personaltraining

#olddognewtricks part 14

1.2.2021

Vanha koira uudet temput, part 14 (Välitestaus, elikkäs missäkä mennään?)

Välitestit tammikuun puolivälissä jännittivät luonnollisesti melkoisen lailla kovasti, sillä treeni on ollut varsin erilaista kuin olisin itse kuunaan tehnyt. Lähtökohtaisesti olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että herrat valmennustiimi kyllä tietävät mikä on homman nimi, joten olen pyrkinyt mukisematta suorittamaan suunnitellun ohjelman. Myönnän, että alkushokin jälkeen (kestävyystreenin volyymi) monessa kohtaa olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kuin oli suunniteltu, mutta olen koettanut malttaa mieleni.

Oikea olkapää oli lähtötilanteessa ehkä jopa heikommalla hapella, kuin osasin odottaakaan ja ensimmäinen kuukausi menikin aika pitkälle sitä kuntoon jumpatessa ja kestävyyttä vatkatessa. Kiitokset fyssari-Nikon jumppaohjelman olkapää alkoi loppuvuodesta pysyä mukana kannattimissaan ja ohjelmaan saatiin lisättyä hiukan enemmän myös voimailuosia. Haasteensa treeniin teki se, että meillä Etelä-Savossa treenipaikat lyötiin säppiin marras-joulukuun taitteessa… Kalle-Pekka joutuikin hieman taiteilemaan treeniohjelman laatimisessa, kun kestävyysjakso meinasi kuihtua varsin lyhykäiseksi köysiseinän sulkeutumisen myötä. Kotitreeneillä pakettia saatiin kuitenkin mielestäni paikattua hyvin tilanteeseen nähden.

Varsinaisessa testisessiossa selkeimmät kehittymisen osa-alueet koin itse saavuttaneeni VOEMA-boardilla, jonka vankkumattomaksi faniksi olen parin viime kuukauden aikana tullut. Kysseinen treeniväline on PT-Keipsin avulla auttanut ymmärtämään jyrkän kiipeilyn astrofysiikkaa hämmentävän monella eri tavalla ja uskon sen siirtyvän ulkokiipeilyyn kuin nyrkki nenään. Viimeisten parin viikon aikana boardilla onkin alistunut muuveja, joiden asennoissakaan ei meinannut lähtötilanteessa pysyä. Sormivoimat ovat tuntuneet jotenkin laahaavan, mutta ilahduttavasti testisessiossa statistiikka näytti kuitenkin selkeitä kehitysaskeleita. Olen vuosia pyrkinyt välttämään pienissä listoissa (itselle kaikki alle 10mm) roikkumista, mutta totuttelu niihinkin näyttää toimivan (hämmentävää sinänsä). Voimakestävyyttä ei luonnollisesti ole tässä vaiheessa treenijaksoa tehty juurikaan, mutta ilmeisesti ARC-hinaaminen vaikuttaa kyseiseenkin osa-alueeseen, kun tulos campus-endurance testissä kuitenkin kaksinkertaistui.

VOEMA-boardi on eräs VOEMAn itse kehittelemistä treenivälineistä. Se on eräänlainen systemboardi, jossa kaikki liikesarjat voidaan tehdä peilikuvana ja näin ollen pysyä kartalla myös puolieroissa. VOEMA-boardille on kehitelty paljon eri osa-alueisiin liittyviä harjoituksia ja sitä hyödynnetään paljon PT-asiakkaiden treenaamisessa ja testaamisessa.

Oma fiilis tämänhetkisestä tilanteesta on selkeästi plussan puolella. Harjoittelun uusi sisältö on toistaiseksi ehkäissyt selkärankaa katkeamasta, vaikka harjoittelupaikat ovatkin olleet toveja kiinni. Mukavuusalueen ulkopuolella patistaminen on saanut aikaan sen, että koordinaatiopuolella on tullut jopa opittua jotakin. Tämä taasen on mahdollistanut sen, että VOEMAn ”viikonreiteistä” varsin moni on muuttunut itsellekin kiivettäväksi ja sitä myöden sisäkiipeilystä on tullut saatua viimeisen kahden kuukauden aikana irti enemmän onnistumisen elämyksiä, kuin pitkiin aikoihin tätä aiemmin. Oman treeniboardin pysyminen kiinni vielä ainakin helmikuun ajan meinasi saada aikaan hiukan harmaita hiuksia, mutta kiitokset työnantajalle, sain askarrella työpaikalla väliaikaisen vaihtoehdon, joten voimaakin pitäisi päästä treenaamaan nyt kun olkapäät sen sallivat. Eli nyt olisi aika saada siirrettyä hankittua kondista varsinaiseen kiipeilyyn…

Antin työpaikan ”toimistoboardi”

Miten realistiselta tavoitteiden saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä?

Kultakuume: 90/100. Jos vain sormiin tarttuu kevään aikana vielä jerkkua ja voimakestävyysjakso ei mene ihan pipariksi, niin kuume kyllä tarttuu tikkilistalle. Kysymyksenä ainoastaan yrkkien määrä.

Malo: 80/20. Malo on Haukkiksen kaksikosta selkeästi tiukempi ja kysymykseen nousee ehkä päivien määrä, joita siellä on mahdollista viettää. Luotan siihen, että vuorikauris Knuuttilalla riittää vuorella hiukan kiivettävää jolloin hänestä saa seuraa, sekä reittiin valmiin betan. Joka tapauksessa aion kantaa reitin alle vaaleanpunaisen retkituolin (eli cheaterstonen) ja pyrkiä kiipeämään reitin niin. Hyväksyn itselleni tämän tissiposkibetan…

Amen Break: 60/40. The mightiest break of them all, vai miten se menikään. Päätavoitteen osalta kaiken pitäisi mennä melko lailla optimaalisti (harjoittelun jatko, lumien sulaminen keväällä, kevään ja alkukesän sääikkuna…). Luotto on edelleen plussan puolella. Kotiboardin pysyminen kiinni aiheuttaa hiukan henkistä horjumista, kun mieli oli valmistautunut kevään treeniin jyrkällä profiililla. Mutta käytetään olemassa olevat keinot ja katsotaan mihin se riittää.

