Uncategorized

#olddognewtricks part 14

Vanha koira uudet temput, part 14 (Välitestaus, elikkäs missäkä mennään?)

Välitestit tammikuun puolivälissä jännittivät luonnollisesti melkoisen lailla kovasti, sillä treeni on ollut varsin erilaista kuin olisin itse kuunaan tehnyt. Lähtökohtaisesti olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että herrat valmennustiimi kyllä tietävät mikä on homman nimi, joten olen pyrkinyt mukisematta suorittamaan suunnitellun ohjelman. Myönnän, että alkushokin jälkeen (kestävyystreenin volyymi) monessa kohtaa olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kuin oli suunniteltu, mutta olen koettanut malttaa mieleni.

Oikea olkapää oli lähtötilanteessa ehkä jopa heikommalla hapella, kuin osasin odottaakaan ja ensimmäinen kuukausi menikin aika pitkälle sitä kuntoon jumpatessa ja kestävyyttä vatkatessa. Kiitokset fyssari-Nikon jumppaohjelman olkapää alkoi loppuvuodesta pysyä mukana kannattimissaan ja ohjelmaan saatiin lisättyä hiukan enemmän myös voimailuosia. Haasteensa treeniin teki se, että meillä Etelä-Savossa treenipaikat lyötiin säppiin marras-joulukuun taitteessa… Kalle-Pekka joutuikin hieman taiteilemaan treeniohjelman laatimisessa, kun kestävyysjakso meinasi kuihtua varsin lyhykäiseksi köysiseinän sulkeutumisen myötä.  Kotitreeneillä pakettia saatiin kuitenkin mielestäni paikattua hyvin tilanteeseen nähden.

Varsinaisessa testisessiossa selkeimmät kehittymisen osa-alueet koin itse saavuttaneeni VOEMA-boardilla, jonka vankkumattomaksi faniksi olen parin viime kuukauden aikana tullut. Kysseinen treeniväline on PT-Keipsin avulla auttanut ymmärtämään jyrkän kiipeilyn astrofysiikkaa hämmentävän monella eri tavalla ja uskon sen siirtyvän ulkokiipeilyyn kuin nyrkki nenään. Viimeisten parin viikon aikana boardilla onkin alistunut muuveja, joiden asennoissakaan ei meinannut lähtötilanteessa pysyä. Sormivoimat ovat tuntuneet jotenkin laahaavan, mutta ilahduttavasti testisessiossa statistiikka näytti kuitenkin selkeitä kehitysaskeleita. Olen vuosia pyrkinyt välttämään pienissä listoissa (itselle kaikki alle 10mm) roikkumista, mutta totuttelu niihinkin näyttää toimivan (hämmentävää sinänsä). Voimakestävyyttä ei luonnollisesti ole tässä vaiheessa treenijaksoa tehty juurikaan, mutta ilmeisesti ARC-hinaaminen vaikuttaa kyseiseenkin osa-alueeseen, kun tulos campus-endurance testissä kuitenkin kaksinkertaistui.

VOEMA-boardi on eräs VOEMAn itse kehittelemistä treenivälineistä. Se on eräänlainen systemboardi, jossa kaikki liikesarjat voidaan tehdä peilikuvana ja näin ollen pysyä kartalla myös puolieroissa. VOEMA-boardille on kehitelty paljon eri osa-alueisiin liittyviä harjoituksia ja sitä hyödynnetään paljon PT-asiakkaiden treenaamisessa ja testaamisessa.

Oma fiilis tämänhetkisestä tilanteesta on selkeästi plussan puolella. Harjoittelun uusi sisältö on toistaiseksi ehkäissyt selkärankaa katkeamasta, vaikka harjoittelupaikat ovatkin olleet toveja kiinni. Mukavuusalueen ulkopuolella patistaminen on saanut aikaan sen, että koordinaatiopuolella on tullut jopa opittua jotakin. Tämä taasen on mahdollistanut sen, että VOEMAn ”viikonreiteistä” varsin moni on muuttunut itsellekin kiivettäväksi ja sitä myöden sisäkiipeilystä on tullut saatua viimeisen kahden kuukauden aikana irti enemmän onnistumisen elämyksiä, kuin pitkiin aikoihin tätä aiemmin. Oman treeniboardin pysyminen kiinni vielä ainakin helmikuun ajan meinasi saada aikaan hiukan harmaita hiuksia, mutta kiitokset työnantajalle, sain askarrella työpaikalla väliaikaisen vaihtoehdon, joten voimaakin pitäisi päästä treenaamaan nyt kun olkapäät sen sallivat. Eli nyt olisi aika saada siirrettyä hankittua kondista varsinaiseen kiipeilyyn…

Antin työpaikan ”toimistoboardi”

Miten realistiselta tavoitteiden saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä? 

Kultakuume: 90/100. Jos vain sormiin tarttuu kevään aikana vielä jerkkua ja voimakestävyysjakso ei mene ihan pipariksi, niin kuume kyllä tarttuu tikkilistalle. Kysymyksenä ainoastaan yrkkien määrä.

Malo: 80/20. Malo on Haukkiksen kaksikosta selkeästi tiukempi ja kysymykseen nousee ehkä päivien määrä, joita siellä on mahdollista viettää. Luotan siihen, että vuorikauris Knuuttilalla riittää vuorella hiukan kiivettävää jolloin hänestä saa seuraa, sekä reittiin valmiin betan. Joka tapauksessa aion kantaa reitin alle vaaleanpunaisen retkituolin (eli cheaterstonen) ja pyrkiä kiipeämään reitin niin. Hyväksyn itselleni tämän tissiposkibetan…

Amen Break: 60/40. The mightiest break of them all, vai miten se menikään. Päätavoitteen osalta kaiken pitäisi mennä melko lailla optimaalisti (harjoittelun jatko, lumien sulaminen keväällä, kevään ja alkukesän sääikkuna…). Luotto on edelleen plussan puolella. Kotiboardin pysyminen kiinni aiheuttaa hiukan henkistä horjumista, kun mieli oli valmistautunut kevään treeniin jyrkällä profiililla. Mutta käytetään olemassa olevat keinot ja katsotaan mihin se riittää.

Korben Dallas: 40/60. Psyykkisesti tämä tuntuu kaikista haastavimmalta. Riittääkö keväässä päiviä, että kaikkiin tavoitteisiin ehtii ladata yrityksiä? Testaamassa joka tapauksessa käydään. Tosiasiahan on, että jos se tuntuu millään muotoa mentävältä tulee kesäloma varmaan toukokuuhun ja se vietetään Puumalassa…

7B reitti sisällä: 50/50. Ei ole mennyt tähän päivään mennessä enkä ole varma meneekö koskaan… Ehkä tekemällä sellaisen itse omalle boardille?

– Antti

Tässäpä vielä herra valmentajan ajatuksia ensimmäiseltä kaudelta…

Uuden asiakkaan kanssa työskentely on tärkeää aloittaa aina kartoituksella, eikä Antinkaan kanssa tehty poikkeusta. Antin kohdalla minua kiinnosti erityisesti se, että missä mennään maksimivoiman ja pumppikestävyyden suhteen. Mies on vuosien varrella vaihtanut leiriä ja focusta niin monesti boulderoinnin ja köysittelyn välillä, että nyt olisi hyvä aika katsoa mikä tilanne pohjakunnon kanssa on ja mitä olisi hyvä treenata tulevan vuoden tavoitteita silmällä pitäen. 

Pohja oli hyvä. Kiipeily (tai 8b:n köysireitti) ei jää leuanvedosta tai “sali coresta” kiinni. Heikommatkin pojat ja tytöt on kiivenny 8b:n reittejä pystymättä tekemään puoliakaan siitä mitä Antti.

Arvon herra mainitsi tuossa yllä tekstissään, että ”olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kestävyysreeniä mitä ohjelmassa luki” oli helposti arvattavissa ja kyse on hyvinkin perus asetelmasta, kun tällaisen kokeneen kiipeilijän kanssa työstekennellään… Ymmärrän että tämä tuntuu turhauttavalta. Keskimääräisesti kiipeilijät treenaavat sessiossaan pitkään ja hartaasti. Käytännössä usein niin kauan kuin forkuilla pystyy kahvassa roikkumaan… Valmentajan näkökulmasta tämä osoittaa toki intoa ja periksiantamattomuutta, jotka ovat parhaiden kiipeilijöiden ominaisuuksia. Kyllähän tälläkin mentaliteetilla kehittyy, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa on kuitenkin opittava itsekuria ja tutustuttava käsitteeseen “lepo”, mikäli halajaa kehittyä ja erityisesti välttyä vammoilta.

