kiipeily

#olddognewtricks part 17

#OLDDOGNEWTRICKS PART 17 (Otelautailu - sormivoimien nousu ja uho! Vaiko sittenkin tuho?)

Joitain viikkoja sitten teimme karanteenien kyllästämille kanssakiipeilijöille lyhyen Niksi-Pirkkavideon kestävyyden treenaamisesta otelaudalla, jos vaikka treenipaikat lyödään säppiin muuallakin, kuin täällä syvällä Savossa… Videon jälkeen sain joitain kysymyksiä otelautailuun liittyen ja ajattelimmekin tehdä nyt toisen lyhyen tutoriaalin otelautailun käytöstä siihen, mihin se oikeasti kuuluu, eli sormien maksimivoimien kasvattamiseen.

Sormien vahvistaminen otelaudassa roikkumalla on varmaan yksi lahjomattomimpia kiipeilyn oheistreenimuotoja. Itseään ei roikunnassa voi jekuttaa juuri muutoin, kuin valehtelemalla itselleen roikunta-ajassa, tahi jammailemalla sormia otteen reunoihin (jos kyseessä on poketti). Näillä yksityiskohdilla ei juurikaan itse suoritusta haittaavaa vaikutusta ole, roikkumalla varsinainen vastus treenissä on kuitenkin pääasiassa sormilla ja se on tehokasta. Kolikon kääntöpuoli on se, että kuormitus on helposti varsin kuormittavaa ja rasitusvammojen hankkimisen mahdollisuus on merkittävä. Tästä syystä ehdotammekin otelautailun aloittamiseen seuraavanlaisia kriteerejä:

1. Ensimmäisenä parina vuotena et otelautaa juurikaan tarvitse. Kiipeily on lähtökohtaisesti taitolaji ja taitoa on huomattavasti vaikeampi hankkia, kuin voimaa ja kestävyyttä. Pyri kehittymään erilaisilla profiileilla (hänkki, pystysuora, släbi, kantit…). Lyöttäydy parempien kiipeilijöiden porukkaan ja ime oppia.

2. Kun rupeat kolkuttelemaan bouldereissa, tahi köysireiteillä seitsemättä vaikeusastetta, voi olla aika sormien spesifimmälle vahvistamiselle. Tämä tulee ajankohtaiseksi varsinkin silloin kun huomaat, että sormekkaammat reitit jäävät usein kiipeämättä, tai jos kehitys tuntuu muuten vaan jäävän junnaamaan paikalleen…

3. Testaa pystytkö roikkumaan yhden nivelen listoissa (20mm, esimerkiksi Beastmaker 2000 alalistat) noin 10 sekuntia. Mikäli jellyfish ei meinaa nousta maasta (eli et jaksa), voi olla vielä aika vahvistaa sormia esimerkiksi hiukan sormekkaamilla (pieniotteisemmilla) reiteillä.

Mikäli ruksasit kaksi jälkimmäistä määrettä, voisi olla aika joko pedon rakentamiseen (tai huonolla tekniikalla niitten hajottamiseen).

Maksimivoiman lisääminen otelautaroikunnoilla

Sormien maksimivoiman kasvattamisessa pätevät samat lainalaisuudet, kuin maksimivoiman treenaamisessa yleensäkin:

  • Voimaa treenataan levänneenä. Pyri tekemään otelautaharjoite lepopäivän (tai kevyen treenin jälkeisenä päivänä).

  • Keskitytään intensiteettiin, ei volyymiin. Suomennettuna vähemmän on enemmän. Roikunnat ovat lähellä maksimia, mutta niitä ei tehdä kovin montaa. Ideana ei siis missään nimessä ole hakkuuttaa itseään pumppuun. Tämä voi alkuun tuntua hassulta, sillä otelautatreenin jälkeen olon ei kuulukaan olla ”treenannut”. Toki samana päivänä voi hyvin tehdä esimerkiksi keskivartalotreeni.

  • Harjoitteessa on erinomaisen tärkeää keskittyä hyvään tekniikkaan, jotta vältytään vammoilta. Eli roikunta lopetetaan ennen kuin pito sormissa tai olkapäissä loppuu.

  • Kysymykseen isommassa listassa (20mm) lisäpainolla, vai pienemmässä listassa ilman lisäpainoja vastaamme: kummassakin. Siirtovaikutus pienempään listaan pitää hermottaa pienemmässä listassa roikkuen. Varsinkin, jos harjoittelun tarkoituksena on siirtyminen ulkokiipeilyyn, on näitä harjoitteita hyvä hyödyntää.

  • Perusmuistisääntö on kuitenkin se, että vahvemmat sormet eivät tee kenestäkään parempaa kiipeilijää. Tai toisin päin kiipeily-ystäväni pohdinta ”Lopetan ulkokiipeilyn, koska se siirtovaikutus otelautaan on lähellä nollaa…”

Harjoittelu

Otelautaprotokollien määrä on internetistä etsiessä varmaan lähes loputon, mutta nyt pyrimme lähestymään teemaa Keep it Simple -näkökulmasta. Mikäli aikataulusi ja harjoitteluun käytettävissä oleva aika antaa sinulle mahdollisuuden, voit ottaa otelautailun viikko-ohjelmaasi mukaan kahtena päivänä kiipeilyn ohella. Muista kuitenkin yllä mainitut muistisäännöt maksimivoimatreenin lainalaisuuksista. Esittelen videolla lyhyesti kaksi pääotetyyppiä (half crimp ja open crimp) sekä olkapäiden asennon roikunnoissa, jotta toiminta olisi lähtökohtaisesti turvallista.

Half krimppi

Open hand


Päivä 1. Maksimipaino

Vastus: Testaa millä lisäpainolla pystyt roikkumaan 20mm listassa halfkrimppinä suht mukavasti n. 12 sek. Testaa sama myös openhandina (tai 3 sormen openhandina). Näitä painoja tulet käyttämään harjoituspainoina.

Harjoitus:

– Hyvä lämmittely n. 20min. Kevyttä kiipeilyä, olkapäiden mobilisointia, sormien aktivointia isommissa otteissa kevyesti roikkumalla

1. Roiku halfkrimppinä 10sek. Keskity pitämään olkapäissä lapatuki ja sormien asento stabiilina. Mikäli sormet tai olkapäät meinaavat lurpata, lopeta roikunta.

– Lepo 3min

2. Roikunta halfkrimppi 10sek

– Lepo 3min

3. Roikunta halfkrimppi 10 sek

– lepo 3-5 min.

4. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3 min.

5. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3min.

6. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

Päivä 2. Minimiedge

Vastus: Testaa mikä on pienin lista, jossa pystyt roikkumaan n. 12sek suht mukavasti. Tämä on harjoitusotteesi.

Harjoitus:

Harjoituksen voit toteuttaa samalla tavalla kuin maksimipainoharjoitteen, erona se, että intensiteetti tässä harjoituksessa muodostuu otteen koosta eikä lisäpainosta. Tässä harjoituksessa on huolellinen kontrolli ehkä jopa edellistä harjoitusta tärkeämpää sen vuoksi, että sormet eivät räpsähdä otteesta irti.

Kuten yllä jo mainittiin, otelautreeniin ei kannata yhdistää ainakaan kuluttavaa kiipeilyä, sillä tuolloin huonoimmillaan menetetään harjoituksen ärsyketavoite. Samana päivänä voit kuitenkin tehdä hyvin esimerkiksi keskivartalo- tai vastalihasjumpan. Jos välttämättä haluat samana päivänä kiivetä, niin pidä harjoitusten välillä vähintään kuuden tunnin breikki ja pidä kiipeilytreeni joko matalatehoisen kestävyyden tai tekniikan puolella.


