training

#olddognewtricks part 15

Vanha koira uudet temput, part 15 (Kiipeilyn kimppakivaa boardikiipeilyyn merkeissä)

Kiipeilyn kimppakivateorian kakkososassa lähdimme setvimään pariskunta Kaukon (Marko ja Kirsi) kanssa boardikiipeilyn saloja. Tällä kertaa tutustumiskohteena oli spesifisti kotiboardiversio, elikkäs kaupallisia boardeja (Moonboard, Kilter…) pohditaan vain sivulauseissa.

Kirsi Kaukojen kotiboardilla Jyväskylässä. Kuvaaja Marko Kauko

Jos Wolfgang Gullichia voitanee pitää campus-treenin isänä, niin samankaltainen ajatus itselle tulee kotiboardien osalta ehkäpä Mooniksen Benin suuntaan. Joskin Englannissa boardien rakentelu kellareihin ja makuuhuoneisiin on ollut piintynyt tapa laajemminkin jo 80-luvulta saakka. Joka tapauksessa Ben tämän treenivälineen lopulta jalkautti myös kaupallisten hallien käyttöön Moonboardinsa myötä.

Kaukot ihastuivat boarditreeniin asuttuaan West Yorkshiressa 2000-luvun alussa ja päättivät rakentaa oman ensimmäisen kotiboardinsa olohuoneeseensa melko lailla välittömästi kotiinpaluun jälkeen. Asuntojen ja asuinpaikkojen vaihto ei uuden boardin rakentamista ole viime vuosina mahdollistanut, mutta vuosi sitten pariskunta päätti ostaa joko pienen omakotitalon, jossa on lämmitettävä autotalli, tahi sen kokoisen rivitalokämpän, johon seinän voi rakentaa ylimääräiseen huoneeseen. He päätyivät lopulta jälkimmäiseen ratkaisuun ja upgreidasivat boardin ostamalla rakennustyön puuseppä Tomi Nytorpilta (itsekin kuulemma joskus hieman harrastellut kiipeilyä… toim.huom), puuseppähommista enemmän Instassa: @tominytorp_woodworks. Näin aikuisilla päivillä sitä yrittää olla olematta kateellinen, mutta Kaukojen boardista olen niin kateellinen, että oksettaa. Hyvä puoli kuitenkin on, että näin pandemiarajoitusten aikaan he ovat varsin höveleitä ottamaan ikätoverin mukaansa treenipuuhiin aina kun aikataulut natsaavat.

”West Yorkshire” -mallin kotiboardi Andy Brownin and Jenny Woodwardin autotallista. Andyllä meneillään voimacircuitti… Kuvaaja Marko Kauko

Kuten Kirsi haasteluhetken tuoksinassa toteaa, parhaimmillaan kyseinen treeniväline soveltuu maksimivoiman treenaamiseen. Kaukojen boardin jyrkkyyden ollessa 45 astetta on se hiukan tappava kestävyyden kehittämiseen (ainakin kuolevaisille), vaikkakin voimakestävyyttä voi cirkuiteilla tahi esim. 4×4 treeneillä kylläkin kehittää. Heidän boardinsa ei ole niin kutsuttu ”systeemiseinä”, jossa otteet ovat peilikuvina ja reitin voi tehdä aina kumpikinkätisinä, vaan mallia ”chaos-wall / spraywall / miten vaan haluat tätä kutsua…”, eli seinä on täytetty mahdollisimman monipuolisella otevalikoimalla.

Moonboard VOEMAn yläkerrasta. Ben Moon kaupallisti ensimmäisenä klassisen treenivälineensä Moonboardin. Nykyisin Moonboardiin on saatavilla useita otesetuppeja ja tarjolla on kymmeniä tuhansia treenireittejä ja näitä syntyy koko ajan lisää. Moonboardia ohjataan puhelinapin avulla ja reitit merkataan led-valoilla.

