kiipeily

#olddognewtricks part 6

6.12.2020

#OLDDOGNEWTRICKS PART 6

Vanha koira uudet temput, part 6 mietteitä kehonhuollosta

Ensimmäinen neljän viikon treenisykli takana kevyine viikkoineen. Kevyt viikko huoletti psyykkisesti ehkä eniten, kun takaraivossa jyskyttää ajatus ”Jos et tee tänään, et tee huomennakaan”, eli pelko siitä, että kolmen edellisen viikon aikana tehty duuni katoaa välittömästi kun pitää pari lepopäivää. Onneksi kevyt viikko ei pelkkää lepoa ollutkaan, vaan piti sisällään useammalle päivälle jaoteltua kehonhuoltoa. Suurempi huolenaihe treenien etenemiseen syntyikin heti kuun vaihteessa seuraavaa sykliä aloitellessa, kun ilmeni että koronarajoitukset sulkevat Etelä-Savon treenipaikat… Tämä aiheuttaa hiukan päävaivaa, varsinkin kun päällä on kestävyysjakso. Olen kuitenkin luottavaisilla mielillä, että Keipsi löytää tähän ratkaisun. Ja toisaalta viime viikolla itsensä Euroopan mestariksi boulderissa, leadissa ja compinedissa kiivennyt Viktoria Meshkova treenasi itsensä valmentajansa Dmitri Sharafutdinovin mukaan lockdownin aikana EM-kuntoon. Merkityksellistä tälle treenijaksolle oli se, että se suoritettiin Viktorian yksiössä viitenä päivänä viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Eli koska allekirjoittanut asustelee rivitaloneliössä, pitäisi treenifaciliteettien olla enemmän kuin hyvät.

Olkapäät koetuksella Epsanjalaisilla hiekkakivislouppereilla

Mutta palatkaamme kehonhuoltoon. Ensimmäisen kuukauden aikana oma näkemys kehonhuollosta on muokkautunut varsin paljon. Helposti kehonhuolto jää satunnaiseen kuminauhajumppaan lämmitellessä ja venyttelyyn kiipeilyvideoita tuijottaessa. Olennaisempaa varmaankin kuitenkin on pyrkiä huoltamaan kehoa niin, että pyrittäisiin ylläpitämään kehon tasapainoa tai jopa lisäämään sitä. Omalta osaltani ohjelma on liittynyt oleellisesti jälkimmäiseen ja ilahduttavasti kroppa on jopa jollain tavalla vastannut tehtyyn työhön suhteellisen nopeasti. Pakara- takareisiosasto alkaa toimimaan paremmin ja olkapääalueen liikeradat ovat vastetta ottaneet jopa yllättävän hyvin. Olkapäiden osalta on kuitenkin merkille pantava se, että lihasvoima varsinkin oikeassa takaolkapäässä on aika alhaalla ja kovempien treenien jälkeen kipeytyy suht paljon. Kipu on kuitenkin fyssari-Nikoa mukaellen ”perinteistä hyvvee kippeetä”, joten sen osalta en ole huolissani. Suht nopealla tahdilla lisätty kestävyystreenin määrä meinasi alkuun napata varsinkin vasempaan kyynerspäähän golfkyynärpään puolelle, mutta ohjelmaan kuuluva kyynärpäävemputus ilmeisesti on siihen jeesannut, koska se ei ole pahemmaksi äitynyt. Kuvailen lyhyen pätkän omaan kehonhuoltoon kuuluvista suosikkiliikkeistäni. kyseessä ei ole siis mikään jumppavideo vaan ennemminkin tiiseri. Joten jos innostutte omaa kroppaanne huoltamaan, niin etsikää joko netistä oikeammat tavat liikkeiden tekoon, tahi ammattilainen siinä jeesimään. Jotain samankaltaista sessiota suosittelen kyllä kaikille, vaikka vaivoja ei vielä olisi ehtinyt syntyäkään. Voin luvata, että viimeistään 35 ikävuoden jälkeen ne sieltä tulevat. Joten ei muuta kuin hanureita jumppaamaan, vaikka sitten vanhan Jane Fonda -videon tahtiin.

Uuno Kvaloyalla viime kesänä. Kuva: Paavo Ikonen

Itsellä kehonhuoltoon liittyvä pakollinen elementti on hieronta kerran kuussa. Jos odottelen jumin syntymistä, niin käytännössä sen poistoon tarvitaan siinä vaiheessa myös herra Sirdaludin apua. Hyvän hierojan löytäminen ei ole maailman helpoin homma ja siinä auttaa huomattavasti, jos kyseisellä ammattilaisella on jonkinlainen haju kiipeilystä, tai ainakin urheilijoista. Kun samalla tyypillä pääsee vielä käymään säännöllisesti, oppii tämä tuntemaan miten asiakkaan lihaksisto hierontaan vastaa ja muistaa jo vanhat jumikohdat ennestään.