Antin tuntien treeni-innon puutetta ei tarvinnut lähtötilanteessa pelätä, joten ensimmäinen asia olkapään kuntoutuksen jälkeen oli löytää tasapaino treenin ja levon välillä. Propsit Antille itsehillinnästä!

Kolmen kuukauden jälkeen ohjelma oli purrut jopa hieman paremmin kuin olin ajatellut. Ottaen huomioon olkapään rajoitteet, Mikkelissä hallien sulkemiset ja kestävyystreenin tekemisen kotona. Kehitystä oli tullut sormivoimien maksimissa, voimakestävyydessä sekä erilaisten muuvien hahmottamisessa VOEMA-Boardilla (tästä kapistuksesta lisää juttua myöhemmin).

Niin Antin kuin monen muunkin innokkaan kiipeilijän tapauksessa omatoimiset treenit painottuu usein omille vahvuusalueille.  Tämä johtaa siihen, että omat vahvuusalueet painottuu entisestään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska saa tehdä sitä mistä tykkää ja se usein koetaan motivoivaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kehitys hidastuu ja lopulta päättyy. Tämä pätee mielestäni niin kiipeilyn tyyliin ja tekniikkaan, kuin voima- ja kestävyysharjoitteluunkin. 

Antin tapauksessa (ja hänen treenihistoriaansa tuntien)  tulee mieleen yksi sana: “pump lust”. Eli ”reeni ei ole reeni jos se ei tunnu siltä, että nyt ollaan tehty ja paljon”. Käytännössä siis aina kropasta kaikki mehut pois… Itse luokittelisin tämän tyyppisen treenaamisen voimakestävyyteen. Tämä menetelmä tai energiasysteemi on kuitenkin vain yksi kolmesta osa-alueesta (riippuu jaottelusta), jota tulee ylläpitää kiipeilyssä kehittyäkseen. Ja niin kauan kun keskittyy vain yhteen osa-alueeseen ja kaksi muuta laahaa perässä, ei kehitystä  juuri tapahdu.

Nyt kun Antilla alkaa olla ns. pohjat kunnossa ja kaikkia osa-alueita ollaan sopivasti  herätelty, niin seuraava kausi voidaan treenata spesifimmin tavoitereittejä varten.

Itselleni suomalaiset köysireitit eivät ole kovinkaan  tuttuja, mutta ajatus on käydä katsomassa heti lumien sulamisen jälkeen, että millainen reitti ”Amen Break”, eli Antin päätavoite on ja millaista kohdistettua reeniä sen kellistäminen vaatii.

Täytyy myöntää, että Antin tavoitteet ovat korkealla ja ottaen huomioon sen, että miehen kypsässä aikuisessa iässä kehitystä ei enää tapahdu ikäänkuin ”itsekseen” (niinkuin nuorisolla), niin oikeanlaisella treenaamisella on tavoitteisiin pääsyssä suuri merkitys. Prosenteista on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta luotto on vahva niin kuin on treenattava könsikäskin!

– Keipsi

Katso alta videonpätkä Antin testisessioista!

#olddognewtricks part 12

Vanha koira uudet temput part 12 (Vanhan koiran ihonhoito vinkit)

Kaikki meistä eivät ole Alex Megoseja, ei edes oman elämänsä sellaisia. Eli emme kykene kiipeämään, kun nahkat ovat siinä kunnossa, että teippiä on nakeissa enemmän kuin omaa ihoa. Tällöin ainoa keino on käyttää kaikki niksit, jotta oma nahka säilyisi toimintakuntoisena. Idean ihonhoitonikseihin sain katsottuani ammattikiipeilijä Jonathan Siegristin ihonhoitovideon männäviikolla. Hieno mies, mutta ei ole ilmeisesti joutunut painiskelemaan kinkkisten iho-ongelmien kanssa.

Merkittävintä fläppereiden ja vekkejen osalta lienee ennaltaehkäisy. Varsinkin pihalla löytää joskus itsensä tilanteesta, jossa reitiltä löytyvän krimpin viheliäinen kide meinaa kaivaa aina reiän samaan kohtaan. Jos siinä vaiheessa älyää lopettaa ajoissa, säilyy mahdollisuus päästä samalla reitille lähiaikoina uudelleen. Toki jonkin verran jelppaa ihon hiominen tasaiseksi, jolloin repeäminen ei myöskään ole ihan niin todennäköistä. Jos vekin, tahi fläpperin kuitenkin saa aikaiseksi sen palautteleminen lähtötilanteeseen tapahtuu ainakin allekirjoittaneen osalta nopeimmin videolla esitellyllä metodilla.

Edes ihmiskunnan leveimmät olkapäät (Halisen Lassin nakit lokakuussa 2017) eivät säästä ihmistä ikäviltä iho-ongelmilta…


Loppuun aikamme suuren ajattelijan Daniel Woodsin elämänviisaus taannoisesta haastattelusta (Urban Climbing Magazine), kun maailman huippukiipeilijöiltä kysyttiin mikä on pahinta maailmassa: ”
Flappers, I hate Flappers!

Jaksuhaleja Danielille!

Katso alta videolta vanhan koiran ihonhoitovinkit!

Savo Boulder alueitten helmet – Tahko

Tahkovuoristo tuo Pohjois-Savon oma alppikylä sijaitsee Nilsiässä, vajaan tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta. Tahkolla on pitkä historia ihmisten ulkoiluttajana, mutta boulderalueena #tahkoboulderpark on kuitenkin melko tuore tapaus…

Sami Koponen toppaamassa huippukiven klassikkomanttelia nimeltä ”Villen reitti”

Sananen Tahkon boulderoinnin historiasta

Muutama vuosi sitten Tri. Koskelan polttareissa seurue bongasi muutamia varsin kiipeiltävän oloisia kaltsin pätkiä, mutta seurueen sen hetkisestä  (kenties hivenen vajavaisesta) tarkkaavaisuustilasta johtuen kukaan ei onnistunut löytämään paikkoja yli kahteen vuoteen monista yrityksistä huolimatta!

Monien tutkimusreissujen seurauksena allekirjoittanut sekä Tri. Koskela onnistuivat kuitenkin saamaan ns. langan päästä kiinni ja näin vyyhti alkoikin purkautua. Rinteestä löytyi loppujen lopuksi melkoinen määrä hyvää kiivettävää ja tätä tekstiä kirjoittaessakin tiedän, että kyseisessä rinteessä on vielä hyvinkin potentiaalia monille laatubouldereille!

No mutta se historiasta ja nyt itse alueen esittelyyn!

Tahko boulderpark

Tahkolla on tällä hetkellä avattuna vajaat viisikymmentä boulderia. Boulderit ovat varsin hajallaan Tahkon rinteessä. Osalle bouldereistä on helppo mennä, niille johtaa hyvät polut tai ne sijaitsevat hyvinkin lähellä selkeitä maamerkkejä, mutta osalle bouldereista tiet ovat hieman hämärämpiä ja maasto erittäin haastavakulkuista. Alueesta on juuri julkaistu uusi Premiumtopo 27crags -palvelussa ja täältä voit löytää kivien koordinaatit sekä niille johtavat gps-polut. Suosittelemmekin siis käyttämään kyseistä palvelua kiville navigoinnissa ellet sitten saa värvättyä paikalle jotain jo asiansa osaavaa guidoa.

Mika ”Mynzzi” Niskasellakin on oltava kieli keskellä suuta kun lähettää ”Pehku aretea”

Tahkon kivi on kvartsiittia. Kivi on erittäin hienokiteistä ja sileää. Tämä tekee alueen boulderoinnista ainutlaatuista. Reitit ovat kauttaaltaan melko teknisiä vaikeustasosta välittämättä. Helpommissakin reiteissä saattaa olla tarkkoja jalkaotteita ja kryptisiä sekvenssejä. Profiilit Tahkolla ovat kautta linjan aika loivia, miedosti hänkkääviä, verttejä tai släbiä. Ehkäpä jos jokin suomalainen sukulaispaikka pitäisi Tahkolle valita, se voisi olla mielestäni Jyväskylän klassinen 28.7.

Tällä hetkellä reittitarjonnan hienoimmat reitit löytyy seitsemännestä vaikeusasteesta. Huippukiven helmet ”Avari” 7c, ”Villen reitti” 7b ja edellä mainitut  yhdistävä ”Attentaatti!” 8a ovat todellakin suositeltavia niin kivenlaadun, kiven sijainnin sekä luonteikkaiden muuvienkin takia.