Boarditreenissä reittejä voi (ja kannattaa) tehdä pohtien erilaisia teemoja/ kehityskohtia kuten keskivartalo, olkapää, leveät/kapeat muuvit… Yksi mahdollisuus on myös tehdä reittejä kehittäen jotain otetyyppiä, joka on itselle haastava. Kimppatreenin hyvä puoli on, että voi kiivetä toisten tekemiä reittejä, jotka eivät useinkaan kohtaa omia vahvuusalueita. Päätimmekin sessiossamme arpoa jokaiselle reitin valikoimasta krimppi, pinchi ja shloupperi (vai mitenkä Kirsi sen kirjoittikaan ;-), suunnitella itselle sopivan reitin ja kiivetä ne lopuksi ristiin. Lopputuloksen kyseisestä setistä voit katsoa videotallenteesta.

Videosuositukseksi Marko vinkkasi kaikille dedikoituneille ja dedikoituneeksi kasvaville Slackjaw filmsin erinomaisen ”Splinterin”, jossa Malcom Smith kiipeää Hubble-simulaattorinsa vanhempiensa yläkertaan rakentamallaan boardilla. Erinomaisen viihdyttävä 4 minuuttia kiipeilyerotiikkaa. https://youtu.be/vCFLB0lLAl8

Samassa board-teemassa pysyen itse linkitän ”Perky Pinkyn”, jossa Rich Simpson nakuttelee rupattelumme lomassakin esiin nousseella Schoolroomin boardilla useita klassikoita. Vahva posse, vaikka mieli jossain välissä hieman järkkyikin, kun herra kärähti valehteluistaan muun muassa Action Directin nousun suhteen. https://youtu.be/eA_zHzbUhpk
Pahoittelut jo etukäteen siitä, että kiipeilyn lomassa esiintyy joitain voimasanoja. Tunne vie välillä keski-ikäistäkin mennessään. Vastineeksi videolla esiintyy kuitenkin kaksi vahvaa kiipeilijää.

Mikäli videon katsomisen jälkeen päätyy rakentamaan itselleen boardin olohuoneeseen, eikä vasara pysy kädessä voi tarjousta seinästä kysyä esimerkiksi mestari Nytorpilta.

Katso alta video Antin ja family Kaukon boardisessioista!

#olddognewtricks part 11

Vanha koira uudet temput part 11 (Kiipeilyvalmennus, vieraana Kaukovalmennuksen Kirsi Kauko)

Vuoden 2021 ensimmäisen haastattelun vieraaksi saimme kunnian kutsua boulderoinnin pitkän linjan veteraanin, Kirsi Kaukon Jyväskylästä. Nuoresta iästään huolimatta kiipeilijäpariskunta Kaukon lyhyempi- ja kauniimpi osapuoli on aloittanut kiipeilyharrastuksen silloin, kun osa kuulijoista ei vielä ollut syntynytkään. Kirsi onkin ensimmäisiä suomalaisia naiskiipeilijöitä, joka vakiinnutti seitsemännen vaikeusasteen bouldernousut suoritustasoonsa. Itselle yksi Kirsin inspiroivimmista kiipeilysuoritteista muistuu mieleen pariskunnan Englannin vuosilta, jolloin hän kellisti Almscliffissä Demon Wall Roofin 7A+ 2000-luvun alussa. Sittemmin rouva on kiivennyt bouldereita 7C+ tasoon saakka Suomessa ja ulkomailla. Yhtenä esimerkkinä tiukoista lähetyksistä voinee mainita Keventäjät assiksen 7B+/C  vuodelta 2007.

