vaiheessa tarjoa puukkoa eikä edes kuvantamista, koska jonkinlaisia löydöksiä tulisi allekirjoittaneen ikäryhmän miesedustajille melkein aina, jos kuvia otettaisiin. Ensisijaiseksi hoidoksi päätettiinkin kokeilla fysioterapiaa.

Fysioterapeutti Jani Laukkarinen selvitteli tottuneesti oireiden syitä ja pohti, että oleellista oireissa oli se, että heijastevaikutuksia ei ole raajoihin kovin pitkälle ja se, että kipu helpottaa päivällä kun selkään tulee liikettä. Herra pyysi allekirjoittaneen vatsalleen makuulleen ja käski jännittää kannikoita, napakasti pinnistystä tunnustellen. Tämän jälkeen hän pyysi testihenkilöä itseään pitämään peukaloita hellästi pakaroiden päällä ja käski jännittämään niitä vuoron perään. Muutoin jännittely onnistui hyvin, mutta oikeassa kankussa ei tapahtunut mitään ennen kuin oikein keskittyi. ”Sulla on nukahtanut pakara”. ”Nukahtanut pakara??”. Pakara oli päässyt nukahtamaan hyvinkin pitkälti paljosta autolla ajosta ja huonosta lihashuollosta johtuen. Hermotus aivoista kankkuun oli sekaisin ja se piti saada käynnistymään uudelleen. Jani lupasi, että tehokkaalla treenillä siinä pitäisi mennä kuutisen viikkoa ja sen verran kyseisen kankun takaisin eloon herättelyyn menikin.

Nyt kankku alkaa olla jo melko eloisa ja olkapäätkään eivät enää ole tulehtuneet, koska älysin pitää vajaan kuukauden tauon syksyn lähetystöiden jälkeen. Odotusarvo pt-pakettiin kuuluvasta fysioterapiatestistä ja henkilökohtaisesta kehonhuolto-ohjelmasta onkin se, että pääsisi treenaamaan paikat kuntoon, jotta voisi treenata oikeasti kiipeilyä (kovaa).

Alla videotallenne testisessiosta ja fysioterapeutti Nikon pohdintaa testiyksilön toimintakyvystä.

”Tämä vuosien marinoima raamikas paketti on imenyt vuosien varrella puoleensa paljon hyvää, mutta kieltämättä pienestä öljyämisestä ei olisi haittaa. Selkeiksi kehityskohteiksi nousivat olkapäiden liikkuvuus ja pakaroiden voimatasot sekä ailahtelevainen hermotus. Suuteluhommat jätettiin vielä työkalupakkiin odottelemaan ja päätetiin lähteä tuloksia liikkeen kautta. Hyvä tästä tullee!°

Terveisin -Niko

Savon vaikeimmat boulderit?

Jostain syystä nyt tullee paljon  kysymyksiä ”Mikä on Savon vaikein boulderi”? Kerta toisensa jälkeen tähän joutuu antamaan tylsän vastauksen ”riippuu ihan kiipeilijästä mikä reitti on kenelle vaikea ja mikä ei”… 

Kannattaako siis Savvoon lähtee vaikeiden reittien perässä? No tokkiisa! Tässäpä listattuna Pohjois-Savon vaikeimpia bouldereita ja muutama sana infoa jokaisesta, jotta saadaan Savon matkailu aivan uudelle levelille 😉 

Nää nyt tulee ihan missä sattuu järjestyksessä:

Kovasikajuttu 8a+

(Suonenjoki, Vehvilä. Ensinousu Sami Romppainen 2014. Toistot: Sami Koponen).
”Jyrkkä kompressiopaukuttelu hyvillä otteilla. Ei yksittäistä vaikeaa muuvia, vaan tasaista huukkailua ja kantin paukuttelua hänkin loppuun saakka. ”  Lue täältä lisää ja katso video!

Spice Ice 8a

(Riverboulders, Kuopio. Ensinousu Sami Koponen 2016. Toistamaton.)
”Teknistä vertikaalikrimppailua alussa ja loppuun kunnon dyno!”