Kiitoksia myös palautteista Herra Kopoisen kanssa rupateltuun videotallenteeseen liittyen. Pyritään löytämään muitakin aiheeseen liittyviä kiinnostavia hahmoja rupattelutuokioihin.

Katso alta Antin mietteitä videomuodossa!

#olddognewtricks part 5

26.11.2020

Vanha koira uudet temput, part 5 henkinen valmistautuminen

Miten paljon henkisellä valmistautumisella ja mentaalisella vahvuudella on merkitystä itselle maksimivaikean reitin kiipeämisessä? Jokainen varmaan jännittää ennen kovaa redpointtia jo edellisenä yönä kelaten muuveja mielessään, mutta mitä kaikkea muuta henkinen valmistautuminen pitää sisällään? Voiko varmistajan valinnalla olla merkitystä, tai jopa seuralla joka kalliolla on mukana? Jonkun tsemppaaminen vie jo kolmannelle pultille ja toisen taas pudottaa viimeistään neljännellä, kun tulee hosuttua kannustushuutojen vuoksi.

Itselle tämä kiipeilyn henkinen osa-alue nousi mieleen taas tänä syksynä Simpeleen Haukkavuorella, silloisen projektini työstösessiolla. Olin käynyt jo parilla edellisellä kerralla tippumassa reitin puolivälissä sijaitsevan levon jälkeisestä redpoint-kruksista ja usko reitin lähettämiseen alkoi hiukan hiipua olkapään tulehdustilan ja huonon kestävyyskunnon vuoksi. Kestävyys ei ollut riittänyt kahteen hyvään yritykseen samana päivänä, koska hauki ei vain kyynärvarsista suostunut poistumaan houkuttelemallakaan. Tällä syksyn viimeisellä sessiolla satuin kalliolle Luhtalammen Jonin ja Mikkolan Aleksin kanssa. Pojat olivat kalliolle saapuneet jo edellisenä päivänä ja Aleksi oli kiivennyt ensimmäiset suomi-kasinsa Kultakuumeen ja Wild Siden, jälkimmäisen flashinä! Vaikka Jonilla olikin kasikesä ja herra kiipesi käytännössä kaiken johon koski, ei Wild Side ollut lannistunut useammastakaan yrityksestä huolimatta. Joni oli edellisenä iltana ottanut reittiin muutaman hyvän yrityksen, mutta voimat ja hiipivä pulleyvamma olivat vieneet parhaan terän. Itse otin omaan projektiini Kultakantaan parhaan yrityksen siihen mennessä ja putosin kannustuksesta huolimatta pari muuvia ennen turvakahvoja. Joni taasen pohti, saako edes jatkoja seinästä, koska olo oli edellisen päivän jäljiltä aika hakattu ja sormikin muistutteli itsestään. Tsemppasimme herraa ja kannustimme käyttämään kaikki paukut kunnon lämmittelyn jälkeen espanjalaisittain A Muerte -tyylillä. Herra kiipesikin semmoisessa zonessa, etten ole hetkeen nähnyt. Joskus suoritus on vaikuttava smoothiuden ja tällä kertaa taistelumoodin takia. Joni paini reitin toppiin sellaisella tahtotilalla, että itsekin tunsin varmistaneeni vähintään 8a:n verran.

Uuno Epsanjassa köyden jatkeena…

Itse pohdiskelin, pyytääkö Aleksia hakemaan jatkot talvea varten seinältä pois vai doggaillako ne itse treenimielessä. Eteläsuomalainen taistelukaksikko muistutti kuitenkin puoli tuntia aiemmin käymästämme A Muerte -keskustelusta ja kannustivat ottamaan syksyn viimeisen yrityksen niin kovasti kuin pystyy, koska mitään menetettäväähän siinä ei ainakaan ole. Vaikka kroppa ei ehkä ollutkaan ihan parhaillaan, niin kiipesin jostain syystä paremmin kuin aiemmin ja löysin itseni toppikruksin viimeisestä muuvista. Krimppasin oikealla kädellä niin kovaa kuin pystyin ja hoksasin, että en pumpun vuoksi kykenekään nostamaan vasenta jalkaa pikku jalkkikselle, josta vikan muuvin saa tehtyä aika varmasti. Parivaljakon kannustus oli kuitenkin niin kova ja vakuuttava, että laitoin kaiken yhden kortin varaan ja dynosin niin kuin en olisi ennen dynonnut. Eli tein semidynaamisen roiskaisun suht hyvään pokettiin, johon satuin osumaan. Sain toppibulgenkin taisteltua jollain tavalla ja syksy päättyi reitin toppaamiseen sekä olkapään kuntouttamiseen. Fiilis joka päivästä jäi jäljelle oli se, että miehestä otettiin kavereiden avustamana irti se, mitä kyseisenä päivänä oli irti otettavissa.

