VOEMAblogi

Juttuja VOEMAn arjesta ja vähän muustakin

Karpolla on kasi aa – Katja Karjalainen ja maailman kuuluisin släbi Duel 8a

Breaking news! Musta Hevonen Savosta ja Duel 8A Fontsusta!

Kun puhutaan maailman kuuluisimmasta boulderalueesta, on se useimpien boulderoinnin harrastajien mielestä Fontainebleau Pariisin eteläpuolella. Kun taasen pohditaan alueen ikonisinta reittiä, useimpien top-3 lista alkaa reitillä: Karma 8A, jonka jälkeen listalta löytyy hyvällä todennäköisyydellä myös maailman kenties kuuluisin släbi nimeltä Duel 8A. Kolmas reitti luultavasti vaihtelee kovemmin listan tekijän mukaan…

Kuva: Andy Day (Instagram @kiellgram)


Mikäli maaliskuussa 2021 Suomessa olisi ollut jonkinlainen systeemi kiipeilyuutisointiin, olisi breaking news -osaston juttuna takuuvarmasti pyörinyt uutinen suominoususta tähän ikoniseen släbiin. Koska maaliskuussa meillä ei vielä tällaista hienoutta Suomesta löytynyt, uutinen on saatettava ilmoille nyt! Erityisen herkulliseksi tämän uutisen tekee sen, että nousun teki 90-luvulla Suomen synkimmäksi paikaksi valitulta Pieksämäeltä kotoisin oleva Katja Karjalainen!

Katso alta video Katjan prosessista Duelin kellistämiseksi

Sittemmin ranskalaistuneen Katjan edesottamuksia onkin tullut seurailtua Instagramin välityksellä jo tovin aikaa ja mainioita videoita sieltä onkin tupsahdellut eetteriin aina tasaisin väliajoin. Katjan kiipeilytaso on noussut tasaisesti ja viime syksyn tikkilistalta löytyykin nousuja tunnetuihin klassikkoreitteihin kuten: Sale Gosse 7C, Alta 7C sekä La Super Prestat 7B+.

Katso video Katjan noususta Sabotsin klassiseen pokettiralliin Sale Gosseen!

 

Koska Katjan nousu Dueliin nousee mielestämme suomalaisten kiipeilysuoritteiden alltime-listalla varsin korkealle, tunsimme Hannu Karpon tavoin velvollisuudeksemme selvittää hiukan taustaa tämän mystisen entisen kolmiloikkaajan taustahistoriasta ja varsinaisesta lähetystyöstä…

Katso alta Katjan videohaastattelu

P.S. Jos tarttet joskus Fontsusta majoitusta, niin vinkkinä mainittakoon, että Katjalla ja Maxilla on tarjolla vallan mainion näköinen Airbnb -kämppä! Katso lisää täältä!

Karpolla on kasi aa – Suomikiipeilyn uutisia osa 1/2021

SUOMIKIIPEILYN UUTISIA OSA 1 / 2021

Suomalaisessa kiipeilyuutisoinnissa on muutamien viime vuosien ajan ollut kiipeilyuutisoinnin kokoinen aukko. Tilanne on ollut harmillinen meidän sekä kuuleman mukaan myös monen muunkin suomalaisen kiipeilijän mielestä.

Kun mikään taho ei ole ottanut asiaa hoitaakseen päätimme keksiä jotain tilanteen hyväksi ja päädyimmekin aloittamaan kiipeilyuutisoinnin täällä VOEMAn blogissa ja Youtubekanavalla. Koska molemmilla ”Karpoilla” on ihan riittävästi hommaa muutenkin, ajatus online -tyyppisestä uutisoinnista teilattiin heti alkuun ja totetustavaksi valikoitui  tasaisin väliajoin julkaistava videopläjäys ”tubeen” sekä tekstimuotoinen referointi tänne blogiin. Eli siis liikkeelle lähdettiin juurikin samalla konseptilla, jolla olemme pyörittäneet talven ajan ”Old Dog New Tricks” -juttusarjaa. 

Näin siis sai alkunsa ”Karpolla on kasi aa! – Suomikiipeilyn uutisia”. Nimi on lainattu suomikiipeilyn legenda Tomi Nytorpilta. Tomilla on ollut kyseinen nimiehdotus odottamassa sopivaa reittiä jo yli 2o vuoden ajan, mutta edelleenkään sopivaa reittiä ei ole löytynyt. Vuonna 2020 Tuomo Vainio avasi kuitenkin (tietämättä Tomin visiosta) saman nimisen reitin Raumalle. Nyt siis nimi ajautui myös kiipeilyuutisoinnin nimeksi, sillä mikä nyt voisikaan toimia parempana kiipeilyuutisten nimenä kuin tuo! 🙂 Jonnet voi selvitellä mistä on kyse 😉

”Karpojen” ajatuksena ei ole pelkästään uutisoida numeraalisesti kovia kiipeilysuoritteita, vaan välittää tietoa kaikista suomalaiseen kiipeilyskeneen liittyvistä jutuista, kuten uusista alueista, access- ja muista akuuteista asioista, kisakiipeilystä ja mistä tahansa jutuista, mitkä suomalaista kiipeilijää voisi kiinnostaa.

Jotta homma pyörii, toivoisimme siihen myös teidän kaikkien apua. Eli, jos sinulla on meille ajankohtaista kerrottavaa suomalaisesta kiipeilyskenestä, niin älä epäröi ottaa yhteyttä! 

Yhteyttä voit ottaa mm. seuraavilla tavoilla:

Instagram:
@voema
@bouldernaut
@boulderbeast

Sähköposti:
voemakuopionkiipeilykeskus(at)gmail.com

Tai sitten vaan nykäset hihasta, soittelet tai otat jotakin telepaattisia yhteyksiä…

Pietään lippu korkeella ja lähetään jatkamaan asian tiimoilta!

Terveisin,
Sami, Antti ja koko VOEMAn porukka!

Tämän päivän jaksossa pohdimme päivänpolttavaa access-teemaa, kevään tämänhetkisiä sendejä ja luotaamme katseemme tulevaan pohtien jo kesän tulevia lähetysjuhlia.

Ensin tärkeä muistutus access-asioista!

  • Muista ulkokiipeilyn etiketti! Katso täältä tärkeät pointit!
  • Tarkasta ajankohtaiset accesstiedot 27crags.com -palvelusta ja mikäli olet itse lisännyt paikkoja ”Cragsiin”, pidä huoli, että access infot ovat siellä ajantasalla.
  • Käytä maalaisjärkeä (vaikka olisitkin kaupunkilainen). Jos parkkipaikka on jo täynnä, tämän pitäisi olla jo selvä merkki siitä, että tällä sektorilla on jo riittävästi porukkaa.
  • Huomioi myös koronaan liittyvät asiat. Vaikka ollaan ulkona, edelleen suurempia kokoontumisia on vältettävä. Tämä herättää huonoja fiboja myös monissa maanomistajissa, mikäli kivillä on kymmenittäin ihmisiä.

Sitten kun nämä on tuoreessa muistissa, pidemmittä puheitta sendiosastoon!

Pohjoinen Suomi

Vaikka talvi oli tänä vuonna ihan oikea talvi, kävivät Oulun pojat (tällä kertaa junioriosasto) lapioimassa Luohuan kiven puhtaaksi jo maaliskuun alussa ja Simosen Tuukka sai kaivettua kiven ”autokulmaan” niin syvän kolon, että ensinousun sai ”Toyota-mies”, 8A+/B. Reitti lähtee Lehtolan Janin legendaarisen videon myötä vieläkin legendaariseksi nousseista ”Ladamiehen” undereista ja linkkaa siitä vanhaan ”Opel-mies” reittiin. Saman nuorukaisen toimesta toistonousun sai myös Janin ”Desperado”, 8B. Kiven pohjoispään slouppiskantti ”Fat Hippo”, 8A sai omat nousunsa Niko Mursun ja Matti Peltosen toimesta. Jos paikalliset näkevät Tuukkaa hiiviskelemässä kiven ympärillä, niin ohjatkaa häntä ystävällisesti esim. Osmon ”King of Stingin” suuntaan 😉

Tuukka Simonen ja kolmas nousu Affisklassikkoon ”Living The Dream” 8B+/8B. Kuva/videostill: Niko Mursu


Ahvenanmaa

Vaikka paikkakunta (ja jopa mantere) vaihtuu, niin vaikuttavimmista nousuista pääsiäisen tienoilla vastasi Ahvenanmaallakin samainen voimanpesä Tuukka. Nopean sisäänajon jälkeen Tuukka lähetti ehkä yhden saaren (ja myös koko Suomen hienoimmista bouldereista), eli ”Dodo assiksen” 8A+ puoleen tuntiin (tai tarkemmin ottaen 29minuuttiin). Melko lailla yhtä nopeasti taipui myös kolmas nousu ”Living the Dreamiin”, 8B Nallen ja Niccolo Cerian jalanjäljissä. ”Mongoolin”, 8A undereista itsensä ylös kiskoivat ainakin Mikkolan Aleksi ja Niko Mursu.