Korben Dallas: 40/60. Psyykkisesti tämä tuntuu kaikista haastavimmalta. Riittääkö keväässä päiviä, että kaikkiin tavoitteisiin ehtii ladata yrityksiä? Testaamassa joka tapauksessa käydään. Tosiasiahan on, että jos se tuntuu millään muotoa mentävältä tulee kesäloma varmaan toukokuuhun ja se vietetään Puumalassa…

7B reitti sisällä: 50/50. Ei ole mennyt tähän päivään mennessä enkä ole varma meneekö koskaan… Ehkä tekemällä sellaisen itse omalle boardille?

– Antti

Tässäpä vielä herra valmentajan ajatuksia ensimmäiseltä kaudelta…

Uuden asiakkaan kanssa työskentely on tärkeää aloittaa aina kartoituksella, eikä Antinkaan kanssa tehty poikkeusta. Antin kohdalla minua kiinnosti erityisesti se, että missä mennään maksimivoiman ja pumppikestävyyden suhteen. Mies on vuosien varrella vaihtanut leiriä ja focusta niin monesti boulderoinnin ja köysittelyn välillä, että nyt olisi hyvä aika katsoa mikä tilanne pohjakunnon kanssa on ja mitä olisi hyvä treenata tulevan vuoden tavoitteita silmällä pitäen.

Pohja oli hyvä. Kiipeily (tai 8b:n köysireitti) ei jää leuanvedosta tai “sali coresta” kiinni. Heikommatkin pojat ja tytöt on kiivenny 8b:n reittejä pystymättä tekemään puoliakaan siitä mitä Antti.

Arvon herra mainitsi tuossa yllä tekstissään, että ”olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kestävyysreeniä mitä ohjelmassa luki” oli helposti arvattavissa ja kyse on hyvinkin perus asetelmasta, kun tällaisen kokeneen kiipeilijän kanssa työstekennellään… Ymmärrän että tämä tuntuu turhauttavalta. Keskimääräisesti kiipeilijät treenaavat sessiossaan pitkään ja hartaasti. Käytännössä usein niin kauan kuin forkuilla pystyy kahvassa roikkumaan… Valmentajan näkökulmasta tämä osoittaa toki intoa ja periksiantamattomuutta, jotka ovat parhaiden kiipeilijöiden ominaisuuksia. Kyllähän tälläkin mentaliteetilla kehittyy, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa on kuitenkin opittava itsekuria ja tutustuttava käsitteeseen “lepo”, mikäli halajaa kehittyä ja erityisesti välttyä vammoilta.

Antin tuntien treeni-innon puutetta ei tarvinnut lähtötilanteessa pelätä, joten ensimmäinen asia olkapään kuntoutuksen jälkeen oli löytää tasapaino treenin ja levon välillä. Propsit Antille itsehillinnästä!

Kolmen kuukauden jälkeen ohjelma oli purrut jopa hieman paremmin kuin olin ajatellut. Ottaen huomioon olkapään rajoitteet, Mikkelissä hallien sulkemiset ja kestävyystreenin tekemisen kotona. Kehitystä oli tullut sormivoimien maksimissa, voimakestävyydessä sekä erilaisten muuvien hahmottamisessa VOEMA-Boardilla (tästä kapistuksesta lisää juttua myöhemmin).

Niin Antin kuin monen muunkin innokkaan kiipeilijän tapauksessa omatoimiset treenit painottuu usein omille vahvuusalueille. Tämä johtaa siihen, että omat vahvuusalueet painottuu entisestään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska saa tehdä sitä mistä tykkää ja se usein koetaan motivoivaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kehitys hidastuu ja lopulta päättyy. Tämä pätee mielestäni niin kiipeilyn tyyliin ja tekniikkaan, kuin voima- ja kestävyysharjoitteluunkin.

Antin tapauksessa (ja hänen treenihistoriaansa tuntien) tulee mieleen yksi sana: “pump lust”. Eli ”reeni ei ole reeni jos se ei tunnu siltä, että nyt ollaan tehty ja paljon”. Käytännössä siis aina kropasta kaikki mehut pois… Itse luokittelisin tämän tyyppisen treenaamisen voimakestävyyteen. Tämä menetelmä tai energiasysteemi on kuitenkin vain yksi kolmesta osa-alueesta (riippuu jaottelusta), jota tulee ylläpitää kiipeilyssä kehittyäkseen. Ja niin kauan kun keskittyy vain yhteen osa-alueeseen ja kaksi muuta laahaa perässä, ei kehitystä juuri tapahdu.

Nyt kun Antilla alkaa olla ns. pohjat kunnossa ja kaikkia osa-alueita ollaan sopivasti herätelty, niin seuraava kausi voidaan treenata spesifimmin tavoitereittejä varten.

Itselleni suomalaiset köysireitit eivät ole kovinkaan tuttuja, mutta ajatus on käydä katsomassa heti lumien sulamisen jälkeen, että millainen reitti ”Amen Break”, eli Antin päätavoite on ja millaista kohdistettua reeniä sen kellistäminen vaatii.

Täytyy myöntää, että Antin tavoitteet ovat korkealla ja ottaen huomioon sen, että miehen kypsässä aikuisessa iässä kehitystä ei enää tapahdu ikäänkuin ”itsekseen” (niinkuin nuorisolla), niin oikeanlaisella treenaamisella on tavoitteisiin pääsyssä suuri merkitys. Prosenteista on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta luotto on vahva niin kuin on treenattava könsikäskin!

– Keipsi

Katso alta videonpätkä Antin testisessioista!

#olddognewtricks part 11

10.1.2021

Vanha koira uudet temput part 11 (Kiipeilyvalmennus, vieraana Kaukovalmennuksen Kirsi Kauko)

Vuoden 2021 ensimmäisen haastattelun vieraaksi saimme kunnian kutsua boulderoinnin pitkän linjan veteraanin, Kirsi Kaukon Jyväskylästä. Nuoresta iästään huolimatta kiipeilijäpariskunta Kaukon lyhyempi- ja kauniimpi osapuoli on aloittanut kiipeilyharrastuksen silloin, kun osa kuulijoista ei vielä ollut syntynytkään. Kirsi onkin ensimmäisiä suomalaisia naiskiipeilijöitä, joka vakiinnutti seitsemännen vaikeusasteen bouldernousut suoritustasoonsa. Itselle yksi Kirsin inspiroivimmista kiipeilysuoritteista muistuu mieleen pariskunnan Englannin vuosilta, jolloin hän kellisti Almscliffissä Demon Wall Roofin 7A+ 2000-luvun alussa. Sittemmin rouva on kiivennyt bouldereita 7C+ tasoon saakka Suomessa ja ulkomailla. Yhtenä esimerkkinä tiukoista lähetyksistä voinee mainita Keventäjät assiksen 7B+/C vuodelta 2007.