Kirsi ”Kikka” Kauko ottaa kovaa yrkkää Lofooteilla reitillä ”Old Man And The Sea”. Kuva: Sami Romppainen

Kiipeilyn ohella Kirsi on hurahtanut voimailuun crossfitin, painonoston sekä lisäpainoleuanvedon osalta. Viimeisimmässä palkintokaapista löytyy kaksi Suomen mestaruutta vuosilta 2019 ja 2020. Haastattelusta voitkin bongata millä kilomäärällä master-sarjassa mestaruus Suomessa irtoaa. Kiinnostus voimailuun ja liikuntaan ajoi Kirsin kouluttautumaan ensin Jyväskylän Yliopistoon valmennus- ja testausopin merkeissä sekä Itä-Suomen Yliopistoon ravitsemusopin osalta. Tästä tie jatkui voimavalmentajan opintoihin Jyväskylässä ja viimeisimmäksi Personal Trainer/ Liikuntaneuvoja koulutukseen Kuortaneen urheiluopistolla. Nykypäivänä hän tarjoaa valmennuspalveluja kiipeilyyn ja voimailuun Kaukovalmennus -yrityksellään. Kaukovalmennuksesta ja sen palveluista myös enemmän haastattelussa.

Haastattelussa keskustelemme kiipeilyn treenaamisesta, valmennuksesta ja siihen liittyvistä palveluista sekä kiipeilyyn liittyvistä eri elementeistä (voima, taito, painon merkitys ja naisten osalta hormonaalinen kierto). Kiipeilyyn liittyvään painon ja  voiman suhde keskusteluun Kirsin näkemys löytyy koulutuksen ohella omakohtaisesta kokemuksesta, josta hän kertoo ihailtavan avoimesti.

Ja nyt erityisesti Jyväskylän alueen kiipeilijät hoi! Mikäli olet kiinnostunut ottamaan kiipeilyn harjoittelussa seuraavan askelen ja harkitset Personal Trainerin palveluiden hankkimista, suosittelen tutustumaan Kaukovalmennuksen palveluihin joko Instagramin: https://www.instagram.com/kaukovalmennus/ tai Facebookin kautta: https://www.facebook.com/kaukovalmennus 

Katso alta Marko Kaukon taltioima videohaastattelu!

#olddognewtricks part 10

Vanha koira uudet temput part 10 (Pitäs reenata, mutta hallit on kiinni?!)

Täällä Etelä-Savossa hallit lyötiin säppiin jo joulukuun alussa ja luonnollisesti se on aiheuttanut pienen pieniä säätöjä treenaamiseen, varsinkin kestävyystreenin osalta. Mainitsinkin jo aiemmin otelaudalla toteutettavista treeneistä ja niistä tuli joitain tarkentavia kysymyksiä, joten ajattelimme selkiyttää asiaa lyhyen tutorial-videon muodossa.

Vastapainolla kevennettyjen repeaters-roikuntojen osalta hyvä laskukaava vastapainoihin liittyen löytyy esimerkiksi ”Crimpd” applikaatiosta, josta löytyy myös timerit yms. Samaisesta applikaatiosta löytyy myös melkoinen määrä erilaisia harjoitteita oman harjoittelun suunnittelua varten, mikäli et aio sitä antaa ammattilaisten käsiin. Vastapainon käyttämisessä videolta unohtui yksi mielestäni suhteellisen merkittävä osa, eli puntarin käyttö. Itseäni ainakin selkiyttää se, että hyppää puntarille kiinnitettyään vastapainon itseen. Tällöin tietää konkreetisti minkä verran vastapaino keventää ihan oikeasti ja sen myötä on mahdollista suunnitella progressiota tulevissa treeneissä.

Suomalaiset Gentlewoodin listat (tsekkaa: https://www.instagram.com/gentlewood.woodworks)

Painotan kuitenkin vielä, että nämä kyseiset treenivinkit liittyvät sormien kestävyysominaisuuksien treenaamiseen kotiolosuhteissa. Jos kestävyyttä on mahdollista treenata kiipeilemällä, niin se on melko lailla aina parempi vaihtoehto. Otelautailun käytöstä voimatreeneissä tehdään lyhyt tutoriaali lähiviikkoina.