Erinomaisen mukava uutinen oli myös Tapanilan Erän superlahjakkaan Joonas Salmen palaaminen kiipeilyn pariin. Joonas joutui pitämään kiipeilytaukoa pari vuotta hankalien sormivaivojen vuoksi, mutta on nyttemmin kyennyt taas treenailemaan parin kuukauden ajan. Ahvenanmaan retkellä ensimmäinen päivä meni totutellessa, toisena päivänä taipui ”Game Over”, 7C ja ”Mongooli” oli hilkulla. Kolmas päivä sujuikin jo huomattavamman paljon paremmin. Päivän aikana kierros Fågelbergetiin ja luolille tuotti legendaarisen ”Danny -trickin”, eli seitsemän kertaa seitsemän. Tällä kertaa tähän Dannyyn kuului toki muun muassa 2x 7B+ flash, 7C ja 7C+. Dannyn jälkeen Joonas pakkasi jo tossut kassiin, mutta retken muut osallistujat saivat nuorukaisen kaivamaan ne esille vielä ”Paskapäivän”, 8A muuvien testaamista varten. Muuvit löytyivätkin saman tien ja perään tipahti myös lähetys tähän Nalle Hukkataival-klassikkoon.

Viime hetken uutisena perheenäitien lippua Kasvikenissa kannatteli korkealla Inka Gysin, joka lähetti ensimmäisen 7C:nsä ”Game Overin” muodossa. Inka pohtikin, että äitiyden myötä ei ole ennättänyt treenata niin paljoa, että paikat paukkuisivat rikki. Reitti vaati kolmisen päivää työstöä ja Collinin Sanjan erinomaisen betavideon (vaikkakin beta muuttui matkalla vielä hiukan Inkalle sopivammaksi).

Katso alta Inkan sendivideo ”Game Overiin”

Etelä-Suomi

Köysirintamalta ei vielä mitään uutta, paitsi Mikkolan Aleksin toppikahvoille päätynyt flässiyrkkä ”Buu Glubbeniin”, 8a. Toisella yrityksellä reitti olikin kruisailua. Tomin (Nytorp) onsight taitaa olla vielä toistaiseksi ainut ensimmäisen yrityksen suorite tähän jyrkkään kahvaralliin.

Jo viime vuotisina uutisina voi toki mainita edellisessä kappaleessa mainitun herra Nytorpin viime syksyinen Havukallion tyhjennysoperaation. ”Arthur Dent”in vasemmalle puolelle herra pulttasi ja ensinousi reitin ”42″, 8a+/b. Reitti alkaa Havukalliomaisesti tiukalla krimppailuosuudella, mutta hienoimmaksi muuviksi erottuu puolivälissä sijaitseva deadpoint, joka vedetään vasenkätisessä kantissa sijaitsevasta epäotepinchistä. Välissä olevan hyllyn jälkeen reitti jatkuu vielä hienolla halkeamakiipeilyosuudella kallion päälle saakka.  Kallion oikeasta laidasta Tomi kiipesi vapaasti myös vanhan teknolinjan ”Rautapiha”. Teknolinjana vaikeutta A2+ ja vapaasti noin 7C:n verran. Kiipeily on släbähtävää ja herkkää samoin kuin varmistuksetkin, jotka ovat osastoa ”pienehköt”. Kyseisen linjan on saattanut avata Siivosen Ode joskus 90-luvulla, mutta siitä ei ole varmutta? Vai onko? Tomilla on kalliolla vielä loppuunsaattelemattomia projekteja, joista toivottavasti lisää seuraavassa tarinatuokiossa…

Tuukka ja Sipoon klassikko ”Hypergravity” 8B (Kuva/videostill: Niko Mursu)

Ahvenanmaan reissun jälkeen Oulun Pyrintö pysähtyi kotimatkalla vielä  Etelä-Suomessa. Angelniemen boulderkalliolla Simosen Tuukka projektoi ”Listerien” 8A+ istumalähtöä kolmisen tuntia, ennen kuin joku kanssakiipeilijä ilmoitti sen olevan seisomalähtö. Se tipahtikin ns. melko livakasti ja istumalähtökin oli lopulta hilkulla. Istumalähtöä Tuukka pohti mahdollisena ”meleko solidina 8B:nä”… Matkalla kotiin retkue pysähtyi vielä Sipoossa ja muumioteippeihin käärityillä nakeilla Tuukka lähetti vielä ”Hypergravityn”, 8B.

EDIT 13.4. klo 19.14 (Listerien assis olikin jo nähnyt ensinousunsa viime keväänä kenenkä muunkaan kuin Andy Gullstenin toimesta).

Katso alta päivänpolttavat kiipeilyuutiset Suomesta!

#olddognewtricks part 21

Vanha koira uudet kujeet, part 21 (Ikuisen auringon metsästäjät eli perhe Sjöman ja liikkuva koti)

Viimeisten vuosien aikana useampikin suomalainen kiipeilyperhe on rakentanut itselleen reissupakun ja lähtenyt etsimään ikuista kesää Euroopan eri kolkista. Useimmilla kyseinen elämäntyyli pitää sisällään vuorotteluvapaan, palkatonta lomaa tahi 27cragsin topojen tekemisen, jotta elämän ylläpito onnistuu. Perhe Sjöman (Pasi ja Anna) on vienyt kyseisen elämäntyylin pari askelta pidemmälle luoden itselleen työn, joka mahdollistaa työn tekemisen autossa ja siten ikuisen kesän elämisen siellä, minne renkaat kuljettavat.

Pasi aka ”Sjömonster” ja VENGANZA DEL SILENCIO 8a (Kuva: family Sjömanin kuva-arkistot)

Pariskunta on elänyt tätä ikuista kesää jopa koronavuodenkin ajan ja päätinkin ottaa ulkomaan kirjeenvaihtaja Pasiin yhteyttä, kun tsekkailin herran edesottamuksia 27cragsin tikkilistasta. Kyseinen musta hevonenhan on yksi viime vuosien kovimpia suomalaisia köysikiipeilijöitä, sillä tikkilistalta löytyy päälle 50 reittiä yli 8a:n vaikeustasoisia reittejä.

Rupattelimme muun muassa reissupakuelämästä koronavuoden keskellä, betavinkit parhaista mestoista roadtripin aikana, kondiksen ylläpitämisestä ilman sisäkiipeilyfaciliteetteja ja lisukkeeksi kävimme läpi herran tiukimmat lähetykset Leonidiossa, jossa he tällä hetkellä pitävät majaa. 

Pasi fiilistelee reitillä ”Diet Pope” 7b (Kuva: family Sjömanin kuva-arkistot)

Pariskunnan elämää liikkuvassa kodissa voi seurata heidän mainiolla instatilillään: @boerjethevan


Katso alta family Sjömanin kuulumiset mualimalta!