Kirsi ”Kikka” Kauko ottaa kovaa yrkkää Lofooteilla reitillä ”Old Man And The Sea”. Kuva: Sami Romppainen

Kiipeilyn ohella Kirsi on hurahtanut voimailuun crossfitin, painonoston sekä lisäpainoleuanvedon osalta. Viimeisimmässä palkintokaapista löytyy kaksi Suomen mestaruutta vuosilta 2019 ja 2020. Haastattelusta voitkin bongata millä kilomäärällä master-sarjassa mestaruus Suomessa irtoaa. Kiinnostus voimailuun ja liikuntaan ajoi Kirsin kouluttautumaan ensin Jyväskylän Yliopistoon valmennus- ja testausopin merkeissä sekä Itä-Suomen Yliopistoon ravitsemusopin osalta. Tästä tie jatkui voimavalmentajan opintoihin Jyväskylässä ja viimeisimmäksi Personal Trainer/ Liikuntaneuvoja koulutukseen Kuortaneen urheiluopistolla. Nykypäivänä hän tarjoaa valmennuspalveluja kiipeilyyn ja voimailuun Kaukovalmennus -yrityksellään. Kaukovalmennuksesta ja sen palveluista myös enemmän haastattelussa.

Haastattelussa keskustelemme kiipeilyn treenaamisesta, valmennuksesta ja siihen liittyvistä palveluista sekä kiipeilyyn liittyvistä eri elementeistä (voima, taito, painon merkitys ja naisten osalta hormonaalinen kierto). Kiipeilyyn liittyvään painon ja voiman suhde keskusteluun Kirsin näkemys löytyy koulutuksen ohella omakohtaisesta kokemuksesta, josta hän kertoo ihailtavan avoimesti.

Ja nyt erityisesti Jyväskylän alueen kiipeilijät hoi! Mikäli olet kiinnostunut ottamaan kiipeilyn harjoittelussa seuraavan askelen ja harkitset Personal Trainerin palveluiden hankkimista, suosittelen tutustumaan Kaukovalmennuksen palveluihin joko Instagramin: https://www.instagram.com/kaukovalmennus/ tai Facebookin kautta: https://www.facebook.com/kaukovalmennus

Katso alta Marko Kaukon taltioima videohaastattelu!

#olddognewtricks part 8

19.12.2020

Vanha koira uudet temput part 8 (Kiipeilyn Gang bang teoria)

Tämän viikon ehdoton oppimiskokemus löytyi niinkin epäyllättävästä osa-alueesta, kuin treenaamisesta yhdessä. Sovimme yhteisen PT-session yhden Suomen vahvimmista kiipeilypariskunnista, elikkäs Kaukojen (Kirsi ja Marko) kanssa. Vaikka kumpainenkin on kiivennyt jo vuosia (ellei kymmeniä) todella kovalla tasolla, ovat molemmat myös havahtuneet siihen tosiasiaan, että varsinkin koordinaatio- ja dynaamisella puolella voisi hyvinkin olla kehitettävää kiipeilyn taidon osalta. Koska omatkin tekniikkatreenit liittyvät juurikin näihin osa-alueisiin löytyi linkki yhteistreeniin luontevasti.

Porukassa treenaaminen on kehittävää monestakin näkökulmasta!

Mainio lisätvisti yhteisharjoitukseen tuli siitä, että jokaisen mittasuhteet ovat varsin erilaiset (n. 160cm, n. 175cm ja n. 190cm). Kaikkien osalta tarkoituksena on löytää kiipeilyyn rentoutta dynaamisemman kiipeilyn kautta ja rohkeutta tehdä epävarmempia muuveja. Tavoitteena on nopeuttaa kiipeilyä sekä varsinaisessa suorituksessa, että reittien lähettämisessä. Dynaamisemman lähestymistavan tarkoituksena on varsinkin köydellä kiivetessä myös vähentää suorituksessa kuormitusta, kun kaikkia muuveja ei tarvitse jäkittää pakolla lukotellen.

Varsinaisen treenisession alussa mieleen palasi välittömästi se, mikä kiipeilyssä on ehkä parasta, eli yhteisöllisyys. Myös treenaaminen on mukavampaa hyvässä porukassa (ei sillä, etteikö VOEMAn valmentajakaksikko olisi mukavaa seuraa). Varsinaista merkittävämpää antia ainakin itselle tuo kuitenkin se, että olen näin aikuisilla päivilläni analysoinut olevani ”visuaalinen oppija”. Kun näkee toisen tekevän suorituksen, on jostain syystä helpompaa lähteä sitä matkimaan. Tämä toisilta oppiminen onkin varmaan yksi tehokkaimmista oppimisen muodoista kiipeilyssä ja suosittelen kaikkia harrastusta aloittavia lyöttäytymään itseään parempien kiipeilijöiden seuraan avoimin mielin oppimaan liikkumista. Tällä kertaa itselle toimi myös se, että posse oli suunnilleen samaa ikäluokkaa ja haasteet oppimiseen löytyvät samalta alueelta myös sen puoleen, että omaa suoriutumista pitää aktiivisesti miettiä jotta tajuaa mitä kropassa ja liikkumisessa tapahtuu. Kun näkee myös omien kiipeilyesikuvien epäonnistuvan (ja onnistuvan) harjoiteltavissa jutuissa, on helpompaa olla itselleen armollinen ja ei tarvitse ihan niin lakki kourassa lähteä joka juttua tekemään. Ja jälleen kerran, hyväksyvä ja kannustava porukka saa ihmeen paljon lisäbuustia myös yrittämiseen. Nahkat ovat melko lailla pinkkeinä, mutta mieli kirkas.

Empiirisen tutkimuksen tulos: Gang Bang kiipeily rules ok!

Yhteenvetona. Kimppakiipeily on luonnollisesti aina mukavaa ja rentoa, mutta kun siihen vielä saa lisättyä treenaamisen/ oppimisen elementin voi lopputulema olla vieläkin parempi. Jos omasta kylästä (tai naapurista) ei kiipeilyvalmennuspalveluita löydy, niin mahdollisesti taitoon liittyvä treenillinen elementti voisi löytyä vaikkapa netin kautta jalkatekniikkadrilleistä, tahi vastaavista.