Sami Koponen reitillä ”Revolverimies”. Kuva: Antti Liukkonen

Joillain kiipeilyn harrastajilla tuo itsestään parhaan irti saaminen tuntuu olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olen pohtinut tätä seikkaa monessa seurassa ja varsin monessa keskustelussa esiin on noussut sama hahmo, itäsuomalainen pullakkahauiksinen unelmavävy Sami Koponen. Kauden 2020 aikana tämä tuleva kiipeilylakimies ei omasta mielestään ole ollut fyysisesti samassa kunnossa kuin joskus taannoin, mutta on kiivennyt käytännössä kaiken johon on koskenut. Samin mentaalinen vahvuus ei mielestäni rajoitu pelkästään fyysiseen suorittamiseen, vaan herra kykenee varsin vakuuttavalla tavalla hallitsemaan myös pelkokerrointa, josta kertovat kuumottavat suoritukset kuten Kesäturkki DWS sekä Cro Magnon ja Los Capitanoksen onsight. Mistä tällainen mielenhallinta syntyy ja voisiko sitä vielä ikämiesvuosilla opetella (mikäli vinkkejä muistaa)? Onnistuin houkuttelemaan Herran haastateltavaksi ja pääsin kaivelemaan vinkkejä ensi kesän tavoitteita varten, Olkaatten hyvät.

Popparit esiin ja kuulemaan herrain sanaa!

Katso lopuksi vielä Sami Koposen henkeä salpaava video Kesäturkki DWS reitin noususta! Video by Cluster Climbing

#olddognewtricks part 4

21.11.2020

Vanha koira, Uudet kujeet. Part IV, Ekat 3 viikkoa

Ensimmäiset kolme viikkoa treeniohjelmaa alkavat olla lopuillaan ja on ensimmäisen ”välitilinpäätöksen” aika. Testeihin ja tavoitteisiin liittyen kestävyys ja core olivat ehkä merkittävimmät kehitettävät osa-alueet, joten osasin odottaa niihin liittyviä harjoitteita ensimmäisessä harjoitussyklissä runsaasti. Takaraivossa oli kuitenkin ajatus, että onhan tässä tullut treenattua, joten suuria yllätyksiä ei liene luvassa. Olin melko lailla väärässä. Ensimmäinen harjoitusviikko otti melko lailla luulot pois ja olin jopa hämmentävissä määrin piipussa. Coreharjoituksia tehdessä tajusin mitä termi ”nuudelimies” tarkoittaa ja lähtötilanteessa ei miehessä tunnu olevan muuta jäykkää kuin käytös.

Coretreenien ja kehonhuollon osalta kristallisoitui myös se päätelmä, että eihän niitä kumpaakaan ole tullut tehtyä ihan oikeasti. Kehonhuolto on pitänyt sisällään hiukan kuminauhajumppaa aina silloin, kun olkapäät ovat olleet huonoimmillaan ja jotain ”sekasotkukuntopiiriä” aina siinä välillä… Pääsääntöisesti se onkin sitten tullut jätettyä väliin aina kun kädet ovat tuntuneet kulkevan jollain lailla mukana muussa torsossa. Coren treenaaminen on jäänyt myöskin satunnaisiin ”vatsalihasvemputuksiin” kuntopiirin yhteydessä ja ensimmäisen renkailla tehdyn treenin jälkeen keskivartalo muistuttelikin itsestään useamman päivän ajan. Olkapäät alkavat tuntua jo kolmen viikon jumppailun jälkeen huomattavasti paremmalta ja pyrinkin videoimaan seuraavaan analyysipostaukseen, josko kädet liikkuvat seinää vasten yli 90 asteen kulmaan . Myös nukahtanut pakara ilmoittelee olemassaolostaan, ainakin pari päivää kannikkajumppien jälkeen…

”Hikkee pukkaa”

Kestävyystreenin määrä oli ehkä rajuin shokki systeemille. Kolmen viikon aikana erilaisia kestävyyteen liittyviä kiipeilytreenejä tuli määrällisesti varmaan enemmän kuin viime talvena yhteensä. Toki näistä suurin osa oli matalatehoisia ARC-treenejä, jotka matalasta tehosta huolimatta tuntuivat kokonaisrasituksen kannalta suhteellisen kuluttavilta. Niiden osalta kroppa tuntuu onneksi adaptoituvan suhteellisen nopeasti. Kovempia köysitreenejä varten löytyy kotiseinältä (https://www.saimaastadiumi.fi/kiipeily) hyvä kattaus reittejä skaalalla 6a-7b. Mielelle teki kuitenkin hyvää käydä tekemässä harjoitussyklin kovin köysitreeni Helsingin kiipeilykeskuksella (https://www.kiipeilykeskus.com). Santeri ”Pantteri” Turkulainen on kehittynyt reitinteossa huimasti ja treeni olikin kuin karkkikaupassa olisi pistäytynyt. Mieleenpainuvimmaksi reitiksi jäi heti sisääntullessa oikeaan pilariin askarreltu vihreä 6a. Poikkeuksellisen hieno helppo reitti! Omissa treeneissä yllättävintä oli se, että osassa treeneistä onkin se idea, että reittiä ei ole välttämättä tarkoitus topata, vaan tippumisen jälkeen siirrytään seuraavalle reitille. Tämä tuntui omalle päälle haastavalta, mutta se onkin ehkä merkittävin ero treenin ja hauskuuttelukiipeilyn välillä?