Nepenthe 8a

(Viitaniemi, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2015. Toistot: Jere Jurtig, Sami Koponen).
”Uljas miedosti hänkkäävä kantti Viitaniemen meteoriittikivellä. Alussa sormekasta ja teknistä kiipeilyä, helpottuu loppua kohti, mutta loppuun saakka saa ihan skarppina olla…” Video löytyy täältä!

Fail Compilation 8a

(Neulamäki, Kuopio. Ensinousu Ville Koskela 2012. Toistot: Sami Romppainen, Sami Koponen. 
”Jyrkkä, poweri alku, jonka jälkeen tekninen asentojuttumuuvi. Toisille poweriveto sloupperiin on vaikeampi ja toisille balanssimuuvi. Hieno klassikkoreitti! Koskelan klassikkovideo löytyy täältä.”

L’Enfant Sauvage 8a

(Viitaniemi, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2012. Toistamaton)
”Lyhyt ja ytimekäs kompressioreitti Viitiksen rantakivellä. Aivan helemi kivenlaatu. Videon löydät täältä

Atlantis 8a

(Varkaus. Ensinousu Sami Romppainen 2011. Toistot: Sami Koponen, Rami Haakana, Jere Hurtig)
”Powerikattoboulderi. Vaatii hieman sormilta, mutta aika paljon enemmän corelta. Selkeä kruksimuuvi, slouppaavaan pinchiin veto kroppa hankalasti sivuttaisessa asennossa. Katso video täältä

Aina mun pitää 8a

(Rauhalahti, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2015. Toistot: Sami Koponen).
”Miedohkoa powerihänkkiä ja kruksissa oikeesti pienet otteet, yhden sormen krimppi ja kahden sormen krimppi. Alkulämpimät pienellä dynolla… Videon löydät täältä

Fire Walk With Me 8a

(Viitaniemi, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2012. Toistamaton).
”Huonot otteet sekä käsien että jalkojen osalta. Pari napakkaa ja todella tarkkaa  muuvia. Assis vielä projektina…”

Attentaatti 8a

(Tahko, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2016. Toistamaton).
”Slouppereita ja asentojuttuja loistavalla kivenlaadulla. Tekninen ja varmaan myös vähän kitkariippuvainen. Tahkon huipulla, eli hienot maisemat kaupanpäälle”

Feet Into Mud Fist To The Sky 8a

(Rauhalahti, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2012. Toistamaton.)
”Vaatii sormivoimaa ja nahkaa. One move wonder. Video löytyy täältä”.

Chaos 7c+/8a

(Petonen, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2010. Toistot: Ville Koskela)
”Aikalailla one move wonder tämäkin. Pieniä otteita hänkillä ja alussa tekninen huukki. Video löytyy täältä.”

Hooligans holiday 7c+/8a

(Vehvilä, Suonenjoki. Ensinousu: Sami Romppainen 2016. Toistamaton)
”Huligaanin directi lopetus. Tricky sequence. Korkea reitti..”

Show Must Go On! 7c+

(Vehvilä, Suonenjoki. Ensinousu Sami Romppainen 2016. Toistamaton.)
”Aika lenkkariefektireitti. Olevinaan hyvät otteet, mutta vähän vaikeat asennot. Hyvän kokonen linja tämäkin”.

Versus 7c+

(Tahko, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2016. Toistamaton.)
”Kompressioreitti. Huonot jalat. Tekninen”.

Ode To The Fontainebleau 7c+

(Riverboulders, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2011. Toistamaton.
”Tekninen reitti huonohkoilla otteilla ja vaikeahkoilla asennoilla”.

Savolainen Tango 7c

(Riverboulders, Kuopio. Ensinousu Sami Romppainen 2011. Toistamaton.)
”Savolainen släbiongelma. Kiero kun mikä.”

No niin, nyt ei muuta kun matkalippuja hommaamaan ja Savon reissua kehille! Kysymyksiä saa heitellä vaikka tuohon kommentteihin tai privana jos tulee jotain mieleen. Guidoksikin voidaan lähteä aikataulujen puitteissa 🙂

Esittelyssä VOEMAn circuitit!