Katso alta video, jossa havainnollistetaan harjoituksen tekniikat!

#olddognewtricks part 16

Vanha koira, Uudet temput, part 16 (Amen Breakin ensinousijan matkassa)

Helmikuun kunniaksi pääsin rupattelemaan tunteroisen pääprojektini Amen Breakin ensinousijan, Rami Haakanan kanssa. Reitistä höpöttelyn lisäksi sivusimme toki muitakin  aiheita, kuten: 

  • Kallion kehittäminen ja jyrkän reitin avausprosessi 
  • Kneepadi, kiipeilyn evoluutiota vaiko suuri Saatana?
  • Otereplicat ja reittisimulaattorit
  • Urheilupäiväkirja ja sen käyttö kehityksen seuraamisessa
  • Ja muita huru-ukkojen höpinöitä

Rami Epsanjan auringossa Chulillassa. Kuvaaja Jouko Järnefelt.


Varsinkin pohdinta kneepadeista ja niiden käytön etiikasta sattui mielestäni ajankohdaltaan osuvaan saumaan. Aihettahan on sivunnut yksi jos toinen maailman huippukiipeilijöistä ja muun muassa Edu Marin kertoo avoimesti, ettei aio niitä käyttää omalla projektillaan, koska haluaa ottaa siitä 9b tikkimerkinnän ja kneepadi voisi sen hänen mielestään vaarantaa… Emme myöskään rupatteluhetkellä olleet vielä kuulleet maailman toisesta (mahdollisesta) 9A boulderista eli  Big Islandin istumalähdöstä (avattiin viime viikolla Fontainebleauhun). Sen osalta mielenkiintoiseksi kneepadikeskustelun tekee padin alle sijoiteltu kirja (Soudain Seul). Lyhköisestä varrestaan kärsivä ensinousija Simon Lorenzi joutui käyttämään tällaista newschool-tekniikkaa, jotta kneebar pysyi paikallaan ☺ Tottahan toki osa foorumeiden keskusteluihin osallistuneista on tämän tekniikan jo vahvasti tuominnut jekuttamisena.

Rami Hurissalossa reitillä ”Takinkääntäjä”. Kuvaaja: Samuli Lehtonen.


Otereplicoiden osalta kävimme läpi japanialaisten krimppihirmujen muottien käyttöä Burden of Dreamsin otteiden valamista varten ja pohdittiin samalla sitä, miten Rami oli käyttänyt samankaltaista metodia jo toistakymmentä vuotta sitten työstäessään Estrellaa Nummessa.

Itselle antoisinta antia rupatteluhetkestä oli kuitenkin ehkä urheilupäiväkirjapohdinta, joka sai allekirjoittaneenkin kaivamaan omat kirjaukset 90-luvun lopulta saakka esille. Suosittelenkin kuuntelemaan Ramin insinöörimäisen tarkkoja pohdintoja kyseisestä harjoittelun seurannan apuvälineestä ja aloittamaan päiväkirjan pidon. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin vuosien jälkeen on varsin rentouttavaa katsella, millaisia hullutuksia on tullut 25 vuotta sitten liikunnan parissa tehtyä.

Ramin treenipäiväkirja…


Kiitokset Ramille ensinoususta ja haastattelusta!


Katso alta Ramin videohaastattelu!

#olddognewtricks part 15

Vanha koira uudet temput, part 15 (Kiipeilyn kimppakivaa boardikiipeilyyn merkeissä)

Kiipeilyn kimppakivateorian kakkososassa lähdimme setvimään pariskunta Kaukon (Marko ja Kirsi) kanssa boardikiipeilyn saloja. Tällä kertaa tutustumiskohteena oli spesifisti kotiboardiversio, elikkäs kaupallisia boardeja (Moonboard, Kilter…) pohditaan vain sivulauseissa.

Kirsi Kaukojen kotiboardilla Jyväskylässä. Kuvaaja Marko Kauko

Jos Wolfgang Gullichia voitanee pitää campus-treenin isänä, niin samankaltainen ajatus itselle tulee kotiboardien osalta ehkäpä Mooniksen Benin suuntaan. Joskin Englannissa boardien rakentelu kellareihin ja makuuhuoneisiin on ollut piintynyt tapa laajemminkin jo 80-luvulta saakka. Joka tapauksessa Ben tämän treenivälineen lopulta jalkautti myös kaupallisten hallien käyttöön Moonboardinsa myötä.

Kaukot ihastuivat boarditreeniin asuttuaan West Yorkshiressa 2000-luvun alussa ja päättivät rakentaa oman ensimmäisen kotiboardinsa olohuoneeseensa melko lailla välittömästi kotiinpaluun jälkeen. Asuntojen ja asuinpaikkojen vaihto ei uuden boardin rakentamista ole viime vuosina mahdollistanut, mutta vuosi sitten pariskunta päätti ostaa joko pienen omakotitalon, jossa on lämmitettävä autotalli, tahi sen kokoisen rivitalokämpän, johon seinän voi rakentaa ylimääräiseen huoneeseen. He päätyivät lopulta jälkimmäiseen ratkaisuun ja upgreidasivat boardin ostamalla rakennustyön puuseppä Tomi Nytorpilta (itsekin kuulemma joskus hieman harrastellut kiipeilyä… toim.huom), puuseppähommista enemmän Instassa: @tominytorp_woodworks. Näin aikuisilla päivillä sitä yrittää olla olematta kateellinen, mutta Kaukojen boardista olen niin kateellinen, että oksettaa. Hyvä puoli kuitenkin on, että näin pandemiarajoitusten aikaan he ovat varsin höveleitä ottamaan ikätoverin mukaansa treenipuuhiin aina kun aikataulut natsaavat.

”West Yorkshire” -mallin kotiboardi Andy Brownin and Jenny Woodwardin autotallista. Andyllä meneillään voimacircuitti… Kuvaaja Marko Kauko

Kuten Kirsi haasteluhetken tuoksinassa toteaa, parhaimmillaan kyseinen treeniväline soveltuu maksimivoiman treenaamiseen. Kaukojen boardin jyrkkyyden ollessa 45 astetta on se hiukan tappava kestävyyden kehittämiseen (ainakin kuolevaisille), vaikkakin voimakestävyyttä voi cirkuiteilla tahi esim. 4×4 treeneillä kylläkin kehittää. Heidän boardinsa ei ole niin kutsuttu ”systeemiseinä”, jossa otteet ovat peilikuvina ja reitin voi tehdä aina kumpikinkätisinä, vaan mallia ”chaos-wall / spraywall / miten vaan haluat tätä kutsua…”, eli seinä on täytetty mahdollisimman monipuolisella otevalikoimalla.

Moonboard VOEMAn yläkerrasta. Ben Moon kaupallisti ensimmäisenä klassisen treenivälineensä Moonboardin. Nykyisin Moonboardiin on saatavilla useita otesetuppeja ja tarjolla on kymmeniä tuhansia treenireittejä ja näitä syntyy koko ajan lisää. Moonboardia ohjataan puhelinapin avulla ja reitit merkataan led-valoilla.