Helsingin kiipeilykeskuksen sähköjänis ”Ode” toivottaa vanhan koiran tervetulleeksi 🙂

Voimatreenien osalta suurimpana vaikeutena on ollut löytää sopivat treenireitit kotiboardilta. Kevään ja kesän koronatauko sisäkiipeilystä sai aikaan sen, että viime talven voimatreenicircuitista ei mene kuin pari reittiä yli kymmenestä, joten tilanne vaatii testiluonteista pohdintaa ja reittisuunnittelua, jotta sopivat reitit löytyisivät. Onneksi osa voimatreeneistä on mahdollista tehdä pt-sessioissa, joissa vaste kyllä löytyy.

PT-sessio nro 1

Ennen projektin aloittamista olin hiukan skeptinen pt-sessioista, joita pakettiin kuuluu pari kappaletta kuukaudessa. Meikäläinenkin on kiivennyt jo aika pitkään, joten mitä lisäarvoa trainerin kanssa kiipeäminen voi harjoituksiin tuoda? Ensimmäisen session jälkeinen pika-analyysi osoitti, että varsin paljon. Vaikkakaan ensimmäisellä sessiolla emme päässeet kiipeämään yhdessä, oli session anti jo eka kerralla merkittävä. Jos itsensä on mahdollista haastaa epämukavuusalueelle, niin toisen ohjaamassa harjoituksessa se tapahtuu melko varmasti suuremmalla todennäköisyydellä, kuin itsekseen pusaamalla. Allekirjoittaneen kiipeilytyylissä ei ole dynaamista juurikaan muu kuin keskivartalo ja harjoitukseen liittyneet koordinaatioharjoitukset veivätkin minua jo pienen askeleen lähemmäksi ”omanelämänsäsanjacollinia”. Olen pyrkinyt pääsemään irti ajatuksesta, että koordinaatio- ja dynaamiset muuvit eivät kuulu ulkokiipeilyyn, koska kyllähän ne auttavat ymmärtämään oman vartalon liikettä paremmin. PT:n merkitys näissä harjoitteissa ainakin omalta osalta on auttaa ymmärtämään mitä epäonnistuneessa suorituksessa tuli tehtyä väärin ja miten sen voisi mahdollisesti korjata. Jos suorituksen voi videoida, tai mahdollisesti näyttää mallisuoritteen on ymmärryksen lisääminen mahdollisesti vielä merkittävämpää.

Näkymä Helsingin kiipeilykeskuksen köysiseinille..

Tällä sessiolla hoksasin myös melko nopeasti sen, että vaikka viimeiset pari vuotta olen pyrkinyt omia heikkouksia esimerkiksi boardilla kiivetessä vahvistamaan, niin se on itsekseen varsin haastavaa. Kun jalan päälle nousu vaikkakin pienelle (ja terävälle) jalitsulle tuntuu luontevammalle, niin ei sitä tule sivummalta valittua, eikä varsinkaan isompana ja slouppaavampana. Silloinhan pitäisi pian pinnistää keskivartalolla.

Toivonkin, että tulevilla sessioilla harjoitteita päästäisiin kiipeemään yhdessä, koska ainakin itselle toisen tekemänä muuvit ja niihin liittyvä liike aukeavat jopa selittämistä paremmin. Lisäksi se on hauskempaa.

Kolme ensimmäistä viikkoa pähkinänkuoressa:

Treenaaminen on ollut hauskaa, koska melko lailla kaikki harjoitteet ovat olleet itselle melko uusia (tai ainakin toteutustapa).
Jos tällä kestävyystreenin määrällä hiussuonisto ei älyä lisääntyä, olen ihmeissäni.
ARC-treeneissä on pakko kuunnella jotain bluetooth-kuulokkeista (muutoin maailman tylsintä). Edellä mainittuun liittyen joitain podcast-suosituksia:

Spotify

– The Enermocast
– Eric Hörst´s Training For Climbing Podcast
– The Nugget Climbing podcast
– Trainingbeta (vanhat jaksot)
– Jam Crack
– The Power Company Podcast (vanhat jaksot)
– Oisko betaa (mm. Sanja Collinin haastattelu)

Soundcloud

– VOEMAmedia (meitsin vanhoja höpöttelyjä mm. Jollin, Juha Saatsin ja Antti Mankisen kanssa)
– The Cutting edge

