Uusi vuosi ja uudet haasteet, eikös se näin mennyt? Siintääkö mielessä entistä kovemmat reitit? Uroteot ulkosalla? Onko mielestäsi miehenmitta suoraan verrannollinen yhdenkädenleukoihin?  Ehkä Campuksella 1-5-9? Vai kutkuttaako mielessä joku tietty reitti? Reissu? Ensinousu?

Viitiksen kanttiprojektin työstelyä alkukaudesta.

Miten tavoitteen voisi saavuttaa? Räkä poskelle ja reenaamaan? Sekin voi toimia, mutta asian tarkempi pohtiminen taatusti helpottaa tavoitteeseen pääsemistä, sitouttaa ja kannustaa sinua tekemään parhaasi tavoitteen eteen. Kiipeily nähdään usein hyvin fyysisenä lajina – tokihan se sitäkin on, mutta vähintään yhtä tärkeitä asioita ovat itseluottamus ja omien rajojen tunteminen.

Tavoitteeseen pääseminen onkin juuri oikeanlainen prosessi vahvistamaan kiipeilijän itseluottamusta.

Tässäpä kolmen portaan ohjeet tavoitteen niittaamiseen:

1. Aseta tavoite
Millainen on hyvä tavoite? Tärkeintä on, että tavoite on realistinen. Riittävän haastava saavuttaa, mutta silti mahdollinen. Jos olet asettamassa kauden päätavoitetta, koeta arvioida haastavuus sille tasolle, missä tulet olemaan ennen kauden loppua. Lisäksi tavoitteen tulisi olla rittävän konkreettinen, jotta se on mitattavissa. Esim. ”oppia kiipeämään paremmin” on sinällään vallan loistava tavoite, mutta sen täyttymistä on hankala mitata. Hyviä tavoitteita voisi olla vaikkapa jokin tietty reitti tai ensinousu, tietyn vaikeustason saavuttaminen, flash tai onsight -tason nostaminen tai vaikkapa tietty määrä tietyn tason reittejä (joiden avulla voit todeta oman kiipeilytason nousun konkreettisesti).

2. Aseta välitavoitteita
Välitavoitteiden asettaminen on loistava tapa vahvistaa itseluottamusta ja saada motivaatio nousemaan. Voit asettaa näitä vaikka jokaiseen treenisessioon, ulkoreissuille, jne. Välitavoitteita kannattaa asettaa tukemaan päätavoitteeseen pääsyä. Esimerkiksi jos kauden päätavoitteena on jyrkkä ja sormekas reitti voisi välitavoitteena olla vaikkapa tiettyjen keskivartaloliikkeiden ja tietyn sormilautaharjoituksen onnistunut suorittaminen.

3. Tee suunnitelma
Mieti missä asioissa sinun pitää kehittyä, jotta voit saavuttaa tavoitteen. Laita asiat itsellesi ylös ja aloita harjoittelu! Mikäli tarvitset apua treenien suunnitteluun, ota toki yhteyttä VOEMAn henkilökuntaan.

Ei muuta kun unelmoimaan ja sitten tossua toisen eteen 🙂 Muista nauttia jokaisesta askeleesta kohti tavoitettasi. Sen saavuttaminen taatusti palkitsee!

Tässäpä vielä pieni videonpätkä hetkestä, jolloin yksi allekirjoittaneen viimekauden tavoitteista täyttyi. Ensinousu Viitaniemen kanttiprojektiin.

Cheers! 😉

– Sami / VOEMA

VOEMAn Instagram -palvelussa järjestetty kesäkuvakisa ratkesi viikonlopun aikana. Kilpailu keräsi noin 50 kuvan sadon. Arviointiraatina tällä kertaa toimi Keskisuomalaisen valokuvaaja, pitkän linjan kiipeilijä Marko Kauko sekä VOEMAn edustajana niinikään kiipeilijä ja valokuvaaja Sami Romppainen. Tuomarointia lähestyttiin luonnollisesti sekä kiipeilyn, että kuvaamisen näkökulmasta.

Alla esiteltynä 3 voittajakuvaa sekä 2 kunniamaininnan saanutta kuvaa sekä hieman tuomariston mietteitä.

SIJA 1
Antti Liukkonen

@veetz01 having fun on ”Flying Wombats, 5-” in #reventeenvuori #climbing #tradclimbing #kiipeily #voemaphotocontest2015 #

Kuva, jonka @boulderbeast julkaisi 5. 08ta 2015 klo 9.47 PDT

Kiipeilyssä suoritustakin tärkeämpää on elämykset, joita kiipeilystä saa. Itselleni ainakin on jäänyt lämpimästi mieleen ensimmäisen trädireittini kiipeäminen.
-Marko Kauko

SIJA 2
Lasse Hartikainen

Special bouldering routes at #fontainebleau with @mmmiuan #bouldering #boulderointi #climbing #kiipeily #abandoned #gasstation #blackdiamond #credopants #lasportiva #miura #beagle #climbing_pictures_of_instagram #voemaphotocontest2015

Kuva, jonka Lasse Hartikainen (@lassepoika) julkaisi 18. 04ta 2015 klo 12.56 PDT

Muistan että, nuorempana ei kiipeilystä oikein mitenkään saanut tarpeeksi. Välipäivänä kiivettiin talon seiniä ja kotona traversoitiin karmeja pitkin ympäri asuntoa. Kuva muistuttaa kovasti kiipeilyn alkuajoista.
– Marko Kauko

