Training

#olddognewtricks part 21

Vanha koira uudet kujeet, part 21 (Ikuisen auringon metsästäjät eli perhe Sjöman ja liikkuva koti)

Viimeisten vuosien aikana useampikin suomalainen kiipeilyperhe on rakentanut itselleen reissupakun ja lähtenyt etsimään ikuista kesää Euroopan eri kolkista. Useimmilla kyseinen elämäntyyli pitää sisällään vuorotteluvapaan, palkatonta lomaa tahi 27cragsin topojen tekemisen, jotta elämän ylläpito onnistuu. Perhe Sjöman (Pasi ja Anna) on vienyt kyseisen elämäntyylin pari askelta pidemmälle luoden itselleen työn, joka mahdollistaa työn tekemisen autossa ja siten ikuisen kesän elämisen siellä, minne renkaat kuljettavat.

Pasi aka ”Sjömonster” ja VENGANZA DEL SILENCIO 8a (Kuva: family Sjömanin kuva-arkistot)

Pariskunta on elänyt tätä ikuista kesää jopa koronavuodenkin ajan ja päätinkin ottaa ulkomaan kirjeenvaihtaja Pasiin yhteyttä, kun tsekkailin herran edesottamuksia 27cragsin tikkilistasta. Kyseinen musta hevonenhan on yksi viime vuosien kovimpia suomalaisia köysikiipeilijöitä, sillä tikkilistalta löytyy päälle 50 reittiä yli 8a:n vaikeustasoisia reittejä.

Rupattelimme muun muassa reissupakuelämästä koronavuoden keskellä, betavinkit parhaista mestoista roadtripin aikana, kondiksen ylläpitämisestä ilman sisäkiipeilyfaciliteetteja ja lisukkeeksi kävimme läpi herran tiukimmat lähetykset Leonidiossa, jossa he tällä hetkellä pitävät majaa. 

Pasi fiilistelee reitillä ”Diet Pope” 7b (Kuva: family Sjömanin kuva-arkistot)

Pariskunnan elämää liikkuvassa kodissa voi seurata heidän mainiolla instatilillään: @boerjethevan


Katso alta family Sjömanin kuulumiset mualimalta!

#OLDDOGNEWTRICKS PART 19

Vanha koira uudet kujeet, part 19 (Circuitit ja treenaaminen)

Alkuvuoden treenaamisen osalta selkäranka on meinannut hiukan napsua (kuten varmaan useimmilla) koronan, karanteenien, epätietoisuuden ja talven (joka ei tunnu loppuvan ikinä) vuoksi. Koska omat treenipaikat Mikkelissä ovat kiinni ja näillä näkymin pysyvätkin kiinni varmaan toukokuuhun saakka, on omaa hiilijalanjälkeä valitettavasti kasvatettava liikkumalla sinne missä hallitulla riskillä voi treenihommia mielekkäästi hoitaa.

Parin -kolmen viikon karanteenijakson jälkeen nahkoja syyhytti seinälle pääseminen ja kiipeäminen niin paljon, että tendoissa kihelmöi. PT Vatasen, eli Lappalaisen ajatus olikin tehdä kisamuotoinen treeni, jossa taottaisiin kolmen tunnin aikana mahdollisimman iso määrä reittejä. Samalla kertaa päätimme valottaa hiukan verhoa VOEMAn circuittien takana. Mitä circuitit ovat? Miksi VOEMAn seiniltä niitä löytyy? Miten harrastaja niitä voi hyödyntää? Pyrimme avaamaan hallin reittivelhojen kanssa muun muassa näitä kysymyksiä hiukkasen ja bonariksi pääsin itse testaamaan itselle koskemattomat kierrokset.

Antti valmistautuu suorittamaan punaisen circuitin yhdeksännen reitin klassista ”peukalomätsimuuvin”…

Vaikkakin olen circuitteja kiivennyt jo aiemmin, tuli tällä kertaa pohdittua niiden käyttämisen hyviä (ja huonoja) puolia omakohtaisesti. Merkittävin plussapuoli löytyy varmaankin siitä, että jokaisessa cirkuitissa on 10 erilaista reittiä, joiden avulla on tarkoitus joko oppia uutta tai mahdollisesti vahvistaa johonkin osa-alueeseen liittyvää heikkoutta. En ollut aiemmin tullut pohtineeksi niiden merkitystä myös reitinteon kannalta. Kun jokaiseen 5 circuittiin on tarkoitus saada 10 eri tavoilla kiipeilijää haastavaa reittiä tarkoittanee se sitä, että reitintekijät joutuvat oikeasti kommunikoimaan keskenään ja suunnittelemaan kokonaisuutta tätä näkökulmaa silmällä pitäen. Mikäli itse asuisin Kuopion suunnalla, käyttäisin circuitteja varsinkin peruskestävyyden ja voimakestävyyden treenaamisessa. Harjoituksen mielekkyyden ja kuormituksen tasaisuuden kannalta reittivalikoiman laaja skaala toimisi mainiosti. Haasteena omalta osaltani näkisin addiktoituvan luonteeni. En varmaankaan malttaisi olla kellottamatta kullekin cirkuitille aikaa ja toisaalta punaisen circuitin läpäisemisestä tulisi luultavasti päähänpinttymä.