#olddognewtricks part 20

Vanha koira uudet kujeet, part 20 (Projektoinnin sydämmessä, haastattelussa jedimaster Jani Lehtola)

Kun syksyllä aloittelin tätä omaa ikämieshaastetta, otin tavoitteeksi haastatella jotakuta kiipeilyn harrastajaa, jonka mielen maailma jaksaa kantaa pädit tai jatkot samalle reitille viikosta toiseen. Allekirjoittaneen projektointihistoria pitää sisällään nimittäin enintään  5-10 sessiota per reitti (ja tämäkin vain parin reitin osalta), joista osa on useimmiten sijoittunut lähmerökeleihin ja siten sisällään ovat olleet vain tutustumista muuveihin. Eli siis venymistä myös tämän asian suhteen on tapahduttava, jos mielii itselle vaikeita projektia kiivetä… Miten motivaatio saadaan pidettyä korkealla useamman kauden pituisissa projekteissa? Milloin viha-rakkaussuhde reittiin muodostuu vain vihasuhteeksi? 

”Rovio” 8b, Pyhännän kivi


Muistelen, että Westmannin Karri työsteli aikoinaan ”Matadoria” Falkbergetillä yli 40 sessiota ja lopulta ansiokkaasti reitin lähettikin. Olisiko hän se The Man projektointipuuhissa? Syksyllä koronakaranteenin aikana törmäsin kuitenkin pitkästä aikaa Lehtolan Janin mainioon Vimeotiliin ja päädyin pitkästä aikaa katsomaan erinomaisen videotarinan herran työstökaaresta Luohuan reittiin Lada miestä kuljettaa assis 8B(+). Reitin lähettäminen otti Janilta 141 sessiota 10 vuoden aikana (kyllä: sataneljäkymmentäyksi, tuossa ei ollut kirjoitusvirhettä!). Kaiken kukkuraksi kulminaatiopisteeksi muodostui reitin ensimmäinen muuvi, joka meni jo vuosia ennen varsinaista lähetystä, mutta hukkaantui taas uudelleen usean vuoden ajaksi. Herran mainiossa Instagram -tilissä on voinut seurata myös viimeisen kolmen vuoden aikana yhden nykyisen projektin etenemistä. Kyseinen väkivaltaisen näköinen underipläjäys sijaitsee Rovaniemen kuuluisalla Martti Servo kivellä, ”Voimasanojen” vasemmalla puolella. Kyseisen projektin kahta muuvia Jani on ratkonut 60 session ajan ja postauksien perusteella projekti etenee hiljalleen.

Martti Servo -kiven underiprojekti

 

Kyseisenkaltaiseen omistautumiseen en ole muiden kiipeilyn harrastajien kohdalla kuunaan törmannyt ja päätinkin valita haastatteluni kohteeksi tämän projektoinnin Jedimasterin. Pysyykö motivaatio kasassa vuodesta toiseen? Millä keinoilla etenemistä voi dokumentoida itselleen niin, että lapsen usko onnistumiseen säilyy? Miten optimoida kelin ja fyysisten sekä psyykkisten ominaisuuksien palapeli?

 


Yksi maailman kuuluisimpia redpointtaajia lienee englantilainen huippukiipeilijä Steve Mcclure. Hän pohti mielestäni varsin mainiosti redpoint-prosessia kiivettyään tähänastisen kiipeilyuransa vaikeimman reitin Rainmanin”. Hänen ajatuksensa mukaan kukaan ei luonnollisesti voi saada itsestään irti kiipeilysuorituksessa sataa prosenttia mutta koki, että kiivetessä kyseistä reittiä kyseisenä päivänä hän uskoo olleensa niin lähellä tuota limittiä, kuin hänen on mahdollista suorituksessaan päästä. Janin järkkymätön ja jopa itsepäinen mentaliteetti on mielestäni keskustelumme perusteella poikkeuksellinen, että hän jos joku on kykenevä ottamaan itsestään irti jos ei sataa, niin ainakin 95% noina maagisina päivinä kun olo on ”Strong and Light” ja muutkin taivaankappaleet sattuvat olemaan kohdallaan. Ultimaattinen voiman määrä ja sen lisääminen ei liene myöskään projektointiprosesseissa toimi jarruttavana elementtinä. Jos siis olet aikeissa aloittaa projektointia varten treenaamisen, niin voit ottaa vastaan alla olevan videon haasteen kotitreeneihin ☺

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Jani Lehtola (@darthkukkis) jakama julkaisu

Keskustelussa projektoinnista sivuamme myös Osmo Aspin legendaarista Luohua-reittiä King of Sting” 8B+, jonka erinomainen videotaltiointi kertoo omankaltaisen tarinansa projektin elämänkaaresta.

Katso alta Janin videohaastattelu!

#OLDDOGNEWTRICKS PART 19

Vanha koira uudet kujeet, part 19 (Circuitit ja treenaaminen)

Alkuvuoden treenaamisen osalta selkäranka on meinannut hiukan napsua (kuten varmaan useimmilla) koronan, karanteenien, epätietoisuuden ja talven (joka ei tunnu loppuvan ikinä) vuoksi. Koska omat treenipaikat Mikkelissä ovat kiinni ja näillä näkymin pysyvätkin kiinni varmaan toukokuuhun saakka, on omaa hiilijalanjälkeä valitettavasti kasvatettava liikkumalla sinne missä hallitulla riskillä voi treenihommia mielekkäästi hoitaa.

Parin -kolmen viikon karanteenijakson jälkeen nahkoja syyhytti seinälle pääseminen ja kiipeäminen niin paljon, että tendoissa kihelmöi. PT Vatasen, eli Lappalaisen ajatus olikin tehdä kisamuotoinen treeni, jossa taottaisiin kolmen tunnin aikana mahdollisimman iso määrä reittejä. Samalla kertaa päätimme valottaa hiukan verhoa VOEMAn circuittien takana. Mitä circuitit ovat? Miksi VOEMAn seiniltä niitä löytyy? Miten harrastaja niitä voi hyödyntää? Pyrimme avaamaan hallin reittivelhojen kanssa muun muassa näitä kysymyksiä hiukkasen ja bonariksi pääsin itse testaamaan itselle koskemattomat kierrokset.

Antti valmistautuu suorittamaan punaisen circuitin yhdeksännen reitin klassista ”peukalomätsimuuvin”…

Vaikkakin olen circuitteja kiivennyt jo aiemmin, tuli tällä kertaa pohdittua niiden käyttämisen hyviä (ja huonoja) puolia omakohtaisesti. Merkittävin plussapuoli löytyy varmaankin siitä, että jokaisessa cirkuitissa on 10 erilaista reittiä, joiden avulla on tarkoitus joko oppia uutta tai mahdollisesti vahvistaa johonkin osa-alueeseen liittyvää heikkoutta. En ollut aiemmin tullut pohtineeksi niiden merkitystä myös reitinteon kannalta. Kun jokaiseen 5 circuittiin on tarkoitus saada 10 eri tavoilla kiipeilijää haastavaa reittiä tarkoittanee se sitä, että reitintekijät joutuvat oikeasti kommunikoimaan keskenään ja suunnittelemaan kokonaisuutta tätä näkökulmaa silmällä pitäen. Mikäli itse asuisin Kuopion suunnalla, käyttäisin circuitteja varsinkin peruskestävyyden ja voimakestävyyden treenaamisessa. Harjoituksen mielekkyyden ja kuormituksen tasaisuuden kannalta reittivalikoiman laaja skaala toimisi mainiosti. Haasteena omalta osaltani näkisin addiktoituvan luonteeni. En varmaankaan malttaisi olla kellottamatta kullekin cirkuitille aikaa ja toisaalta punaisen circuitin läpäisemisestä tulisi luultavasti päähänpinttymä.

Joka tapauksessa suosittelen kyseisiä kierroksia ehdottomasti kokeilemaan, jos Savon sydämessä päättää piipahtaa ja muidenkin hallien osalta pohtisin kyseisen työvälineen käyttöä, mikäli ne eivät vielä käytössä ole.

Katso alta videonpätkä, jossa vanha dogi kuolaa sinisen circuitin parissa ja mahtuupa mukaan myös vähän aiheesta höpöttelyäkin!