Toinen todella lämpimästi suositeltava reittivalinta on polku, joka johtaa ”Pehku arete” sektorille. MTB-polulta erottuasi saavut ”Boheemi rapsuttaja” -sektorille, josta jo löydätkin parit mainiot boulderit. Kun etenet polkua saavut hetken päästä yhdelle alueen hienoimmista bouldereista. ”Tahko special” 7a on ehdoton namupala kaikille niille, jotka tykkää siitä että kiipeilystä syntyy mahan pohjaan mukavaa kutkutusta… Heti tämän sektorin vierestä löydät ”Pehku arete” sektorin, josta nimikko reitin lisäksi löytyy muutama helpompikin boulderi. Aivan tämän sektorin tuntumasta löytyy myös ”Nilsiän Sheikki” -sektori joka käytännössä muuri, jossa on kivoja hieman matalampia kutosen reittejä. Sheikin naapurina asuu alueen tekniikka testpiece ”Versus”, jolle kannattaa suunnata kitkojen ollessa todellakin kohdillaan ja kengät lankattuna viimeisen päälle…

Jos samaista gps-polkua seurailee eteenpäin (huom, vain gps polku, paikalta ei löyty tästä eteenpäin minkäänmoista luonnollista polkua) päätyy jossain vaiheessa hienolle ”Rakovalakia” -sektorille. Alueen nimikkoreitti on ehdottomasti suositeltava kaikille boulderoinnin sekä halkeamakiipeilyn ystäville. Kyseessä on täydellinen käsihalkeama, jossa on loistavat puitteet ottaa haltuun kräkkihommien salat! Halkeaman ympärille rakentuu loistava ja hyvin uniikki boulderi monine viehkeine detaljeineen… Samaiselta sektorilta muita mainittavan arvoisia kiipeilyjä edustaa savolainen jääkaappipakastin nimeltä ”Local handjob” 7c. Savossa jääkaappipakastimetkin ovat kieroja ja vähän jännittäviä muutenkin 🙂

Unelmavävy Koponen tekee toistoa ”Local handjob” -reittiin…

Rakovalakia sektorin lähettyviltä löytyy muutama muukin sektori, jotka on helppo saavuttaa. Myös potentiaalia uusille linjoille on löydettävillä näiltä huudeilta…

Parit helemet on vielä mainittava! Kertakaikkisen viehkeä tasapainoreitti ”Railslide” löytyy helposti läheltä Tahkon alaparkkista. Helppo lähestyminen ja visuaalisesti kiehtova linja saa sinut koukkuun varmasti! 

Hieman irrallaan Tahko keskuksesta löytyy Kettukankaan puoli, josta myös löytyy hienoa boulderia toisen perään. Ensimmäisenä eikä vähäisimpänä löytyy ”Devil” -sektori, jonka molemmat reitit ovat silkkaa parhautta. Tämän sektorin takaa aukeaa useampiakin hyviä kiviä, josta löytyy mukavaa helpompaa  kiivettävää. Tälle alueelle on myös mahdollista avata vielä jos jonkin verran helpompaa hyvää kiipeilyä.

Eipä siis muuta kuin suosittelemme vahvasti sinua ottamaan suunnaksi Tahkon, jos hienot reitit ja mainio kivenlaatu kiinnostellee! 

Tahkon topon löydät osoitteesta: https://27crags.com/crags/tahko

P.S. Tahko tarjoaa nykyisellään melko monenlaisia aktiviteetteja sekä kesä- että talviajalle. Tahkolle voi siis tehdä mukavan aktiiviloman mihin vuodenaikaan tahansa! Tahkon tarjontaa voi käydä kurkkailemassa osoitteesta: https://www.tahko.com/fi/

P.P.S. Tahkon sivuilta löytyy oivallinen ominaisuus boulderoijille, nimittäin webkamerat. Näistä voi kätevästi tarkistaa miltä keli näyttää paikanpäällä aina ennen starttia..

Savo Boulder alueitten helmet – Viitaniemi

Toisena savolaisen kiipeilyn helmenä on varmasti syytä esitellä Kuopion klassinen lähispotti nimeltä Viitaniemi. Viitaniemen boulderit ovat lunastaneet vuosien varrella paikkansa monen paikallisen- sekä vierailevan tähden sydämmestä ja miksikäs ei, sillä ”Viitiksestä” löytyy laatulinjoja niin helpompien kuin vaikeampienkin bouldereitten ystäville!

(Sami Koponen krimppaa itsensä ”Herran haltuun” 7b+)

Palanen ”Viitiksen” historiaa…
Ensimmäisenä Viitiksen maagisesta kivenlaadusta pääsivät nauttimaan Partasen Janne, Uutelan Anssi sekä maan kuulut Pekkasen veljekset joskus 2006 vuoden kieppeillä. Alkuun paikan kehittymistä hieman jarrutti pikkutien alussa ollut portti, jonka takia paikalle päästäkseen tuli suorittaa noin 40-60 minuutin haikki (riippuen tavaran määrästä). Paikan poikkeuksellisen hyvä kivenlaatu ajoi porsaita kuitenkin kerta toisensa jälkeen paikalle ja pikkuhiljaa linjoja alkoi putkahdellakin varsin hyvää tahtia. Ensimmäiset linjat kiivettiin paikan jylhimmälle ”Meteoriittikivelle” sekä sen vieressä makaavalle ”Pikkukivelle”. Huhujen mukaan kesti noin vuosi, ennen kuin kaverit löysivät ns. ”Uniikkimestakiven”, joka sijaitsee alle 100 metrin päässä edellämainituista kivistä!? En tiedä kertooko tämä enemmän metsän tiheydestä vai kavereiden henkisestä tilasta? Tätä voitte pohtia omissa päissänne tai kysyä sankareilta itseltään 🙂

Miten sinne piäsöö?
Viitaniemi sijaitsee muutamia kilometrejä Kuopiosta Karttulaan päin. Vaikka kartalta katsottuna kilometrejä Kalakukkokaupungista ei kerry kovinkaan paljoa, mutta aikaa matkaan kannattaa varata noin parinkymmenen minuutin verran, sillä loppupätkä on kieroa  savolaista pikkutietä…

(”Savon Partagen” 7c klassinen sloupperi ja vähintään yhtä klassinen mikkeliläinen kiipeilijä Antti Liukkonen)

Tarjonta
Viitiksessä on tällä hetkellä  topon mukaan 76 boulderia skaalalla 3 – 8a. Kivenlaatu on pääsääntöisesti hyvää ja joissakin probleemissa, jopa maagisen hyvää! Jottei tämä nyt ihan pelkältä tuhkimotarinalta kuulostaisi, niin mainittakoon, että muutamissa paikoissa kivenlaatu on myös hieman irtonaisempaa ja vähän terävääkin, eli elekee nyt ihan mihinkään ”Fontsunreissuun” varautuko 🙂

Myös reittien osalta variaatiota löytyy viljalti. Ehkäpä parhaiten jäsennellyn kuvan paikasta saa käymällä läpi sen parhaat palat sektorikohtaisesti:

Meteoriittikivi
Ehdottomasti THE KIVI Viitiksessä. Helpoimman pään helmistä täytyy mainita ainakin molemmat  Hightower -reitit, jotka edustavat mukavaa 6a -tason tasapainokiipeilyä uljaassa kantissa. Nämä ovat mitä parhaimpia reittejä harjoitella boulderoinnin henkistä puolta. Reitit ovat noin 5 metriä korkeita ja verrattain hyvällä ländillä varustettuja. Tästä pykälää napakampi, kiven toiselta puolelta löytyvä ”Terminaattori” 6b ansaitsee ehdottomasti useamman tähden ja klassikkostatuksen. Negatiivista layback nojailua viiden metrin verran hyvällä kivenlaadulla savolaisessa Von Wrightin kansallismaisemassa – kyllä kelepaa! Siirryttäessä seitsemänteen vaikeusasteeseen on nostettava esille kaksi timanttista släbiprobleemaa ”Vuoden släbi” 7b sekä ”Herran haltuun” 7b+, jotka edustavat ehdottomasti maamme släbien laadukkainta antia. Kiven jyrkemmältä puolelta löytyvät ”Savon Partage” 7c ja ”Nepenthe” 8a ansaitsevat laatumaininnan sekä lämpimät suositukset! Aikamoinen laatupaketti yhdeksi kiveksi, täytyy sanoa!