Boarditreenissä reittejä voi (ja kannattaa) tehdä pohtien erilaisia teemoja/ kehityskohtia kuten keskivartalo, olkapää, leveät/kapeat muuvit… Yksi mahdollisuus on myös tehdä reittejä kehittäen jotain otetyyppiä, joka on itselle haastava. Kimppatreenin hyvä puoli on, että voi kiivetä toisten tekemiä reittejä, jotka eivät useinkaan kohtaa omia vahvuusalueita. Päätimmekin sessiossamme arpoa jokaiselle reitin valikoimasta krimppi, pinchi ja shloupperi (vai mitenkä Kirsi sen kirjoittikaan ;-), suunnitella itselle sopivan reitin ja kiivetä ne lopuksi ristiin. Lopputuloksen kyseisestä setistä voit katsoa videotallenteesta.

Videosuositukseksi Marko vinkkasi kaikille dedikoituneille ja dedikoituneeksi kasvaville Slackjaw filmsin erinomaisen ”Splinterin”, jossa Malcom Smith kiipeää Hubble-simulaattorinsa vanhempiensa yläkertaan rakentamallaan boardilla. Erinomaisen viihdyttävä 4 minuuttia kiipeilyerotiikkaa. https://youtu.be/vCFLB0lLAl8

Samassa board-teemassa pysyen itse linkitän ”Perky Pinkyn”, jossa Rich Simpson nakuttelee rupattelumme lomassakin esiin nousseella Schoolroomin boardilla useita klassikoita. Vahva posse, vaikka mieli jossain välissä hieman järkkyikin, kun herra kärähti valehteluistaan muun muassa Action Directin nousun suhteen. https://youtu.be/eA_zHzbUhpk
Pahoittelut jo etukäteen siitä, että kiipeilyn lomassa esiintyy joitain voimasanoja. Tunne vie välillä keski-ikäistäkin mennessään. Vastineeksi videolla esiintyy kuitenkin kaksi vahvaa kiipeilijää.

Mikäli videon katsomisen jälkeen päätyy rakentamaan itselleen boardin olohuoneeseen, eikä vasara pysy kädessä voi tarjousta seinästä kysyä esimerkiksi mestari Nytorpilta.

Katso alta video Antin ja family Kaukon boardisessioista!

#olddognewtricks part 14

Vanha koira uudet temput, part 14 (Välitestaus, elikkäs missäkä mennään?)

Välitestit tammikuun puolivälissä jännittivät luonnollisesti melkoisen lailla kovasti, sillä treeni on ollut varsin erilaista kuin olisin itse kuunaan tehnyt. Lähtökohtaisesti olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että herrat valmennustiimi kyllä tietävät mikä on homman nimi, joten olen pyrkinyt mukisematta suorittamaan suunnitellun ohjelman. Myönnän, että alkushokin jälkeen (kestävyystreenin volyymi) monessa kohtaa olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kuin oli suunniteltu, mutta olen koettanut malttaa mieleni.

Oikea olkapää oli lähtötilanteessa ehkä jopa heikommalla hapella, kuin osasin odottaakaan ja ensimmäinen kuukausi menikin aika pitkälle sitä kuntoon jumpatessa ja kestävyyttä vatkatessa. Kiitokset fyssari-Nikon jumppaohjelman olkapää alkoi loppuvuodesta pysyä mukana kannattimissaan ja ohjelmaan saatiin lisättyä hiukan enemmän myös voimailuosia. Haasteensa treeniin teki se, että meillä Etelä-Savossa treenipaikat lyötiin säppiin marras-joulukuun taitteessa… Kalle-Pekka joutuikin hieman taiteilemaan treeniohjelman laatimisessa, kun kestävyysjakso meinasi kuihtua varsin lyhykäiseksi köysiseinän sulkeutumisen myötä.  Kotitreeneillä pakettia saatiin kuitenkin mielestäni paikattua hyvin tilanteeseen nähden.

Varsinaisessa testisessiossa selkeimmät kehittymisen osa-alueet koin itse saavuttaneeni VOEMA-boardilla, jonka vankkumattomaksi faniksi olen parin viime kuukauden aikana tullut. Kysseinen treeniväline on PT-Keipsin avulla auttanut ymmärtämään jyrkän kiipeilyn astrofysiikkaa hämmentävän monella eri tavalla ja uskon sen siirtyvän ulkokiipeilyyn kuin nyrkki nenään. Viimeisten parin viikon aikana boardilla onkin alistunut muuveja, joiden asennoissakaan ei meinannut lähtötilanteessa pysyä. Sormivoimat ovat tuntuneet jotenkin laahaavan, mutta ilahduttavasti testisessiossa statistiikka näytti kuitenkin selkeitä kehitysaskeleita. Olen vuosia pyrkinyt välttämään pienissä listoissa (itselle kaikki alle 10mm) roikkumista, mutta totuttelu niihinkin näyttää toimivan (hämmentävää sinänsä). Voimakestävyyttä ei luonnollisesti ole tässä vaiheessa treenijaksoa tehty juurikaan, mutta ilmeisesti ARC-hinaaminen vaikuttaa kyseiseenkin osa-alueeseen, kun tulos campus-endurance testissä kuitenkin kaksinkertaistui.

VOEMA-boardi on eräs VOEMAn itse kehittelemistä treenivälineistä. Se on eräänlainen systemboardi, jossa kaikki liikesarjat voidaan tehdä peilikuvana ja näin ollen pysyä kartalla myös puolieroissa. VOEMA-boardille on kehitelty paljon eri osa-alueisiin liittyviä harjoituksia ja sitä hyödynnetään paljon PT-asiakkaiden treenaamisessa ja testaamisessa.

Oma fiilis tämänhetkisestä tilanteesta on selkeästi plussan puolella. Harjoittelun uusi sisältö on toistaiseksi ehkäissyt selkärankaa katkeamasta, vaikka harjoittelupaikat ovatkin olleet toveja kiinni. Mukavuusalueen ulkopuolella patistaminen on saanut aikaan sen, että koordinaatiopuolella on tullut jopa opittua jotakin. Tämä taasen on mahdollistanut sen, että VOEMAn ”viikonreiteistä” varsin moni on muuttunut itsellekin kiivettäväksi ja sitä myöden sisäkiipeilystä on tullut saatua viimeisen kahden kuukauden aikana irti enemmän onnistumisen elämyksiä, kuin pitkiin aikoihin tätä aiemmin. Oman treeniboardin pysyminen kiinni vielä ainakin helmikuun ajan meinasi saada aikaan hiukan harmaita hiuksia, mutta kiitokset työnantajalle, sain askarrella työpaikalla väliaikaisen vaihtoehdon, joten voimaakin pitäisi päästä treenaamaan nyt kun olkapäät sen sallivat. Eli nyt olisi aika saada siirrettyä hankittua kondista varsinaiseen kiipeilyyn…

Antin työpaikan ”toimistoboardi”

Miten realistiselta tavoitteiden saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä? 

Kultakuume: 90/100. Jos vain sormiin tarttuu kevään aikana vielä jerkkua ja voimakestävyysjakso ei mene ihan pipariksi, niin kuume kyllä tarttuu tikkilistalle. Kysymyksenä ainoastaan yrkkien määrä.

