Nimi
Antti Liukkonen

Paino?
70kg

Pituus?
175cm

Leuanveto?
Takavuosina Mikkelin intomieli harrastajaporukassa (Virtanen, Romppainen, Sintti…) vedettiin joka kiipeilytreenin jälkeen puolileikkisästi kilpaa leukoja kirimismielellä. Muistaakseni jokainen herrasmies veti silloin +40 leukaa ja 50-60kg lisäpainoleuan. Ei siitä juurikaan kiipeilyyn ollut positiivista vaikutusta, mutta kivaa se oli. Keväällä meni vanhasta muistista mr. leuanveto Markku Laineen somehaasteessa 15 leukaa 15kg lisäpainolla.

Penkkitulos?
Joskus historiassa meni aina jouluisin markka penkistä. Sotilaspenkissä meni muistaakseni omalla painolla (75kg) 18 toistoa. Nykyään maksimi on varmaan suunnilleen tuo sama, eli 70kg. Leskisen Juisen esimerkkiä mukaellen voisi yrittää palauttaa tuon joulutavoitteen takaisin.

Miten päädyit kiipeilyyn?
Olin 90-luvun alussa opiskelemassa Jyväskylässä ja luokkakaverin kanssa katsottiin joko Patrick Edlingerin ”Vertical Ballet” tai Juha Saatsin legendaarinen Sporttispurttijakso televisiosta. Tämä innosti kiipeilyn kokeiluun Kanavuoren kallioseinämillä tennareissa. Koska seinämät tuntuivat korkeilta kävimme ostamassa kaksi auton hinausköyttä, jotka sidoimme yhteen. Köysi toisen vyötäisille ja toinen varmisti puun ympäri kallion päältä. Pudotessa teki peijakkaan kipeää. Onneksi säilyimme ilman fyysisiä vammoja ja huomasimme ilmoituksen jossa mainostettiin sisäkiipeilykurssia juuri avatussa Hutunki-hallissa. Sen jälkeen se olikin menoa.

Miten treenasitte kiipeilyä alkuvaiheessa?
Kuten alussa jo tuli sanottua, treenaaminen oli varsin määräpainotteista ja piti sisällään kaikkea mahdollista, mahdollisimman paljon. Monesti kiivettiin pari-kolme tuntia ja kun ei loppujen lopuksi kukaan ei enää pysynyt edes isoimmissa kahvoissa, vedettiin kirimällä kilpaa leukoja. Itse sain monena talvena fixaation hiihtää joko 1000km talvessa, joten lähdin sitten tuon treenin jälkeen vielä hiihtämään parikymmentä kilometriä. Vannoin yhdistelmäharjoitusten nimeen, koska Penttisen Pasikin treenasi kaikkea ja tosi paljon. Erona oli tosin se, että Pasi ei nukkunut juuri ollenkaan… Tuloksena oli aika rajuja ylirasitustiloja. Heräiltyä tuli yöllä siihen, että oli kylmä hiki ja syke 160. Mutta kropalla on tapa ottaa lepo silloin kun se sen tarvitsee ja hajota aina aika ajoin. Sormet hajosivat perinteisesti melko lailla vuoden vaihteessa, kun kovin kuntopiikki oli saavutettu liian kovalla treenillä. Monesti siitä pääsi sitten ihan ok kuntoon kevääksi, kun oli pakko kiivetä pari kuukautta teipit sormissa ja vähemmän.

Jonkinlainen lahjakkuusominaisuus itselle voisi olla kyky psyykata itsensä uusiin asioihin. Joitain vuosia muun muassa soudin kilpaa ja siinä ohessa treenasin sisäsoutua (joka on maailman vähämielisin urheilulaji). Sain jopa houkuteltua mukaan monia ystäviä, jotkut jopa useampaan kertaan. Siinä sitä sitten soudettiin 500m vetoja ja oksennettiin välissä roskikseen.

”Suomikiipeilyn Paavo Väyrynen”?
Kyseinen lempinimi lienee perua siitä, että olen vuosien varrella kääntänyt takkia säännöllisen epäsäännöllisesti boulderin, sportin ja trädin kesken. Suunnanmuutoksen jälkeen olen saattanut vannoa kyseisen kiipeilyn alalajin nimeen suhteellisen vahvalla rintaäänellä.

Parhaimmillaanhan tämä tapa on pitänyt mielen virkeänä lajiin kokonaisuudessaan. Savosta löytyy valtava määrä hienoa kiipeilyä kunkin alalajin osalta ja tasaisella suunnanmuutoksella niistä kaikista on saanut nautiskella huolella. Mahdollisesti meissä on myös samaa näköä?