Kaikki höpisee kovasti VOEMAn circuiteista. Mitä ne on ja kenelle niistä on hyötyä? Tässäpä hieman juttua aiheesta!

Circuitit on eräs vanhimmista kiipeilyn treenimuodoista. Idea juontaa juurensa Ranskan Fontainebleuahun vuodelle 1947, jolloin ranskalainen kiipeilijä Fred Bernick avasi maalipurnukkansa ja piirteli ensimmäiset circuittimerkinnät legendaariselle Cuvier Rempartin sektorille.

Legendaarinen Fontsun circuittikirja 

Legendaarinen Fontsun circuittikirja

 

Circuitit niputtavat yhteen samantasoisia bouldereita ja kiipeilijä voi kiertää kätevästi reitiltä toiselle ja saada aikaan hyvän kiipeilytreenin. VOEMAn circuitit on suunniteltu niin, että ne pitävät sisällään aina kymmenen reittiä, jotka edustavat tyyliltään mahdollisimman monipuolista kiipeilyä. Joka circuitista siis löytyy loivempaa ja jyrkempää kiipeilyä sekä monipuolinen valikoima erilaisia otteita. Pyrimme myös aina siihen, että riippumatta vaikeustasosta reittien kiipeäminen edellyttää erilaisia teknisiä taitoja sekä pohtimista ja oivalluksia. Circuitit haastavat kiipeilijää siis monella eri tasolla.

VOEMAlta löytyy viisi eri tasoista circuittia, joista jokainen on merkitty eri värisillä pyörylämerkeillä. Kaikki circuitit alkavat tiskin vierestä ja etenevät loogisessa järjestyksessä ympäri hallin.

Circuitit on merkattu selkeästi eri värisillä pyörylöillä

Kenenkäs näitä circuitteja sitten kannattaa kiivetä? Tähän on helppoa vastata – kaikkien! Circuittien avulla on hyvä lämmitellä, hioa tekniikkaa, tutustua kiipeilyyn, monipuolistaa omia vahvuuksia, kohentaa kuntoa, viettää aikaa kavereitten kanssa, tehdä kova treeni, tehdä kevyt treeni, hankkia kestävyyttä, kehittää voemaa… Circuitteja voi hyödyntää monella tapaa! Jos ei aukene, niin tule ihmeessä kysäisemään tiskiltä lisää, niin myö toki neuvotaan!

Seuraavassa vilimin pätkässä Sami ja Minna tekee parhaansa kertoakseen teille mitä circuitit VOEMAlla tarkoittaa 🙂

VOEMAn circuitit from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.

P.S. Jos on tarvetta päteville tv-juontajille esim. Linnanjuhliin tai muihin kekkereihin, niin kyselkää ihmeessä 😉

Lähteet: Escalade á Fontainebleau (Jo & Francoise Montchausse et Jacky Godoffe 1990)

VOEMAn circuittijuliste 

VOEMAn circuittijuliste

Voemagram kuvakisa 2016

Jo perinteeksi muodostunut VOEMAn kuvakisa on taas ratkottu! Kilpailu keräsi edellisen vuoden tapaan noin 50 kuvan saldon. Tuomaripöydän takaa löytyy taas ”vakioraati” eli kiipeilevät valokuvaajat Marko Kauko ja Sami Romppainen.

Kuvasadossa oli otoksia niin ulkomailta kuin kotimaankamaraltakin.

Voittajat palkitaan VOEMAn lahjakortein (voittajalle 50€, kakkoselle 30€ ja kolmoselle 20€).