Uusilla harjoitteilla paikat tulevat varsin kipiäksi ennen kuin älyävät, että tätä ei aiota heti lopettaa.
Treenaaminen säilyy mielekkäämpänä, kun harjoituksia voi tehdä paikoissa joissa on itselle uusia reittejä. Jo korona suo, aion jatkaa tätä.
Sponsoroimaton shoutout: Climbskin, hand cream. Mannin OP antoi tästä tuotteesta vinkin, kun tuskailin halkeilevien sormenpäiden kanssa ja olin kokeillut melko lailla kaikki rasvat apteekkien vaihtoehdoista ClimbOneihin… Climbskin tuntuu sopivan minulle hyvin, sillä ainakin itsellä se tekee nahkan elastisemmaksi ja siten se ei treenatessa halkea. Löytynee melko lailla kaikista kiipeilyhalleista.
Mikäli joku muukin päättää aloittaa treenaamisen ohjattuna, niin suosittelen ehdottomasti valitsemaan senkaltaisen vaihtoehdon, jossa on mahdollisuus yhteisiin treenisessioihin valmentajan kanssa ainakin silloin tällöin. Jos mahdollista, niin haastelemme muissakin maakunnissa työskentelevien valmentajien/ personal trainereiden kanssa talven aikana.
Lepoviikko (tai ns. kehonhuoltoviikko) tulee juurikin ajallaan. Suurella todennäköisyydellä sisälläni ei ensimmäisen kolmen viikon aikana ole mennyt mitään särki.

Katso alta Antin treenivideo ensimmäisiltä viikoilta!

…tarina jatkuu! 🙂

#olddognewtricks part 2

5.11.2020

Vanha koira uudet kujeet part 2

”Vanha koira, uudet kujeet” -sarjassa seurataan 25 vuotta kiipeilyä harrastaneen Antti Liukkosen treenaamista talven ajan VOEMAn PT-tiimin Keipsin ja Nikon johdolla. Antti kertoo kokemuksiaan viikoittain ja sopivan paikan tullen kirjoituksia höystetään kuvilla ja videoilla. Sanottakoon vielä, että huumori on turinoinnissa vahvasti läsnä, eli don’t take it too seriously, just enjoy the ride! ;-)”

Yksi merkittävimpiä syitä koko projektin aloittamiseen ja täyden ”Platina” pt-valmennuspaketin valitsemiseen on se, että iän myötä kroppa on alkanut falskaamaan sieltä sun täältä. Vuosien ajan on periaatteessa tiennyt, että kehonhuoltoon ja vastalihasten vahvistamiseen tulisi käyttää enenevä määrä aikaa ja vaivaa iän karttuessa. Se on kuitenkin monesti tylsää ja on mukavampaa vetää krimpeistä mahdollisimman kovasti, koska sen siirtovaikutus ulkokiipeilyyn on itselle helpommin perusteltavissa.

Noin 35 ikävuoteen saakka kroppa pysyi suht hyvin kasassa, varsinkin kun tuli harrastettua kaikkea mahdollista liikuntaa varsin monipuolisesti. Paikkojen rikkoutuminen tuolloin olikin ennemminkin omaa tyhmyyttä (sormien tendojen ja takareisien poksahtelu huonon lämmittelyn tai ylirasituksen vuoksi), kuin pikkuhiljaa hiipivät rasitusvammat selässä tai olkapäissä.

Omalta osalta olkapäiden kanssa on-off reistailu alkoi kymmenisen vuotta sitten kiertäjäkalvosimen napsahdettua pariinkin otteeseen eri reiteillä. Jälkiviisaana voi toki todeta, että niitä haavereita ei tullut koskaan kunnolla jumpattua kuntoon ja sitä virhettä ollaankin maksettu takaisin tasaisesti jo vuosia. Aina välillä ne ovat olleet vihoittelematta jonkin aikaa, mutta heti kun on jättänyt peruskuntopiirijumpan tyhmyyttään pois, ovat vaivat palanneet. Toista olkapäätä jossain välissä kuvailtiin magneetissakin, mutta isompia repeämiä ei ollut, kulumia kylläkin enemmän ja vähemmän.

Selän osalta toiminnalliset jumit ovat pääsääntöisesti pysyneet aisoissa säännöllisen epäsäännöllisellä hieronnalla. Talven 2020 aikana treeni ei pitänyt sisällään käytännössä muuta kuin kiipeilyä ja satunnaista kuntopiirijumppaa. Tämä yhdistettynä melko massiiviseen autolla ajamiseen sai aikaan varsin nihkeitä alaselkävaivoja. Vertailimme talven Espanjan boulderretkellä oireitamme veli Romppaisen kanssa ja jytkyttelimme setämiesosaston kanssa alaselkä- ja pakaraosastojamme lihashuoltovasaralla, eli kansakielellä ”jytkyttimellä” koko retken ajan. Kevään aikana Romppaisen välilevyvaivat antoivatkin periksi, mutta itsellä aamut alkoivat vielä alkukesästäkin vatsalleen kääntymällä ja pakittamalla sängystä pois. Siinä vaiheessa, kun pytylle istuminen piti suorittaa aamuisin sihtaamalla kohdalleen ja pudottautumalla istumaan päätin, että lääkärin konsultaatio voisi olla paikallaan. Työterveyslääkäri oli mies paikallaan ja sanoi, ettei tässä vaiheessa tarjoa puukkoa eikä edes kuvantamista, koska jonkinlaisia löydöksiä tulisi allekirjoittaneen ikäryhmän miesedustajille melkein aina, jos kuvia otettaisiin. Ensisijaiseksi hoidoksi päätettiinkin kokeilla fysioterapiaa.