Joka tapauksessa suosittelen kyseisiä kierroksia ehdottomasti kokeilemaan, jos Savon sydämessä päättää piipahtaa ja muidenkin hallien osalta pohtisin kyseisen työvälineen käyttöä, mikäli ne eivät vielä käytössä ole.

Katso alta videonpätkä, jossa vanha dogi kuolaa sinisen circuitin parissa ja mahtuupa mukaan myös vähän aiheesta höpöttelyäkin!

HUOM! Video on kuvattu VOEMAn aukioloaikojen ulkopuolella pienen sisäpiirin läsnäollessa…

#olddognewtricks part 17

#OLDDOGNEWTRICKS PART 17 (Otelautailu - sormivoimien nousu ja uho! Vaiko sittenkin tuho?)

Joitain viikkoja sitten teimme karanteenien kyllästämille kanssakiipeilijöille lyhyen Niksi-Pirkkavideon kestävyyden treenaamisesta otelaudalla, jos vaikka treenipaikat lyödään säppiin muuallakin, kuin täällä syvällä Savossa… Videon jälkeen sain joitain kysymyksiä otelautailuun liittyen ja ajattelimmekin tehdä nyt toisen lyhyen tutoriaalin otelautailun käytöstä siihen, mihin se oikeasti kuuluu, eli sormien maksimivoimien kasvattamiseen.

Sormien vahvistaminen otelaudassa roikkumalla on varmaan yksi lahjomattomimpia kiipeilyn oheistreenimuotoja. Itseään ei roikunnassa voi jekuttaa juuri muutoin, kuin valehtelemalla itselleen roikunta-ajassa, tahi jammailemalla sormia otteen reunoihin (jos kyseessä on poketti). Näillä yksityiskohdilla ei juurikaan itse suoritusta haittaavaa vaikutusta ole, roikkumalla varsinainen vastus treenissä on kuitenkin pääasiassa sormilla ja se on tehokasta. Kolikon kääntöpuoli on se, että kuormitus on helposti varsin kuormittavaa ja rasitusvammojen hankkimisen mahdollisuus on merkittävä. Tästä syystä ehdotammekin otelautailun aloittamiseen seuraavanlaisia kriteerejä:

1. Ensimmäisenä parina vuotena et otelautaa juurikaan tarvitse. Kiipeily on lähtökohtaisesti taitolaji ja taitoa on huomattavasti vaikeampi hankkia, kuin voimaa ja kestävyyttä. Pyri kehittymään erilaisilla profiileilla (hänkki, pystysuora, släbi, kantit…). Lyöttäydy parempien kiipeilijöiden porukkaan ja ime oppia.

2. Kun rupeat kolkuttelemaan bouldereissa, tahi köysireiteillä seitsemättä vaikeusastetta, voi olla aika sormien spesifimmälle vahvistamiselle. Tämä tulee ajankohtaiseksi varsinkin silloin kun huomaat, että sormekkaammat reitit jäävät usein kiipeämättä, tai jos kehitys tuntuu muuten vaan jäävän junnaamaan paikalleen…

3. Testaa pystytkö roikkumaan yhden nivelen listoissa (20mm, esimerkiksi Beastmaker 2000 alalistat) noin 10 sekuntia. Mikäli jellyfish ei meinaa nousta maasta (eli et jaksa), voi olla vielä aika vahvistaa sormia esimerkiksi hiukan sormekkaamilla (pieniotteisemmilla) reiteillä.

Mikäli ruksasit kaksi jälkimmäistä määrettä, voisi olla aika joko pedon rakentamiseen (tai huonolla tekniikalla niitten hajottamiseen).

Maksimivoiman lisääminen otelautaroikunnoilla

Sormien maksimivoiman kasvattamisessa pätevät samat lainalaisuudet, kuin maksimivoiman treenaamisessa yleensäkin:

  • Voimaa treenataan levänneenä. Pyri tekemään otelautaharjoite lepopäivän (tai kevyen treenin jälkeisenä päivänä).