 SIJA 1
Rollo Mixed

”Kuvassa on hienosti tilantuntua. Kenellekään ei jää epäselväksi, että kyseessä ei ole mikään pikkureitti. Ehkä kuva olisi ollut vielä tehokkaampi jos kiipeilijä olisi ollut vähän lähempänä? Loistava ruutu jokatapauksessa!” – Marko Kauko

SIJA 2
Lari Törrönen

”Loistavasti vangittu vastavalo luo kuvaan tunnelman, johon ainakin kaikki Lofooteilla vierailleet voivat taatusti yhtyä. Kuvan selkeät linjat viehättävät ja sommitelma on tosiaankin kohdallaan. Heti aloin haaveilemaan Norjan reissusta 🙂 ” – Sami Romppainen

SIJA 3
Joochers

 

Kesäpäivän kivaa #bouldering #koivusaari #voema #voemagramkuvakisa2016

Kuva, jonka JB (@joochers) julkaisi

”Loistava kesäpäivän fiiliskuva paikasta, joka on varmasti tuttu monelle suomalaiselle boulderoitsijalle. Epäterävät alueet kehystävät hienosti leppoisan tunnelman.” – Marko Kauko

KUNNIAMAININTA
Mynzzi

 

Perhonen #climbing #nature #voema #voemagramkuvakisa2016 #bouldering

Kuva, jonka Mika Niskanen (@mynzzi) julkaisi

”Joskus (tai yleensä?) kiipeilysessiossa ei paljon urotekoja synny, mutta silti illalla huomaa muistelevansa päivän tunnelmia lämmöllä. Tähän kuvaan on vangittu hyvää tunnelmaa, joka syntyy jonakin päivänä yhdestä ja jonakin toisena päivänä toisesta jutusta. Hyvän fiiliksen kesäkuva!” – Sami Romppainen

Kiitokset kaikille osallistuneille ja mitä parraimmat onnittelut voittajille!!! Otetaan taas ensi vuonna uusiksi!

Problem Of The Week – kisareittejä ilman kisoja

Idea viikonreitistä syntyi viime keväänä ajellessani kotiin Helsingin Boulderkeskus Isatiksessa järjestyn reitintekokouluksen jälkeen. Koulutusta oli pitämässä maailmalla arvostettu ranskalainen  reitintekijä Tonde Katiyo. Koulutuksen jäljiltä olin täynnä intoa kisareittien tekemiseen ja aloin heti miettimään miten niiden tekemistä pääsisi treenaamaan enemmän. Aloin pyörittelemään asiaa päässäni ja tajusin samalla, että meillähän on toinenkin ongelma: Myöskään kiipeilijät eivät pääse kovin usein kiipeämään kisareittien tyylisiä reittejä. Kaikista kisastreameista näkee kyllä mitä vinkeimpiä boksiviritelmiä, mutta normaali kiipeilyn harrastaja ei pääse niihin liiemmin koskemaan. Reitinteon kannalta ongelmaksi muodostuu seinäpinta-alan, boksien sekä oikeanlaisten otteiden rajallisuus. Kiipeilykeskuksessa täytyy olla kuitenkin tarjolla paljon monenlaisia reittejä jokaiseen vaikeusasteeseen ja tämä sanelee raamit reitintekoon. Kisareitin tyyliset boksireitit vievät paljon tilaa, eli yksi reitti valtaa käytännössä aina kokonaisen seinäprofiilin. Eli jos tekisimme VOEMAlle pelkästään tämäntyylisiä viritelmiä niin meillä olisi seinillä yhteensä noin 10 reittiä 🙂

Problem Of The Week 

Jaakko painii boksien kanssa

 

Pelkällä powerilla ei pärjää

Yhtenä tärkeänä näkökulmana viikon reittien suunnittelussa pidän  muuvien laajaa teknistä skaalaa. Reitteihin pyritään ujuttamaan muuveja, joiden selvittäminen perustuu oppimiseen ja ne testaavat kipeilijää eri osa-alueilla. Muuvit voivat vaatia esimerkiksi koordinaatiota, jalkatekniikkaa, hermotusta, tasapainoa, reitinlukutaitoa tai henkistä kanttia. Haluamme innostaa kiipeilijöitä kokeilemaan ennakkoluulottomasti erilaisia kiipeilytyylejä ja eri tyylisiä muuveja. Pelkällä voimalla runttaamisen sijaan täytyy siis oppia liikkumaan oikein. Tähänhän kiipeily pohjimmiltaan perustuu – liikkumiseen seinällä.