HUOM! Video on kuvattu VOEMAn aukioloaikojen ulkopuolella pienen sisäpiirin läsnäollessa…

#olddognewtricks part 18

Vanha koira uudet temput, part 18 (Legendary Old Dog)

Maamme lyhyeen, mutta tanakkaan kiipeilyhistoriaan nivoutuu melkoinen määrä legendaarisia hahmoja, mutta luultavasti kenestäkään ei löydy yhtä paljoa legendoja kuin Tomi Nytorpista. Suihkosen Henkkaa voi liene pitää suomalaisen sporttikiipeilyn jedinä, mutta Tomi on on ainakin minun ikäluokkani (kiipeilevän sellaisen) silmissä se nuori Padawan, joka vei lajin uudelle tasolle ja lähenteli vankasti kansainvälistä tasoa jo 90-luvun lopulla. Tomi ei  itse itseään varmaan koskaan superstarana ole pitänyt, joten hänestä varsinkin meidän +40-vuotiaiden miesten fanitus on joskus voinut tuntua hämmentävältä. Eräs ikätoverini naureskelikin joskus, että hänen tytärtään huvittaa erityisesti isukin fanitus erityisesti niissä tilanteissa kun esimerkiksi kisoissa Tomin saapuessa paikalle poistuu isältä puhekyky lähes kokonaan 🙂

Tomilla kiipeilyhistoriaa ja tarinaa löytyy sen verran pitkältä ajalta, että hiukan reilun tunnin rupatteluhetkessä ei ehditty kuin raapaista pintaa, varsinkin kun innostus meinasi viedä matkalla mennessään. Joten mikäli taivaankappaleet suovat, pyrimme taltioimaan hänen kanssaan part II-tuokion ja mahdollisesti videoimme samalla myös joitain ulkoreittejä vielä kevään aikana.

Kiipeilyuran alkuvaihetta. Aikakaudelle tyypillisesti Määttälän Leksalta hankitut La Sportivan Mythokset (ja sukat) jalassa.

 

Koska tuollaiseen lyhyeen haastatteluhetkeen ei saa millään nivottua haastatteluviikonlopun aikana rupateltuja hetkiä, tahi varsinkaan niistä välittyneitä tunteita, pyrin niitä vielä hieman avaamaan omasta näkövinkkelistäni.

Ihminen tarvitsee onnistuakseen ja kehittyäkseen useimmiten muita ihmisiä ympärilleen. Tomin osalta kiipeilyn aloitus sijoittui Tampereen Pelikaaniin (kiipeilyhalli), mutta varsinaisesti lähti lentoon hänen tutustuttuaan Salosen Vesaan ja Samiin. Trion veturina toimineen Vesan auto ja ehtymätön into antoivat lisäbuustia jo lähtötilanteessa innokkaalle rimpulalle ja kehityskäyrä oli kyseiseen ajankohtaan (90-luvun alku) peilaten häkellyttävä. 

8a:n saittikuntoon ei välttämättä tarvitse maailman hienointa seinää…

 

Koska harjoitusfaciliteetteja ei liiemmin ollut, rakentelivat nuorukaiset itselleen sen ajan boardeja latoon ja Tomin vanhempien vajaan. Kyseiseen latoon sijoittuukin Suomen ehkä ensimmäinen kiipeilyelokuva Snake dansing on the wall (nimi on tosiaan kirjoitettu näin toim.huom.). Tarkkasilmäinen katsoja voi huomata, että merkittävä määrä otteista oli jo tuolloin omatekoisia. Koska otteita ei juurikaan tilaamalla saanut, niitä tehtiin innovatiivisilla tyyleillä. Yksi omaan korvaan erikoisimmista ratkaisuista olivat jääkiekot, joihin nuorukaiset sahasivat incut-listan keskelle ja ruuvasivat seinään. Toimivat kuulemma yllättävän hyvin.

Sittemmin Vesa on tehnyt klassikkomaineen statuksen saavuttaneita kiipeilyelokuvia joita Tomikin on tähdittänyt, kutenKöydettömät. Oleellinen osa kiipeilyssä kehittymistä oli ulkokiipeily, jonka kehittämiseen Salosen serkukset Tominkin ottivat mukaan alusta saakka. Köysikallioista alkuajan merkittävimmäksi kehitystyöksi sijoittui kotiseutu Tampere/ Nokia -akselille sijoittuneen Ketaranvuoren avaaminen. Tomille yksi mieleenpainuneimpia reittejä on Hyttysmän(7c) jonka avausprosessia hän videolla hiukan kuvaakin. Nimen taustalta löytyy jo yllä mainittu siihen aikaan hoikahko varsi, josta Vesa käytti reitin nimeksi muodostunutta termiä.

Harjoittelumetodina poikkarit…

Boulderointia ei 90-luvun kiipeilymaailmassa vielä varsinaisesti mielletty omaksi lajikseen (ainakaan Suomessa), vaan bouldereiden kiipeäminen oli pääsääntöisesti treeniä ja useimmiten poikkareita. 90-luvun puolivälin jälkeen sekä Tomi, että Saatsin Juha käväisivät kumpikin Fontsussa ja ajatus suoraviivaisemmistakin bouldereista heräsi. Vaikkakin Martin Nugentin klassikoita Metropolis” (7B) ja Melankolia” (7B+) Mellunmäessä pidettiin tuohon aikaan Suomen vaikeimpina bouldereina, niin samoihin aikoihin yhtä kovia bouldereita avattiin myös Jyväskylän ja Nokian suuntaan. Saatsin Juha kiipesi ensin Suolahden suuntaan reittejä kuten Licence to Piss” (8-/7B) ja Kokovartaloerektio” (8-/-7B) ja hiukan sen jälkeen Muuratsaloon Nakit ja muusin” jonka vaikeus on sittemmin asettunut jopa 7C:n kantturoihin.  Myös Remosen Jussi avasi oman tiukkiksensa Salamurhaajan”, jolle hän antoi ilmeisesti vaikeutta 8+ eli n. 7C. Nokialla Tomi taasen poikkaroi Pompaa” 7B+:san verran. Maaseudun pojat kävivät vuoron perään toistensa uusiin reitteihin tutustumassa ja Juhasta tulikin Tomin seuraava merkittävä mentor ja rinnallakulkija, jonka kanssa he muun muassa kävivät tutustumassa maailman tasoon kisakiipeilyn merkeissä.

Sekvenssi Pompaan, jolla Tomi osallistui omalta osaltaan boulderoinnin tason kiivaasen nostoon 90-luvun lopulla…

Yksi Tomin vankimmista rakkauden kohteista kiipeilyn saralla on ollut saittaaminen. Vaikkakaan sen harjoittelu ei Suomessa ole ollut maailman helpointa, on vuosikymmeniä kestänyt voimakestävyyden treenaaminen antanut tähän kiipeilyn kuningasmuotoon melko hyvän sitkeyspohjan, joka on mahdollistanut sen, että reittiä ei ole aina tarvinnut lukea edes välttämättä oikein. 1998 suomalaista kiipeilyhistoriaa siirrettiin Tomin toimesta uudelle levelille, kun hän kävi ensin Ceusen reissulla saittaamassa läjän reittejä välillä 7c- 7c+ ja syksyn reissulla Mallorcalla tipahti ensimmäinen 8a onsight, Football Fun”.