Katso alta video treenisessiosta:

Bonuksena jälkilämmitelty podcasthaastattelu yhdestä omaan kiipeilyhistoriaani vahvasti vaikuttaneesta kiipeilyn harrastajasta, eli Juha Saatsista. Kyseinen 1990 ja 2000-luvuilla vaikuttanut kiipeilyn ”Musta Hevonen” taisi olla yksi ensimmäisiä systemaattisen treenaamisen kiipeilyyn tuoneista kerberoksista. Yksi syy siihen luonnollisesti oli se, että A: Valmennusta ei ollut ja B: myöskään valmennustietoa ei kiipeilyn osalta juurikaan löytynyt. Juhan tyttöystävä harrasti kilpauintia ja hän ammensikin valmentautumisoppinsa tästä maailmasta. Hänen silloiset kilpakumppaninsa muistavat Juhan varsinkin siitä, että hän kykeni piikkaamaan kuntonsa lähes virheettömästi kilpailu- ja kiipeilyretkiä varten. Juha oli varmaan myös yksi ensimmäisiä suomalaisia joka käytti treenaamisessa replicoita systemaattisesti reittiä lähestyessään ja sanoikin pokettireplican olleen yksi tekijä esimerkiksi ”La Rose et le Vampire, 8b” -klassikon nopeaan lähetykseen Buoxin retkellä joskus vuonna miekka ja ilves. Merkillepantavaa on kuitenkin se, että Englantiin muutettuaan Juha tutustui paikalliseen harrastajaporukkaan Ben Bransby etunenässä ja hoksasi lähes välittömästi oman taidottomuutensa ja kiipeilyn painopiste muuttui fyysisestä treenistä vahvemmin kiipeämiseen ja taidon oppimiseen. Voimat katosivat, mutta varsinainen kiipeily kehittyi koko ajan. Joten historian siipien havinaa, olkaa hyvä.

VOEMAmedia · Mtk Podkasti: Mustien hevosten Shadowfax, Juha Saatsi

#olddognewtricks part 7

13.12.2020

Vanha koira uudet temput part 7, Reitinlukeminen ja mukavuusalueelta poistuminen

Viimeisen viikon hämmentävin tapahtuma oli liikuntavamma polveen (mikäli lepo lasketaan osaksi liikuntaa). Itse vamma ei niinkään, vaan sen syntytapa. Ostin vähän aikaa sitten kuningas Litmasenkin mainostaman painopeiton, jonka alla nukkuessa käännähdin liian ripeästi ja polvessa naksahti jotain. Joten olkaa varovaisia nukkuessanne.

Viikon treenit huolettivat, sillä koronan vuoksi treenipaikat menivät kiinni täällä Savossa. Herra personal trainer loihti viikon ajaksi kuitenkin varsin kattavan kattauksen keskivartalo- ja kestävyystreeniä. Vaikkakaan otelaudassa tehtävä kestävyystreeni ei maailman mielenkiintoisinta ole, niin suunnitellut harjoitukset (ja äänikirjat) antoivat niihin sisältöä. Kevennyksiä tehtiin sekä penkillä jalkoja pitäen, sekä painoa keventäen vastapainolla. Huomenna on vielä edessä erittäin matalatehoinen kestävyysharjoite, jossa painoa (muutama kilo) roikotetaan otelaudassa (esim. problemsolver) ja sormia krimpataan halfkrimppiin openista kättä vaihdellen aina kun forkku lähtee menemään pumpun puolelle. Odotan mielenkiinnolla.

Viikon päätreeni sijoittui Voemalle ja aiheena oli reitinluku sekä volyymi. Hallilla järjestettiin reitintekokoulutus, jonka osallistujakaarti oli loihtinut hallin henkilökunnan kanssa varsin maittavan kattauksen kisareittejä vuosijäsenkisaa varten. Itse pääsin tekemään kyseisenkaltaisen kisamuotoisen treenin, jossa oli tarkoituksena pyrkiä flässäämään kaikki mahdolliset reitit. Oma reitinluku on melko nolla, sillä sitä tulee harjoiteltua valitettavan vähän, koska suurin osa treenistä suuntautuu kotiboardille, jossa reitinluvun merkitys on melkoisen pieni kun reitit tulee useimmiten suunniteltua itse. Helposti reittiä ei muutoinkaan tule lähdettyä flässäämään, vaan sille hyppää muuveja koettelemaan. Tosiasiassa flässääminen on erinomainen harjoitus ja reittiä tutkiessa voi pyrkiä näkemään itsensä reitillä sekä pohtia kaikkia mahdollisia nykykiipeilyn mukanaan tuomia sniikkejä betavaihtoehtoa (huukit, kneebarit, dynaamiset vaihtoehdot…). Kun flässäämistä vielä oikeasti harjoittelee, alkaa parhaimmillaan päästä moodiin, jossa ekaan yrkkään lataa extramäärän yritystä. Selkeä etu reitinluvun opettelusta muodostuu siinä vaiheessa, kun yrityksiä reitille tarvitsee antaa vähemmän ja näin säästää nahkoja ja voimia mahdollistaen useampien reittien kiipeämisen. Toiveena tietenkin on, että reitinlukutaito saadaan siirtymään vielä kiipeilyyn pihalla ja projektitkin taipuvat näin nopeammin. Flässitreeni toimii myös ainakin allekirjoittaneella peruscirkuittia tehokkaampana treeninä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakkotietoa, jolloin puristuskin on erilainen kuin jo kiivetyillä ja opetelluilla reiteillä. Parhaiten tämä luonnollisesti toimii greidaamattomilla reiteillä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakko-odotusta.