(Sami Haapakoski silmiin nähden keskittyneessä tilassa  ”Vuoden släbi” 7b -reitin toppimuuvissa…)

Pikkukivi
Tämä ”Meteoriittikiven pikkusisarus” löytyy heti isomman sisaruksen takaa tarjoten mukavat lämmittelyolosuhteet isompiin linjoihin. Kivenlaatu on huomattavasti karkeampaa ja linjat ovat huomattavasti matalampia, mutta ehkä suurin merkitys tällä kivellä on siinä, että se tarjoaa oivalliset puitteet lajiin tutustumiselle. Yhdelläkin pädillä pärjää hyvin ja helpompia linjoja löytyy useampia.  Siitä vaan pädi alle ja menoksi – kynnys lajin aloittamiseen on tällä kivellä matala!

Uniikkimesta
Myös tältä kiveltä löytyy paikoittain oivallista kivenlaatua ja kivoja, uniikkeja probleemia useammasta vaikeustasosta. Parkkiksen vastakkaiselta puolelta löytyy kiven helpoimmat linjat ”Verjnuarmu” 6a, ”Vasen halkeama”6a sekä nimettömät vitoset ovat kaikki mukavia kiivettäviä. Tien puolelta löytyviä ”Uniikkimesta” 6b sekä ”Fat Bastard” 6a -reittejä voi suositella kaikille kutosen metsästäjille. Jos jollain sattuu krimppihammasta kolottamaan hirveästi, niin lääkkeeksi tähän voidaan  suositella ainakin ”Billy Bong Thornton” 7a sekä ”Old” 7b -reittejä. Jos taas mielihalut kohdistuvat myös  slouppereitten piiskaamiseen sekä koko kehon torturetouhuihin niin ratkaisuna voisi olla ”Monologi” 7c+ tai ”Fire Walk With Me” 8a.

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Première expérience de bloc en Finlande.. Monolgi, un 7c+ bien technique à grimper vers kuopio. #Finlande #kuopio #bouldering #boulder #scapefontainebleau#viitaniemi

Henkilön maxime baroud (@baroudmaxime) jakama julkaisu

(Maxime Baroud näyttää miten originaali Bleusardilta taipuu savolainen tekniikka testpiece Monologi 7c+)

Rantakivi
Rantakivi lepää nimensä mukaisesti Kallaveden rannalla ja vielä muutama vuosi sitten maisema kiveltä katseltuna edustikin hyvin leppoisaa savolaista järvenrantamaisemaa. Nykyisin se edustaa enemmänkin perinteistä suomalaista puskamaisemaa ja itseasiassa kivi on melko hankala löytää koska puskaa on tosiaankin paljon ja kivi ei koollaan koreile… Mutta mikäli löydät perille, voimme onnitella sinua, edessäsi on muutama oikein mainio boulderreitti. Erityisesti kiven jyrkältä puolelta löytyvät tiukemmat testpiecet  ”L’Enfant Sauvage” 8a, ”He-man assis” 7a, ”Adam” 7a+ sekä ”Karate” 7c ovat oivallisia sloupperipaukutuksia. Kiven helpointa antia taas edustaa varsin mielenkiintoisesti nimetyt ”Fuck The Animals” 6a, ”Jälkiliukkaat” 6a+ ja ”Läimäse huoraa perkele!” 6a. Tuossa alussa taisinkin jo osoittaa epäilykseni kivien löytäjien henkistä tilaa kohtaan, mutta hei – osoitetaan ymmärrystä pioneereille, kivien putsaaminen poikaporukassa on epäilemättä rankkaa puuhaa! Mutta joo, ehkäpä alaikäisten kanssa liikuttaessa on järkevämpi jättää topon lukeminen vaikka varttuneempien tallaajien hommiksi. Itse ainakin muistan hieman ”soveltaneeni” kun 6-vuotias tyttäreni kiipesi reittiä ”Fuck The Animals” ja kysyi reitin nimeä. Hetken topoa selattuani improvisoin nimeksi ”Duck is animal eli Ankka on eläin” ja kaikki olivat tyytyväisiä…

L’E‰nfant Sauvage 8a from Sam1 on Vimeo.

Voemakivi
Tämä kivi valjastettiin kiipeilykäyttöön samoihin aikoihin kun laiteltiin vaneria seiniin VOEMAlla vuonna 2013. Sattuneesta syystä kivi ristittiin Voemakiveksi… Kivenlaatu tällä kivellä ei yllä  ihan muiden Viitiksen kivien tasolle ja varmaankin tästä seikasta johtuen tämän kiven korkkaaminen sai odottaakin myöhempiä aikoja. Kun irtonainen kiviaines pikkuhiljaa poistui, linjoista kuoriutui kuitenkin muutamia oikein oivallisia probleemia. Helpoimmasta päästä mainittakoon tekninen ”Pilvi” 6b+ sekä jyrkempi ”Palkkatukireppana” 6b+, jotka hieman kiprakasta kivenlaadusta huolimatta sisältävät ihan mukavaa liikehdintää. Nihkeämpiä greidejä halajavien suosituslistalle voidaan merkata ainakin ”Luna” 7a+, ”Kebabjoutsen” 7a sekä ”Illuminati” 7b+.


(Ville Koskela ja Voemakiven krimppi testpiece ”Illuminati” 7b+)

Meneminen Viitikseen on nykyään portin kannalta mutkatonta ja perältä löytyy hyvä parkkis, johon mahtuu mukavasti useampiakin autoja. Elkää kuitenkaan tukkiko teitä ja muistakaa hyvät käytöstavat kivillä! Mainittakoon vielä, että keväisin viimeinen tienpätkä saattaa olla joskus kehnossa kunnossa, joten tilannetta kannattaa käydä tiedustelemassa paikanpäältä ja jos näyttää huonolta, niin kannattaa suosiolla suunnata muille kiipeilypaikoille, ettei tie mene pilalle.

Ulkokiipeilyn riemua teille ja muistakaa nauttia, Viitiksestä löytyy kyllä tekemistä kaikille!

Teksti ja kuvat: Sami Romppainen / VOEMA

Savo Boulder Classics Series – Kovasikajuttu

Kevään kynnyksellä on hyvä muistutella savolaisista klassikkobouldereista! Tällä kertaa esittelyssä poikkeuksellisen muhkea linja sekä kenties alueen vaikein boulderi nimeltään Kovasikajuttu.

Reitti sijaitsee Suonenjoen ja Leppävirran välisellä kaistaleella, noin tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta. Kivi on itsessään melko vaikuttava ilmestys. Se on noin kahdeksan metriä korkea ja hänkkää reilusti kahdelta sivulta. Toisessa päässä kiveä on eräänlainen luola, joka muodostuu kolmesta toisiinsa nojaavasta kivestä. Kovasikajuttu sijaitsee juurikin tuolla luolan perällä.

Erikoisen reitistä tekee sen massiivisuus. Aluksi paukutellaan neljä metriä karua hänkkiä ja sitten kruisaillaan toiset neljä metriä halkeamalinjaa ja lopuksi mantteloidaan murikan päälle. Onhan siinä boulderia kerrakseen…

Muuveja kertyy kaikkinensa yli kaksikymmentä, vaikkakin reitin vaikea osuus on  noin puolet reitin mitasta. Kyse on noin 45 asteisesta hänkistä, jossa oikea käsi läpyttää pääasiassa kanttia ja vasen käyttää feissillä olevia isoja otteita. Reitin loppuosio on selkeästi helpompaa, jotain  kutosen kiipeilyä, mutta mausteensa tähän tuo pohjille kiivetty vaikea osuus ja alla häämöttävä rotko, jonne ei tee mieli lipsahtaa. Lopusta on toki helppo ottaa pakit (pystyy astumaan takana olevalle toiselle kivelle), mutta alun selvittämisen jälkeen voi olla ettei moiseen tee mieli sortua. Linjana Kovasikajuttu on todella selkeä ja visuaalisesti kiehtova. Pienenä miinuksena mainittakoon hivenen ahdas alku, jossa oikean puolen kiveen saattaa däpätä.