 

SIJA 3
Samuli Räikkönen

On rare occasions the weather, crag, problem, climber (@japeko_) and experience are best summarized in a single word: #epic. #climbing #bouldering #rockclimbing #climbing_pictures_of_instagram #kiipeily #voema #voemaphotocontest2015 #rockhuggersunited

Kuva, jonka Samuli Räikkönen (@samuliraikkonen) julkaisi 24. 08ta 2015 klo 2.48 PDT

 
Valo. Siinäpä se. Hyvä kuva koostuu monesti vähistä ja yksinkertaisista aineksista. Hienosti käytetty vastavalo tekee tästä kuvasta visuaalisesti kauniin ja kiehtovan. 
– Sami Romppainen

Toim. huom. Kyseinen kuva nostettiin esiin myös Rock&Ice julkaisun Instagram -palvelussa ja se keräsi yli 1500 tykkäystä.

KUNNIAMAININNAT

Marja Tyni

 

Babe sending rinsessa ruusunen (3) in #viitaniemi #bouldering #kiipeily #climbing #gopro #voema #voemaphotocontest2015 #kuopionkiipeilyseura #spoton #kidsclimbing #girlpower @siiri_uux

 

Kuva, jonka @marjatyni julkaisi 28. 06ta 2015 klo 22.31 PDT

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Pieni liike-epäterävyys tuo kuvaan tekemisen meininkiä.
– Marko Kauko

Kalle-Pekka Lappalainen

Basic day #bouldering in #finland. Tapsa keeping #sloupers try. #goodday #climbing #voema #voemaphotocontest2015

Kuva, jonka @keipsi julkaisi 18. 06ta 2015 klo 2.49 PDT

Tämä kuva summaa hyvin kiipeilyn harrastajien innokkuuden sekä kotimaamme kesän vallitsevat olosuhteet. Kiipeilemään on päästävä vaikka vettä hieman satelisikin.
– Sami Romppainen

Voittajat palkittiin VOEMAshopin lahjakorteilla. Kiitokset kaikille osallistumisesta ja otetaan ensi vuonna uusiksi!!!

MIkä tekee boulderista klassikon? Hienot moovit, kaunis ympäristö, erityiset otteet tai vaikkapa napakka greidi? Jokaisella kiipeilijällä on omat kriteerinsä. Jos boulderia sanotaan klassikoksi, on siinä varmasti useampi mainituista asioista kohdillaan. Tarkastelun alla olevalla reitillä, Even Angel will Fall, joka sijaitsee Vuorisenpuron kivellä noin 1/2 h ajomatkan päässä Kuopiosta, täyttyy moni itselle klassikon arvonimen ansaitsevan boulderin spekseistä

Joskus kuulin hauskan määritelmän siitä mikä tekee köysikiipeilyreitistä klassikon: “Jos sen näkee ilmakuvasta, on se klassikko”. No tämä ei ehkä ihan suoraan päde bouldereihin, mutta siinä mielessä kyllä, että jos kivi erottuu ilmakuvasta, on sillä yleensä kokoa ja näköä. Oma määritelmäni klassikkoboulderista tarkoittaakin yleensä sitä, että reitti on selkeä ja sopivan korkea. Mielellään ei kuitenkaan liian korkea, mutta kuitenkin sen verran, että se motivoi kantamaan useamman pädin alastulon turvaksi. Itseäni kiehtoo myös linjan esteettisyys. Kun menee uuteen kiipeilypaikkaan, yleensä erottuu ensimmäisenä tietyt linjat, jotka usein seuraavat jotain kiven tai kallion suurempaa muotoa, kuten halkeamaa tai kanttia. Moni asia saa siis loksahtaa kohdalleen ennen kuin reittiä voi kutsua klassikoksi. Usein kivien etsimisreissu päättyykin pettymykseen tai muutamaan keskinkertaiseen nousuun, mutta joskus käy onneksi tuuri. Ja Niskasen Mikalla kävi tässä tapauksessa tuuri. Mika innostui kuitenkin enemmän kiven muista reiteistä ja ensinousun kyseiseen reittiin sai kunnian suorittaa Romppaisen Sami.

Even Angel will Fall on ensimmäinen linja, jonka näet kun saavut Vuorisenpuron kivelle. Korkea hellästi hänkkäävä kantti tuijottaa sinua vastaan kun nouset tieltä metsään. Kokematonkin silmä erottaa, että tässä menee reitti, hieno reitti! Korkeutta on mukavasti noin 6-7 metriä, reitin kruxi on kuitenkin onneksi hieman alempana ja jos kädet onnistuu saamaan toppikahvaan, ei sieltä enää tipu. Reitti rakentuu seuraavasti, helppoja alkumuuveja on noin viitisen kappaletta, jonka jälkeen oikean jalan hookin ympärille rakentuva kruxi. Tämän jälkeen on vielä muutama tarkka jalkamoovi ja loppuveto toppiin niin ollaankin loppumanttelissa, joka on jo varma nakki. Moovittelu on sen verran mukavaa, että reitti on tullut kiivettyä useampaan otteeseen ja nautinto on ollut joka kerta taattu.