Malo: 80/20. Malo on Haukkiksen kaksikosta selkeästi tiukempi ja kysymykseen nousee ehkä päivien määrä, joita siellä on mahdollista viettää. Luotan siihen, että vuorikauris Knuuttilalla riittää vuorella hiukan kiivettävää jolloin hänestä saa seuraa, sekä reittiin valmiin betan. Joka tapauksessa aion kantaa reitin alle vaaleanpunaisen retkituolin (eli cheaterstonen) ja pyrkiä kiipeämään reitin niin. Hyväksyn itselleni tämän tissiposkibetan…

Amen Break: 60/40. The mightiest break of them all, vai miten se menikään. Päätavoitteen osalta kaiken pitäisi mennä melko lailla optimaalisti (harjoittelun jatko, lumien sulaminen keväällä, kevään ja alkukesän sääikkuna…). Luotto on edelleen plussan puolella. Kotiboardin pysyminen kiinni aiheuttaa hiukan henkistä horjumista, kun mieli oli valmistautunut kevään treeniin jyrkällä profiililla. Mutta käytetään olemassa olevat keinot ja katsotaan mihin se riittää.

Korben Dallas: 40/60. Psyykkisesti tämä tuntuu kaikista haastavimmalta. Riittääkö keväässä päiviä, että kaikkiin tavoitteisiin ehtii ladata yrityksiä? Testaamassa joka tapauksessa käydään. Tosiasiahan on, että jos se tuntuu millään muotoa mentävältä tulee kesäloma varmaan toukokuuhun ja se vietetään Puumalassa…

7B reitti sisällä: 50/50. Ei ole mennyt tähän päivään mennessä enkä ole varma meneekö koskaan… Ehkä tekemällä sellaisen itse omalle boardille?

– Antti

Tässäpä vielä herra valmentajan ajatuksia ensimmäiseltä kaudelta…

Uuden asiakkaan kanssa työskentely on tärkeää aloittaa aina kartoituksella, eikä Antinkaan kanssa tehty poikkeusta. Antin kohdalla minua kiinnosti erityisesti se, että missä mennään maksimivoiman ja pumppikestävyyden suhteen. Mies on vuosien varrella vaihtanut leiriä ja focusta niin monesti boulderoinnin ja köysittelyn välillä, että nyt olisi hyvä aika katsoa mikä tilanne pohjakunnon kanssa on ja mitä olisi hyvä treenata tulevan vuoden tavoitteita silmällä pitäen. 

Pohja oli hyvä. Kiipeily (tai 8b:n köysireitti) ei jää leuanvedosta tai “sali coresta” kiinni. Heikommatkin pojat ja tytöt on kiivenny 8b:n reittejä pystymättä tekemään puoliakaan siitä mitä Antti.

Arvon herra mainitsi tuossa yllä tekstissään, että ”olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kestävyysreeniä mitä ohjelmassa luki” oli helposti arvattavissa ja kyse on hyvinkin perus asetelmasta, kun tällaisen kokeneen kiipeilijän kanssa työstekennellään… Ymmärrän että tämä tuntuu turhauttavalta. Keskimääräisesti kiipeilijät treenaavat sessiossaan pitkään ja hartaasti. Käytännössä usein niin kauan kuin forkuilla pystyy kahvassa roikkumaan… Valmentajan näkökulmasta tämä osoittaa toki intoa ja periksiantamattomuutta, jotka ovat parhaiden kiipeilijöiden ominaisuuksia. Kyllähän tälläkin mentaliteetilla kehittyy, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa on kuitenkin opittava itsekuria ja tutustuttava käsitteeseen “lepo”, mikäli halajaa kehittyä ja erityisesti välttyä vammoilta.

Antin tuntien treeni-innon puutetta ei tarvinnut lähtötilanteessa pelätä, joten ensimmäinen asia olkapään kuntoutuksen jälkeen oli löytää tasapaino treenin ja levon välillä. Propsit Antille itsehillinnästä!

Kolmen kuukauden jälkeen ohjelma oli purrut jopa hieman paremmin kuin olin ajatellut. Ottaen huomioon olkapään rajoitteet, Mikkelissä hallien sulkemiset ja kestävyystreenin tekemisen kotona. Kehitystä oli tullut sormivoimien maksimissa, voimakestävyydessä sekä erilaisten muuvien hahmottamisessa VOEMA-Boardilla (tästä kapistuksesta lisää juttua myöhemmin).

Niin Antin kuin monen muunkin innokkaan kiipeilijän tapauksessa omatoimiset treenit painottuu usein omille vahvuusalueille.  Tämä johtaa siihen, että omat vahvuusalueet painottuu entisestään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska saa tehdä sitä mistä tykkää ja se usein koetaan motivoivaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kehitys hidastuu ja lopulta päättyy. Tämä pätee mielestäni niin kiipeilyn tyyliin ja tekniikkaan, kuin voima- ja kestävyysharjoitteluunkin. 

Antin tapauksessa (ja hänen treenihistoriaansa tuntien)  tulee mieleen yksi sana: “pump lust”. Eli ”reeni ei ole reeni jos se ei tunnu siltä, että nyt ollaan tehty ja paljon”. Käytännössä siis aina kropasta kaikki mehut pois… Itse luokittelisin tämän tyyppisen treenaamisen voimakestävyyteen. Tämä menetelmä tai energiasysteemi on kuitenkin vain yksi kolmesta osa-alueesta (riippuu jaottelusta), jota tulee ylläpitää kiipeilyssä kehittyäkseen. Ja niin kauan kun keskittyy vain yhteen osa-alueeseen ja kaksi muuta laahaa perässä, ei kehitystä  juuri tapahdu.

Nyt kun Antilla alkaa olla ns. pohjat kunnossa ja kaikkia osa-alueita ollaan sopivasti  herätelty, niin seuraava kausi voidaan treenata spesifimmin tavoitereittejä varten.

Itselleni suomalaiset köysireitit eivät ole kovinkaan  tuttuja, mutta ajatus on käydä katsomassa heti lumien sulamisen jälkeen, että millainen reitti ”Amen Break”, eli Antin päätavoite on ja millaista kohdistettua reeniä sen kellistäminen vaatii.

Täytyy myöntää, että Antin tavoitteet ovat korkealla ja ottaen huomioon sen, että miehen kypsässä aikuisessa iässä kehitystä ei enää tapahdu ikäänkuin ”itsekseen” (niinkuin nuorisolla), niin oikeanlaisella treenaamisella on tavoitteisiin pääsyssä suuri merkitys. Prosenteista on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta luotto on vahva niin kuin on treenattava könsikäskin!

– Keipsi

Katso alta videonpätkä Antin testisessioista!

#olddognewtricks part 13

Vanha koira uudet temput, part 13 (motivaatiohaastattelussa suomikiipeilyn legenda Jani Lunnas)

Tammikuun puolivälin haastatteluvieraaksi saapui yksi suomikiipeilyn kehitystyön pioneereista, eli palosotamies Jani Lunnas. Jos Suihkosen Henkka ja Nugentin Martin hoitivatkin sporttikiipeilyn ensimmäistä vahvaa aaltoa Etelä-Suomessa, niin Jani piti lippua 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Itä-Suomessa.

Kvaloya, Norja v. 1997


Olinkin niin innoissani Janin kanssa turisemisesta, että juttu rönsyili melkein kahden tunnin ajan laidasta laitaan. Pahoittelut siitä, että punainen lanka meinasi välillä karata myös hiukan käsistä… En loppujen lopuksi ole edes ihan kartalla missä kaikkialla mies on ennättänyt 25-vuotisen kiipeilyuransa aikana asua (eli kiivetä), mutta joitain pääpaikkoja ovat ainakin Rovaniemi, Espanja, Joensuu, Espanja, Kuopio, Espanja ja Pääkaupunkiseutu.
Oleellista paikkakunnan- ja maanvaihdoksiin on kuitenkin vuosien aikana aina ollut kiipeily ja palo kehittyä siinä.