Fysioterapeutti Jani Laukkarinen selvitteli tottuneesti oireiden syitä ja pohti, että oleellista oireissa oli se, että heijastevaikutuksia ei ole raajoihin kovin pitkälle ja se, että kipu helpottaa päivällä kun selkään tulee liikettä. Herra pyysi allekirjoittaneen vatsalleen makuulleen ja käski jännittää kannikoita, napakasti pinnistystä tunnustellen. Tämän jälkeen hän pyysi testihenkilöä itseään pitämään peukaloita hellästi pakaroiden päällä ja käski jännittämään niitä vuoron perään. Muutoin jännittely onnistui hyvin, mutta oikeassa kankussa ei tapahtunut mitään ennen kuin oikein keskittyi. ”Sulla on nukahtanut pakara”. ”Nukahtanut pakara??”. Pakara oli päässyt nukahtamaan hyvinkin pitkälti paljosta autolla ajosta ja huonosta lihashuollosta johtuen. Hermotus aivoista kankkuun oli sekaisin ja se piti saada käynnistymään uudelleen. Jani lupasi, että tehokkaalla treenillä siinä pitäisi mennä kuutisen viikkoa ja sen verran kyseisen kankun takaisin eloon herättelyyn menikin.

Nyt kankku alkaa olla jo melko eloisa ja olkapäätkään eivät enää ole tulehtuneet, koska älysin pitää vajaan kuukauden tauon syksyn lähetystöiden jälkeen. Odotusarvo pt-pakettiin kuuluvasta fysioterapiatestistä ja henkilökohtaisesta kehonhuolto-ohjelmasta onkin se, että pääsisi treenaamaan paikat kuntoon, jotta voisi treenata oikeasti kiipeilyä (kovaa).

Alla videotallenne testisessiosta ja fysioterapeutti Nikon pohdintaa testiyksilön toimintakyvystä.

”Tämä vuosien marinoima raamikas paketti on imenyt vuosien varrella puoleensa paljon hyvää, mutta kieltämättä pienestä öljyämisestä ei olisi haittaa. Selkeiksi kehityskohteiksi nousivat olkapäiden liikkuvuus ja pakaroiden voimatasot sekä ailahtelevainen hermotus. Suuteluhommat jätettiin vielä työkalupakkiin odottelemaan ja päätetiin lähteä tuloksia liikkeen kautta. Hyvä tästä tullee!°

Terveisin -Niko

Voemagram kuvakisa 2016

Jo perinteeksi muodostunut VOEMAn kuvakisa on taas ratkottu! Kilpailu keräsi edellisen vuoden tapaan noin 50 kuvan saldon. Tuomaripöydän takaa löytyy taas ”vakioraati” eli kiipeilevät valokuvaajat Marko Kauko ja Sami Romppainen.

Kuvasadossa oli otoksia niin ulkomailta kuin kotimaankamaraltakin.

Voittajat palkitaan VOEMAn lahjakortein (voittajalle 50€, kakkoselle 30€ ja kolmoselle 20€).

SIJA 1
Rollo Mixed

Another one with @ennibertling on Thanatos. This part of Baugen also hosts two excellent chimneys, on both sides of Thanatos. ”Krumtappen” can be seen to the right, and ”Dark Side of the Moon” is just around the corner on the left (hidden). Both are in the ”better end” of the 6+ spectrum ________________________________________________________ #norge #ig_nordnorge #norway #climbing_pictures_of_instagram #girlswhoclimb #climblikeagirl #kiipeily #climbing #klättring #klatring #voemagramkuvakisa2016 #voema #summeroftrad #dmmwales #kvaloya #baugen #hollendaren #thanatos #krumtappen #climbing_worldwide
Kuva, jonka @rollomixed julkaisi 10. 08ta 2016 klo 23.25 PDT

”Kuvassa on hienosti tilantuntua. Kenellekään ei jää epäselväksi, että kyseessä ei ole mikään pikkureitti. Ehkä kuva olisi ollut vielä tehokkaampi jos kiipeilijä olisi ollut vähän lähempänä? Loistava ruutu jokatapauksessa!” – Marko Kauko

SIJA 2
Lari Törrönen

#bouldering #climbing #lofotenislands #kvalvikabeach #kiipeily #locorock #comfortzoneclimbers #voema #voemagramkuvakisa2016 #justfortheview #loves_norway
Kuva, jonka @laritorronen julkaisi 18. 08ta 2016 klo 4.25 PDT

”Loistavasti vangittu vastavalo luo kuvaan tunnelman, johon ainakin kaikki Lofooteilla vierailleet voivat taatusti yhtyä. Kuvan selkeät linjat viehättävät ja sommitelma on tosiaankin kohdallaan. Heti aloin haaveilemaan Norjan reissusta 🙂 ” – Sami Romppainen