  • Keskitytään intensiteettiin, ei volyymiin. Suomennettuna vähemmän on enemmän. Roikunnat ovat lähellä maksimia, mutta niitä ei tehdä kovin montaa. Ideana ei siis missään nimessä ole hakkuuttaa itseään pumppuun. Tämä voi alkuun tuntua hassulta, sillä otelautatreenin jälkeen olon ei kuulukaan olla ”treenannut”. Toki samana päivänä voi hyvin tehdä esimerkiksi keskivartalotreeni.

  • Harjoitteessa on erinomaisen tärkeää keskittyä hyvään tekniikkaan, jotta vältytään vammoilta. Eli roikunta lopetetaan ennen kuin pito sormissa tai olkapäissä loppuu.

  • Kysymykseen isommassa listassa (20mm) lisäpainolla, vai pienemmässä listassa ilman lisäpainoja vastaamme: kummassakin. Siirtovaikutus pienempään listaan pitää hermottaa pienemmässä listassa roikkuen. Varsinkin, jos harjoittelun tarkoituksena on siirtyminen ulkokiipeilyyn, on näitä harjoitteita hyvä hyödyntää.

  • Perusmuistisääntö on kuitenkin se, että vahvemmat sormet eivät tee kenestäkään parempaa kiipeilijää. Tai toisin päin kiipeily-ystäväni pohdinta ”Lopetan ulkokiipeilyn, koska se siirtovaikutus otelautaan on lähellä nollaa…”

Harjoittelu

Otelautaprotokollien määrä on internetistä etsiessä varmaan lähes loputon, mutta nyt pyrimme lähestymään teemaa Keep it Simple -näkökulmasta. Mikäli aikataulusi ja harjoitteluun käytettävissä oleva aika antaa sinulle mahdollisuuden, voit ottaa otelautailun viikko-ohjelmaasi mukaan kahtena päivänä kiipeilyn ohella. Muista kuitenkin yllä mainitut muistisäännöt maksimivoimatreenin lainalaisuuksista. Esittelen videolla lyhyesti kaksi pääotetyyppiä (half crimp ja open crimp) sekä olkapäiden asennon roikunnoissa, jotta toiminta olisi lähtökohtaisesti turvallista.

Half krimppi

Open hand


Päivä 1. Maksimipaino

Vastus: Testaa millä lisäpainolla pystyt roikkumaan 20mm listassa halfkrimppinä suht mukavasti n. 12 sek. Testaa sama myös openhandina (tai 3 sormen openhandina). Näitä painoja tulet käyttämään harjoituspainoina.

Harjoitus:

– Hyvä lämmittely n. 20min. Kevyttä kiipeilyä, olkapäiden mobilisointia, sormien aktivointia isommissa otteissa kevyesti roikkumalla

1. Roiku halfkrimppinä 10sek. Keskity pitämään olkapäissä lapatuki ja sormien asento stabiilina. Mikäli sormet tai olkapäät meinaavat lurpata, lopeta roikunta.

– Lepo 3min

2. Roikunta halfkrimppi 10sek

– Lepo 3min

3. Roikunta halfkrimppi 10 sek

– lepo 3-5 min.

4. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3 min.

5. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3min.

6. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

Päivä 2. Minimiedge

Vastus: Testaa mikä on pienin lista, jossa pystyt roikkumaan n. 12sek suht mukavasti. Tämä on harjoitusotteesi.

Harjoitus:

Harjoituksen voit toteuttaa samalla tavalla kuin maksimipainoharjoitteen, erona se, että intensiteetti tässä harjoituksessa muodostuu otteen koosta eikä lisäpainosta. Tässä harjoituksessa on huolellinen kontrolli ehkä jopa edellistä harjoitusta tärkeämpää sen vuoksi, että sormet eivät räpsähdä otteesta irti.

Kuten yllä jo mainittiin, otelautreeniin ei kannata yhdistää ainakaan kuluttavaa kiipeilyä, sillä tuolloin huonoimmillaan menetetään harjoituksen ärsyketavoite. Samana päivänä voit kuitenkin tehdä hyvin esimerkiksi keskivartalo- tai vastalihasjumpan. Jos välttämättä haluat samana päivänä kiivetä, niin pidä harjoitusten välillä vähintään kuuden tunnin breikki ja pidä kiipeilytreeni joko matalatehoisen kestävyyden tai tekniikan puolella.


Katso alta video, jossa havainnollistetaan harjoituksen tekniikat!

Scroll to top