Reitti on kokonaisvaltaisesti fyysinen. Ei missään vaiheessa sormekas, mutta ”paketin” täytyy pysyä kasassa alusta loppuun. Jalansiirtoja tulee runsaasti ja corejäpitystä piisaa koko jyrkän osuuden matkan. Otteet ovat isoja, mutta ne sijaitsevat aika levällään ja monet näistä ovat saidereita/undereita, eli jalkojakaan ei liiemmälti voi svingailla. Selkeää kruksimuuvia ei minun mielestäni ole, mutta reitti vaikeutuu hänkin loppua kohti ja pientä henkistä lisää aiheutuu semihuonosta ländingistä. Pädejä tarvitaankin aika messevä pino, jotta hänkki on turvallinen kiivettävä. Lopusta lipsahtamiseen ei paljon pädit auta…

Reitin vaikeus lienee 8a+ huitteilla. Allekirjoittaneelle reitti tuntui vaikealta sen jatkuvuuden sekä leveän kompressio-tyylisen kiipeilyn takia. Ei ehkä sitä ominta kiipeilytyyliä, mutta ehkäpä juuri tämän takia ensinousun tekeminen tällaiseen reittiin tuntuikin niin makoisalle. Kaikkinensa ensinousuprosessi otti muistaakseni 5-6 sessiota, joista noin puolet meni betan keksimiseen ja loput linkkaamiseen. Yrkkäämisen aloitin kiven löydyttyä syksyllä 2013 ja ensinousu tapahtui huhtikuussa 2014.

Reitti on edelleen toistamaton, vaikkakin hyvää yrkkää on nähty muutaman innokkaan kiipeilijän toimesta. Lähimpänä toistoa on ollut nuori herra Koponen, joka viime vuonna otti varsin vakuuttavaa yrkkää ja innostui reitistä kovasti. Eiköhän toisto tulla näkemään piakkoin kun kelit Savossa paranee!

P.S. Jos haluat lukea lisää ajatuksia kyseisestä reitistä sen ensinoususta tarkkaile Mikkelin työväen kiipeilijöitten blogia (http://tyovaenkiipeilijat.blogspot.com), jossa reitti esitellään piakkoin Desert Islands Climbs -sarjassa.

– Sami / VOEMA

Kovasikajuttu 8a+ from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.

Uusi kausi rullaa! Oletko jo asettanut tavoitteesi?

Uusi vuosi ja uudet haasteet, eikös se näin mennyt? Siintääkö mielessä entistä kovemmat reitit? Uroteot ulkosalla? Onko mielestäsi miehenmitta suoraan verrannollinen yhdenkädenleukoihin?  Ehkä Campuksella 1-5-9? Vai kutkuttaako mielessä joku tietty reitti? Reissu? Ensinousu?

Projektin työstelyä alkukaudesta.

Viitiksen kanttiprojektin työstelyä alkukaudesta.

Miten tavoitteen voisi saavuttaa? Räkä poskelle ja reenaamaan? Sekin voi toimia, mutta asian tarkempi pohtiminen taatusti helpottaa tavoitteeseen pääsemistä, sitouttaa ja kannustaa sinua tekemään parhaasi tavoitteen eteen. Kiipeily nähdään usein hyvin fyysisenä lajina – tokihan se sitäkin on, mutta vähintään yhtä tärkeitä asioita ovat itseluottamus ja omien rajojen tunteminen.

Tavoitteeseen pääseminen onkin juuri oikeanlainen prosessi vahvistamaan kiipeilijän itseluottamusta.

 

Tässäpä kolmen portaan ohjeet tavoitteen niittaamiseen:

1. Aseta tavoite
Millainen on hyvä tavoite? Tärkeintä on, että tavoite on realistinen. Riittävän haastava saavuttaa, mutta silti mahdollinen. Jos olet asettamassa kauden päätavoitetta, koeta arvioida haastavuus sille tasolle, missä tulet olemaan ennen kauden loppua. Lisäksi tavoitteen tulisi olla rittävän konkreettinen, jotta se on mitattavissa. Esim. ”oppia kiipeämään paremmin” on sinällään vallan loistava tavoite, mutta sen täyttymistä on hankala mitata. Hyviä tavoitteita voisi olla vaikkapa jokin tietty reitti tai ensinousu, tietyn vaikeustason saavuttaminen, flash tai onsight -tason nostaminen tai vaikkapa tietty määrä tietyn tason reittejä (joiden avulla voit todeta oman kiipeilytason nousun konkreettisesti).

2. Aseta välitavoitteita
Välitavoitteiden asettaminen on loistava tapa vahvistaa itseluottamusta ja saada motivaatio nousemaan. Voit asettaa näitä vaikka jokaiseen treenisessioon, ulkoreissuille, jne. Välitavoitteita kannattaa asettaa tukemaan päätavoitteeseen pääsyä. Esimerkiksi jos kauden päätavoitteena on jyrkkä ja sormekas reitti voisi välitavoitteena olla vaikkapa tiettyjen keskivartaloliikkeiden ja tietyn sormilautaharjoituksen onnistunut suorittaminen.

3. Tee suunnitelma
Mieti missä asioissa sinun pitää kehittyä, jotta voit saavuttaa tavoitteen. Laita asiat itsellesi ylös ja aloita harjoittelu! Mikäli tarvitset apua treenien suunnitteluun, ota toki yhteyttä VOEMAn henkilökuntaan.

Ei muuta kun unelmoimaan ja sitten tossua toisen eteen 🙂 Muista nauttia jokaisesta askeleesta kohti tavoitettasi. Sen saavuttaminen taatusti palkitsee!

Tässäpä vielä pieni videonpätkä hetkestä, jolloin yksi allekirjoittaneen viimekauden tavoitteista täyttyi. Ensinousu Viitaniemen kanttiprojektiin.

Cheers! 😉

– Sami / VOEMA

VOEMAn Instagram kuvakisa 2015

VOEMAn Instagram -palvelussa järjestetty kesäkuvakisa ratkesi viikonlopun aikana. Kilpailu keräsi noin 50 kuvan sadon. Arviointiraatina tällä kertaa toimi Keskisuomalaisen valokuvaaja, pitkän linjan kiipeilijä Marko Kauko sekä VOEMAn edustajana niinikään kiipeilijä ja valokuvaaja Sami Romppainen. Tuomarointia lähestyttiin luonnollisesti sekä kiipeilyn, että kuvaamisen näkökulmasta.

Alla esiteltynä 3 voittajakuvaa sekä 2 kunniamaininnan saanutta kuvaa sekä hieman tuomariston mietteitä.

SIJA 1
Antti Liukkonen

Kiipeilyssä suoritustakin tärkeämpää on elämykset, joita kiipeilystä saa. Itselleni ainakin on jäänyt lämpimästi mieleen ensimmäisen trädireittini kiipeäminen.
-Marko Kauko

 

SIJA 2
Lasse Hartikainen

Muistan että, nuorempana ei kiipeilystä oikein mitenkään saanut tarpeeksi. Välipäivänä kiivettiin talon seiniä ja kotona traversoitiin karmeja pitkin ympäri asuntoa. Kuva muistuttaa kovasti kiipeilyn alkuajoista.
– Marko Kauko

 

SIJA 3
Samuli Räikkönen

 
Valo. Siinäpä se. Hyvä kuva koostuu monesti vähistä ja yksinkertaisista aineksista. Hienosti käytetty vastavalo tekee tästä kuvasta visuaalisesti kauniin ja kiehtovan. 
– Sami Romppainen

Toim. huom. Kyseinen kuva nostettiin esiin myös Rock&Ice julkaisun Instagram -palvelussa ja se keräsi yli 1500 tykkäystä.

 

KUNNIAMAININNAT

Marja Tyni

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Pieni liike-epäterävyys tuo kuvaan tekemisen meininkiä.
– Marko Kauko

 

Kalle-Pekka Lappalainen

Tämä kuva summaa hyvin kiipeilyn harrastajien innokkuuden sekä kotimaamme kesän vallitsevat olosuhteet. Kiipeilemään on päästävä vaikka vettä hieman satelisikin.
– Sami Romppainen

Voittajat palkittiin VOEMAshopin lahjakorteilla. Kiitokset kaikille osallistumisesta ja otetaan ensi vuonna uusiksi!!!