Vuosi 2020 päättyi mukavissa merkeissä. Treenisykli menee eteenpäin kuin juna ja toistaiseksi on sellainen olo, että itse on pysynyt kyydissä. Treenijakson alussa marraskuussa oli ajoittain sellainen olo, että kuormaa on vähintäänkin tarpeeksi ja joissain treeneissä olo ei ollut ihan vimoisen päälle palautuneen oloinen. Kysyttäessä Keipsi aka Kalle-Pekka kuitenkin selitti, että tässä vaiheessa sykliä se on suunniteltua ja varsinkin kovilla viikoilla ideana on juurikin se, että vaijeria kiristetään tarkoituksella hiukan tiukemmalle kuin mikä hyvälle tuntuu. Vaikkakin vitsailin, että näillä kilometreillä ei miehessä ole muuta jäykkää kuin käytös, niin en ollut ihan kartalla siinä miten letkuksi keskivartalo olikaan päässyt. Varsin helposti sitä vain harhautuu ajatukseen, jossa mennään eteenpäin vanhoilla pohjilla. Ilahduttavaa kuitenkin on, että pikku hiljaa myös masuliiniosasto alkaa ottaa ärsykettä vastaan ja jalkoja saa silloin tällöin tankoon asti nostettua. Viimeisen parin viikon aikana treenien painopistettä ollaan siirretty volyymistä intensiteettiin ja hiljalleen myös napakammat muuvit alkavat irtoamaan ilahduttavasti hiukan paremmin.

Merkittävin oppimiskokemus viime viikoilta ei yllättävästi löydy koordinaatioharjoitteista, vaan 45 asteiselta hänkiltä. Keipsi patisti allekirjoittaneen harjoittelemaan leveitä powerimuuveja niin, että jalkaotetta ei haeta itselle tyypillisesti samalta puolelta jonne liike on menossa, vaan vastakkaiselta puolelta jolloin liikkeessä voi käyttää avuksi enemmän jalkoja ja liike-energiaa. Voela´, sehän onkin monesti helpompaa!

Kestävyystreeneihin linkkivinkki: Ainakin Storytellistä löytyy Frank Herbertin klassikko ”Dyyni-trilogiaIlkka Villin lukemana. Scifin avustamana kestävyystreenit kulkevat kuin siivin.


Kurkkaa alta Antti-Setän vinkit otelaudalla tehtäviin otelautatreeneihin:

#olddognewtricks part 7

Vanha koira uudet temput part 7, Reitinlukeminen ja mukavuusalueelta poistuminen

Viimeisen viikon hämmentävin tapahtuma oli liikuntavamma polveen (mikäli lepo lasketaan osaksi liikuntaa). Itse vamma ei niinkään, vaan sen syntytapa. Ostin vähän aikaa sitten kuningas Litmasenkin mainostaman painopeiton, jonka alla nukkuessa käännähdin liian ripeästi ja polvessa naksahti jotain. Joten olkaa varovaisia nukkuessanne.

Viikon treenit huolettivat, sillä koronan vuoksi treenipaikat menivät kiinni täällä Savossa. Herra personal trainer loihti viikon ajaksi kuitenkin varsin kattavan kattauksen keskivartalo- ja kestävyystreeniä. Vaikkakaan otelaudassa tehtävä kestävyystreeni ei maailman mielenkiintoisinta ole, niin suunnitellut harjoitukset (ja äänikirjat) antoivat niihin sisältöä. Kevennyksiä tehtiin sekä penkillä jalkoja pitäen, sekä painoa keventäen vastapainolla. Huomenna on vielä edessä erittäin matalatehoinen kestävyysharjoite, jossa painoa (muutama kilo) roikotetaan otelaudassa (esim. problemsolver) ja sormia krimpataan halfkrimppiin openista kättä vaihdellen aina kun forkku lähtee menemään pumpun puolelle. Odotan mielenkiinnolla.