SIJA 3
Joochers

Kesäpäivän kivaa #bouldering #koivusaari #voema #voemagramkuvakisa2016
Kuva, jonka JB (@joochers) julkaisi 24. 05ta 2016 klo 9.09 PDT

”Loistava kesäpäivän fiiliskuva paikasta, joka on varmasti tuttu monelle suomalaiselle boulderoitsijalle. Epäterävät alueet kehystävät hienosti leppoisan tunnelman.” – Marko Kauko

KUNNIAMAININTA
Mynzzi

Perhonen #climbing #nature #voema #voemagramkuvakisa2016 #bouldering
Kuva, jonka Mika Niskanen (@mynzzi) julkaisi 20. 06ta 2016 klo 5.57 PDT

”Joskus (tai yleensä?) kiipeilysessiossa ei paljon urotekoja synny, mutta silti illalla huomaa muistelevansa päivän tunnelmia lämmöllä. Tähän kuvaan on vangittu hyvää tunnelmaa, joka syntyy jonakin päivänä yhdestä ja jonakin toisena päivänä toisesta jutusta. Hyvän fiiliksen kesäkuva!” – Sami Romppainen

Kiitokset kaikille osallistuneille ja mitä parraimmat onnittelut voittajille!!! Otetaan taas ensi vuonna uusiksi!

Problem Of The Week – kisareittejä ilman kisoja

Idea viikonreitistä syntyi viime keväänä ajellessani kotiin Helsingin Boulderkeskus Isatiksessa järjestyn reitintekokouluksen jälkeen. Koulutusta oli pitämässä maailmalla arvostettu ranskalainen reitintekijä Tonde Katiyo. Koulutuksen jäljiltä olin täynnä intoa kisareittien tekemiseen ja aloin heti miettimään miten niiden tekemistä pääsisi treenaamaan enemmän. Aloin pyörittelemään asiaa päässäni ja tajusin samalla, että meillähän on toinenkin ongelma: Myöskään kiipeilijät eivät pääse kovin usein kiipeämään kisareittien tyylisiä reittejä. Kaikista kisastreameista näkee kyllä mitä vinkeimpiä boksiviritelmiä, mutta normaali kiipeilyn harrastaja ei pääse niihin liiemmin koskemaan. Reitinteon kannalta ongelmaksi muodostuu seinäpinta-alan, boksien sekä oikeanlaisten otteiden rajallisuus. Kiipeilykeskuksessa täytyy olla kuitenkin tarjolla paljon monenlaisia reittejä jokaiseen vaikeusasteeseen ja tämä sanelee raamit reitintekoon. Kisareitin tyyliset boksireitit vievät paljon tilaa, eli yksi reitti valtaa käytännössä aina kokonaisen seinäprofiilin. Eli jos tekisimme VOEMAlle pelkästään tämäntyylisiä viritelmiä niin meillä olisi seinillä yhteensä noin 10 reittiä 🙂

Jaakko painii boksien kanssa

Pelkällä powerilla ei pärjää

Yhtenä tärkeänä näkökulmana viikon reittien suunnittelussa pidän muuvien laajaa teknistä skaalaa. Reitteihin pyritään ujuttamaan muuveja, joiden selvittäminen perustuu oppimiseen ja ne testaavat kipeilijää eri osa-alueilla. Muuvit voivat vaatia esimerkiksi koordinaatiota, jalkatekniikkaa, hermotusta, tasapainoa, reitinlukutaitoa tai henkistä kanttia. Haluamme innostaa kiipeilijöitä kokeilemaan ennakkoluulottomasti erilaisia kiipeilytyylejä ja eri tyylisiä muuveja. Pelkällä voimalla runttaamisen sijaan täytyy siis oppia liikkumaan oikein. Tähänhän kiipeily pohjimmiltaan perustuu – liikkumiseen seinällä.

Kisakiipeily on jatkuvasti mennyt yhä kauemmas ulkokiipeilyn tyylisestä intensiivisestä krimppailusta. Tähän löytyy mielestäni hyvinkin looginen selitys. Kovatasoisissa kilpailuissa kiipeilijöiden voimatasot ovat kautta linjan hyvinkin korkealla tasolla ja paremmuusjärjestykseen laittaminen alkaa olla melkoisen vaikeaa (ja erittäin tylsää) pelkästään voimaominaisuuksia testaamalla. Kiipeily on taitolaji, joka vaatii monipuolista osaamista ja toki kaikkia näitä ominaisuuksia täytyy mitata tasaisesti kautta linjan.

Ennakkoluulottomuus on varmasti yksi tärkeimmistä kehityksen edistäjistä!