Muita hyviä juttuja reitissä on se, että se kuivuu varsin nopeasti, lähestyminen autolta on 10 metriä ja samalta kiveltä löytyy muitakin hienoja linjoja, joten paikalle ei tarvitse saapua yhden lähetyksen takia. Mikään reitti ei kuitenkaan ole täydellinen, tai jos sen joskus löytää niin sitten voi todennäköisesti lopettaa kiipeilyn. Kyseisessä reitissä kivenlaatu on hieman terävää sorttia, mutta hyvillä kitkoilla se ei haittaa menoa.

Kokonaisuudessaan siis loistava paketti, jonka lähettämisen jälkeen on varmasti hymy herkässä. Itsellä ainakin oli pieni onnenhetki retin topissa, yksin pimeässä metsässä, täydessä hiljaisuudessa ja päällä vielä tähtitaivas täydentämässä nautintoa.

-Sampsa

Even Angel Will Fall 7A from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta suoraan selkääni. Se nostaa hien pintaan ja saa käteni hikoamaan. Hiki tulisi ilman aurinkoakin, sillä olen kiivennyt pystysuoraa seinämää jo hyvän matkaa. Pyöritän käteni mankkapussissa, joka auttaa hikoaviin käsiini, mutta vain hetkeksi. Tuntuu ilmavalta, sillä olen 25 metrin korkeudessa ja alapuolellani on ilmaa, pelkkää ilmaa. Katsoessani ympärilleni näen kauempana Geyikbayirin kylän ja molemmille puolille jatkuvan komean kalliorivistön. Nyt ei kuitenkaan ole aikaa maisemien katselemiseen, sillä alan olla jo vähän hapoilla. Ravistelen vuorotellen molempia käsiä, mutta se ei tunnu auttavan. Tässä ei pysty kunnolla lepäämään, ajattelen. Edessä on vaikea muuvi, ehkä reitin kruksi. Pienestä saiderista pitkä siirtyminen vasemalle isoon tufaan. Puhaltelen syvään ja olen juuri lähdössä vetämään pitkää muuvia, kun kuuluu “YAUAIAIIAIIAIAII.” Säikähdän ja otteeni meinaa irrota. Ihmettelen oliko huutaja varmistajani ?!? Helpotun ymmärtäessäni sen olevan vaan paikallinen paimen, joka komentaa pässejään kallion alapuolella olevilla rinteillä. Kokoan itseni ja saan tehtyä muuvin. Pääsen lepokahvoihin ja saan kiivettyä reitin loppuun. Klippaan köyden ankkuriin ja huokaisen helpotuksesta. Varmistajan laskiessa minua alas on aikaa katsella maisemia. Fiilis on täydellinen! Illalla käymme porukalla syömässä ja vaihdamme päivän tunnelmia. Maha täynnä hyvää ruokaa on mukava kömpiä bungalowiin ja käydä vaakatasoon. Kauan ei ehdi miettiä päivän tapahtumia, kun uni vie jo voiton.

Reissu
Teimme kahden viikon kiipeilyreissun Geyikbayiriin (tuttavallisemmin ”Gaybar” toim. huom.) Turkkiin vuoden vaihteessa. Reissulla oli mukana VOEMAlta tutut kasvot Enni Vallivaara, Tomi Pesonen, Mika Niskanen, Ilmari Vauras sekä minä (Jere Hurtig). Ensimmäisen viikon mukana reissasi myös Teemu Ojala.
Hyvällä porukalla reissatessa muodostuu yleensä hauskoja keskinäisiä juttuja, mitä ulkopuoliset ei välttämättä heti ymmärrä. Meidän reissulla yksi näistä oli, kun joku tyri tai epäonnistui jossain, niin joku kuittaisi virne naamalla et ”Miten meni niinku omasta mielestä?” 🙂

Enni laskeutuu reitiltä

Kiipeily Geyikbayirissa
Kiipeiltävää löytyy kaiken tasoisille harrastajille. Reittien vaikeustasot alkavat nelosista ja niitä riittää 9a -tasolle asti. Kiipeily on oterikasta kalkkikivikiipeilyä, täysin erityyppistä kun Suomen graniitilla. Reiteiltä löytyy isoja ja pieniä otteita, tufia, kahvoja, pokettaja, slouppeja, krimppejä sekä polvijammeja ja jalkaotteita ympäriinsä vaikka millä mitalla. Otevalikoiman runsauden takia jokaisen reitin voi kiivetä usealla eri tavalla, joten reitit eivät ole niin betariippuvaisia kuin kotimaan graniitilla. Myös profiilit ovat monipuolisia. Löytyy släbiä, hänkkiä ja suoraa seinää. Pituudeltaan reitit oli pääasiassa n. 15-40 metrisiä. 60 metrin köydellä pärjäsi hyvin, 70 metrisellä paremmin ja 80 metrisellä parhaiten.

Reitit on tosi hyvin pultattu ja suuresta osasta löytyi myös klipattavat yläankkurit. Kivenlaatu on pääasiassa hyvää, mutta muutamassa reitissä oli terävämpääkin otetta ja myös muutama irtokiveä sisältävä reitti tuli vastaan. Kypärän käyttämistä suosittelen lämpimästi, niin varmistajalla kun kiipeilijälläkin. Aina on mahdollista että otteita ja kiveä irtoaa ja kypärä suojaa näissä tilanteissa. Näimme muutaman tilanteen, kun nyrkin kokoisia kiviä tippui varmistajan viereen.