Viikon päätreeni sijoittui Voemalle ja aiheena oli reitinluku sekä volyymi. Hallilla järjestettiin reitintekokoulutus, jonka osallistujakaarti oli loihtinut hallin henkilökunnan kanssa varsin maittavan kattauksen kisareittejä vuosijäsenkisaa varten. Itse pääsin tekemään kyseisenkaltaisen kisamuotoisen treenin, jossa oli tarkoituksena pyrkiä flässäämään kaikki mahdolliset reitit. Oma reitinluku on melko nolla, sillä sitä tulee harjoiteltua valitettavan vähän, koska suurin osa treenistä suuntautuu kotiboardille, jossa reitinluvun merkitys on melkoisen pieni kun reitit tulee useimmiten suunniteltua itse. Helposti reittiä ei muutoinkaan tule lähdettyä flässäämään, vaan sille hyppää muuveja koettelemaan. Tosiasiassa flässääminen on erinomainen harjoitus ja reittiä tutkiessa voi pyrkiä näkemään itsensä reitillä sekä pohtia kaikkia mahdollisia nykykiipeilyn mukanaan tuomia sniikkejä betavaihtoehtoa (huukit, kneebarit, dynaamiset vaihtoehdot…). Kun flässäämistä vielä oikeasti harjoittelee, alkaa parhaimmillaan päästä moodiin, jossa ekaan yrkkään lataa extramäärän yritystä. Selkeä etu reitinluvun opettelusta muodostuu siinä vaiheessa, kun yrityksiä reitille tarvitsee antaa vähemmän ja näin säästää nahkoja ja voimia mahdollistaen useampien reittien kiipeämisen. Toiveena tietenkin on, että reitinlukutaito saadaan siirtymään vielä kiipeilyyn pihalla ja projektitkin taipuvat näin nopeammin. Flässitreeni toimii myös ainakin allekirjoittaneella peruscirkuittia tehokkaampana treeninä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakkotietoa, jolloin puristuskin on erilainen kuin jo kiivetyillä ja opetelluilla reiteillä. Parhaiten tämä luonnollisesti toimii greidaamattomilla reiteillä, kun jokaista reittiä lähtee kiipeämään ilman ennakko-odotusta.

Omasta mielestä Antti ei ole kovinkaan hyvä lukeemaan reittiä, mutta pakko kyllä sanoa ettei tilanne ole oikeasti ollenkaan niin huono. Pitkä kiipeilykokemus ja oman kiipeilytyylin tuntemus näkyy Antin reitinlukutaidossa ja kyllä voisi sanoa, että keskitason paremmalla puolella mennään heittämällä…


Toinen oleellinen osa tämänkaltaista treeniä on se, että sen aikana tulee kiivettyä kaikenlaisia reittejä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Luonnollisesti kaikilla halleilla ei ole mahdollisuutta kovin usein kisatyyliseen treeniin. Tällöin suosittelisinkin valitsemaan reittivalikoimasta kyseiseen treeniin läjän mahdollisimman erilaisia reittejä (släbejä, kantteja, verttejä, loivia, parkourdynoja ja jyrkkiä hänkkejä). Jos valikoimassa löytyy vielä reittejä erilaisilla otetyypeillä (sloupperi, pinchi, krimppi, volyymi…), niin sitä parempi. Hirveän helppoa on jäädä kiinni vaikkapa ajatukseen ”
Dynaamisia liikkeitä tai ainakaan koordinaatiojuttuja ei pihalla tarvitse. Saati boxikävelyitä…”. Itselle tulee heti mieleen esimerkki maailmalta ja Suomesta: Jakob Schubert ja Emmi Rautkylä. Ensimmäinen on joutunut monipuolistamaan kiipeilytreeniään Olympialaisten vuoksi ja jälkimmäinen omasta tahdostaan. Kumpikin on kiivennyt kaudella 2020 myös pihalla kovempaa ja tikannut reittejä nopeammin kuin koskaan. Onko syynä dramaattinen voiman- vai taidon monipuolistuminen? Itse uskon vahvasti jälkimmäiseen.