Haukkavuori 2004

 
Tämä into ja palo olikin yksi merkittävistä syistä, joista halusin herran kanssa haastella. Mikä ihme saa aikuisen miehen ajamaan vaikkapa Rovaniemi-Simpele väliä viikonloppukeikkoina, tai hakeutumaan työuralla työhön, jossa työajat natsaavat harrastamisen kanssa niin, että elämä perheenisänäkin onnistuu kiitettävästi. Innon ja palon tuotoksena herra joka tapauksessa kehitti, tai on ollut oleellisesti kehittämässä kiipeilyalueita ja kallioita kuten Hiidenkirnut Rovaniemellä, Vuorivaara Joensuussa, Simpeleen Haukkavuori ja Kuopion Jynkkä. Oleellista kyseisen aikakauden (2000-luvun taite) kallioiden kehittämistyössä oli se, että kiipeiykenkinä käytettiin Borealin Lasereita ja 8a:n vaikeustasoisen reitin kiivettyään (ja varsinkin avattuaan) nimensä löysi Kiipeilylehden Spotteriin joka oli ainut ja oikea kiipeilymedia (koska internettiä ei oltu vielä keksitty). Itä-Suomalaisittain Janin Vuorivaaraan vuonna 2000 avaama Dulcinea 8a oli alueen ensimmäinen kasi ja samalla herra siirsi oman kiipeilynsä vaikeustason uusille numeroille. Herralla on ollut silmää myös laadulle, sillä samaan vaikeusasteeseen sattuvat Wild Side Haukkavuorella ja Pavarotti Kuopion Jynkässä ovat eittämättä omassa vaikeusasteessaan Suomikiipeilyn valioita.

Wildside reitin putsailua Haukkavuorella vuonna 2004


Oman osansa rupatteluhetkestä veivät myös Olhavan klassikot kuten
Eklipsi 6+ ja Nessu 6+. Eklipsiin Jani teki ilmeisesti kolmannen nousun Paavo Saarelan haloilla varmistetun suorituksen ja Salosen Vesan soolon jälkeen. Toki ei Janillakaan nousussaan ollut kolmosen camalottia isompaa piissiä, joten kuumotuskertoimen tietänevät kaikki, ketkä ovat reitin joskus kiivenneet. Nessuun Janin nousu onkin yksi harvoja, sillä viimeinen varmistushan kyseisellä reitillä tulee Ukkosenjohdattimen ja Salaman yhdistävään poikkihalkemaan. Eli loppurannari on noin 15m…

”Pocer de un Cono” 7b+, Teneriffa, Espanja


Lopuksi turisimme myös siitä, mitä syitä Jani itse löytää siihen, että kovimmat reittinsä kuten
A day in Life, 8b Niemiselissä hän on kiivennyt + 40-vuotiaana. Lieneekö tälläkin kertaa totuutena viisaus ”Minkä testoissa häviää, sen voimassa voittaa”. Toki selvitimme vastauksen myös kuulijakysymykseen Fiesta de los Biceps -reitille valmistautumisesta…

(Artikkelin kuvat: Sekalainen lajitelma kuvaajia, joista itse tirehtöörikään ei ole oikein  kartalla… Eli sanotaan vaikka, että kuvat: Jani Lunnaksen kamera)

Katso alta Antin ja Janin videomaratoni (1h 52min)

#olddognewtricks part 11

Vanha koira uudet temput part 11 (Kiipeilyvalmennus, vieraana Kaukovalmennuksen Kirsi Kauko)

Vuoden 2021 ensimmäisen haastattelun vieraaksi saimme kunnian kutsua boulderoinnin pitkän linjan veteraanin, Kirsi Kaukon Jyväskylästä. Nuoresta iästään huolimatta kiipeilijäpariskunta Kaukon lyhyempi- ja kauniimpi osapuoli on aloittanut kiipeilyharrastuksen silloin, kun osa kuulijoista ei vielä ollut syntynytkään. Kirsi onkin ensimmäisiä suomalaisia naiskiipeilijöitä, joka vakiinnutti seitsemännen vaikeusasteen bouldernousut suoritustasoonsa. Itselle yksi Kirsin inspiroivimmista kiipeilysuoritteista muistuu mieleen pariskunnan Englannin vuosilta, jolloin hän kellisti Almscliffissä Demon Wall Roofin 7A+ 2000-luvun alussa. Sittemmin rouva on kiivennyt bouldereita 7C+ tasoon saakka Suomessa ja ulkomailla. Yhtenä esimerkkinä tiukoista lähetyksistä voinee mainita Keventäjät assiksen 7B+/C  vuodelta 2007.

Kirsi ”Kikka” Kauko ottaa kovaa yrkkää Lofooteilla reitillä ”Old Man And The Sea”. Kuva: Sami Romppainen

Kiipeilyn ohella Kirsi on hurahtanut voimailuun crossfitin, painonoston sekä lisäpainoleuanvedon osalta. Viimeisimmässä palkintokaapista löytyy kaksi Suomen mestaruutta vuosilta 2019 ja 2020. Haastattelusta voitkin bongata millä kilomäärällä master-sarjassa mestaruus Suomessa irtoaa. Kiinnostus voimailuun ja liikuntaan ajoi Kirsin kouluttautumaan ensin Jyväskylän Yliopistoon valmennus- ja testausopin merkeissä sekä Itä-Suomen Yliopistoon ravitsemusopin osalta. Tästä tie jatkui voimavalmentajan opintoihin Jyväskylässä ja viimeisimmäksi Personal Trainer/ Liikuntaneuvoja koulutukseen Kuortaneen urheiluopistolla. Nykypäivänä hän tarjoaa valmennuspalveluja kiipeilyyn ja voimailuun Kaukovalmennus -yrityksellään. Kaukovalmennuksesta ja sen palveluista myös enemmän haastattelussa.

Haastattelussa keskustelemme kiipeilyn treenaamisesta, valmennuksesta ja siihen liittyvistä palveluista sekä kiipeilyyn liittyvistä eri elementeistä (voima, taito, painon merkitys ja naisten osalta hormonaalinen kierto). Kiipeilyyn liittyvään painon ja  voiman suhde keskusteluun Kirsin näkemys löytyy koulutuksen ohella omakohtaisesta kokemuksesta, josta hän kertoo ihailtavan avoimesti.

Ja nyt erityisesti Jyväskylän alueen kiipeilijät hoi! Mikäli olet kiinnostunut ottamaan kiipeilyn harjoittelussa seuraavan askelen ja harkitset Personal Trainerin palveluiden hankkimista, suosittelen tutustumaan Kaukovalmennuksen palveluihin joko Instagramin: https://www.instagram.com/kaukovalmennus/ tai Facebookin kautta: https://www.facebook.com/kaukovalmennus 

Katso alta Marko Kaukon taltioima videohaastattelu!

#olddognewtricks part 10

Vanha koira uudet temput part 10 (Pitäs reenata, mutta hallit on kiinni?!)

Täällä Etelä-Savossa hallit lyötiin säppiin jo joulukuun alussa ja luonnollisesti se on aiheuttanut pienen pieniä säätöjä treenaamiseen, varsinkin kestävyystreenin osalta. Mainitsinkin jo aiemmin otelaudalla toteutettavista treeneistä ja niistä tuli joitain tarkentavia kysymyksiä, joten ajattelimme selkiyttää asiaa lyhyen tutorial-videon muodossa.