Omasta mielestä Antti ei ole kovinkaan hyvä lukeemaan reittiä, mutta pakko kyllä sanoa ettei tilanne ole oikeasti ollenkaan niin huono. Pitkä kiipeilykokemus ja oman kiipeilytyylin tuntemus näkyy Antin reitinlukutaidossa ja kyllä voisi sanoa, että keskitason paremmalla puolella mennään heittämällä…

Toinen oleellinen osa tämänkaltaista treeniä on se, että sen aikana tulee kiivettyä kaikenlaisia reittejä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Luonnollisesti kaikilla halleilla ei ole mahdollisuutta kovin usein kisatyyliseen treeniin. Tällöin suosittelisinkin valitsemaan reittivalikoimasta kyseiseen treeniin läjän mahdollisimman erilaisia reittejä (släbejä, kantteja, verttejä, loivia, parkourdynoja ja jyrkkiä hänkkejä). Jos valikoimassa löytyy vielä reittejä erilaisilla otetyypeillä (sloupperi, pinchi, krimppi, volyymi…), niin sitä parempi. Hirveän helppoa on jäädä kiinni vaikkapa ajatukseen ”Dynaamisia liikkeitä tai ainakaan koordinaatiojuttuja ei pihalla tarvitse. Saati boxikävelyitä…”. Itselle tulee heti mieleen esimerkki maailmalta ja Suomesta: Jakob Schubert ja Emmi Rautkylä. Ensimmäinen on joutunut monipuolistamaan kiipeilytreeniään Olympialaisten vuoksi ja jälkimmäinen omasta tahdostaan. Kumpikin on kiivennyt kaudella 2020 myös pihalla kovempaa ja tikannut reittejä nopeammin kuin koskaan. Onko syynä dramaattinen voiman- vai taidon monipuolistuminen? Itse uskon vahvasti jälkimmäiseen.

Itsellä monipuoliseen yrittämiseen erilaisten reittien osalta on auttanut sisäänrakennettu ”Paavo Väyrynen” takinkääntötemppuineen. Olen vuosien ajan kyennyt psyykkaamaan itseni milloin släbibouldereille tai seuraavana vuonna kokenut, että pitkät tasaiset hänkkisportit ovat se coolein juttu. Saati kämmenjammihalkeamat, joita on kiivettävä mieluiten multipitcheillä. Tämä on ehkä omalta osaltaan auttanut siihen, että omalla vaatimattomalla vaikeustasolla on mahdollista kiivetä uudella kalliolla melko lailla kaikenlaisia reittejä, eikä tarvitse etsiä sitä ominta vahvuusaluetta. Tämä luonnollisesti laajentaa valintojen viidakkoa ja kalliolta on mahdollista valita itselle se hienoin, eikä pelkästään mahdollisin reitti, jota yrittää. Tiedän, että jammaaminen sen kaikissa muodoissa on monelle vannoutuneelle sporttikiipeilijälle (ja varsinkin boulderoijalle) kirosana. Tosiasia on kuitenkin, että ajoittain kyseisiinkin kiipeilytekniikoihin reiteillä ja jopa bouldereilla törmää ja jos nekin omaan repertuaariin kuuluvat edes siedettävästi voi vaikkapa tufien välistä löytyä viekas lepokahva käsijammin muodossa. Siirtovaikutusta pihalle onkin hyvä pyrkiä pohtimaan avoimin silmin ja boxin ulkopuolelta. Kuten vaikkapa boxihiiviskelyn opetusvaikutusta smearaamiseen hiekkakivellä? Mitenpä muuten sitä Suomessa harjoittelisi? Kyseiset reitit ovat taas kerran niitä, joihin ei ole mukava aluksi mennä, kun pelottaa että polven lyö boxin laitaan jalan lipsahtaessa. Oppimiskokemus on kuitenkin varsin väkevä, kun jalkoihin alkaa luottaa loivemmalla ja loivemmalla boxin tai volyymin kupeella.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Antti Liukkonen (@boulderbeast) jakama julkaisu

Painopeitosta en luovu liikuntavammasta huolimatta. Ostin itselleni kyseisen uniavun erään tuttavani kuvattua painopeiton alla nukkumista termillä ”Se tuntuu siltä, kuin joku halaisi koko yön”. Pitää paikkansa. Suosittelen kaikille yliaktiivisille nukkujille. Sponsoroimaton mainos kaikille painopeittojen myyjille.

Ja viikon oppimiskokemus. Videoltakin löytyvä keltaisilla volyymeillä rakennettu ”Viikon reitti” VOEMAlla havahdutti siihen, että sisäkiipeilyn evoluutio on loikannut viimeisten muutaman vuoden aikana joitain satoja prosentteja. Aiemmin helppoja hyviä reittejä löytyi hyvin harvoin ja tämänkaltaista vaikeudeltaan 6A tasoista taidonnäytettä ei taannoin löytynyt mistään.

Ja vielä lopuksi shout-out Laitisen Annalle, jonka instasta löytyy mukava määrä videoituja kehonhuoltoharjoitteita. @annaliinalaitinen

Katso alta video Antin reitinlukuharjoituksesta!

#olddognewtricks part 6

6.12.2020

#OLDDOGNEWTRICKS PART 6

Vanha koira uudet temput, part 6 mietteitä kehonhuollosta

Ensimmäinen neljän viikon treenisykli takana kevyine viikkoineen. Kevyt viikko huoletti psyykkisesti ehkä eniten, kun takaraivossa jyskyttää ajatus ”Jos et tee tänään, et tee huomennakaan”, eli pelko siitä, että kolmen edellisen viikon aikana tehty duuni katoaa välittömästi kun pitää pari lepopäivää. Onneksi kevyt viikko ei pelkkää lepoa ollutkaan, vaan piti sisällään useammalle päivälle jaoteltua kehonhuoltoa. Suurempi huolenaihe treenien etenemiseen syntyikin heti kuun vaihteessa seuraavaa sykliä aloitellessa, kun ilmeni että koronarajoitukset sulkevat Etelä-Savon treenipaikat… Tämä aiheuttaa hiukan päävaivaa, varsinkin kun päällä on kestävyysjakso. Olen kuitenkin luottavaisilla mielillä, että Keipsi löytää tähän ratkaisun. Ja toisaalta viime viikolla itsensä Euroopan mestariksi boulderissa, leadissa ja compinedissa kiivennyt Viktoria Meshkova treenasi itsensä valmentajansa Dmitri Sharafutdinovin mukaan lockdownin aikana EM-kuntoon. Merkityksellistä tälle treenijaksolle oli se, että se suoritettiin Viktorian yksiössä viitenä päivänä viikossa 4-5 tuntia kerrallaan. Eli koska allekirjoittanut asustelee rivitaloneliössä, pitäisi treenifaciliteettien olla enemmän kuin hyvät.