Reittejä Geyikbayirista löytyy kaikkiaan yli tuhat ja kaikki lyhyen kävelyn päässä majoituksista. Sektoreista porukan suosikeiksi muodostuivat Dragon ja Alabalik balkon. Nämä olivat loivasti hänkkääviä, aurinkoisia sektoreita, jotka tarjosivat monipuolisia haasteita.

Ruokataolla leirintäalueella

Geyikbayirin kylä
Geyikbayir on rauhallinen kylä maaseudulla noin 40km päässä Antalyasta. Paikallisten elämänrytmi on hyvinkin leppoisa ja siihen on reissussa helppo samaistua. Kylän ainoita palveluita ovat kiipeilijöille suunnatut majoitukset, joita on useita. Me asetuimme Climbers Gardeniin, jonka hyviä puolia olivat keskeinen sijainti kiipeilysektoreihin nähden, maittava ruoka ravintolassa, mukava henkilökunta sekä hyvät yhteiset kokkaustilat. Majoittua voi bungalowissa, pikku mökissä tai teltassa. Miinuspuolena voisi mainita naapurin kukot, lampaat, hanhet, kalkkunat ja muut kotieläimet, jotka aloittivat aamuserenaadit noin klo 05:00 aamuyöstä. 🙂 Noin 6 kilometrin etäisyydeltä kiipeilysektoreilta on viikonloppuisin eloisa tori, josta kannattaa ostaa tuoretta ruokaa. Torilla paikalliset myyvät hedelmiä, vihanneksia ja pähkinöitä huokeaan hintaan.

Lepopäivän “aktiviteettejä”
Lepopäiviä kannattaa ehdottomasti pitää, vaikka kyseessä olisi lyhyempikin reissu! On mukava saada välillä muuta tekemistä kun kiipeily ja kroppa kiittää kun antaa lihaksille aikaa palautua. Lepopäivän jälkeen kiipeily sujuu yleensä todella hyvin!

Yhtenä lepopäivänä kävimme seikkailemassa maanalaisessa  luolassa, josta Mika oli kuullut viime reissulla. Luola oli todella messevä, mutta välillä melko ahdas, ainakin isommille kavereille. Ei tuollaisissa paikoissa tule usein käytyä, oli kyllä hieno kokemus! Raikas ulkoilma maistu erityisen hyvältä ahtaan ja vähän tunkkaisen luolassa kömpimisen jälkeen.

Toinen lepopäivä oli lauantai, joten ajattelimme käydä tutustumassa paikalliseen torikulttuuriin. Liftaamalla liikkuminen on todella kätevää Geyikbayirissa. Tien varteen, peukku ylös, auton kyytiin ja löysit itsesi jo periltä. Päätimme korkata aamun ravintola-aamiaisella. Löysimme leppoisan näköisen ravintolan, jossa tilaaminen osoittautui kuitenkin hieman haastavaksi, kun emme löytäneet yhteistä kieltä. Saimme kuitenkin jotain tilattua, ja se jotain oli ilmeisesti Turkish breakfast eli lautanen täynnä juustoja, dippejä, pähkinöitä ja kastikkeita, joita syötiin leivän kanssa. Kylläpä muuten maistui!

Mystinen luola

Kolmas lepopäivä pyhitettiin tutkimalla muinaista kaupunkia ”The Ancient City of Trebennaa”. Paikanpäälle pääseminen oli noin tunnin vaelluksen takana. Vuoren rinteessä on hyvin säilyneitä raunioita parin tuhannen vuoden takaa. Todella vaikuttava paikka.

Kuulimme myös huhuja, että jos haluaa saada aikaan todellisia rentoutumisen kokemuksia, niin eräs hieno mahdollisuus olisi vierailu ”hamamissa” eli turkkilaisessa kylpylässä. Meiltä tämä kortti jäi kuitenkin katsomatta. Meibi next time.

Reissaajien mietteitä, eli miten meni niinku omasta mielestä?


Jere
Vaikka olimme kiipeilyreissulla, niin tällaiset ”mukavat seuramatkat” tarjoavat paljon muutakin kun pelkkää kiipeilyä. Yksi reissaamisen parhaista puolista on se, että pääsee tutustumaan muihin kiipeilijöihin, reissaajiin ja paikallisiin ihmisiin. Geyikbayirissa tutustuimme mm. yli 50- vuotiaaseen kanadalaiseen rouvaan, joka oli viimeiset 10 vuotta elänyt rytmillä: 4kk töissä vuoristo-oppaana, 8kk reissussa ympäri maailmaa. Rohkeasti nainen liidaili seiskan reittejä. Tutustuimme myös 19-vuotiaaseen saksalaiseen Sofieen, joka oli reissussa reippaasti yksin. Kaikenkaikkiaan kiipeilijöiden kirjo oli todella värikäs, mutta kaikkia näitä yhdistää yhteinen intohimo kiipeilyyn. Tästä riittää todellakin puhuttavaa! Muilta kiipeilijöiltä on aina hienoa saada reittisuosituksia. Vihjeiden perusteella osuu suurella todennäköisyydellä klassikkoreitille! Myös yhdessäolo oman reissuporukan kanssa on antoisaa. Kun jakaa reissukokemuksia, niin voi samalla reissata 5 eri reissua yhden sijaan!

Jyrkkääkin pätkää löytyy!