Sankarin fiilis ekan 8a onsightin jälkeen…

Merkittävää on, että tuohon maailmanaikaan 8a:n saittaaminen oli hyvin lähellä maailman ehdotonta kärkeä. Samalla retkellä Tomi kokeili tavoistaan poiketen muuvit reittiin nimelta Comando Madrid” 8b+. Spekulointi jälkeenpäin on aina helppoa, mutta Tomi hieman pahoitteli, ettei ottanut kyseiseen reittiin saittiyrkkää tuolloin sillä toisella yrityksellä se oli mennyt luvattoman helposti. Toisaalta hän oli hyvillään, sillä ehkä aika ei olisi silloin vielä ollut kyseiseen suoritukseen kypsä ☺. Monelle kiipeilyn harrastajalle herran ehkä merkittävimpänä saittisuorituksena lienee kuitenkin Falkberget-klassikko Matador” 8a jonka osalta legenda kertoo herran pakitelleen reitin kruksista mentyään sekvenssiin ensin vääräkätisesti. Mene ja tiedä, mutta suorituksena hämmentävä…

Kisailua aikana, jolloin vedettiin listoista kilpaa niin pitkään kuin jaksoi…

Tomin kanssa turinoidessa käy rivien välistä merkittävästi ilmi miten suuri merkitys kiipeilyssä linjoilla, kiven laadulla ja kiipeilyseuralla hänelle on ollut. Tomin kohdalla yksi ensimmäisiä rakkaussuhteita kiipeilyreittiin oli syntynyt Patrick Edlingerin klassikkoon Take it or, Leave it” 8a Verdonissa. Kyseinen rakkaussuhde syntyi 90-luvun alussa, kun nuori mies oli ostanut Akateemisesta kirjakaupasta saksalaisen Rottpunkt-lehden, jossa oli kuva kyseisestä reitistä Verdon-artikkeliin yhdistettynä. Loppujen lopuksi kyseinen multipitch antautui monen mutkan jälkeen vuonna 2012 ja tarinan kaari sai päätöksensä. Kyseisen reitin kuvat on otettu samalla klassisella tyylillä (ja saman klassisen kuvaajan toimesta), kuin Tomin samana vuonna avaama trädisuperklassikko Hiidenkirnu” 8a. Eli köysi pulttiin kiinni (tai hiidenkirnun osalta kallion juureen kiilaan), tarpeeksi löysää köyteen, jotta siihen uskaltaa hypätä kuvan ottamisen jälkeen. Vaimo jumaroimaan kallion päälle kameran kanssa ja ottamaan klassikkokuvia. Jos tuo ei ole rakkautta, niin mikä on?

HC-tyylillä kuvattu kiipeilylehden kansikuva Suomen hienoimmasta halkeamasta. Hiidenkirnu 8a. @Mina Nytorp

En malttanut myöskään olla kysymättä, onko Tomi koskaan harmitellut sitä, ettei laittanut kaikkea yhden kortin varaan ja lähtenyt koettamaan rahkeitaan ammattilaisuudessa. Tähän pohdintaa haastattelussamme.

Rakkautta käsityöhön…

Teemaa pohdiskelimme myös yhden Tomin pitkäaikaisimmista kiipeily-ystävistä, elikkäs Mannin Olli-Petterin kanssa. OP kiteytti mielestäni oman näkökulmansa mainiosti. ”Mikäli haluat tehdä töitä, olla hyvä perheenisä ja samalla maailman eliittiä kiipeilyssä, ei voi havitella sitä, että olisi kiipeilyn osalta sitä kaikissa osa-alueissa vaan on valittava taistelunsa”. Tomin osalta tämä on toiminut siten, että herra on rakentanut itselleen yhden Suomen hienoimmista (ellei hienoimman) koticaven ja mahdollistanut treenaamisen näin aina kun se itselle sopii. Kun siihen lisätään Tomin oma ajatus siitä, että sanontahan sanoo ”Vahvista vahvuuksiasi”, on kokonaispaketti melko lailla valmis. Hän kertookin treenaavansa melko lailla joka päivä jonkin verran ja aina voimakestävyyttä. Kuulostaa hullulta, mutta on toiminut häkellyttävän hyvin jo kolmisenkymmentä vuotta… Vaikkakaan herra ei ehkä ole dynaamisten muuvien ja koordinaatioloikkien velho, on pienestä otteesta huonoilla jalkaotteilla vetäminen jotain sellaista mitä en ole muualla livenä nähnyt. Treenaamisesta teemme toivottavasti oman jaksonsa vielä kevään aikana.

Loppuun vielä haastattelutuokiomme paikaksi valitun puusepänverstaan seinälle taltioituja kuvia Verdonista ja Silbergeieristä.

Verdon, Silbergeier

KATSO ALTA VIDEO ANTIN JA TOMIN JUTUSTELUTUOKIOSTA

VIDEO: Marko Kauko

#olddognewtricks part 17

#OLDDOGNEWTRICKS PART 17 (Otelautailu - sormivoimien nousu ja uho! Vaiko sittenkin tuho?)

Joitain viikkoja sitten teimme karanteenien kyllästämille kanssakiipeilijöille lyhyen Niksi-Pirkkavideon kestävyyden treenaamisesta otelaudalla, jos vaikka treenipaikat lyödään säppiin muuallakin, kuin täällä syvällä Savossa… Videon jälkeen sain joitain kysymyksiä otelautailuun liittyen ja ajattelimmekin tehdä nyt toisen lyhyen tutoriaalin otelautailun käytöstä siihen, mihin se oikeasti kuuluu, eli sormien maksimivoimien kasvattamiseen.

Sormien vahvistaminen otelaudassa roikkumalla on varmaan yksi lahjomattomimpia kiipeilyn oheistreenimuotoja. Itseään ei roikunnassa voi jekuttaa juuri muutoin, kuin valehtelemalla itselleen roikunta-ajassa, tahi jammailemalla sormia otteen reunoihin (jos kyseessä on poketti). Näillä yksityiskohdilla ei juurikaan itse suoritusta haittaavaa vaikutusta ole, roikkumalla varsinainen vastus treenissä on kuitenkin pääasiassa sormilla ja se on tehokasta. Kolikon kääntöpuoli on se, että kuormitus on helposti varsin kuormittavaa ja rasitusvammojen hankkimisen mahdollisuus on merkittävä. Tästä syystä ehdotammekin otelautailun aloittamiseen seuraavanlaisia kriteerejä:

1. Ensimmäisenä parina vuotena et otelautaa juurikaan tarvitse. Kiipeily on lähtökohtaisesti taitolaji ja taitoa on huomattavasti vaikeampi hankkia, kuin voimaa ja kestävyyttä. Pyri kehittymään erilaisilla profiileilla (hänkki, pystysuora, släbi, kantit…). Lyöttäydy parempien kiipeilijöiden porukkaan ja ime oppia.

2. Kun rupeat kolkuttelemaan bouldereissa, tahi köysireiteillä seitsemättä vaikeusastetta, voi olla aika sormien spesifimmälle vahvistamiselle. Tämä tulee ajankohtaiseksi varsinkin silloin kun huomaat, että sormekkaammat reitit jäävät usein kiipeämättä, tai jos kehitys tuntuu muuten vaan jäävän junnaamaan paikalleen…

3. Testaa pystytkö roikkumaan yhden nivelen listoissa (20mm, esimerkiksi Beastmaker 2000 alalistat) noin 10 sekuntia. Mikäli jellyfish ei meinaa nousta maasta (eli et jaksa), voi olla vielä aika vahvistaa sormia esimerkiksi hiukan sormekkaamilla (pieniotteisemmilla) reiteillä.

Mikäli ruksasit kaksi jälkimmäistä määrettä, voisi olla aika joko pedon rakentamiseen (tai huonolla tekniikalla niitten hajottamiseen).

Maksimivoiman lisääminen otelautaroikunnoilla

Sormien maksimivoiman kasvattamisessa pätevät samat lainalaisuudet, kuin maksimivoiman treenaamisessa yleensäkin:

  • Voimaa treenataan levänneenä. Pyri tekemään otelautaharjoite lepopäivän (tai kevyen treenin jälkeisenä päivänä).

  • Keskitytään intensiteettiin, ei volyymiin. Suomennettuna vähemmän on enemmän. Roikunnat ovat lähellä maksimia, mutta niitä ei tehdä kovin montaa. Ideana ei siis missään nimessä ole hakkuuttaa itseään pumppuun. Tämä voi alkuun tuntua hassulta, sillä otelautatreenin jälkeen olon ei kuulukaan olla ”treenannut”. Toki samana päivänä voi hyvin tehdä esimerkiksi keskivartalotreeni.

  • Harjoitteessa on erinomaisen tärkeää keskittyä hyvään tekniikkaan, jotta vältytään vammoilta. Eli roikunta lopetetaan ennen kuin pito sormissa tai olkapäissä loppuu.

  • Kysymykseen isommassa listassa (20mm) lisäpainolla, vai pienemmässä listassa ilman lisäpainoja vastaamme: kummassakin. Siirtovaikutus pienempään listaan pitää hermottaa pienemmässä listassa roikkuen. Varsinkin, jos harjoittelun tarkoituksena on siirtyminen ulkokiipeilyyn, on näitä harjoitteita hyvä hyödyntää.

