Viimeisen viikon hämmentävin tapahtuma oli liikuntavamma polveen (mikäli lepo lasketaan osaksi liikuntaa). Itse vamma ei niinkään, vaan sen syntytapa. Ostin vähän aikaa sitten kuningas Litmasenkin mainostaman painopeiton, jonka alla nukkuessa käännähdin liian ripeästi ja polvessa naksahti jotain. Joten olkaa varovaisia nukkuessanne.

Viikon treenit huolettivat, sillä koronan vuoksi treenipaikat menivät kiinni täällä Savossa. Herra personal trainer loihti viikon ajaksi kuitenkin varsin kattavan kattauksen keskivartalo- ja kestävyystreeniä. Vaikkakaan otelaudassa tehtävä kestävyystreeni ei maailman mielenkiintoisinta ole, niin suunnitellut harjoitukset (ja äänikirjat) antoivat niihin sisältöä. Kevennyksiä tehtiin sekä penkillä jalkoja pitäen, sekä painoa keventäen vastapainolla. Huomenna on vielä edessä erittäin matalatehoinen kestävyysharjoite, jossa painoa (muutama kilo) roikotetaan otelaudassa (esim. problemsolver) ja sormia krimpataan halfkrimppiin openista kättä vaihdellen aina kun forkku lähtee menemään pumpun puolelle. Odotan mielenkiinnolla.

Viikon päätreeni sijoittui Voemalle ja aiheena oli reitinluku sekä volyymi. Hallilla järjestettiin reitintekokoulutus, jonka osallistujakaarti oli loihtinut hallin henkilökunnan kanssa varsin maittavan kattauksen kisareittejä vuosijäsenkisaa varten. Itse pääsin tekemään kyseisenkaltaisen kisamuotoisen treenin, jossa oli tarkoituksena pyrkiä flässäämään kaikki mahdolliset reitit. Oma reitinluku on melko nolla, sillä sitä tulee harjoiteltua valitettavan vähän, koska suurin osa treenistä suuntautuu kotiboardille, jossa reitinluvun merkitys on melkoisen pieni kun reitit tulee useimmiten suunniteltua itse. Helposti reittiä ei muutoinkaan tule lähdettyä flässäämään, vaan sille hyppää muuveja koettelemaan. Tosiasiassa flässääminen on erinomainen harjoitus ja reittiä tutkiessa voi pyrkiä näkemään itsensä reitillä sekä pohtia kaikkia mahdollisia nykykiipeilyn mukanaan tuomia sniikkejä betavaihtoehtoa (huukit, kneebarit, dynaamiset vaihtoehdot…). Kun flässäämistä vielä oikeasti harjoittelee, alkaa parhaimmillaan päästä moodiin, jossa ekaan yrkkään lataa extramäärän yritystä. Selkeä etu reitinluvun opettelusta muodostuu siinä vaiheessa, kun yrityksiä reitille tarvitsee antaa vähemmän ja näin säästää nahkoja ja voimia mahdollistaen useampien reittien kiipeämisen. Toiveena tietenkin on, että reitinlukutaito saadaan siirtymään vielä kiipeilyyn pihalla ja projektitkin taipuvat näin nopeammin. Flässitreeni toimii myös ainakin allekirjoittaneella peruscirkuittia tehokkaampana treeninä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakkotietoa, jolloin puristuskin on erilainen kuin jo kiivetyillä ja opetelluilla reiteillä. Parhaiten tämä luonnollisesti toimii greidaamattomilla reiteillä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakko-odotusta.

Omasta mielestä Antti ei ole kovinkaan hyvä lukeemaan reittiä, mutta pakko kyllä sanoa ettei tilanne ole oikeasti ollenkaan niin huono. Pitkä kiipeilykokemus ja oman kiipeilytyylin tuntemus näkyy Antin reitinlukutaidossa ja kyllä voisi sanoa, että keskitason paremmalla puolella mennään heittämällä…