Itsellä monipuoliseen yrittämiseen erilaisten reittien osalta on auttanut sisäänrakennettu ”Paavo Väyrynen” takinkääntötemppuineen. Olen vuosien ajan kyennyt psyykkaamaan itseni milloin släbibouldereille tai seuraavana vuonna kokenut, että pitkät tasaiset hänkkisportit ovat se coolein juttu. Saati kämmenjammihalkeamat, joita on kiivettävä mieluiten multipitcheillä. Tämä on ehkä omalta osaltaan auttanut siihen, että omalla vaatimattomalla vaikeustasolla on mahdollista kiivetä uudella kalliolla melko lailla kaikenlaisia reittejä, eikä tarvitse etsiä sitä ominta vahvuusaluetta. Tämä luonnollisesti laajentaa valintojen viidakkoa ja kalliolta on mahdollista valita itselle se hienoin, eikä pelkästään mahdollisin reitti, jota yrittää. Tiedän, että jammaaminen sen kaikissa muodoissa on monelle vannoutuneelle sporttikiipeilijälle (ja varsinkin boulderoijalle) kirosana. Tosiasia on kuitenkin, että ajoittain kyseisiinkin kiipeilytekniikoihin reiteillä ja jopa bouldereilla törmää ja jos nekin omaan repertuaariin kuuluvat edes siedettävästi voi vaikkapa tufien välistä löytyä viekas lepokahva käsijammin muodossa. Siirtovaikutusta pihalle onkin hyvä pyrkiä pohtimaan avoimin silmin ja boxin ulkopuolelta. Kuten vaikkapa boxihiiviskelyn opetusvaikutusta smearaamiseen hiekkakivellä? Mitenpä muuten sitä Suomessa harjoittelisi? Kyseiset reitit ovat taas kerran niitä, joihin ei ole mukava aluksi mennä, kun pelottaa että polven lyö boxin laitaan jalan lipsahtaessa. Oppimiskokemus on kuitenkin varsin väkevä, kun jalkoihin alkaa luottaa loivemmalla ja loivemmalla boxin tai volyymin kupeella.

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön Antti Liukkonen (@boulderbeast) jakama julkaisu

Painopeitosta en luovu liikuntavammasta huolimatta. Ostin itselleni kyseisen uniavun erään tuttavani kuvattua painopeiton alla nukkumista termillä ”Se tuntuu siltä, kuin joku halaisi koko yön”. Pitää paikkansa. Suosittelen kaikille yliaktiivisille nukkujille. Sponsoroimaton mainos kaikille painopeittojen myyjille.

Ja viikon oppimiskokemus. Videoltakin löytyvä keltaisilla volyymeillä rakennettu ”Viikon reitti” VOEMAlla havahdutti siihen, että sisäkiipeilyn evoluutio on loikannut viimeisten muutaman vuoden aikana joitain satoja prosentteja. Aiemmin helppoja hyviä reittejä löytyi hyvin harvoin ja tämänkaltaista vaikeudeltaan 6A tasoista taidonnäytettä ei taannoin löytynyt mistään.

Ja vielä lopuksi shout-out Laitisen Annalle, jonka instasta löytyy mukava määrä videoituja kehonhuoltoharjoitteita. @annaliinalaitinen

 

Katso alta video Antin reitinlukuharjoituksesta!

#olddognewtricks part 4

Vanha koira, Uudet kujeet. Part IV, Ekat 3 viikkoa

Ensimmäiset kolme viikkoa treeniohjelmaa alkavat olla lopuillaan ja on ensimmäisen ”välitilinpäätöksen” aika. Testeihin ja tavoitteisiin liittyen kestävyys ja core olivat ehkä merkittävimmät kehitettävät osa-alueet, joten osasin odottaa niihin liittyviä harjoitteita ensimmäisessä harjoitussyklissä runsaasti. Takaraivossa oli kuitenkin ajatus, että onhan tässä tullut treenattua, joten suuria yllätyksiä ei liene luvassa. Olin melko lailla väärässä. Ensimmäinen harjoitusviikko otti melko lailla luulot pois ja olin jopa hämmentävissä määrin piipussa. Coreharjoituksia tehdessä tajusin mitä termi ”nuudelimies” tarkoittaa ja lähtötilanteessa ei miehessä tunnu olevan muuta jäykkää kuin käytös.