Savo Boulder Classics Series – Even Angel Will Fall

MIkä tekee boulderista klassikon? Hienot moovit, kaunis ympäristö, erityiset otteet tai vaikkapa napakka greidi? Jokaisella kiipeilijällä on omat kriteerinsä. Jos boulderia sanotaan klassikoksi, on siinä varmasti useampi mainituista asioista kohdillaan. Tarkastelun alla olevalla reitillä, Even Angel will Fall, joka sijaitsee Vuorisenpuron kivellä noin 1/2 h ajomatkan päässä Kuopiosta, täyttyy moni itselle klassikon arvonimen ansaitsevan boulderin spekseistä

Joskus kuulin hauskan määritelmän siitä mikä tekee köysikiipeilyreitistä klassikon: “Jos sen näkee ilmakuvasta, on se klassikko”. No tämä ei ehkä ihan suoraan päde bouldereihin, mutta siinä mielessä kyllä, että jos kivi erottuu ilmakuvasta, on sillä yleensä kokoa ja näköä. Oma määritelmäni klassikkoboulderista tarkoittaakin yleensä sitä, että reitti on selkeä ja sopivan korkea. Mielellään ei kuitenkaan liian korkea, mutta kuitenkin sen verran, että se motivoi kantamaan useamman pädin alastulon turvaksi. Itseäni kiehtoo myös linjan esteettisyys. Kun menee uuteen kiipeilypaikkaan, yleensä erottuu ensimmäisenä tietyt linjat, jotka usein seuraavat jotain kiven tai kallion suurempaa muotoa, kuten halkeamaa tai kanttia. Moni asia saa siis loksahtaa kohdalleen ennen kuin reittiä voi kutsua klassikoksi. Usein kivien etsimisreissu päättyykin pettymykseen tai muutamaan keskinkertaiseen nousuun, mutta joskus käy onneksi tuuri. Ja Niskasen Mikalla kävi tässä tapauksessa tuuri. Mika innostui kuitenkin enemmän kiven muista reiteistä ja ensinousun kyseiseen reittiin sai kunnian suorittaa Romppaisen Sami.

Even Angel will Fall on ensimmäinen linja, jonka näet kun saavut Vuorisenpuron kivelle. Korkea hellästi hänkkäävä kantti tuijottaa sinua vastaan kun nouset tieltä metsään. Kokematonkin silmä erottaa, että tässä menee reitti, hieno reitti! Korkeutta on mukavasti noin 6-7 metriä, reitin kruxi on kuitenkin onneksi hieman alempana ja jos kädet onnistuu saamaan toppikahvaan, ei sieltä enää tipu. Reitti rakentuu seuraavasti, helppoja alkumuuveja on noin viitisen kappaletta, jonka jälkeen oikean jalan hookin ympärille rakentuva kruxi. Tämän jälkeen on vielä muutama tarkka jalkamoovi ja loppuveto toppiin niin ollaankin loppumanttelissa, joka on jo varma nakki. Moovittelu on sen verran mukavaa, että reitti on tullut kiivettyä useampaan otteeseen ja nautinto on ollut joka kerta taattu.

Muita hyviä juttuja reitissä on se, että se kuivuu varsin nopeasti, lähestyminen autolta on 10 metriä ja samalta kiveltä löytyy muitakin hienoja linjoja, joten paikalle ei tarvitse saapua yhden lähetyksen takia. Mikään reitti ei kuitenkaan ole täydellinen, tai jos sen joskus löytää niin sitten voi todennäköisesti lopettaa kiipeilyn. Kyseisessä reitissä kivenlaatu on hieman terävää sorttia, mutta hyvillä kitkoilla se ei haittaa menoa.

Kokonaisuudessaan siis loistava paketti, jonka lähettämisen jälkeen on varmasti hymy herkässä. Itsellä ainakin oli pieni onnenhetki retin topissa, yksin pimeässä metsässä, täydessä hiljaisuudessa ja päällä vielä tähtitaivas täydentämässä nautintoa.

-Sampsa

Even Angel Will Fall 7A from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.

Geyikbayir

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta suoraan selkääni. Se nostaa hien pintaan ja saa käteni hikoamaan. Hiki tulisi ilman aurinkoakin, sillä olen kiivennyt pystysuoraa seinämää jo hyvän matkaa. Pyöritän käteni mankkapussissa, joka auttaa hikoaviin käsiini, mutta vain hetkeksi. Tuntuu ilmavalta, sillä olen 25 metrin korkeudessa ja alapuolellani on ilmaa, pelkkää ilmaa. Katsoessani ympärilleni näen kauempana Geyikbayirin kylän ja molemmille puolille jatkuvan komean kalliorivistön. Nyt ei kuitenkaan ole aikaa maisemien katselemiseen, sillä alan olla jo vähän hapoilla. Ravistelen vuorotellen molempia käsiä, mutta se ei tunnu auttavan. Tässä ei pysty kunnolla lepäämään, ajattelen. Edessä on vaikea muuvi, ehkä reitin kruksi. Pienestä saiderista pitkä siirtyminen vasemalle isoon tufaan. Puhaltelen syvään ja olen juuri lähdössä vetämään pitkää muuvia, kun kuuluu “YAUAIAIIAIIAIAII.” Säikähdän ja otteeni meinaa irrota. Ihmettelen oliko huutaja varmistajani ?!? Helpotun ymmärtäessäni sen olevan vaan paikallinen paimen, joka komentaa pässejään kallion alapuolella olevilla rinteillä. Kokoan itseni ja saan tehtyä muuvin. Pääsen lepokahvoihin ja saan kiivettyä reitin loppuun. Klippaan köyden ankkuriin ja huokaisen helpotuksesta. Varmistajan laskiessa minua alas on aikaa katsella maisemia. Fiilis on täydellinen! Illalla käymme porukalla syömässä ja vaihdamme päivän tunnelmia. Maha täynnä hyvää ruokaa on mukava kömpiä bungalowiin ja käydä vaakatasoon. Kauan ei ehdi miettiä päivän tapahtumia, kun uni vie jo voiton.

Reissu
Teimme kahden viikon kiipeilyreissun Geyikbayiriin (tuttavallisemmin ”Gaybar” toim. huom.) Turkkiin vuoden vaihteessa. Reissulla oli mukana VOEMAlta tutut kasvot Enni Vallivaara, Tomi Pesonen, Mika Niskanen, Ilmari Vauras sekä minä (Jere Hurtig). Ensimmäisen viikon mukana reissasi myös Teemu Ojala.
Hyvällä porukalla reissatessa muodostuu yleensä hauskoja keskinäisiä juttuja, mitä ulkopuoliset ei välttämättä heti ymmärrä. Meidän reissulla yksi näistä oli, kun joku tyri tai epäonnistui jossain, niin joku kuittaisi virne naamalla et ”Miten meni niinku omasta mielestä?” 🙂

Enni laskeutuu reitiltä

Enni laskeutuu reitiltä

Kiipeily Geyikbayirissa
Kiipeiltävää löytyy kaiken tasoisille harrastajille. Reittien vaikeustasot alkavat nelosista ja niitä riittää 9a -tasolle asti. Kiipeily on oterikasta kalkkikivikiipeilyä, täysin erityyppistä kun Suomen graniitilla. Reiteiltä löytyy isoja ja pieniä otteita, tufia, kahvoja, pokettaja, slouppeja, krimppejä sekä polvijammeja ja jalkaotteita ympäriinsä vaikka millä mitalla. Otevalikoiman runsauden takia jokaisen reitin voi kiivetä usealla eri tavalla, joten reitit eivät ole niin betariippuvaisia kuin kotimaan graniitilla. Myös profiilit ovat monipuolisia. Löytyy släbiä, hänkkiä ja suoraa seinää. Pituudeltaan reitit oli pääasiassa n. 15-40 metrisiä. 60 metrin köydellä pärjäsi hyvin, 70 metrisellä paremmin ja 80 metrisellä parhaiten.

Reitit on tosi hyvin pultattu ja suuresta osasta löytyi myös klipattavat yläankkurit. Kivenlaatu on pääasiassa hyvää, mutta muutamassa reitissä oli terävämpääkin otetta ja myös muutama irtokiveä sisältävä reitti tuli vastaan. Kypärän käyttämistä suosittelen lämpimästi, niin varmistajalla kun kiipeilijälläkin. Aina on mahdollista että otteita ja kiveä irtoaa ja kypärä suojaa näissä tilanteissa. Näimme muutaman tilanteen, kun nyrkin kokoisia kiviä tippui varmistajan viereen.

Reittejä Geyikbayirista löytyy kaikkiaan yli tuhat ja kaikki lyhyen kävelyn päässä majoituksista. Sektoreista porukan suosikeiksi muodostuivat Dragon ja Alabalik balkon. Nämä olivat loivasti hänkkääviä, aurinkoisia sektoreita, jotka tarjosivat monipuolisia haasteita.