Vastapainolla kevennettyjen repeaters-roikuntojen osalta hyvä laskukaava vastapainoihin liittyen löytyy esimerkiksi ”Crimpd” applikaatiosta, josta löytyy myös timerit yms. Samaisesta applikaatiosta löytyy myös melkoinen määrä erilaisia harjoitteita oman harjoittelun suunnittelua varten, mikäli et aio sitä antaa ammattilaisten käsiin. Vastapainon käyttämisessä videolta unohtui yksi mielestäni suhteellisen merkittävä osa, eli puntarin käyttö. Itseäni ainakin selkiyttää se, että hyppää puntarille kiinnitettyään vastapainon itseen. Tällöin tietää konkreetisti minkä verran vastapaino keventää ihan oikeasti ja sen myötä on mahdollista suunnitella progressiota tulevissa treeneissä.

Suomalaiset Gentlewoodin listat (tsekkaa: https://www.instagram.com/gentlewood.woodworks)

Painotan kuitenkin vielä, että nämä kyseiset treenivinkit liittyvät sormien kestävyysominaisuuksien treenaamiseen kotiolosuhteissa. Jos kestävyyttä on mahdollista treenata kiipeilemällä, niin se on melko lailla aina parempi vaihtoehto. Otelautailun käytöstä voimatreeneissä tehdään lyhyt tutoriaali lähiviikkoina.

Vuosi 2020 päättyi mukavissa merkeissä. Treenisykli menee eteenpäin kuin juna ja toistaiseksi on sellainen olo, että itse on pysynyt kyydissä. Treenijakson alussa marraskuussa oli ajoittain sellainen olo, että kuormaa on vähintäänkin tarpeeksi ja joissain treeneissä olo ei ollut ihan vimoisen päälle palautuneen oloinen. Kysyttäessä Keipsi aka Kalle-Pekka kuitenkin selitti, että tässä vaiheessa sykliä se on suunniteltua ja varsinkin kovilla viikoilla ideana on juurikin se, että vaijeria kiristetään tarkoituksella hiukan tiukemmalle kuin mikä hyvälle tuntuu. Vaikkakin vitsailin, että näillä kilometreillä ei miehessä ole muuta jäykkää kuin käytös, niin en ollut ihan kartalla siinä miten letkuksi keskivartalo olikaan päässyt. Varsin helposti sitä vain harhautuu ajatukseen, jossa mennään eteenpäin vanhoilla pohjilla. Ilahduttavaa kuitenkin on, että pikku hiljaa myös masuliiniosasto alkaa ottaa ärsykettä vastaan ja jalkoja saa silloin tällöin tankoon asti nostettua. Viimeisen parin viikon aikana treenien painopistettä ollaan siirretty volyymistä intensiteettiin ja hiljalleen myös napakammat muuvit alkavat irtoamaan ilahduttavasti hiukan paremmin.

Merkittävin oppimiskokemus viime viikoilta ei yllättävästi löydy koordinaatioharjoitteista, vaan 45 asteiselta hänkiltä. Keipsi patisti allekirjoittaneen harjoittelemaan leveitä powerimuuveja niin, että jalkaotetta ei haeta itselle tyypillisesti samalta puolelta jonne liike on menossa, vaan vastakkaiselta puolelta jolloin liikkeessä voi käyttää avuksi enemmän jalkoja ja liike-energiaa. Voela´, sehän onkin monesti helpompaa!

Kestävyystreeneihin linkkivinkki: Ainakin Storytellistä löytyy Frank Herbertin klassikko ”Dyyni-trilogiaIlkka Villin lukemana. Scifin avustamana kestävyystreenit kulkevat kuin siivin.


Kurkkaa alta Antti-Setän vinkit otelaudalla tehtäviin otelautatreeneihin:

#olddognewtricks part 9

Vanha koira, Uudet temput part 9. Another old dog (with Big Balls)

Suomalaiseen kiipeilyhistoriaan kuuluu joitain merkittäviä ikonisia hahmoja, kuten: Tomi Nytorp, Henkka Suihkonen, Juha Saatsi ja niin edelleen. Jokaiseen näistä ikoneista kuuluu minun tarinaglooriassani jokin tietty syy, jonka takia he ovat ikonikatalogiin päätyneet. Tämän päivän haastatteluvieraaksi sain kunnian kutsua Vakka-Suomen kiipeilypioneerin ja itseoikeutetun Harmaan pantterin, Olli-Petteri Mannin. O-P:n erityisosaaminen ei löyty mielestäni brutaalista voimasta, vaan poikkeuksellisesta jalkatekniikasta ja hämmästyttävän zeniläisestä mielenhallinnasta. Ei ehkä Alex Honnoldmaisesta reikäpäisyydestä, mutta suomalaisittain kuitenkin jostain poikkeuksellisesta.

Luonnollinen yhtymäkohta omaan projektiini löytyi siitä, että herrasmies kellisti keväällä 2020 Kustavin Hopiavuoresta pitkäaikaisen projektinsa, joka kantaa nykyisellään nimeä ”Kustavin Kuningaslinja”, vaikeudeltaan kyseinen tradilinja on kunnioitettava 8b. Merkittävyyttä lisää se, että Olli-Petteri on 46-vuotias (eli aikuinen), harrastanut kiipeilyä noin 25 vuotta ja kiipesi nyt kiipeilyhistoriansa toistaiseksi vaikeimman reitin. Halusinkin selvittää miksi ja miten?

Olli-Petteri Manni aka OPM ”Kustavin kuningaslinja” 8b at Kustavin Hopiavuori (Kuva: Ilari Törönen Photography)

Kaiken muun turinoinnin keskellä rupattelimme muun muassa henkevistä linjoista ja siitä, mikä saa melko lailla normaalin (vaikkakin turkulaisen) keski-ikäisen miehen uhmaamaan kuoleman portteja kiipeilyreiteillä. Tämä sivuraide nousi mieleeni, kun keskustelimme taannoin Boulder PM-kisojen jatkoilla Kustavin Riskeläisvuoren reitistä nimeltään ”Fifty-Fifty, 9-”. Muistin reitin kuvailusta sen, että toistakymmentä metriä korkean slouppikantin puoliväliin saa joitain varmistuksia ja sen yläpuolinen otteeton pilari kiivetään ilman selkeää varmuutta siitä töpsähtääkö tontista maahan, vai ehtiikö varmistaja juoksemaan tarpeeksi löysää sisään (sen vuoksi varmistajanjuoksuslingi). Kuumottavalta suorite kuulosti jo sen vuoksi, että muuvit eivät menneet putkeen reittiä yläköydellä harjoitellessa. Turvallisemmalta se ei kuulostanut myöskään sen vuoksi, että otteita kyseisessä slouppikantissa ei ilmeisesti näe, vaan ne pitää tunnustella…

Keskusteluissa esiin nousseen ”The Nenä” -reitin klassikoksi muodostuneen camalotin pudotuksen ja betan voi käydä vilkaisemassa linkin takaa: https://youtu.be/JPVTBKwW1fg

Olli-Petteri Manni aka OPM ”Kustavin kuningaslinja” 8b at Kustavin Hopiavuori (Kuva: Ilari Törönen Photography)

Bohuslänissä Lilla Galkebergetillä sijaitsevasta 8a:sta mainittu Weekend Whipper taasen löytyy osoitteesta: https://youtu.be/6E6tFTGcQlI OP ei luonnollisesti kyseistä whipperiä kokeillut, koska sai toiselta legendalta eli Antti Mankiselta lainaan betan ja kiilan ☺

Haastattelu hiukan venähti ylipitkäksi kiipeilyturinoinniksi, joten jos setämiesten höpinöitä kiinnostaa kuunnella, kannattaa varata aikaa puolisentoista tuntia.