Olkapäät koetuksella Epsanjalaisilla hiekkakivislouppereilla

Mutta palatkaamme kehonhuoltoon. Ensimmäisen kuukauden aikana oma näkemys kehonhuollosta on muokkautunut varsin paljon. Helposti kehonhuolto jää satunnaiseen kuminauhajumppaan lämmitellessä ja venyttelyyn kiipeilyvideoita tuijottaessa. Olennaisempaa varmaankin kuitenkin on pyrkiä huoltamaan kehoa niin, että pyrittäisiin ylläpitämään kehon tasapainoa tai jopa lisäämään sitä. Omalta osaltani ohjelma on liittynyt oleellisesti jälkimmäiseen ja ilahduttavasti kroppa on jopa jollain tavalla vastannut tehtyyn työhön suhteellisen nopeasti. Pakara- takareisiosasto alkaa toimimaan paremmin ja olkapääalueen liikeradat ovat vastetta ottaneet jopa yllättävän hyvin. Olkapäiden osalta on kuitenkin merkille pantava se, että lihasvoima varsinkin oikeassa takaolkapäässä on aika alhaalla ja kovempien treenien jälkeen kipeytyy suht paljon. Kipu on kuitenkin fyssari-Nikoa mukaellen ”perinteistä hyvvee kippeetä”, joten sen osalta en ole huolissani. Suht nopealla tahdilla lisätty kestävyystreenin määrä meinasi alkuun napata varsinkin vasempaan kyynerspäähän golfkyynärpään puolelle, mutta ohjelmaan kuuluva kyynärpäävemputus ilmeisesti on siihen jeesannut, koska se ei ole pahemmaksi äitynyt. Kuvailen lyhyen pätkän omaan kehonhuoltoon kuuluvista suosikkiliikkeistäni. kyseessä ei ole siis mikään jumppavideo vaan ennemminkin tiiseri. Joten jos innostutte omaa kroppaanne huoltamaan, niin etsikää joko netistä oikeammat tavat liikkeiden tekoon, tahi ammattilainen siinä jeesimään. Jotain samankaltaista sessiota suosittelen kyllä kaikille, vaikka vaivoja ei vielä olisi ehtinyt syntyäkään. Voin luvata, että viimeistään 35 ikävuoden jälkeen ne sieltä tulevat. Joten ei muuta kuin hanureita jumppaamaan, vaikka sitten vanhan Jane Fonda -videon tahtiin.

Uuno Kvaloyalla viime kesänä. Kuva: Paavo Ikonen

Itsellä kehonhuoltoon liittyvä pakollinen elementti on hieronta kerran kuussa. Jos odottelen jumin syntymistä, niin käytännössä sen poistoon tarvitaan siinä vaiheessa myös herra Sirdaludin apua. Hyvän hierojan löytäminen ei ole maailman helpoin homma ja siinä auttaa huomattavasti, jos kyseisellä ammattilaisella on jonkinlainen haju kiipeilystä, tai ainakin urheilijoista. Kun samalla tyypillä pääsee vielä käymään säännöllisesti, oppii tämä tuntemaan miten asiakkaan lihaksisto hierontaan vastaa ja muistaa jo vanhat jumikohdat ennestään.

Kiitoksia myös palautteista Herra Kopoisen kanssa rupateltuun videotallenteeseen liittyen. Pyritään löytämään muitakin aiheeseen liittyviä kiinnostavia hahmoja rupattelutuokioihin.

Katso alta Antin mietteitä videomuodossa!

#olddognewtricks part 5

26.11.2020

Vanha koira uudet temput, part 5 henkinen valmistautuminen

Miten paljon henkisellä valmistautumisella ja mentaalisella vahvuudella on merkitystä itselle maksimivaikean reitin kiipeämisessä? Jokainen varmaan jännittää ennen kovaa redpointtia jo edellisenä yönä kelaten muuveja mielessään, mutta mitä kaikkea muuta henkinen valmistautuminen pitää sisällään? Voiko varmistajan valinnalla olla merkitystä, tai jopa seuralla joka kalliolla on mukana? Jonkun tsemppaaminen vie jo kolmannelle pultille ja toisen taas pudottaa viimeistään neljännellä, kun tulee hosuttua kannustushuutojen vuoksi.

Itselle tämä kiipeilyn henkinen osa-alue nousi mieleen taas tänä syksynä Simpeleen Haukkavuorella, silloisen projektini työstösessiolla. Olin käynyt jo parilla edellisellä kerralla tippumassa reitin puolivälissä sijaitsevan levon jälkeisestä redpoint-kruksista ja usko reitin lähettämiseen alkoi hiukan hiipua olkapään tulehdustilan ja huonon kestävyyskunnon vuoksi. Kestävyys ei ollut riittänyt kahteen hyvään yritykseen samana päivänä, koska hauki ei vain kyynärvarsista suostunut poistumaan houkuttelemallakaan. Tällä syksyn viimeisellä sessiolla satuin kalliolle Luhtalammen Jonin ja Mikkolan Aleksin kanssa. Pojat olivat kalliolle saapuneet jo edellisenä päivänä ja Aleksi oli kiivennyt ensimmäiset suomi-kasinsa Kultakuumeen ja Wild Siden, jälkimmäisen flashinä! Vaikka Jonilla olikin kasikesä ja herra kiipesi käytännössä kaiken johon koski, ei Wild Side ollut lannistunut useammastakaan yrityksestä huolimatta. Joni oli edellisenä iltana ottanut reittiin muutaman hyvän yrityksen, mutta voimat ja hiipivä pulleyvamma olivat vieneet parhaan terän. Itse otin omaan projektiini Kultakantaan parhaan yrityksen siihen mennessä ja putosin kannustuksesta huolimatta pari muuvia ennen turvakahvoja. Joni taasen pohti, saako edes jatkoja seinästä, koska olo oli edellisen päivän jäljiltä aika hakattu ja sormikin muistutteli itsestään. Tsemppasimme herraa ja kannustimme käyttämään kaikki paukut kunnon lämmittelyn jälkeen espanjalaisittain A Muerte -tyylillä. Herra kiipesikin semmoisessa zonessa, etten ole hetkeen nähnyt. Joskus suoritus on vaikuttava smoothiuden ja tällä kertaa taistelumoodin takia. Joni paini reitin toppiin sellaisella tahtotilalla, että itsekin tunsin varmistaneeni vähintään 8a:n verran.