Toinen oleellinen osa tämänkaltaista treeniä on se, että sen aikana tulee kiivettyä kaikenlaisia reittejä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Luonnollisesti kaikilla halleilla ei ole mahdollisuutta kovin usein kisatyyliseen treeniin. Tällöin suosittelisinkin valitsemaan reittivalikoimasta kyseiseen treeniin läjän mahdollisimman erilaisia reittejä (släbejä, kantteja, verttejä, loivia, parkourdynoja ja jyrkkiä hänkkejä). Jos valikoimassa löytyy vielä reittejä erilaisilla otetyypeillä (sloupperi, pinchi, krimppi, volyymi…), niin sitä parempi. Hirveän helppoa on jäädä kiinni vaikkapa ajatukseen ”Dynaamisia liikkeitä tai ainakaan koordinaatiojuttuja ei pihalla tarvitse. Saati boxikävelyitä…”. Itselle tulee heti mieleen esimerkki maailmalta ja Suomesta: Jakob Schubert ja Emmi Rautkylä. Ensimmäinen on joutunut monipuolistamaan kiipeilytreeniään Olympialaisten vuoksi ja jälkimmäinen omasta tahdostaan. Kumpikin on kiivennyt kaudella 2020 myös pihalla kovempaa ja tikannut reittejä nopeammin kuin koskaan. Onko syynä dramaattinen voiman- vai taidon monipuolistuminen? Itse uskon vahvasti jälkimmäiseen.

Itsellä monipuoliseen yrittämiseen erilaisten reittien osalta on auttanut sisäänrakennettu ”Paavo Väyrynen” takinkääntötemppuineen. Olen vuosien ajan kyennyt psyykkaamaan itseni milloin släbibouldereille tai seuraavana vuonna kokenut, että pitkät tasaiset hänkkisportit ovat se coolein juttu. Saati kämmenjammihalkeamat, joita on kiivettävä mieluiten multipitcheillä. Tämä on ehkä omalta osaltaan auttanut siihen, että omalla vaatimattomalla vaikeustasolla on mahdollista kiivetä uudella kalliolla melko lailla kaikenlaisia reittejä, eikä tarvitse etsiä sitä ominta vahvuusaluetta. Tämä luonnollisesti laajentaa valintojen viidakkoa ja kalliolta on mahdollista valita itselle se hienoin, eikä pelkästään mahdollisin reitti, jota yrittää. Tiedän, että jammaaminen sen kaikissa muodoissa on monelle vannoutuneelle sporttikiipeilijälle (ja varsinkin boulderoijalle) kirosana. Tosiasia on kuitenkin, että ajoittain kyseisiinkin kiipeilytekniikoihin reiteillä ja jopa bouldereilla törmää ja jos nekin omaan repertuaariin kuuluvat edes siedettävästi voi vaikkapa tufien välistä löytyä viekas lepokahva käsijammin muodossa. Siirtovaikutusta pihalle onkin hyvä pyrkiä pohtimaan avoimin silmin ja boxin ulkopuolelta. Kuten vaikkapa boxihiiviskelyn opetusvaikutusta smearaamiseen hiekkakivellä? Mitenpä muuten sitä Suomessa harjoittelisi? Kyseiset reitit ovat taas kerran niitä, joihin ei ole mukava aluksi mennä, kun pelottaa että polven lyö boxin laitaan jalan lipsahtaessa. Oppimiskokemus on kuitenkin varsin väkevä, kun jalkoihin alkaa luottaa loivemmalla ja loivemmalla boxin tai volyymin kupeella.

 

 

 

 

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Henkilön Antti Liukkonen (@boulderbeast) jakama julkaisu

Painopeitosta en luovu liikuntavammasta huolimatta. Ostin itselleni kyseisen uniavun erään tuttavani kuvattua painopeiton alla nukkumista termillä ”Se tuntuu siltä, kuin joku halaisi koko yön”. Pitää paikkansa. Suosittelen kaikille yliaktiivisille nukkujille. Sponsoroimaton mainos kaikille painopeittojen myyjille.

Ja viikon oppimiskokemus. Videoltakin löytyvä keltaisilla volyymeillä rakennettu ”Viikon reitti” VOEMAlla havahdutti siihen, että sisäkiipeilyn evoluutio on loikannut viimeisten muutaman vuoden aikana joitain satoja prosentteja. Aiemmin helppoja hyviä reittejä löytyi hyvin harvoin ja tämänkaltaista vaikeudeltaan 6A tasoista taidonnäytettä ei taannoin löytynyt mistään.

Ja vielä lopuksi shout-out Laitisen Annalle, jonka instasta löytyy mukava määrä videoituja kehonhuoltoharjoitteita. @annaliinalaitinen

Katso alta video Antin reitinlukuharjoituksesta!