(Kuvat: Iläri Törönen Photography)

#olddognewtricks part 8

Vanha koira uudet temput part 8 (Kiipeilyn Gang bang teoria)

Tämän viikon ehdoton oppimiskokemus löytyi niinkin epäyllättävästä osa-alueesta, kuin treenaamisesta yhdessä. Sovimme yhteisen PT-session yhden Suomen vahvimmista kiipeilypariskunnista, elikkäs Kaukojen (Kirsi ja Marko) kanssa. Vaikka kumpainenkin on kiivennyt jo vuosia (ellei kymmeniä) todella kovalla tasolla, ovat molemmat myös havahtuneet siihen tosiasiaan, että varsinkin koordinaatio- ja dynaamisella puolella voisi hyvinkin olla kehitettävää kiipeilyn taidon osalta. Koska omatkin tekniikkatreenit liittyvät juurikin näihin osa-alueisiin löytyi linkki yhteistreeniin luontevasti.

Porukassa treenaaminen on kehittävää monestakin näkökulmasta!

Mainio lisätvisti yhteisharjoitukseen tuli siitä, että jokaisen mittasuhteet ovat varsin erilaiset (n. 160cm, n. 175cm ja n. 190cm). Kaikkien osalta tarkoituksena on löytää kiipeilyyn rentoutta dynaamisemman kiipeilyn kautta ja rohkeutta tehdä epävarmempia muuveja. Tavoitteena on nopeuttaa kiipeilyä sekä varsinaisessa suorituksessa, että reittien lähettämisessä. Dynaamisemman lähestymistavan tarkoituksena on varsinkin köydellä kiivetessä myös vähentää suorituksessa kuormitusta, kun kaikkia muuveja ei tarvitse jäkittää pakolla lukotellen.

Varsinaisen treenisession alussa mieleen palasi välittömästi se, mikä kiipeilyssä on ehkä parasta, eli yhteisöllisyys. Myös treenaaminen on mukavampaa hyvässä porukassa (ei sillä, etteikö VOEMAn valmentajakaksikko olisi mukavaa seuraa). Varsinaista merkittävämpää antia ainakin itselle tuo kuitenkin se, että olen näin aikuisilla päivilläni analysoinut olevani ”visuaalinen oppija”. Kun näkee toisen tekevän suorituksen, on jostain syystä helpompaa lähteä sitä matkimaan. Tämä toisilta oppiminen onkin varmaan yksi tehokkaimmista oppimisen muodoista kiipeilyssä ja suosittelen kaikkia harrastusta aloittavia lyöttäytymään itseään parempien kiipeilijöiden seuraan avoimin mielin oppimaan liikkumista. Tällä kertaa itselle toimi myös se, että posse oli suunnilleen samaa ikäluokkaa ja haasteet oppimiseen löytyvät samalta alueelta myös sen puoleen, että omaa suoriutumista pitää aktiivisesti miettiä jotta tajuaa mitä kropassa ja liikkumisessa tapahtuu. Kun näkee myös omien kiipeilyesikuvien epäonnistuvan (ja onnistuvan) harjoiteltavissa jutuissa, on helpompaa olla itselleen armollinen ja ei tarvitse ihan niin lakki kourassa lähteä joka juttua tekemään. Ja jälleen kerran, hyväksyvä ja kannustava porukka saa ihmeen paljon lisäbuustia myös yrittämiseen. Nahkat ovat melko lailla pinkkeinä, mutta mieli kirkas.

Empiirisen tutkimuksen tulos: Gang Bang kiipeily rules ok!

Yhteenvetona. Kimppakiipeily on luonnollisesti aina mukavaa ja rentoa, mutta kun siihen vielä saa lisättyä treenaamisen/ oppimisen elementin voi lopputulema olla vieläkin parempi. Jos omasta kylästä (tai naapurista) ei kiipeilyvalmennuspalveluita löydy, niin mahdollisesti taitoon liittyvä treenillinen elementti voisi löytyä vaikkapa netin kautta jalkatekniikkadrilleistä, tahi vastaavista.

Katso alta video treenisessiosta:

Bonuksena jälkilämmitelty podcasthaastattelu yhdestä omaan kiipeilyhistoriaani vahvasti vaikuttaneesta kiipeilyn harrastajasta, eli Juha Saatsista. Kyseinen 1990 ja 2000-luvuilla vaikuttanut kiipeilyn ”Musta Hevonen” taisi olla yksi ensimmäisiä systemaattisen treenaamisen kiipeilyyn tuoneista kerberoksista. Yksi syy siihen luonnollisesti oli se, että A: Valmennusta ei ollut ja B: myöskään valmennustietoa ei kiipeilyn osalta juurikaan löytynyt. Juhan tyttöystävä harrasti kilpauintia ja hän ammensikin valmentautumisoppinsa tästä maailmasta. Hänen silloiset kilpakumppaninsa muistavat Juhan varsinkin siitä, että hän kykeni piikkaamaan kuntonsa lähes virheettömästi kilpailu- ja kiipeilyretkiä varten. Juha oli varmaan myös yksi ensimmäisiä suomalaisia joka käytti treenaamisessa replicoita systemaattisesti reittiä lähestyessään ja sanoikin pokettireplican olleen yksi tekijä esimerkiksi ”La Rose et le Vampire, 8b” -klassikon nopeaan lähetykseen Buoxin retkellä joskus vuonna miekka ja ilves. Merkillepantavaa on kuitenkin se, että Englantiin muutettuaan Juha tutustui paikalliseen harrastajaporukkaan Ben Bransby etunenässä ja hoksasi lähes välittömästi oman taidottomuutensa ja kiipeilyn painopiste muuttui fyysisestä treenistä vahvemmin kiipeämiseen ja taidon oppimiseen. Voimat katosivat, mutta varsinainen kiipeily kehittyi koko ajan. Joten historian siipien havinaa, olkaa hyvä.

#olddognewtricks part 7

Vanha koira uudet temput part 7, Reitinlukeminen ja mukavuusalueelta poistuminen

Viimeisen viikon hämmentävin tapahtuma oli liikuntavamma polveen (mikäli lepo lasketaan osaksi liikuntaa). Itse vamma ei niinkään, vaan sen syntytapa. Ostin vähän aikaa sitten kuningas Litmasenkin mainostaman painopeiton, jonka alla nukkuessa käännähdin liian ripeästi ja polvessa naksahti jotain. Joten olkaa varovaisia nukkuessanne.

Viikon treenit huolettivat, sillä koronan vuoksi treenipaikat menivät kiinni täällä Savossa. Herra personal trainer loihti viikon ajaksi kuitenkin varsin kattavan kattauksen keskivartalo- ja kestävyystreeniä. Vaikkakaan otelaudassa tehtävä kestävyystreeni ei maailman mielenkiintoisinta ole, niin suunnitellut harjoitukset (ja äänikirjat) antoivat niihin sisältöä. Kevennyksiä tehtiin sekä penkillä jalkoja pitäen, sekä painoa keventäen vastapainolla. Huomenna on vielä edessä erittäin matalatehoinen kestävyysharjoite, jossa painoa (muutama kilo) roikotetaan otelaudassa (esim. problemsolver) ja sormia krimpataan halfkrimppiin openista kättä vaihdellen aina kun forkku lähtee menemään pumpun puolelle. Odotan mielenkiinnolla.