Uuno Epsanjassa köyden jatkeena…

Itse pohdiskelin, pyytääkö Aleksia hakemaan jatkot talvea varten seinältä pois vai doggaillako ne itse treenimielessä. Eteläsuomalainen taistelukaksikko muistutti kuitenkin puoli tuntia aiemmin käymästämme A Muerte -keskustelusta ja kannustivat ottamaan syksyn viimeisen yrityksen niin kovasti kuin pystyy, koska mitään menetettäväähän siinä ei ainakaan ole. Vaikka kroppa ei ehkä ollutkaan ihan parhaillaan, niin kiipesin jostain syystä paremmin kuin aiemmin ja löysin itseni toppikruksin viimeisestä muuvista. Krimppasin oikealla kädellä niin kovaa kuin pystyin ja hoksasin, että en pumpun vuoksi kykenekään nostamaan vasenta jalkaa pikku jalkkikselle, josta vikan muuvin saa tehtyä aika varmasti. Parivaljakon kannustus oli kuitenkin niin kova ja vakuuttava, että laitoin kaiken yhden kortin varaan ja dynosin niin kuin en olisi ennen dynonnut. Eli tein semidynaamisen roiskaisun suht hyvään pokettiin, johon satuin osumaan. Sain toppibulgenkin taisteltua jollain tavalla ja syksy päättyi reitin toppaamiseen sekä olkapään kuntouttamiseen. Fiilis joka päivästä jäi jäljelle oli se, että miehestä otettiin kavereiden avustamana irti se, mitä kyseisenä päivänä oli irti otettavissa.

Sami Koponen reitillä ”Revolverimies”. Kuva: Antti Liukkonen

Joillain kiipeilyn harrastajilla tuo itsestään parhaan irti saaminen tuntuu olevan ennemminkin sääntö kuin poikkeus. Olen pohtinut tätä seikkaa monessa seurassa ja varsin monessa keskustelussa esiin on noussut sama hahmo, itäsuomalainen pullakkahauiksinen unelmavävy Sami Koponen. Kauden 2020 aikana tämä tuleva kiipeilylakimies ei omasta mielestään ole ollut fyysisesti samassa kunnossa kuin joskus taannoin, mutta on kiivennyt käytännössä kaiken johon on koskenut. Samin mentaalinen vahvuus ei mielestäni rajoitu pelkästään fyysiseen suorittamiseen, vaan herra kykenee varsin vakuuttavalla tavalla hallitsemaan myös pelkokerrointa, josta kertovat kuumottavat suoritukset kuten Kesäturkki DWS sekä Cro Magnon ja Los Capitanoksen onsight. Mistä tällainen mielenhallinta syntyy ja voisiko sitä vielä ikämiesvuosilla opetella (mikäli vinkkejä muistaa)? Onnistuin houkuttelemaan Herran haastateltavaksi ja pääsin kaivelemaan vinkkejä ensi kesän tavoitteita varten, Olkaatten hyvät.

Popparit esiin ja kuulemaan herrain sanaa!

Katso lopuksi vielä Sami Koposen henkeä salpaava video Kesäturkki DWS reitin noususta! Video by Cluster Climbing

#olddognewtricks part 4

21.11.2020

Vanha koira, Uudet kujeet. Part IV, Ekat 3 viikkoa

Ensimmäiset kolme viikkoa treeniohjelmaa alkavat olla lopuillaan ja on ensimmäisen ”välitilinpäätöksen” aika. Testeihin ja tavoitteisiin liittyen kestävyys ja core olivat ehkä merkittävimmät kehitettävät osa-alueet, joten osasin odottaa niihin liittyviä harjoitteita ensimmäisessä harjoitussyklissä runsaasti. Takaraivossa oli kuitenkin ajatus, että onhan tässä tullut treenattua, joten suuria yllätyksiä ei liene luvassa. Olin melko lailla väärässä. Ensimmäinen harjoitusviikko otti melko lailla luulot pois ja olin jopa hämmentävissä määrin piipussa. Coreharjoituksia tehdessä tajusin mitä termi ”nuudelimies” tarkoittaa ja lähtötilanteessa ei miehessä tunnu olevan muuta jäykkää kuin käytös.

Coretreenien ja kehonhuollon osalta kristallisoitui myös se päätelmä, että eihän niitä kumpaakaan ole tullut tehtyä ihan oikeasti. Kehonhuolto on pitänyt sisällään hiukan kuminauhajumppaa aina silloin, kun olkapäät ovat olleet huonoimmillaan ja jotain ”sekasotkukuntopiiriä” aina siinä välillä… Pääsääntöisesti se onkin sitten tullut jätettyä väliin aina kun kädet ovat tuntuneet kulkevan jollain lailla mukana muussa torsossa. Coren treenaaminen on jäänyt myöskin satunnaisiin ”vatsalihasvemputuksiin” kuntopiirin yhteydessä ja ensimmäisen renkailla tehdyn treenin jälkeen keskivartalo muistuttelikin itsestään useamman päivän ajan. Olkapäät alkavat tuntua jo kolmen viikon jumppailun jälkeen huomattavasti paremmalta ja pyrinkin videoimaan seuraavaan analyysipostaukseen, josko kädet liikkuvat seinää vasten yli 90 asteen kulmaan . Myös nukahtanut pakara ilmoittelee olemassaolostaan, ainakin pari päivää kannikkajumppien jälkeen…

”Hikkee pukkaa”

Kestävyystreenin määrä oli ehkä rajuin shokki systeemille. Kolmen viikon aikana erilaisia kestävyyteen liittyviä kiipeilytreenejä tuli määrällisesti varmaan enemmän kuin viime talvena yhteensä. Toki näistä suurin osa oli matalatehoisia ARC-treenejä, jotka matalasta tehosta huolimatta tuntuivat kokonaisrasituksen kannalta suhteellisen kuluttavilta. Niiden osalta kroppa tuntuu onneksi adaptoituvan suhteellisen nopeasti. Kovempia köysitreenejä varten löytyy kotiseinältä (https://www.saimaastadiumi.fi/kiipeily) hyvä kattaus reittejä skaalalla 6a-7b. Mielelle teki kuitenkin hyvää käydä tekemässä harjoitussyklin kovin köysitreeni Helsingin kiipeilykeskuksella (https://www.kiipeilykeskus.com). Santeri ”Pantteri” Turkulainen on kehittynyt reitinteossa huimasti ja treeni olikin kuin karkkikaupassa olisi pistäytynyt. Mieleenpainuvimmaksi reitiksi jäi heti sisääntullessa oikeaan pilariin askarreltu vihreä 6a. Poikkeuksellisen hieno helppo reitti! Omissa treeneissä yllättävintä oli se, että osassa treeneistä onkin se idea, että reittiä ei ole välttämättä tarkoitus topata, vaan tippumisen jälkeen siirrytään seuraavalle reitille. Tämä tuntui omalle päälle haastavalta, mutta se onkin ehkä merkittävin ero treenin ja hauskuuttelukiipeilyn välillä?