Kisakiipeily on jatkuvasti mennyt yhä kauemmas ulkokiipeilyn tyylisestä intensiivisestä krimppailusta. Tähän löytyy mielestäni hyvinkin looginen selitys. Kovatasoisissa kilpailuissa kiipeilijöiden voimatasot ovat kautta linjan hyvinkin korkealla tasolla ja paremmuusjärjestykseen laittaminen alkaa olla melkoisen vaikeaa (ja erittäin tylsää) pelkästään voimaominaisuuksia testaamalla. Kiipeily on taitolaji, joka vaatii monipuolista osaamista ja toki kaikkia näitä ominaisuuksia täytyy mitata tasaisesti kautta linjan.

Problem Of The Week Ennakkoluulottomuus on varmasti yksi tärkeimmistä kehityksen edistäjistä!

Onko kisakiipeilytyylisten bouldereitten kiipeämisestä sitten hyötyä ulkoboulderointiin? Minun vastaukseni tähän on ehdottomasti kyllä. Vaikka kivillä tehtävät muuvit ovatkin keskimäärin hieman ”kesympiä” verrattuna moniin kisabouldereihin löytyy niiden taustalta aivan samat ominaisuudet, joita pitäisi kehittää. Moni miettii mitä hyötyä jostain parkourtyylisestä boksihyppelystä voi olla ulkoboulderointiin? Tässäpä esimerkiksi pari näkökulmaa:

1 ) Melko usealla kiipeilijällä on ongelmia esimerkiksi dynaamisten muuvien kanssa. Kiipeilytyyli on luonnostaan staattinen ja kynnys lähteä tekemään dynaamisia muuveja on korkealla. Toki tämän ongelman työstämiseen löytyy monenlaisiakin mahdollisuuksia, mutta tarttumalla ennakkoluulottomasti vaikka erilaisiin boksihyppelyihin tai run & jump tyylisiin haasteisiin pääsee työstämään tätä osa-aluetta erittäin hauskalla tavalla. Lisäksi tämän tyyliset haasteet tekevät erittäin hyvää kehon koordinaatiolle.

2 ) Toinen näkökulma liittyy kiipeilijän henkisen puolen kehittymiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Viikon reitti toimii loistavana välitavoitteena viikottaisessa treenissä. Kukin voi asettaa tasolleen sopivan tavoitteen. Joillakin henkilöillä sopiva tavoite on viikonreitin flash, jollakin toisella se voi olla reitin selättäminen viikon aikana ja tietenkin kaikkea siltä väliltä.

Problem Of The Week 

Jape ja ns. ”perstechnique”

 

Apua, missä greidilaput?!

Henkilökohtaisesti vieroksun hieman kisareittien greidaamista. Monet reiteistä perustuu nimenomaan muuvien oppimiseen ja tällöin reitti voi tuntua aluksi hyvinkin vaikealta. Sitten kun liikeradat alkavat olla hallussa reitti ei tunnu enää ollenkaan niin  vaikealta. Greidilapun laittaminen johtaisi siis innokkaita kiipeilijöitä tarpeettomasti harhaan ja moni saattaisi lapun nähtyään jopa jättää kokeilematta reittiä. Näiden syiden takia  olemme tietoisesti jättäneet viikonreiteistä greidilaput kokonaan pois. Avoimin mielin siis 🙂

Timanttista toimintaa vai silkkaa huuhaata?

Palaute viikonreiteistä on todella positiivista. Idean syntyessä kyllä tiesin, että tästä tulee hyvä juttu, mutta silti vastaanotto on ylittänyt kaikki odotuksemme! Jopa vannoutuneet ulkokiipeilyn harrastajat järjestävät asiansa nykyään niin, ettei vahingossakaan yksikään viikonreitti pääse menemään ohi! Se on paljon se 🙂

VOEMAn viikonreitit Youtube soittolistallamme (uusin ekaks):

– Sami / VOEMA

Scroll to top