  • Perusmuistisääntö on kuitenkin se, että vahvemmat sormet eivät tee kenestäkään parempaa kiipeilijää. Tai toisin päin kiipeily-ystäväni pohdinta ”Lopetan ulkokiipeilyn, koska se siirtovaikutus otelautaan on lähellä nollaa…”

Harjoittelu

Otelautaprotokollien määrä on internetistä etsiessä varmaan lähes loputon, mutta nyt pyrimme lähestymään teemaa Keep it Simple -näkökulmasta. Mikäli aikataulusi ja harjoitteluun käytettävissä oleva aika antaa sinulle mahdollisuuden, voit ottaa otelautailun viikko-ohjelmaasi mukaan kahtena päivänä kiipeilyn ohella. Muista kuitenkin yllä mainitut muistisäännöt maksimivoimatreenin lainalaisuuksista. Esittelen videolla lyhyesti kaksi pääotetyyppiä (half crimp ja open crimp) sekä olkapäiden asennon roikunnoissa, jotta toiminta olisi lähtökohtaisesti turvallista.

Half krimppi

Open hand


Päivä 1. Maksimipaino

Vastus: Testaa millä lisäpainolla pystyt roikkumaan 20mm listassa halfkrimppinä suht mukavasti n. 12 sek. Testaa sama myös openhandina (tai 3 sormen openhandina). Näitä painoja tulet käyttämään harjoituspainoina.

Harjoitus:

– Hyvä lämmittely n. 20min. Kevyttä kiipeilyä, olkapäiden mobilisointia, sormien aktivointia isommissa otteissa kevyesti roikkumalla

1. Roiku halfkrimppinä 10sek. Keskity pitämään olkapäissä lapatuki ja sormien asento stabiilina. Mikäli sormet tai olkapäät meinaavat lurpata, lopeta roikunta.

– Lepo 3min

2. Roikunta halfkrimppi 10sek

– Lepo 3min

3. Roikunta halfkrimppi 10 sek

– lepo 3-5 min.

4. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3 min.

5. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3min.

6. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

Päivä 2. Minimiedge

Vastus: Testaa mikä on pienin lista, jossa pystyt roikkumaan n. 12sek suht mukavasti. Tämä on harjoitusotteesi.

Harjoitus:

Harjoituksen voit toteuttaa samalla tavalla kuin maksimipainoharjoitteen, erona se, että intensiteetti tässä harjoituksessa muodostuu otteen koosta eikä lisäpainosta. Tässä harjoituksessa on huolellinen kontrolli ehkä jopa edellistä harjoitusta tärkeämpää sen vuoksi, että sormet eivät räpsähdä otteesta irti.

Kuten yllä jo mainittiin, otelautreeniin ei kannata yhdistää ainakaan kuluttavaa kiipeilyä, sillä tuolloin huonoimmillaan menetetään harjoituksen ärsyketavoite. Samana päivänä voit kuitenkin tehdä hyvin esimerkiksi keskivartalo- tai vastalihasjumpan. Jos välttämättä haluat samana päivänä kiivetä, niin pidä harjoitusten välillä vähintään kuuden tunnin breikki ja pidä kiipeilytreeni joko matalatehoisen kestävyyden tai tekniikan puolella.


Katso alta video, jossa havainnollistetaan harjoituksen tekniikat!

#olddognewtricks part 16

Vanha koira, Uudet temput, part 16 (Amen Breakin ensinousijan matkassa)

Helmikuun kunniaksi pääsin rupattelemaan tunteroisen pääprojektini Amen Breakin ensinousijan, Rami Haakanan kanssa. Reitistä höpöttelyn lisäksi sivusimme toki muitakin  aiheita, kuten: 

  • Kallion kehittäminen ja jyrkän reitin avausprosessi 
  • Kneepadi, kiipeilyn evoluutiota vaiko suuri Saatana?
  • Otereplicat ja reittisimulaattorit
  • Urheilupäiväkirja ja sen käyttö kehityksen seuraamisessa
  • Ja muita huru-ukkojen höpinöitä

Rami Epsanjan auringossa Chulillassa. Kuvaaja Jouko Järnefelt.


Varsinkin pohdinta kneepadeista ja niiden käytön etiikasta sattui mielestäni ajankohdaltaan osuvaan saumaan. Aihettahan on sivunnut yksi jos toinen maailman huippukiipeilijöistä ja muun muassa Edu Marin kertoo avoimesti, ettei aio niitä käyttää omalla projektillaan, koska haluaa ottaa siitä 9b tikkimerkinnän ja kneepadi voisi sen hänen mielestään vaarantaa… Emme myöskään rupatteluhetkellä olleet vielä kuulleet maailman toisesta (mahdollisesta) 9A boulderista eli  Big Islandin istumalähdöstä (avattiin viime viikolla Fontainebleauhun). Sen osalta mielenkiintoiseksi kneepadikeskustelun tekee padin alle sijoiteltu kirja (Soudain Seul). Lyhköisestä varrestaan kärsivä ensinousija Simon Lorenzi joutui käyttämään tällaista newschool-tekniikkaa, jotta kneebar pysyi paikallaan ☺ Tottahan toki osa foorumeiden keskusteluihin osallistuneista on tämän tekniikan jo vahvasti tuominnut jekuttamisena.

Rami Hurissalossa reitillä ”Takinkääntäjä”. Kuvaaja: Samuli Lehtonen.


Otereplicoiden osalta kävimme läpi japanialaisten krimppihirmujen muottien käyttöä Burden of Dreamsin otteiden valamista varten ja pohdittiin samalla sitä, miten Rami oli käyttänyt samankaltaista metodia jo toistakymmentä vuotta sitten työstäessään Estrellaa Nummessa.

Itselle antoisinta antia rupatteluhetkestä oli kuitenkin ehkä urheilupäiväkirjapohdinta, joka sai allekirjoittaneenkin kaivamaan omat kirjaukset 90-luvun lopulta saakka esille. Suosittelenkin kuuntelemaan Ramin insinöörimäisen tarkkoja pohdintoja kyseisestä harjoittelun seurannan apuvälineestä ja aloittamaan päiväkirjan pidon. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin vuosien jälkeen on varsin rentouttavaa katsella, millaisia hullutuksia on tullut 25 vuotta sitten liikunnan parissa tehtyä.

Ramin treenipäiväkirja…


Kiitokset Ramille ensinoususta ja haastattelusta!


Katso alta Ramin videohaastattelu!

#olddognewtricks part 15

Vanha koira uudet temput, part 15 (Kiipeilyn kimppakivaa boardikiipeilyyn merkeissä)

Kiipeilyn kimppakivateorian kakkososassa lähdimme setvimään pariskunta Kaukon (Marko ja Kirsi) kanssa boardikiipeilyn saloja. Tällä kertaa tutustumiskohteena oli spesifisti kotiboardiversio, elikkäs kaupallisia boardeja (Moonboard, Kilter…) pohditaan vain sivulauseissa.

Kirsi Kaukojen kotiboardilla Jyväskylässä. Kuvaaja Marko Kauko

Jos Wolfgang Gullichia voitanee pitää campus-treenin isänä, niin samankaltainen ajatus itselle tulee kotiboardien osalta ehkäpä Mooniksen Benin suuntaan. Joskin Englannissa boardien rakentelu kellareihin ja makuuhuoneisiin on ollut piintynyt tapa laajemminkin jo 80-luvulta saakka. Joka tapauksessa Ben tämän treenivälineen lopulta jalkautti myös kaupallisten hallien käyttöön Moonboardinsa myötä.