Helsingin kiipeilykeskuksen sähköjänis ”Ode” toivottaa vanhan koiran tervetulleeksi 🙂

Voimatreenien osalta suurimpana vaikeutena on ollut löytää sopivat treenireitit kotiboardilta. Kevään ja kesän koronatauko sisäkiipeilystä sai aikaan sen, että viime talven voimatreenicircuitista ei mene kuin pari reittiä yli kymmenestä, joten tilanne vaatii testiluonteista pohdintaa ja reittisuunnittelua, jotta sopivat reitit löytyisivät. Onneksi osa voimatreeneistä on mahdollista tehdä pt-sessioissa, joissa vaste kyllä löytyy.

PT-sessio nro 1

Ennen projektin aloittamista olin hiukan skeptinen pt-sessioista, joita pakettiin kuuluu pari kappaletta kuukaudessa. Meikäläinenkin on kiivennyt jo aika pitkään, joten mitä lisäarvoa trainerin kanssa kiipeäminen voi harjoituksiin tuoda? Ensimmäisen session jälkeinen pika-analyysi osoitti, että varsin paljon. Vaikkakaan ensimmäisellä sessiolla emme päässeet kiipeämään yhdessä, oli session anti jo eka kerralla merkittävä. Jos itsensä on mahdollista haastaa epämukavuusalueelle, niin toisen ohjaamassa harjoituksessa se tapahtuu melko varmasti suuremmalla todennäköisyydellä, kuin itsekseen pusaamalla. Allekirjoittaneen kiipeilytyylissä ei ole dynaamista juurikaan muu kuin keskivartalo ja harjoitukseen liittyneet koordinaatioharjoitukset veivätkin minua jo pienen askeleen lähemmäksi ”omanelämänsäsanjacollinia”. Olen pyrkinyt pääsemään irti ajatuksesta, että koordinaatio- ja dynaamiset muuvit eivät kuulu ulkokiipeilyyn, koska kyllähän ne auttavat ymmärtämään oman vartalon liikettä paremmin. PT:n merkitys näissä harjoitteissa ainakin omalta osalta on auttaa ymmärtämään mitä epäonnistuneessa suorituksessa tuli tehtyä väärin ja miten sen voisi mahdollisesti korjata. Jos suorituksen voi videoida, tai mahdollisesti näyttää mallisuoritteen on ymmärryksen lisääminen mahdollisesti vielä merkittävämpää.

Näkymä Helsingin kiipeilykeskuksen köysiseinille..

Tällä sessiolla hoksasin myös melko nopeasti sen, että vaikka viimeiset pari vuotta olen pyrkinyt omia heikkouksia esimerkiksi boardilla kiivetessä vahvistamaan, niin se on itsekseen varsin haastavaa. Kun jalan päälle nousu vaikkakin pienelle (ja terävälle) jalitsulle tuntuu luontevammalle, niin ei sitä tule sivummalta valittua, eikä varsinkaan isompana ja slouppaavampana. Silloinhan pitäisi pian pinnistää keskivartalolla.

Toivonkin, että tulevilla sessioilla harjoitteita päästäisiin kiipeemään yhdessä, koska ainakin itselle toisen tekemänä muuvit ja niihin liittyvä liike aukeavat jopa selittämistä paremmin. Lisäksi se on hauskempaa.

Kolme ensimmäistä viikkoa pähkinänkuoressa:

Treenaaminen on ollut hauskaa, koska melko lailla kaikki harjoitteet ovat olleet itselle melko uusia (tai ainakin toteutustapa).
Jos tällä kestävyystreenin määrällä hiussuonisto ei älyä lisääntyä, olen ihmeissäni.
ARC-treeneissä on pakko kuunnella jotain bluetooth-kuulokkeista (muutoin maailman tylsintä). Edellä mainittuun liittyen joitain podcast-suosituksia:

Spotify

– The Enermocast
– Eric Hörst´s Training For Climbing Podcast
– The Nugget Climbing podcast
– Trainingbeta (vanhat jaksot)
– Jam Crack
– The Power Company Podcast (vanhat jaksot)
– Oisko betaa (mm. Sanja Collinin haastattelu)

Soundcloud

– VOEMAmedia (meitsin vanhoja höpöttelyjä mm. Jollin, Juha Saatsin ja Antti Mankisen kanssa)
– The Cutting edge

Uusilla harjoitteilla paikat tulevat varsin kipiäksi ennen kuin älyävät, että tätä ei aiota heti lopettaa.
Treenaaminen säilyy mielekkäämpänä, kun harjoituksia voi tehdä paikoissa joissa on itselle uusia reittejä. Jo korona suo, aion jatkaa tätä.
Sponsoroimaton shoutout: Climbskin, hand cream. Mannin OP antoi tästä tuotteesta vinkin, kun tuskailin halkeilevien sormenpäiden kanssa ja olin kokeillut melko lailla kaikki rasvat apteekkien vaihtoehdoista ClimbOneihin… Climbskin tuntuu sopivan minulle hyvin, sillä ainakin itsellä se tekee nahkan elastisemmaksi ja siten se ei treenatessa halkea. Löytynee melko lailla kaikista kiipeilyhalleista.
Mikäli joku muukin päättää aloittaa treenaamisen ohjattuna, niin suosittelen ehdottomasti valitsemaan senkaltaisen vaihtoehdon, jossa on mahdollisuus yhteisiin treenisessioihin valmentajan kanssa ainakin silloin tällöin. Jos mahdollista, niin haastelemme muissakin maakunnissa työskentelevien valmentajien/ personal trainereiden kanssa talven aikana.
Lepoviikko (tai ns. kehonhuoltoviikko) tulee juurikin ajallaan. Suurella todennäköisyydellä sisälläni ei ensimmäisen kolmen viikon aikana ole mennyt mitään särki.

Katso alta Antin treenivideo ensimmäisiltä viikoilta!

…tarina jatkuu! 🙂