Ruokataolla leirintäalueella

Ruokataolla leirintäalueella

Geyikbayirin kylä
Geyikbayir on rauhallinen kylä maaseudulla noin 40km päässä Antalyasta. Paikallisten elämänrytmi on hyvinkin leppoisa ja siihen on reissussa helppo samaistua. Kylän ainoita palveluita ovat kiipeilijöille suunnatut majoitukset, joita on useita. Me asetuimme Climbers Gardeniin, jonka hyviä puolia olivat keskeinen sijainti kiipeilysektoreihin nähden, maittava ruoka ravintolassa, mukava henkilökunta sekä hyvät yhteiset kokkaustilat. Majoittua voi bungalowissa, pikku mökissä tai teltassa. Miinuspuolena voisi mainita naapurin kukot, lampaat, hanhet, kalkkunat ja muut kotieläimet, jotka aloittivat aamuserenaadit noin klo 05:00 aamuyöstä. 🙂 Noin 6 kilometrin etäisyydeltä kiipeilysektoreilta on viikonloppuisin eloisa tori, josta kannattaa ostaa tuoretta ruokaa. Torilla paikalliset myyvät hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä huokeaan hintaan.

Lepopäivän “aktiviteettejä”
Lepopäiviä kannattaa ehdottomasti pitää, vaikka kyseessä olisi lyhyempikin reissu! On mukava saada välillä muuta tekemistä kun kiipeily ja kroppa kiittää kun antaa lihaksille aikaa palautua. Lepopäivän jälkeen kiipeily sujuu yleensä todella hyvin!

Yhtenä lepopäivänä kävimme seikkailemassa maanalaisessa  luolassa, josta Mika oli kuullut viime reissulla. Luola oli todella messevä, mutta välillä melko ahdas, ainakin isommille kavereille. Ei tuollaisissa paikoissa tule usein käytyä, oli kyllä hieno kokemus! Raikas ulkoilma maistu erityisen hyvältä ahtaan ja vähän tunkkaisen luolassa kömpimisen jälkeen.

Toinen lepopäivä oli lauantai, joten ajattelimme käydä tutustumassa paikalliseen torikulttuuriin. Liftaamalla liikkuminen on todella kätevää Geyikbayirissa. Tien varteen, peukku ylös, auton kyytiin ja löysit itsesi jo periltä. Päätimme korkata aamun ravintola-aamiaisella. Löysimme leppoisan näköisen ravintolan, jossa tilaaminen osoittautui kuitenkin hieman haastavaksi, kun emme löytäneet yhteistä kieltä. Saimme kuitenkin jotain tilattua, ja se jotain oli ilmeisesti Turkish breakfast eli lautanen täynnä juustoja, dippejä, pähkinöitä ja kastikkeita, joita syötiin leivän kanssa. Kylläpä muuten maistui!

Mystinen luola

Mystinen luola

Kolmas lepopäivä pyhitettiin tutkimalla muinaista kaupunkia ”The Ancient City of Trebennaa”. Paikanpäälle pääseminen oli noin tunnin vaelluksen takana. Vuoren rinteessä on hyvin säilyneitä raunioita parin tuhannen vuoden takaa. Todella vaikuttava paikka.

Kuulimme myös huhuja, että jos haluaa saada aikaan todellisia rentoutumisen kokemuksia, niin eräs hieno mahdollisuus olisi vierailu ”hamamissa” eli turkkilaisessa kylpylässä. Meiltä tämä kortti jäi kuitenkin katsomatta. Meibi next time.

Reissaajien mietteitä, eli miten meni niinku omasta mielestä?


Jere
Vaikka olimme kiipeilyreissulla, niin tällaiset ”mukavat seuramatkat” tarjoavat paljon muutakin kun pelkkää kiipeilyä. Yksi reissaamisen parhaista puolista on se, että pääsee tutustumaan muihin kiipeilijöihin, reissaajiin ja paikallisiin ihmisiin. Geyikbayirissa tutustuimme mm. yli 50- vuotiaaseen kanadalaiseen rouvaan, joka oli viimeiset 10 vuotta elänyt rytmillä: 4kk töissä vuoristo-oppaana, 8kk reissussa ympäri maailmaa. Rohkeasti nainen liidaili seiskan reittejä. Tutustuimme myös 19-vuotiaaseen saksalaiseen Sofieen, joka oli reissussa reippaasti yksin. Kaikenkaikkiaan kiipeilijöiden kirjo oli todella värikäs, mutta kaikkia näitä yhdistää yhteinen intohimo kiipeilyyn. Tästä riittää todellakin puhuttavaa! Muilta kiipeilijöiltä on aina hienoa saada reittisuosituksia. Vihjeiden perusteella osuu suurella todennäköisyydellä klassikkoreitille! Myös yhdessäolo oman reissuporukan kanssa on antoisaa. Kun jakaa reissukokemuksia, niin voi samalla reissata 5 eri reissua yhden sijaan!

Jyrkkääkin pätkää löytyy!

Jyrkkääkin pätkää löytyy!

Reissussa on aina mielenkiintoista tutustua uuteen kulttuuriin. Geyikbayirin kulttuuriannokseen kuului liftausta paikallisten rähnäisissä autoissa ja traktorin kyydissä sekä Mama Gözlemen rakkaudella tekemä ”bazlama” (turkkilainen leipä).

Silmät saivat nauttia upeista maisemista jylhine kallioseinämine ja vuorineen. Kauempana horisontissa näkyi vielä Antalyan kaupunki ja sen pitkät hiekkarannat. Tätä kaikkea säesti tasaisin väliajoin taustalla kuuluvat paimenten omintakeiset huudot pässeille.

Ennen reissua ajattelin, että näiden kahden viikon aikana olisi oiva tilaisuus päästä jyvälle köysihommista (Fifty Shades Of Grey ei liity mitenkään tähän). Neljän vuoden kiipeilyharrastukseni aikana olen ollut aina lähes 100% boulderoija, enkä ole hirveästi harrastanut köysikiipeilyä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi kiipeilyn hienoimmista puolista on se, että kiipeilyä voi toteuttaa niin monella eri tavalla. Voit kiivetä boulderia, trädiä, sporttia, multipitchejä, jääkiipeilyä, jne. Lisäksi näitä kaikkia voi kiivetä ”greidit tiukasti mielessä”, kuntokiipeillen tai vaan leppoisasti luonnosta ja kalliosta nauttien. Eikä kiipeilyn ulottuvuudet tähän lopu. Fyysisyys, tekniikka ja henkinen puoli ovat aina läsnä kaikenlaisessa kiipeilyssä.

 

Acroyogaa raunioilla

Acroyogaa raunioilla

Asetin reissun tavoitteeksi omalta osaltani ennen kaikkea ”liidipään” kehittämisen, sillä sitä tarvitaan köysikiipeilyssä. Aikaisemmin olen jännittänyt köyden  ihan liikaa ja se on rajoittanut tekemistä sekä kiipeilynautintoa. Siltä osin reissu onnistuikin erinomaisesti. Kiipeily oli loppua kohden vapautunutta ja siitä nautti ihan uudella tavalla. Kokemukseni on että kun pelkään kiivetessä, niin se rajoittaa kiipeilyä todella paljon.

Tässä vielä muutama reitti mitkä jäi erityisesti mieleen:
Chak Matt 6b+ 40m
Yarasa ol 7b
Partabas 7a
Too Old For Rock´n Roll Too Young For Die 7b+

Lisää suosituksia voi katsoa tuolta: Jeren 27crags tikkilista

Tomi
“No niin, hieman lämpöä loskan ja tummanpuhuvan fiiliksen keskelle”. Tätä moni etsii ulkomailta talvisin, ja etsivä löytää yleensä haluamansa. Me ei etsitty pelkkää lämpöä ja aurinkorantoja, vaan ihanteellista keliä rakkaalle lajillemme kiipeilylle. Ensimmäinen viikko kahdesta tarjosi aivan mahtavat olosuhteet köyden kanssa kulkemiseen kallion pinnalla. Tarjontaa hienoista paikoista oli niin runsaasti, että ryhmästämme jokaiselle löytyi mielekästä kiivettävää joka päivälle. Teemu, jolla oli eniten kiipeilyvuosia takana vietti kanssamme viikon, kiiveten myös suurimman määrän nousuja (olikohan jopa 38!).