Mistä idea systemaattiseen treeniin?
Pari vuotta sitten tein periaatepäätöksen, että jos joskus meinaa kiivetä itselleen jotain oikeasti vaikeampaa, on sen aika nyt. Pyrinkin treenaamaan toissatalven (ja kesän) systemaattisemmin kuin ennen ja otin kolme tavoitereittiä kahdeksannesta vaikeusasteesta, jotka pyrin kiipeämään. Kaksi niistä menikin, eli ”Wild Side, 8a”, Simpeleellä ja ”Pavarotti, 8a” Kuopiossa. Tänä kesänä olen työstellyt paria hiukan napakampaa reittiä, jotka tuntuvat mahdollisilta mutta tarvitsevat vielä naksun verran jotain lisää. Voeman poikien pt-konseptista olen keskustellut poikien kanssa useaan otteeseen ja se tuntuu varsin toimivalta. Vaikka itsekin on tullut harrastettua 30 vuotta kaikkea mahdollista urheilua kamppailu-urheilulajeista soutuun ja golffista joogaan, en ole koskaan ollut varsinaisesti valmennussuhteessa. Sitä silmällä pitäen halusin olla varma, että traineri on hahmo johon ei pala ainakaan pinna. Siinä mielessä Kallepekka ”Keipsi” Lappalainen on ihannevalinta, koska habitus on kuin Koposen Samilla johon ei kukaan voi ärsyyntyä. Vankka ammattitaito ja kyky selittää miksi asioita tehdään on toki plussaa.

Tällä hetkellä elämäntilannekin itse asiassa mahdollistaa treenaamiseen panostamisen suhteellisen hyvällä omatunnolla. Elämän pahimmat ruuhkavuodet alkavat olla toivottavasti jo takana päin. Lapset ovat nuoria aikuisia joten kiipeilyjä ja treenejä ei tarvitse ajoittaa alppilähtöihin, tai otsalamppusetteihin. Lisäksi elämä on opettanut sen, että itse ei tarvitse osata, jos joku toinen osaa paremmin.

Tavoitteet?
Kokonaistason nostaminen toki. Spesifimpänä tavoitteena pari reittiä, joita voisi pohtia vaikka seuraavassa postauksessa.

Tavoitteina kahdeksannen vaikeusasteen reitit tuntuvat hulluilta sen vuoksi, että kun itse aloitti kiipeilyn, niin kaseja kiipesivät vain huippukiipeilijät kuten Tomi ja Heko. Tämän vuoksi sitä ei oikein vuosien varrella tullut edes niin vaikeita reittejä koitettua. Mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Heikkoudet kiipeilyssä?
Sormivoima. Tulee tuskaisan hitaasti, mutta lähtee todella nopeasti. Toisin kuin paino. Myös sellainen peruskestävyys, jonka avulla palautuu reitillä levoissa joissa pitää roikkua otteessa. Itse tarvitsisi aina seisomalevon, jossa saa painon pois käsiltä. Ihaillen voi katsoa kestävyyskoneita, kuten Ahlströmin Marjut joka voi palautella missä vain otteessa roikkuen.

Vahvuudet?
Koska on heikko, niin on tullut opeteltua varmaan kiipeämään mahdollisimman helposti. Eli löytämään reitillä itselle helpoin beta. Jalkatekniikka on myös varmaan vahvuus. Siitä syystä loivahkoprofiiliset reitit sopivat itselle parhaiten. Mulla on myös töppöjalat ja pitkä selkä, niin määrätynlaiset huukit sopii ihan hyvin. Tiivistettynä lienee se, että olen ehkä ennemmin hyvä kuin vahva. Joten toive on, että fyysisten ominaisuuksien parantaminen voisi auttaa kokonaistasoon. Hauskaa nähdä mitä testaus sanoo?

Kiinnosteleeko kisailu?
Ehdottomasti! Varsinkin nykyisessä formaatissa, jossa kisoihin panostetaan merkittävän paljon. Peruskisoihinhan nykypäivänä tyhjennetään koko halli ja nähdään useampi päivä verta ja hikeä, jotta halli on pullollaan toinen toistaan hienompia reittejä. Olenkin aina joskus pohtinut, että jos osallistuu vaikkapa Boulderliigan osakilpailuun, niin useimmiten reittitarjontaa voisi verrata siihen, että kiertäisi vaikkapa pääkaupunkiseudun hallit ja yrittäisi kiivetä jokaisesta parhaat 5 reittiä. Ikämiessarja mahdollistaa myös sen, että useimmiten voi olla kympin sakissa. Toivottavasti sakki uskaltaa tämän koronahässäkän jälkeen taas osallistua karkeloihin sankoin joukoin, jotta niitä on edelleen mielekästä järjestää.

Myös Derbyihin olisi mukava osallistua vielä tulevaisuudessa. Kärkkäisen Josen kanssa tiimiydyttiin pari vuotta sitten järjestettyyn Derbyyn Kouvostoliiton ympäristössä ja kokemus oli mainio. Siitäkin huolimatta, että luulin saaneeni kihdin kun varpaat olivat pari-kolme viikkoa niin kipeät, että piti käyttää sandaaleja kun kengät ei menneet jalkaan. Se saattoi onneksi johtua kuitenkin ennemminkin vuorokauden aikana kiivettyjen reittien määrästä, kuin riettaasta elämäntyylistä. Kukapa järjestäisi boulderkisan Hueco Rock Rodeon tyyliin?