Reissussa on aina mielenkiintoista tutustua uuteen kulttuuriin. Geyikbayirin kulttuuriannokseen kuului liftausta paikallisten rähnäisissä autoissa ja traktorin kyydissä sekä Mama Gözlemen rakkaudella tekemä ”bazlama” (turkkilainen leipä).

Silmät saivat nauttia upeista maisemista jylhine kallioseinämine ja vuorineen. Kauempana horisontissa näkyi vielä Antalyan kaupunki ja sen pitkät hiekkarannat. Tätä kaikkea säesti tasaisin väliajoin taustalla kuuluvat paimenten omintakeiset huudot pässeille.

Ennen reissua ajattelin, että näiden kahden viikon aikana olisi oiva tilaisuus päästä jyvälle köysihommista (Fifty Shades Of Grey ei liity mitenkään tähän). Neljän vuoden kiipeilyharrastukseni aikana olen ollut aina lähes 100% boulderoija, enkä ole hirveästi harrastanut köysikiipeilyä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että yksi kiipeilyn hienoimmista puolista on se, että kiipeilyä voi toteuttaa niin monella eri tavalla. Voit kiivetä boulderia, trädiä, sporttia, multipitchejä, jääkiipeilyä, jne. Lisäksi näitä kaikkia voi kiivetä ”greidit tiukasti mielessä”, kuntokiipeillen tai vaan leppoisasti luonnosta ja kalliosta nauttien. Eikä kiipeilyn ulottuvuudet tähän lopu. Fyysisyys, tekniikka ja henkinen puoli ovat aina läsnä kaikenlaisessa kiipeilyssä.

Acroyogaa raunioilla

Asetin reissun tavoitteeksi omalta osaltani ennen kaikkea ”liidipään” kehittämisen, sillä sitä tarvitaan köysikiipeilyssä. Aikaisemmin olen jännittänyt köyden  ihan liikaa ja se on rajoittanut tekemistä sekä kiipeilynautintoa. Siltä osin reissu onnistuikin erinomaisesti. Kiipeily oli loppua kohden vapautunutta ja siitä nautti ihan uudella tavalla. Kokemukseni on että kun pelkään kiivetessä, niin se rajoittaa kiipeilyä todella paljon.

Tässä vielä muutama reitti mitkä jäi erityisesti mieleen:
Chak Matt 6b+ 40m
Yarasa ol 7b
Partabas 7a
Too Old For Rock´n Roll Too Young For Die 7b+

Lisää suosituksia voi katsoa tuolta: Jeren 27crags tikkilista

Tomi
“No niin, hieman lämpöä loskan ja tummanpuhuvan fiiliksen keskelle”. Tätä moni etsii ulkomailta talvisin, ja etsivä löytää yleensä haluamansa. Me ei etsitty pelkkää lämpöä ja aurinkorantoja, vaan ihanteellista keliä rakkaalle lajillemme kiipeilylle. Ensimmäinen viikko kahdesta tarjosi aivan mahtavat olosuhteet köyden kanssa kulkemiseen kallion pinnalla. Tarjontaa hienoista paikoista oli niin runsaasti, että ryhmästämme jokaiselle löytyi mielekästä kiivettävää joka päivälle. Teemu, jolla oli eniten kiipeilyvuosia takana vietti kanssamme viikon, kiiveten myös suurimman määrän nousuja (olikohan jopa 38!).

Toisella viikolla keli löi välillä lapiolla päähän, mutta tarjosi onneksi välillä myös skumppaa mm. Enni pisti pakettiin 3 kpl 6c reittejä samana päivänä. Vuosi vaihdettiin mahtavan illallisen merkeissä ja tulipahan nähtyä myös reaktio kun kasvissyöjän eteen tarjotaan 500g nautaa kerralla :D. Vuosi vaihtui ilman jälkitautia. Mika ja Jere saivat vielä tyrkättyä ekat köysi 7c -greidit tikkilistoillensa. Parasta omassa kiipeämisessä oli se, että metrejä tuli enemmän 2 viikossa, kun koko kiipeilyharrastuksen aikana tähän mennessä! Teemun kanssa kiivettiin yhtenä päivänä monta 2 kp:n reittiä. Upeita linjoja ja kaikin puolin mahtava kokemus. Lähtöpäivänä lento myöhästyi ja saatiin loppujen lopuksi ilmainen palautumispäivä Amsterdamissa (5/5 :D). Aivan loistavat kaksi viikkoa!

Tomi kurkottaa otteelle

Faktaa, Mitä, Missä, Milloin?Miten?
Geyikbayiriin pääsee kätevimmin lentämällä Antalyaan ja sieltä taksilla 40min Geyikbayiriin.

Milloin?
Syyskuusta aina Toukokuuhun on hyvää aikaa. Tammi- helmikuu kylmimpiä, mutta silloinki lämpötila monesti +15C tuntumassa. Kesällä voi olla liian kuuma kiivetä, jollei hakeudu varjoisimmille sektoreille.

Mitä?
Yli 1000 sporttireittiä kiivettävänä.

Raha
1 euro = 2,68 turkin liiraa. Raha kannattaa vaihtaa Turkissa, parempi kurssi. Climbers Gardenilla käy myös eurot.

Muuta
Hanavesi oli juotavaa, ainakin Climbers Gardenilla.

Linkkejä
Climbers Garden
Josito
Peak Guest Houses

Topo ja lisäinffoo

Petzl Rocktrip -video

Loppusanat
Huippu reissu! Jos sinulla tarjoutuu mahdollisuus lähteä niin älä mieti vaan anna mennä!