Coretreenien ja kehonhuollon osalta kristallisoitui myös se päätelmä, että eihän niitä kumpaakaan ole tullut tehtyä ihan oikeasti. Kehonhuolto on pitänyt sisällään hiukan kuminauhajumppaa aina silloin, kun olkapäät ovat olleet huonoimmillaan ja jotain ”sekasotkukuntopiiriä” aina siinä välillä… Pääsääntöisesti se onkin sitten tullut jätettyä väliin aina kun kädet ovat tuntuneet kulkevan jollain lailla mukana muussa torsossa. Coren treenaaminen on jäänyt myöskin satunnaisiin ”vatsalihasvemputuksiin” kuntopiirin yhteydessä ja ensimmäisen renkailla tehdyn treenin jälkeen keskivartalo muistuttelikin itsestään useamman päivän ajan. Olkapäät alkavat tuntua jo kolmen viikon jumppailun jälkeen huomattavasti paremmalta ja pyrinkin videoimaan seuraavaan analyysipostaukseen, josko kädet liikkuvat seinää vasten yli 90 asteen kulmaan . Myös nukahtanut pakara ilmoittelee olemassaolostaan, ainakin pari päivää kannikkajumppien jälkeen…

”Hikkee pukkaa”

Kestävyystreenin määrä oli ehkä rajuin shokki systeemille. Kolmen viikon aikana erilaisia kestävyyteen liittyviä kiipeilytreenejä tuli määrällisesti varmaan enemmän kuin viime talvena yhteensä. Toki näistä suurin osa oli matalatehoisia ARC-treenejä, jotka matalasta tehosta huolimatta tuntuivat kokonaisrasituksen kannalta suhteellisen kuluttavilta. Niiden osalta kroppa tuntuu onneksi adaptoituvan suhteellisen nopeasti. Kovempia köysitreenejä varten löytyy kotiseinältä (https://www.saimaastadiumi.fi/kiipeily) hyvä kattaus reittejä skaalalla 6a-7b. Mielelle teki kuitenkin hyvää käydä tekemässä harjoitussyklin kovin köysitreeni Helsingin kiipeilykeskuksella (https://www.kiipeilykeskus.com). Santeri ”Pantteri” Turkulainen on kehittynyt reitinteossa huimasti ja treeni olikin kuin karkkikaupassa olisi pistäytynyt. Mieleenpainuvimmaksi reitiksi jäi heti sisääntullessa oikeaan pilariin askarreltu vihreä 6a. Poikkeuksellisen hieno helppo reitti! Omissa treeneissä yllättävintä oli se, että osassa treeneistä onkin se idea, että reittiä ei ole välttämättä tarkoitus topata, vaan tippumisen jälkeen siirrytään seuraavalle reitille. Tämä tuntui omalle päälle haastavalta, mutta se onkin ehkä merkittävin ero treenin ja hauskuuttelukiipeilyn välillä?

Helsingin kiipeilykeskuksen sähköjänis ”Ode” toivottaa vanhan koiran tervetulleeksi 🙂

Voimatreenien osalta suurimpana vaikeutena on ollut löytää sopivat treenireitit kotiboardilta. Kevään ja kesän koronatauko sisäkiipeilystä sai aikaan sen, että viime talven voimatreenicircuitista ei mene kuin pari reittiä yli kymmenestä, joten tilanne vaatii testiluonteista pohdintaa ja reittisuunnittelua, jotta sopivat reitit löytyisivät. Onneksi osa voimatreeneistä on mahdollista tehdä pt-sessioissa, joissa vaste kyllä löytyy.