Kaukot ihastuivat boarditreeniin asuttuaan West Yorkshiressa 2000-luvun alussa ja päättivät rakentaa oman ensimmäisen kotiboardinsa olohuoneeseensa melko lailla välittömästi kotiinpaluun jälkeen. Asuntojen ja asuinpaikkojen vaihto ei uuden boardin rakentamista ole viime vuosina mahdollistanut, mutta vuosi sitten pariskunta päätti ostaa joko pienen omakotitalon, jossa on lämmitettävä autotalli, tahi sen kokoisen rivitalokämpän, johon seinän voi rakentaa ylimääräiseen huoneeseen. He päätyivät lopulta jälkimmäiseen ratkaisuun ja upgreidasivat boardin ostamalla rakennustyön puuseppä Tomi Nytorpilta (itsekin kuulemma joskus hieman harrastellut kiipeilyä… toim.huom), puuseppähommista enemmän Instassa: @tominytorp_woodworks. Näin aikuisilla päivillä sitä yrittää olla olematta kateellinen, mutta Kaukojen boardista olen niin kateellinen, että oksettaa. Hyvä puoli kuitenkin on, että näin pandemiarajoitusten aikaan he ovat varsin höveleitä ottamaan ikätoverin mukaansa treenipuuhiin aina kun aikataulut natsaavat.

”West Yorkshire” -mallin kotiboardi Andy Brownin and Jenny Woodwardin autotallista. Andyllä meneillään voimacircuitti… Kuvaaja Marko Kauko

Kuten Kirsi haasteluhetken tuoksinassa toteaa, parhaimmillaan kyseinen treeniväline soveltuu maksimivoiman treenaamiseen. Kaukojen boardin jyrkkyyden ollessa 45 astetta on se hiukan tappava kestävyyden kehittämiseen (ainakin kuolevaisille), vaikkakin voimakestävyyttä voi cirkuiteilla tahi esim. 4×4 treeneillä kylläkin kehittää. Heidän boardinsa ei ole niin kutsuttu ”systeemiseinä”, jossa otteet ovat peilikuvina ja reitin voi tehdä aina kumpikinkätisinä, vaan mallia ”chaos-wall / spraywall / miten vaan haluat tätä kutsua…”, eli seinä on täytetty mahdollisimman monipuolisella otevalikoimalla.

Moonboard VOEMAn yläkerrasta. Ben Moon kaupallisti ensimmäisenä klassisen treenivälineensä Moonboardin. Nykyisin Moonboardiin on saatavilla useita otesetuppeja ja tarjolla on kymmeniä tuhansia treenireittejä ja näitä syntyy koko ajan lisää. Moonboardia ohjataan puhelinapin avulla ja reitit merkataan led-valoilla.

Boarditreenissä reittejä voi (ja kannattaa) tehdä pohtien erilaisia teemoja/ kehityskohtia kuten keskivartalo, olkapää, leveät/kapeat muuvit… Yksi mahdollisuus on myös tehdä reittejä kehittäen jotain otetyyppiä, joka on itselle haastava. Kimppatreenin hyvä puoli on, että voi kiivetä toisten tekemiä reittejä, jotka eivät useinkaan kohtaa omia vahvuusalueita. Päätimmekin sessiossamme arpoa jokaiselle reitin valikoimasta krimppi, pinchi ja shloupperi (vai mitenkä Kirsi sen kirjoittikaan ;-), suunnitella itselle sopivan reitin ja kiivetä ne lopuksi ristiin. Lopputuloksen kyseisestä setistä voit katsoa videotallenteesta.

Videosuositukseksi Marko vinkkasi kaikille dedikoituneille ja dedikoituneeksi kasvaville Slackjaw filmsin erinomaisen ”Splinterin”, jossa Malcom Smith kiipeää Hubble-simulaattorinsa vanhempiensa yläkertaan rakentamallaan boardilla. Erinomaisen viihdyttävä 4 minuuttia kiipeilyerotiikkaa. https://youtu.be/vCFLB0lLAl8

Samassa board-teemassa pysyen itse linkitän ”Perky Pinkyn”, jossa Rich Simpson nakuttelee rupattelumme lomassakin esiin nousseella Schoolroomin boardilla useita klassikoita. Vahva posse, vaikka mieli jossain välissä hieman järkkyikin, kun herra kärähti valehteluistaan muun muassa Action Directin nousun suhteen. https://youtu.be/eA_zHzbUhpk
Pahoittelut jo etukäteen siitä, että kiipeilyn lomassa esiintyy joitain voimasanoja. Tunne vie välillä keski-ikäistäkin mennessään. Vastineeksi videolla esiintyy kuitenkin kaksi vahvaa kiipeilijää.

Mikäli videon katsomisen jälkeen päätyy rakentamaan itselleen boardin olohuoneeseen, eikä vasara pysy kädessä voi tarjousta seinästä kysyä esimerkiksi mestari Nytorpilta.

Katso alta video Antin ja family Kaukon boardisessioista!

#olddognewtricks part 14

Vanha koira uudet temput, part 14 (Välitestaus, elikkäs missäkä mennään?)

Välitestit tammikuun puolivälissä jännittivät luonnollisesti melkoisen lailla kovasti, sillä treeni on ollut varsin erilaista kuin olisin itse kuunaan tehnyt. Lähtökohtaisesti olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että herrat valmennustiimi kyllä tietävät mikä on homman nimi, joten olen pyrkinyt mukisematta suorittamaan suunnitellun ohjelman. Myönnän, että alkushokin jälkeen (kestävyystreenin volyymi) monessa kohtaa olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kuin oli suunniteltu, mutta olen koettanut malttaa mieleni.

Oikea olkapää oli lähtötilanteessa ehkä jopa heikommalla hapella, kuin osasin odottaakaan ja ensimmäinen kuukausi menikin aika pitkälle sitä kuntoon jumpatessa ja kestävyyttä vatkatessa. Kiitokset fyssari-Nikon jumppaohjelman olkapää alkoi loppuvuodesta pysyä mukana kannattimissaan ja ohjelmaan saatiin lisättyä hiukan enemmän myös voimailuosia. Haasteensa treeniin teki se, että meillä Etelä-Savossa treenipaikat lyötiin säppiin marras-joulukuun taitteessa… Kalle-Pekka joutuikin hieman taiteilemaan treeniohjelman laatimisessa, kun kestävyysjakso meinasi kuihtua varsin lyhykäiseksi köysiseinän sulkeutumisen myötä.  Kotitreeneillä pakettia saatiin kuitenkin mielestäni paikattua hyvin tilanteeseen nähden.

Varsinaisessa testisessiossa selkeimmät kehittymisen osa-alueet koin itse saavuttaneeni VOEMA-boardilla, jonka vankkumattomaksi faniksi olen parin viime kuukauden aikana tullut. Kysseinen treeniväline on PT-Keipsin avulla auttanut ymmärtämään jyrkän kiipeilyn astrofysiikkaa hämmentävän monella eri tavalla ja uskon sen siirtyvän ulkokiipeilyyn kuin nyrkki nenään. Viimeisten parin viikon aikana boardilla onkin alistunut muuveja, joiden asennoissakaan ei meinannut lähtötilanteessa pysyä. Sormivoimat ovat tuntuneet jotenkin laahaavan, mutta ilahduttavasti testisessiossa statistiikka näytti kuitenkin selkeitä kehitysaskeleita. Olen vuosia pyrkinyt välttämään pienissä listoissa (itselle kaikki alle 10mm) roikkumista, mutta totuttelu niihinkin näyttää toimivan (hämmentävää sinänsä). Voimakestävyyttä ei luonnollisesti ole tässä vaiheessa treenijaksoa tehty juurikaan, mutta ilmeisesti ARC-hinaaminen vaikuttaa kyseiseenkin osa-alueeseen, kun tulos campus-endurance testissä kuitenkin kaksinkertaistui.

VOEMA-boardi on eräs VOEMAn itse kehittelemistä treenivälineistä. Se on eräänlainen systemboardi, jossa kaikki liikesarjat voidaan tehdä peilikuvana ja näin ollen pysyä kartalla myös puolieroissa. VOEMA-boardille on kehitelty paljon eri osa-alueisiin liittyviä harjoituksia ja sitä hyödynnetään paljon PT-asiakkaiden treenaamisessa ja testaamisessa.