Sormen teippausta

Aiempi liikuntataustani koostuu lähinnä jalkapallon pelailusta joukkuetasolla penskana, sekä kuntosali- ja kehonrakennusharjoittelusta 17-vuotiaasta alkaen. Eli noin seitsemän vuotta tuli rautoja veivailtua vaihtelevalla menestyksellä.  En tainnut treenata missään vaiheessa täyttä vuotta ilman useiden viikkojen tai jopa kuukausien taukoja milloin milläkin verukkeella – intti, siviilipalvelus, sairastelut, työt, pienemmät tai isommat loukkaantumiset jne. Oikeasti kyse oli siitä, että yritin väkisin harrastaa jotain sellaista, mikä ei ollut todellinen intohimoni. Vuosi toisen jälkeen sama toistui: Motivaatio laski, tuli treenitauko jonka jälkeen palasin takaisin salille. Tauon pituudesta riippuen kesti viikkoja tai jopa kuukausia saada lihaksisto taas siihen kuntoon, että pystyi treenaamaan nousujohteisesti, säännöllisesti ja kovaa. Sitten jaksoi muutaman kuukauden treenata, kunnes taas tuli pieni kremppa tai motivaatio lähti toiviomatkalle jonnekin kauas, kauas pois.

Lämmittelyä

Kokeilin kiipeilyä ensimmäisen kerran syksyllä 2013. Minulla oli jonkin sortin treffit erään naisen kanssa Voemalla.  Aluksi pelotti niin vietävästi (kiipeily siis), mutta siitä se homma lähti etenemään (kiipeily siis).

Vastuuvapautuslomaketta lukiessa tuli mieleen, että mihinköhän sitä tuli ryhdyttyä. Lähteeköhän tässä henki? Vääntyykö nilkka tai ranne? Nolaanko kaikki muut kun satun olemaan niin lahjakas kiipeilijä? (… Juonipaljastus: en nolannut)

Kun lopulta sain tossut jalkaan ja pääsin seinälle asti, epäilykset alkoivat hälvetä. Kiipesin ensimmäiseksi 4-greidin reittejä matalimmasta päästä, jotka eivät olleet kovin haastavia, mutta siltikin tuntui kuin olisi jossakin korkeassa ja vaarallisessa paikassa. Liikkuminen tuntui oudolta – keho oli tottunut kiipeämään vain tikapuita ylös ja meno oli sen mukaista. Jonkun verran vitosiakin uskaltauduin yrittämään ja niillä jouduin jo ensimmäistä kertaa ylittämään itseni. Jonkinasteisesta korkean paikan kammosta kärsivänä ensimmäinen hallitsematon putoaminen oli pelottava ja samalla erittäin vapauttava asia: Eihän tässä käynytkään kuinkaan!

Ensimmäisellä kiipeilykerralla kädet väsähtivät reilusti alle tunnissa. Kiipeilyn kannalta lajinomaista puristusvoimaa on hankala hankkia mitenkään muuten kuin kiipeämällä – Tämä on varmastikin tuttu ilmiö lähes jokaiselle lajia kokeilleelle.

Jukka toppailee

Fiilikset ensimmäisestä kiipeilykerrasta olivat erittäin positiiviset: Vihdoinkin laji joka on samaan aikaan haastavaa, kehittävää ja erittäin hauskaa!

Muutaman kertakäynnin jälkeen arvelin, että kyllä tämä taitaa ihan oikeasti olla minun lajini. Ostin kuitenkin kymmenen kerran kortin vielä varmuudeksi. En halunnut sitoutua pitkäaikaisesti ennen kuin olin varma, että myös kävisin säännöllisesti kiipeilemässä.  Vuosi vaihtui ja varmuus tuli, helmikuussa 2014 liityin vuosijäseneksi. ”Siitä se ajatus sitten lähti”!

Aluksi kävin kiipeilemässä noin kerran viikossa. Ensimmäisen kiipeilykerran jälkeen kesti viisi päivää ennen kuin lihaskivut hävisivät kyynärvarsista, joten aluksi piti pitää huoli riittävästä palautumisesta. Kun keho ja iho alkoi tottua uudentyyppiseen rasitukseen, lisäsin kiipeilykertoja asteittain. Kiipeilykertojen lisääntyessä myös treenien suunnittelu on alkanut nostaa päätään – Määrää ei voi nostaa loputtomiin.  Painottamalla eri päivinä erilaisia reittejä ja harjoitteita voi treenata peräkkäisinä päivinä paljon tehokkaammin kuin kiipeilemällä suunnittelematta. Suurin ongelma kohdallani tuntuu olevan suunnitelmissa pysyminen. Kiipeily on vaan niin mukavaa, että jos meinaa tehdä vain huoltavan treenin niin tossut on parempi jättää kotiin. Muuten sitä löytää itsensä killumasta muodon reunasta…

Kiipeily on Jukan mielestä haastavaa, mutta kehittävää ja kivaa!