Toisella viikolla keli löi välillä lapiolla päähän, mutta tarjosi onneksi välillä myös skumppaa mm. Enni pisti pakettiin 3 kpl 6c reittejä samana päivänä. Vuosi vaihdettiin mahtavan illallisen merkeissä ja tulipahan nähtyä myös reaktio kun kasvissyöjän eteen tarjotaan 500g nautaa kerralla :D. Vuosi vaihtui ilman jälkitautia. Mika ja Jere saivat vielä tyrkättyä ekat köysi 7c -greidit tikkilistoillensa. Parasta omassa kiipeämisessä oli se, että metrejä tuli enemmän 2 viikossa, kun koko kiipeilyharrastuksen aikana tähän mennessä! Teemun kanssa kiivettiin yhtenä päivänä monta 2 kp:n reittiä. Upeita linjoja ja kaikin puolin mahtava kokemus. Lähtöpäivänä lento myöhästyi ja saatiin loppujen lopuksi ilmainen palautumispäivä Amsterdamissa (5/5 :D). Aivan loistavat kaksi viikkoa!

Tomi kurkottaa otteelle

Tomi kurkottaa otteelle

Faktaa, Mitä, Missä, Milloin?Miten?
Geyikbayiriin pääsee kätevimmin lentämällä Antalyaan ja sieltä taksilla 40min Geyikbayiriin.

Milloin?
Syyskuusta aina Toukokuuhun on hyvää aikaa. Tammi- helmikuu kylmimpiä, mutta silloinki lämpötila monesti +15C tuntumassa. Kesällä voi olla liian kuuma kiivetä, jollei hakeudu varjoisimmille sektoreille.

Mitä?
Yli 1000 sporttireittiä kiivettävänä.

Raha
1 euro = 2,68 turkin liiraa. Raha kannattaa vaihtaa Turkissa, parempi kurssi. Climbers Gardenilla käy myös eurot.

Muuta
Hanavesi oli juotavaa, ainakin Climbers Gardenilla.

 

 

Linkkejä
Climbers Garden
Josito
Peak Guest Houses

Topo ja lisäinffoo

Petzl Rocktrip -video

Loppusanat
Huippu reissu! Jos sinulla tarjoutuu mahdollisuus lähteä niin älä mieti vaan anna mennä!

”Siitä se ajatus sitten lähti”

Sormen teippausta

Sormen teippausta

Aiempi liikuntataustani koostuu lähinnä jalkapallon pelailusta joukkuetasolla penskana, sekä kuntosali- ja kehonrakennusharjoittelusta 17-vuotiaasta alkaen. Eli noin seitsemän vuotta tuli rautoja veivailtua vaihtelevalla menestyksellä.  En tainnut treenata missään vaiheessa täyttä vuotta ilman useiden viikkojen tai jopa kuukausien taukoja milloin milläkin verukkeella – intti, siviilipalvelus, sairastelut, työt, pienemmät tai isommat loukkaantumiset jne. Oikeasti kyse oli siitä, että yritin väkisin harrastaa jotain sellaista, mikä ei ollut todellinen intohimoni. Vuosi toisen jälkeen sama toistui: Motivaatio laski, tuli treenitauko jonka jälkeen palasin takaisin salille. Tauon pituudesta riippuen kesti viikkoja tai jopa kuukausia saada lihaksisto taas siihen kuntoon, että pystyi treenaamaan nousujohteisesti, säännöllisesti ja kovaa. Sitten jaksoi muutaman kuukauden treenata, kunnes taas tuli pieni kremppa tai motivaatio lähti toiviomatkalle jonnekin kauas, kauas pois.

Lämmittelyä

Lämmittelyä

Kokeilin kiipeilyä ensimmäisen kerran syksyllä 2013. Minulla oli jonkin sortin treffit erään naisen kanssa Voemalla.  Aluksi pelotti niin vietävästi (kiipeily siis), mutta siitä se homma lähti etenemään (kiipeily siis).

Vastuuvapautuslomaketta lukiessa tuli mieleen, että mihinköhän sitä tuli ryhdyttyä. Lähteeköhän tässä henki? Vääntyykö nilkka tai ranne? Nolaanko kaikki muut kun satun olemaan niin lahjakas kiipeilijä? (… Juonipaljastus: en nolannut)

Kun lopulta sain tossut jalkaan ja pääsin seinälle asti, epäilykset alkoivat hälvetä. Kiipesin ensimmäiseksi 4-greidin reittejä matalimmasta päästä, jotka eivät olleet kovin haastavia, mutta siltikin tuntui kuin olisi jossakin korkeassa ja vaarallisessa paikassa. Liikkuminen tuntui oudolta – keho oli tottunut kiipeämään vain tikapuita ylös ja meno oli sen mukaista. Jonkun verran vitosiakin uskaltauduin yrittämään ja niillä jouduin jo ensimmäistä kertaa ylittämään itseni. Jonkinasteisesta korkean paikan kammosta kärsivänä ensimmäinen hallitsematon putoaminen oli pelottava ja samalla erittäin vapauttava asia: Eihän tässä käynytkään kuinkaan!

Ensimmäisellä kiipeilykerralla kädet väsähtivät reilusti alle tunnissa. Kiipeilyn kannalta lajinomaista puristusvoimaa on hankala hankkia mitenkään muuten kuin kiipeämällä – Tämä on varmastikin tuttu ilmiö lähes jokaiselle lajia kokeilleelle.

Jukka toppailee

Jukka toppailee

Fiilikset ensimmäisestä kiipeilykerrasta olivat erittäin positiiviset: Vihdoinkin laji joka on samaan aikaan haastavaa, kehittävää ja erittäin hauskaa!

Muutaman kertakäynnin jälkeen arvelin, että kyllä tämä taitaa ihan oikeasti olla minun lajini. Ostin kuitenkin kymmenen kerran kortin vielä varmuudeksi. En halunnut sitoutua pitkäaikaisesti ennen kuin olin varma, että myös kävisin säännöllisesti kiipeilemässä.  Vuosi vaihtui ja varmuus tuli, helmikuussa 2014 liityin vuosijäseneksi. ”Siitä se ajatus sitten lähti”!

Aluksi kävin kiipeilemässä noin kerran viikossa. Ensimmäisen kiipeilykerran jälkeen kesti viisi päivää ennen kuin lihaskivut hävisivät kyynärvarsista, joten aluksi piti pitää huoli riittävästä palautumisesta. Kun keho ja iho alkoi tottua uudentyyppiseen rasitukseen, lisäsin kiipeilykertoja asteittain. Kiipeilykertojen lisääntyessä myös treenien suunnittelu on alkanut nostaa päätään – Määrää ei voi nostaa loputtomiin.  Painottamalla eri päivinä erilaisia reittejä ja harjoitteita voi treenata peräkkäisinä päivinä paljon tehokkaammin kuin kiipeilemällä suunnittelematta. Suurin ongelma kohdallani tuntuu olevan suunnitelmissa pysyminen. Kiipeily on vaan niin mukavaa, että jos meinaa tehdä vain huoltavan treenin niin tossut on parempi jättää kotiin. Muuten sitä löytää itsensä killumasta muodon reunasta…

 

Kiipeily on Jukan mielestä haastavaa, mutta kehittävää ja kivaa!

Kiipeily on Jukan mielestä haastavaa, mutta kehittävää ja kivaa!

Ehkäpä hienoin asia kiipeilyssä on yhteisöllisyys. Kuntosalihommiin verrattuna kiipeily on äärimmäisen sosiaalista. Lähes vuosikymmenen kestäneessä raudankolistelussa on tullut suoraan pari uutta kaveria ja muutamia sellaisia, joita tulee moikattua kaupungilla kohdatessa.  Kiipeillessä vastaavasti on tullut useita kymmeniä uusia kavereita ja tuttuja, vain vuoden ajanjaksolla. Varsinkin tällaiselle lievästä sosiaalisesta jännityksestä/kömpelyydestä kärsivälle kiipeily on tehnyt paljon hyvää. Voemalle tullessa tuntee aina itsensä tervetulleeksi.  Salilla tottui siihen, että jokainen keskittyi itseensä ja vain omaan treeninsä, eikä muiden kanssa ollut normaalia puhua.

Kiipeilyn todellinen hienous paljastuu kuitenkin kokonaan vasta ulkona kiipeillessä. Siitä mahdollisesti lisää toisessa kirjoituksessa!

Kiipeily on mitä parhain tapa kehittää kehoa ja mieltä, olit sitten vasta-alkaja tai kokeneempi tekijä. Laji soveltuu erittäin hyvin niin ”casual”-kiipeilijöille kuin tavoitteellisesti treenaaville. Mahtavia hetkiä kiipeilyn parissa ja VOEMAlla nähdään!

– Jukka (VOEMAn vuosijäsen)

Scroll to top