Oma fiilis tämänhetkisestä tilanteesta on selkeästi plussan puolella. Harjoittelun uusi sisältö on toistaiseksi ehkäissyt selkärankaa katkeamasta, vaikka harjoittelupaikat ovatkin olleet toveja kiinni. Mukavuusalueen ulkopuolella patistaminen on saanut aikaan sen, että koordinaatiopuolella on tullut jopa opittua jotakin. Tämä taasen on mahdollistanut sen, että VOEMAn ”viikonreiteistä” varsin moni on muuttunut itsellekin kiivettäväksi ja sitä myöden sisäkiipeilystä on tullut saatua viimeisen kahden kuukauden aikana irti enemmän onnistumisen elämyksiä, kuin pitkiin aikoihin tätä aiemmin. Oman treeniboardin pysyminen kiinni vielä ainakin helmikuun ajan meinasi saada aikaan hiukan harmaita hiuksia, mutta kiitokset työnantajalle, sain askarrella työpaikalla väliaikaisen vaihtoehdon, joten voimaakin pitäisi päästä treenaamaan nyt kun olkapäät sen sallivat. Eli nyt olisi aika saada siirrettyä hankittua kondista varsinaiseen kiipeilyyn…

Antin työpaikan ”toimistoboardi”

Miten realistiselta tavoitteiden saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä? 

Kultakuume: 90/100. Jos vain sormiin tarttuu kevään aikana vielä jerkkua ja voimakestävyysjakso ei mene ihan pipariksi, niin kuume kyllä tarttuu tikkilistalle. Kysymyksenä ainoastaan yrkkien määrä.

Malo: 80/20. Malo on Haukkiksen kaksikosta selkeästi tiukempi ja kysymykseen nousee ehkä päivien määrä, joita siellä on mahdollista viettää. Luotan siihen, että vuorikauris Knuuttilalla riittää vuorella hiukan kiivettävää jolloin hänestä saa seuraa, sekä reittiin valmiin betan. Joka tapauksessa aion kantaa reitin alle vaaleanpunaisen retkituolin (eli cheaterstonen) ja pyrkiä kiipeämään reitin niin. Hyväksyn itselleni tämän tissiposkibetan…

Amen Break: 60/40. The mightiest break of them all, vai miten se menikään. Päätavoitteen osalta kaiken pitäisi mennä melko lailla optimaalisti (harjoittelun jatko, lumien sulaminen keväällä, kevään ja alkukesän sääikkuna…). Luotto on edelleen plussan puolella. Kotiboardin pysyminen kiinni aiheuttaa hiukan henkistä horjumista, kun mieli oli valmistautunut kevään treeniin jyrkällä profiililla. Mutta käytetään olemassa olevat keinot ja katsotaan mihin se riittää.

Korben Dallas: 40/60. Psyykkisesti tämä tuntuu kaikista haastavimmalta. Riittääkö keväässä päiviä, että kaikkiin tavoitteisiin ehtii ladata yrityksiä? Testaamassa joka tapauksessa käydään. Tosiasiahan on, että jos se tuntuu millään muotoa mentävältä tulee kesäloma varmaan toukokuuhun ja se vietetään Puumalassa…

7B reitti sisällä: 50/50. Ei ole mennyt tähän päivään mennessä enkä ole varma meneekö koskaan… Ehkä tekemällä sellaisen itse omalle boardille?

– Antti

Tässäpä vielä herra valmentajan ajatuksia ensimmäiseltä kaudelta…

Uuden asiakkaan kanssa työskentely on tärkeää aloittaa aina kartoituksella, eikä Antinkaan kanssa tehty poikkeusta. Antin kohdalla minua kiinnosti erityisesti se, että missä mennään maksimivoiman ja pumppikestävyyden suhteen. Mies on vuosien varrella vaihtanut leiriä ja focusta niin monesti boulderoinnin ja köysittelyn välillä, että nyt olisi hyvä aika katsoa mikä tilanne pohjakunnon kanssa on ja mitä olisi hyvä treenata tulevan vuoden tavoitteita silmällä pitäen. 

Pohja oli hyvä. Kiipeily (tai 8b:n köysireitti) ei jää leuanvedosta tai “sali coresta” kiinni. Heikommatkin pojat ja tytöt on kiivenny 8b:n reittejä pystymättä tekemään puoliakaan siitä mitä Antti.

Arvon herra mainitsi tuossa yllä tekstissään, että ”olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kestävyysreeniä mitä ohjelmassa luki” oli helposti arvattavissa ja kyse on hyvinkin perus asetelmasta, kun tällaisen kokeneen kiipeilijän kanssa työstekennellään… Ymmärrän että tämä tuntuu turhauttavalta. Keskimääräisesti kiipeilijät treenaavat sessiossaan pitkään ja hartaasti. Käytännössä usein niin kauan kuin forkuilla pystyy kahvassa roikkumaan… Valmentajan näkökulmasta tämä osoittaa toki intoa ja periksiantamattomuutta, jotka ovat parhaiden kiipeilijöiden ominaisuuksia. Kyllähän tälläkin mentaliteetilla kehittyy, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa on kuitenkin opittava itsekuria ja tutustuttava käsitteeseen “lepo”, mikäli halajaa kehittyä ja erityisesti välttyä vammoilta.

Antin tuntien treeni-innon puutetta ei tarvinnut lähtötilanteessa pelätä, joten ensimmäinen asia olkapään kuntoutuksen jälkeen oli löytää tasapaino treenin ja levon välillä. Propsit Antille itsehillinnästä!

Kolmen kuukauden jälkeen ohjelma oli purrut jopa hieman paremmin kuin olin ajatellut. Ottaen huomioon olkapään rajoitteet, Mikkelissä hallien sulkemiset ja kestävyystreenin tekemisen kotona. Kehitystä oli tullut sormivoimien maksimissa, voimakestävyydessä sekä erilaisten muuvien hahmottamisessa VOEMA-Boardilla (tästä kapistuksesta lisää juttua myöhemmin).

Niin Antin kuin monen muunkin innokkaan kiipeilijän tapauksessa omatoimiset treenit painottuu usein omille vahvuusalueille.  Tämä johtaa siihen, että omat vahvuusalueet painottuu entisestään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska saa tehdä sitä mistä tykkää ja se usein koetaan motivoivaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kehitys hidastuu ja lopulta päättyy. Tämä pätee mielestäni niin kiipeilyn tyyliin ja tekniikkaan, kuin voima- ja kestävyysharjoitteluunkin. 

Antin tapauksessa (ja hänen treenihistoriaansa tuntien)  tulee mieleen yksi sana: “pump lust”. Eli ”reeni ei ole reeni jos se ei tunnu siltä, että nyt ollaan tehty ja paljon”. Käytännössä siis aina kropasta kaikki mehut pois… Itse luokittelisin tämän tyyppisen treenaamisen voimakestävyyteen. Tämä menetelmä tai energiasysteemi on kuitenkin vain yksi kolmesta osa-alueesta (riippuu jaottelusta), jota tulee ylläpitää kiipeilyssä kehittyäkseen. Ja niin kauan kun keskittyy vain yhteen osa-alueeseen ja kaksi muuta laahaa perässä, ei kehitystä  juuri tapahdu.

Nyt kun Antilla alkaa olla ns. pohjat kunnossa ja kaikkia osa-alueita ollaan sopivasti  herätelty, niin seuraava kausi voidaan treenata spesifimmin tavoitereittejä varten.

Itselleni suomalaiset köysireitit eivät ole kovinkaan  tuttuja, mutta ajatus on käydä katsomassa heti lumien sulamisen jälkeen, että millainen reitti ”Amen Break”, eli Antin päätavoite on ja millaista kohdistettua reeniä sen kellistäminen vaatii.

Täytyy myöntää, että Antin tavoitteet ovat korkealla ja ottaen huomioon sen, että miehen kypsässä aikuisessa iässä kehitystä ei enää tapahdu ikäänkuin ”itsekseen” (niinkuin nuorisolla), niin oikeanlaisella treenaamisella on tavoitteisiin pääsyssä suuri merkitys. Prosenteista on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta luotto on vahva niin kuin on treenattava könsikäskin!

– Keipsi

Katso alta videonpätkä Antin testisessioista!

Scroll to top