Ehkäpä hienoin asia kiipeilyssä on yhteisöllisyys. Kuntosalihommiin verrattuna kiipeily on äärimmäisen sosiaalista. Lähes vuosikymmenen kestäneessä raudankolistelussa on tullut suoraan pari uutta kaveria ja muutamia sellaisia, joita tulee moikattua kaupungilla kohdatessa.  Kiipeillessä vastaavasti on tullut useita kymmeniä uusia kavereita ja tuttuja, vain vuoden ajanjaksolla. Varsinkin tällaiselle lievästä sosiaalisesta jännityksestä/kömpelyydestä kärsivälle kiipeily on tehnyt paljon hyvää. Voemalle tullessa tuntee aina itsensä tervetulleeksi.  Salilla tottui siihen, että jokainen keskittyi itseensä ja vain omaan treeninsä, eikä muiden kanssa ollut normaalia puhua.

Kiipeilyn todellinen hienous paljastuu kuitenkin kokonaan vasta ulkona kiipeillessä. Siitä mahdollisesti lisää toisessa kirjoituksessa!

Kiipeily on mitä parhain tapa kehittää kehoa ja mieltä, olit sitten vasta-alkaja tai kokeneempi tekijä. Laji soveltuu erittäin hyvin niin ”casual”-kiipeilijöille kuin tavoitteellisesti treenaaville. Mahtavia hetkiä kiipeilyn parissa ja VOEMAlla nähdään!

– Jukka (VOEMAn vuosijäsen)

Nyt starttaa VOEMAblogin Savo boulder classics -sarja! Ideana on esitellä Savon alueen bouldereitten helmiä, kertoa tarinoita reittien historiasta, eeppisistä ensinousuista sekä tietenkin ammentaa suurella kauhalla motivaatiota kaikille kiipeilytovereille!

Ensimmäisenä vuorossa vuonna 2012 kesällä allekirjoittaneen toimesta ensinousunsa nähnyt Monologi (7c+) Kuopion Viitaniemestä. Kyseessä on muutaman muuvin kompakti kompressiotyylinen reitti. Monologissa on kaikkiaan 6 muuvia, jotka suoritetaan melkoisen slouppaavilla otteilla. Hyvästä kitkasta ja huukkaamistaidoista on varmasti hyötyä, ainakin tuolla betalla, joka alla olevassa betavideossa on nähtävillä.

Reitin kruksi sijoittuu kolmeen viimeiseen muuviin. Oikea jalka on hyvässä huukkipaikassa, mutta käsiotteet on melkoisen huonot. Asennon on oltava täydellinen, jotta vasemman käden saa tuotua huonolle sloupperille. Viimeinen muuvi täytyy vetää vielä ihan täysillä, mutta otteet ei kestä liian hätäistä vetoa. Herkkää, mutta silti voimallista ja myös aika kitkariippuvaista.

Työstellessä jäin miettimään pystyisikö pidempi kiipeilijä skippaamaan tuon loppukruksin yltämällä suoraan vasemmalla kädellä noin 10cm pidemmälle, jolloin huonoa vasemman käden sloupperia ei tarvitsisi käyttää laisinkaan. En tiedä? Voi olla, että kruksi olisi silloin joku ihan toinen muuvi. Niin se yleensä menee.

Loistava kivenlaatu ja erityisen hienot muuvit tekevät tästä oikein mainion kokonaisuuden vaikka korkeutta ei liiemmin olekaan. Usein korkeus tuokin reittiin tiettyä hienoutta, mutta toisaalta ei kaikkien reittien tarvitse olla samanlaisia. Tämänkin reitin voisi hyvin kuvitella vaikkapa Fontsuun jonkin matalan klassikon viereen.

Toistonousua ei ole vielä nähty, mutta toivottavasti tämän videon myötä joku innostuu ottamaan sloupeista kuumat ja tekemään toiston tähän mainioon probleemaan!

Kuivia kiviä odotellen,

– Sami / VOEMA

Monologi 7c+ from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.

Taitolajeissa kehittyminen vaatii aina runsaasti toistoja. Kiipeilyssä tämä ei ole aivan yksinkertainen juttu, koska lajissa suoritettavat liikkeet ovat hyvin yksilöllisiä. Kahta samanlaista kiipeilyreittiä ei ole, joten yhden liikeradan opettelu ei välttämättä auta muitten muuvien kanssa. Täytyy siis vain kiivetä paljon erilaisia reittejä ja tästä kehittyminen lähtee liikkeelle.

”Yskä lähtee yskimällä ja kiipeämään opitaan kiipeämällä” -vanha savolainen sananlasku (2015)

Kiipeilytekniikan perusjuttujen haltuunotto nopeuttaa kehittymistä merkittävästi. Kuinka jalka asetetaan otteelle oikein? Miten vartalon kääntäminen eri tilanteissa vaikuttaa tasapainoon? Miten seinäpintaa voi hyödyntää oikean tasapainon löytämisessä?

Edellä mainitut asiat ovat kaiken kiipeilyn peruspilareita, jotka voi omaksua vain tekemällä. Lisäksi asioiden pohtiminen sekä tuntemusten jakaminen kaveriporukassa ajavat asiaa hyvin eteenpäin. Mikä onkaan hedelmällisempää kuin työstellä hyvässä porukassa kiipeilyreittiä, katsella miten eri ihmiset ratkovat muuveja ja tsempata toisiaan!

Porukassa treenaaminen on mukavaa ja kehittävää!