Viikon päätreeni sijoittui Voemalle ja aiheena oli reitinluku sekä volyymi. Hallilla järjestettiin reitintekokoulutus, jonka osallistujakaarti oli loihtinut hallin henkilökunnan kanssa varsin maittavan kattauksen kisareittejä vuosijäsenkisaa varten. Itse pääsin tekemään kyseisenkaltaisen kisamuotoisen treenin, jossa oli tarkoituksena pyrkiä flässäämään kaikki mahdolliset reitit. Oma reitinluku on melko nolla, sillä sitä tulee harjoiteltua valitettavan vähän, koska suurin osa treenistä suuntautuu kotiboardille, jossa reitinluvun merkitys on melkoisen pieni kun reitit tulee useimmiten suunniteltua itse. Helposti reittiä ei muutoinkaan tule lähdettyä flässäämään, vaan sille hyppää muuveja koettelemaan. Tosiasiassa flässääminen on erinomainen harjoitus ja reittiä tutkiessa voi pyrkiä näkemään itsensä reitillä sekä pohtia kaikkia mahdollisia nykykiipeilyn mukanaan tuomia sniikkejä betavaihtoehtoa (huukit, kneebarit, dynaamiset vaihtoehdot…). Kun flässäämistä vielä oikeasti harjoittelee, alkaa parhaimmillaan päästä moodiin, jossa ekaan yrkkään lataa extramäärän yritystä. Selkeä etu reitinluvun opettelusta muodostuu siinä vaiheessa, kun yrityksiä reitille tarvitsee antaa vähemmän ja näin säästää nahkoja ja voimia mahdollistaen useampien reittien kiipeämisen. Toiveena tietenkin on, että reitinlukutaito saadaan siirtymään vielä kiipeilyyn pihalla ja projektitkin taipuvat näin nopeammin. Flässitreeni toimii myös ainakin allekirjoittaneella peruscirkuittia tehokkaampana treeninä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakkotietoa, jolloin puristuskin on erilainen kuin jo kiivetyillä ja opetelluilla reiteillä. Parhaiten tämä luonnollisesti toimii greidaamattomilla reiteillä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakko-odotusta.

Omasta mielestä Antti ei ole kovinkaan hyvä lukeemaan reittiä, mutta pakko kyllä sanoa ettei tilanne ole oikeasti ollenkaan niin huono. Pitkä kiipeilykokemus ja oman kiipeilytyylin tuntemus näkyy Antin reitinlukutaidossa ja kyllä voisi sanoa, että keskitason paremmalla puolella mennään heittämällä…


Toinen oleellinen osa tämänkaltaista treeniä on se, että sen aikana tulee kiivettyä kaikenlaisia reittejä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Luonnollisesti kaikilla halleilla ei ole mahdollisuutta kovin usein kisatyyliseen treeniin. Tällöin suosittelisinkin valitsemaan reittivalikoimasta kyseiseen treeniin läjän mahdollisimman erilaisia reittejä (släbejä, kantteja, verttejä, loivia, parkourdynoja ja jyrkkiä hänkkejä). Jos valikoimassa löytyy vielä reittejä erilaisilla otetyypeillä (sloupperi, pinchi, krimppi, volyymi…), niin sitä parempi. Hirveän helppoa on jäädä kiinni vaikkapa ajatukseen ”
Dynaamisia liikkeitä tai ainakaan koordinaatiojuttuja ei pihalla tarvitse. Saati boxikävelyitä…”. Itselle tulee heti mieleen esimerkki maailmalta ja Suomesta: Jakob Schubert ja Emmi Rautkylä. Ensimmäinen on joutunut monipuolistamaan kiipeilytreeniään Olympialaisten vuoksi ja jälkimmäinen omasta tahdostaan. Kumpikin on kiivennyt kaudella 2020 myös pihalla kovempaa ja tikannut reittejä nopeammin kuin koskaan. Onko syynä dramaattinen voiman- vai taidon monipuolistuminen? Itse uskon vahvasti jälkimmäiseen.

Itsellä monipuoliseen yrittämiseen erilaisten reittien osalta on auttanut sisäänrakennettu ”Paavo Väyrynen” takinkääntötemppuineen. Olen vuosien ajan kyennyt psyykkaamaan itseni milloin släbibouldereille tai seuraavana vuonna kokenut, että pitkät tasaiset hänkkisportit ovat se coolein juttu. Saati kämmenjammihalkeamat, joita on kiivettävä mieluiten multipitcheillä. Tämä on ehkä omalta osaltaan auttanut siihen, että omalla vaatimattomalla vaikeustasolla on mahdollista kiivetä uudella kalliolla melko lailla kaikenlaisia reittejä, eikä tarvitse etsiä sitä ominta vahvuusaluetta. Tämä luonnollisesti laajentaa valintojen viidakkoa ja kalliolta on mahdollista valita itselle se hienoin, eikä pelkästään mahdollisin reitti, jota yrittää. Tiedän, että jammaaminen sen kaikissa muodoissa on monelle vannoutuneelle sporttikiipeilijälle (ja varsinkin boulderoijalle) kirosana. Tosiasia on kuitenkin, että ajoittain kyseisiinkin kiipeilytekniikoihin reiteillä ja jopa bouldereilla törmää ja jos nekin omaan repertuaariin kuuluvat edes siedettävästi voi vaikkapa tufien välistä löytyä viekas lepokahva käsijammin muodossa. Siirtovaikutusta pihalle onkin hyvä pyrkiä pohtimaan avoimin silmin ja boxin ulkopuolelta. Kuten vaikkapa boxihiiviskelyn opetusvaikutusta smearaamiseen hiekkakivellä? Mitenpä muuten sitä Suomessa harjoittelisi? Kyseiset reitit ovat taas kerran niitä, joihin ei ole mukava aluksi mennä, kun pelottaa että polven lyö boxin laitaan jalan lipsahtaessa. Oppimiskokemus on kuitenkin varsin väkevä, kun jalkoihin alkaa luottaa loivemmalla ja loivemmalla boxin tai volyymin kupeella.

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön Antti Liukkonen (@boulderbeast) jakama julkaisu

Painopeitosta en luovu liikuntavammasta huolimatta. Ostin itselleni kyseisen uniavun erään tuttavani kuvattua painopeiton alla nukkumista termillä ”Se tuntuu siltä, kuin joku halaisi koko yön”. Pitää paikkansa. Suosittelen kaikille yliaktiivisille nukkujille. Sponsoroimaton mainos kaikille painopeittojen myyjille.

Ja viikon oppimiskokemus. Videoltakin löytyvä keltaisilla volyymeillä rakennettu ”Viikon reitti” VOEMAlla havahdutti siihen, että sisäkiipeilyn evoluutio on loikannut viimeisten muutaman vuoden aikana joitain satoja prosentteja. Aiemmin helppoja hyviä reittejä löytyi hyvin harvoin ja tämänkaltaista vaikeudeltaan 6A tasoista taidonnäytettä ei taannoin löytynyt mistään.

Ja vielä lopuksi shout-out Laitisen Annalle, jonka instasta löytyy mukava määrä videoituja kehonhuoltoharjoitteita. @annaliinalaitinen

 

Katso alta video Antin reitinlukuharjoituksesta!

Scroll to top