Onko kisakiipeilytyylisten bouldereitten kiipeämisestä sitten hyötyä ulkoboulderointiin? Minun vastaukseni tähän on ehdottomasti kyllä. Vaikka kivillä tehtävät muuvit ovatkin keskimäärin hieman ”kesympiä” verrattuna moniin kisabouldereihin löytyy niiden taustalta aivan samat ominaisuudet, joita pitäisi kehittää. Moni miettii mitä hyötyä jostain parkourtyylisestä boksihyppelystä voi olla ulkoboulderointiin? Tässäpä esimerkiksi pari näkökulmaa:

1 ) Melko usealla kiipeilijällä on ongelmia esimerkiksi dynaamisten muuvien kanssa. Kiipeilytyyli on luonnostaan staattinen ja kynnys lähteä tekemään dynaamisia muuveja on korkealla. Toki tämän ongelman työstämiseen löytyy monenlaisiakin mahdollisuuksia, mutta tarttumalla ennakkoluulottomasti vaikka erilaisiin boksihyppelyihin tai run & jump tyylisiin haasteisiin pääsee työstämään tätä osa-aluetta erittäin hauskalla tavalla. Lisäksi tämän tyyliset haasteet tekevät erittäin hyvää kehon koordinaatiolle.

2 ) Toinen näkökulma liittyy kiipeilijän henkisen puolen kehittymiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Viikon reitti toimii loistavana välitavoitteena viikottaisessa treenissä. Kukin voi asettaa tasolleen sopivan tavoitteen. Joillakin henkilöillä sopiva tavoite on viikonreitin flash, jollakin toisella se voi olla reitin selättäminen viikon aikana ja tietenkin kaikkea siltä väliltä.

Jape ja ns. ”perstechnique”

Apua, missä greidilaput?!

Henkilökohtaisesti vieroksun hieman kisareittien greidaamista. Monet reiteistä perustuu nimenomaan muuvien oppimiseen ja tällöin reitti voi tuntua aluksi hyvinkin vaikealta. Sitten kun liikeradat alkavat olla hallussa reitti ei tunnu enää ollenkaan niin vaikealta. Greidilapun laittaminen johtaisi siis innokkaita kiipeilijöitä tarpeettomasti harhaan ja moni saattaisi lapun nähtyään jopa jättää kokeilematta reittiä. Näiden syiden takia olemme tietoisesti jättäneet viikonreiteistä greidilaput kokonaan pois. Avoimin mielin siis 🙂

Timanttista toimintaa vai silkkaa huuhaata?

Palaute viikonreiteistä on todella positiivista. Idean syntyessä kyllä tiesin, että tästä tulee hyvä juttu, mutta silti vastaanotto on ylittänyt kaikki odotuksemme! Jopa vannoutuneet ulkokiipeilyn harrastajat järjestävät asiansa nykyään niin, ettei vahingossakaan yksikään viikonreitti pääse menemään ohi! Se on paljon se 🙂

VOEMAn viikonreitit Youtube soittolistallamme (uusin ekaks):

– Sami / VOEMA

Savo Boulder Classics Series – Fuck the progress

Siiri Uuksulainen lähettää Fuck the progressin

Fuck the Progress oli aikoinaan yksi ensimmäisiä reittejä joka tuli kiivettyä Kuopiossa tänne muutettuani. Reitti sijaitsee Harjulan kivi nimisellä spotilla melko lähellä Kuopion keskustaa, leppoisan lähestymisen päässä. Autolle löytyy hyvä parkkipaikka ja jos sellaista ei omista on lähestyminen mahdollista myös pyörällä tai bussilla. Kivi on siis varsin lähellä kaikkea mutta silti sinne mennessä tuntuu siltä että on luonnossa. Kivi myös kuivuu sateen jälkeen varsin nopeasti ja nämä ovatkin pää syyt miksi kyseinen reitti on melko monen tikki-listalle päätynyt.

Edellä mainitut eivät kuitenkaan ole ainoat syyt. Reitti oli ensinousunsa aikana merkki uudesta rajapyykistä kuopiolaisessa kiipeilyssä, silloin maaginen 7B:n greidi saatiin boulderissa rikki! Nykyään Kuopio-greideissä reitti on siirtynyt 7A+:n kategoriaan mutta monessa paikassa olisi alkuperäinen 7B ihan kohdillaan.

Reitissä on myös varsin kelvolliset muuvit: alkuun muutama helpompi liikahdus, jotka hieman väsytävät ja tekevät kruksista varsin kinkkisen, ainakin huonommilla kitkoilla. Oma beetta oli pitkä veto hyvästä underista gastoniin, jonka varassa sitten kiikkerä jalan nosto korkealle käden yläpuolelle. Tässä tyylissä on tarkkaa mitä tekee vasemman käden peukalolla, sillä pitää painaa voimakkaasti vastaan kun nostetaan vasenta jalkaa ylös, muuten menee tasapaino. Muita tyylejä on myös nähty ja ne käyttävät yleensä oikealla kädellä halkeamassa olevia slouppaavia krimppejä.

Pidemmittä puheitta suosittelen tutustumaan alla olevaan audiovisuaaliseen kokonaisuuteen, jossa reitin avaaja Samuli Pekkanen kertoo miten ensinousu aikoinaan tapahtui.

-Sampsa

Fuck the progress 7B from VOEMA – Kuopion kiipeilykeskus on Vimeo.