Miten kehittyminen tapahtuu?
Kuten sanottu – kiipeilyssä kehittyy parhaiten kiipeämällä. Varsinkin ensimmäisinä kiipeilyvuosina harjoittelusta suurin osa tulisi olla lajinomaista harjoittelua. Myöhemmin mukaan kannattaa ottaa lisäksi jotain kohdennettua voimaharjoittelua, esim. otelautaa, campusta, jne. Toki hyvän yleiskunnon ylläpito sekä huoltavat harjoitukset (esim. liikkuvuusharjoitukset) ovat kehittymisessä aina hyödyksi.

Aluksi kehittyminen on suhteellisen nopeaa. Miltei jokaisella kiipeilykerralla voi todeta editystä tapahtuneen. Jalka pysyykin otteella tai toisen jalan saakin nostettua ylemmäs ja yltää seuraaville otteille. Yleensä kehitystä tuntuu tapahtuneen juuri lepopäivien aikana. Tämä kertoo siitä, että olet oppinut jonkin liikeradan paremmin tai pystyt olemaan vaativassa asennossa entistä rennommin.

Jossain vaiheessa kehittyminen alkaa väistämättä hidastua ja onnistumisia ei tule enää yhtä usein. Joinain päivinä tuntuu tulevan jopa takapakkia ja eteenpäin vievistä voimista se tärkein eli motivaatio saattaa ailahdella. Tällöin tavoitteiden asettaminen ja niissä pysyminen nousevat avainasemaan. Ehkäpä pari lepopäivää ja jokin uusi kiinnostava tavoite voisi antaa uutta bensaa liekkiin?

Katso miten toiset kiipeävät ja ota oppia!

Paljonko kannattaa harjoitella?
Sopiva harjoittelun määrä on hyvin yksillöllistä. Tähän vaikuttaa monet seikat mm. aiempi kiipeilykokemus, ruokailut (energian saanti), levon määrä ja laatu, yleiskunto sekä jokaisen kehon yksillöllinen palautumiskyky. Tässä kuitenkin jotain karkeaa linjausta sopivaan harjoittelun määrään:

1-2 kertaa viikossa: Tällä määrällä pidät yllä kiipeilykuntoasi ja kiipeilytaipaleesi alkumetreillä tämä määrä riittää myös viemään kiipeilyäsi eteenpäin.

2-3 kertaa viikossa: Tämä määrä selkeästi kehittää sinua, mikäli harjoittelu on sopivan tasoista ja laadukasta.

4-5 kertaa viikossa: Aluksi tällaiset määrät saattavat ajaa kiipeilyyn tottumattoman kropan liiankin tiukoille. Monesti rajat harjoittelun määrässä alkaa löytyä, kun joissain paikoissa (yleensä käsissä) alkaa esiintyä tulehduskivun kaltaisia tuntemuksia. Tällöin kannattaa ottaa kunnon lepo ja keventää treenejä vähäksi aikaa, että kivut eivät pääse kroonistumaan ja palailla treenien pariin vähitellen, kroppaa kuunnellen.

Kiipeilykurssit
Vauhtia kehittymiseen saa hyvin kiipeilykurssien kautta. VOEMA tarjoaa kursseja niin aloitteleville kiipeilijöille (boulderoinnin peruskurssi) kuin pidemmällekkin edenneillekin (boulderoinnin tekniikkakurssi).

Pitkään harrastaneitten treeniä voimme tukea parhaiten personal training -sessioilla. Tästä hyvänä esimerkkinä parin tunnin henkilökohtainen tekniikkapaja, jossa kartoitetaan kiipeilijän nykytilanne, treenataan ja katsotaan eväitä eteenpäin.

Haasta itseäsi ja kokeile vaikeitakin reittejä!

Tässäpä vielä muutama näkökulma treeneihin:

1. Kiipeä kaikenlaisia reittejä, jyrkkiä sekä loivia, pienillä sekä isoilla otteilla.
2.  Haasta itseäsi vaikean tuntuisilla reiteillä. Älä tuijota liikaa greidilappua. Joskus greidiltään helppokin reitti  voi tuntua vaikealta, tai toisinpäin.
3. Panosta myös helppoihin reitteihin ja koeta kiivetä itsellesi helpot reitit mahdollisimman ”täydellisesti”.
4. Katsele millä tavalla muut kiipeävät saman reitin.
5. Kiipeä kaverin kanssa tai isommalla porukalla. Yhdessä ”ongelmien ratkominen” on kehittävää ja kaverien tsemppi auttaa!
6. Panosta liikkuvuuteen. Venyttely, jooga, jne. saa jalkasi nousemaan ja lihakset eivät mene niin pahasti tukkoon.
7. Mieti millainen kiipeilijä olet. Mitkä ovat sinun vahvuutesi ja mitkä heikkoutesi?
8. Panosta heikkouksiisi, pienikin panostus vie paljon eteenpäin!
9. Aseta itsellesi tavoite ja pyri siihen (esim. joku tietty reitti, vaikeusaste, VOEMArata, tms.)
10. Motivoi itseäsi ja ”luo itsellesi onnistumisia”. Aseta sopivia välitavoitteita ja nauti onnistumisen tunteista!

Ja sitten vielä muutamat linkit illan ratoksi:

Dave MacLeodin blogi
Training For Climbing sivuston treeniartikkelit (Eric Hörst)
Gimme Kraft -treeniopuksen esittelysivut

Jos reenihommat mietityttää, niin tuu toki nykäsee henkilökuntaa hihasta! Ollaan siellä ihan sinua varten!

– Sami / VOEMA