PT-sessio nro 1

Ennen projektin aloittamista olin hiukan skeptinen pt-sessioista, joita pakettiin kuuluu pari kappaletta kuukaudessa. Meikäläinenkin on kiivennyt jo aika pitkään, joten mitä lisäarvoa trainerin kanssa kiipeäminen voi harjoituksiin tuoda? Ensimmäisen session jälkeinen pika-analyysi osoitti, että varsin paljon. Vaikkakaan ensimmäisellä sessiolla emme päässeet kiipeämään yhdessä, oli session anti jo eka kerralla merkittävä. Jos itsensä on mahdollista haastaa epämukavuusalueelle, niin toisen ohjaamassa harjoituksessa se tapahtuu melko varmasti suuremmalla todennäköisyydellä, kuin itsekseen pusaamalla. Allekirjoittaneen kiipeilytyylissä ei ole dynaamista juurikaan muu kuin keskivartalo ja harjoitukseen liittyneet koordinaatioharjoitukset veivätkin minua jo pienen askeleen lähemmäksi ”omanelämänsäsanjacollinia”. Olen pyrkinyt pääsemään irti ajatuksesta, että koordinaatio- ja dynaamiset muuvit eivät kuulu ulkokiipeilyyn, koska kyllähän ne auttavat ymmärtämään oman vartalon liikettä paremmin. PT:n merkitys näissä harjoitteissa ainakin omalta osalta on auttaa ymmärtämään mitä epäonnistuneessa suorituksessa tuli tehtyä väärin ja miten sen voisi mahdollisesti korjata. Jos suorituksen voi videoida, tai mahdollisesti näyttää mallisuoritteen on ymmärryksen lisääminen mahdollisesti vielä merkittävämpää.

Näkymä Helsingin kiipeilykeskuksen köysiseinille..

 

Tällä sessiolla hoksasin myös melko nopeasti sen, että vaikka viimeiset pari vuotta olen pyrkinyt omia heikkouksia esimerkiksi boardilla kiivetessä vahvistamaan, niin se on itsekseen varsin haastavaa. Kun jalan päälle nousu vaikkakin pienelle (ja terävälle) jalitsulle tuntuu luontevammalle, niin ei sitä tule sivummalta valittua, eikä varsinkaan isompana ja slouppaavampana. Silloinhan pitäisi pian pinnistää keskivartalolla.

Toivonkin, että tulevilla sessioilla harjoitteita päästäisiin kiipeemään yhdessä, koska ainakin itselle toisen tekemänä muuvit ja niihin liittyvä liike aukeavat jopa selittämistä paremmin. Lisäksi se on hauskempaa.

Kolme ensimmäistä viikkoa pähkinänkuoressa:

  • Treenaaminen on ollut hauskaa, koska melko lailla kaikki harjoitteet ovat olleet itselle melko uusia (tai ainakin toteutustapa).

  • Jos tällä kestävyystreenin määrällä hiussuonisto ei älyä lisääntyä, olen ihmeissäni.

  • ARC-treeneissä on pakko kuunnella jotain bluetooth-kuulokkeista (muutoin maailman tylsintä). Edellä mainittuun liittyen joitain podcast-suosituksia:

Spotify

– The Enermocast
– Eric Hörst´s Training For Climbing Podcast
– The Nugget Climbing podcast
– Trainingbeta (vanhat jaksot)
– Jam Crack
– The Power Company Podcast (vanhat jaksot)
– Oisko betaa (mm. Sanja Collinin haastattelu)

Soundcloud

– VOEMAmedia (meitsin vanhoja höpöttelyjä mm. Jollin, Juha Saatsin ja Antti Mankisen kanssa)
– The Cutting edge

  • Uusilla harjoitteilla paikat tulevat varsin kipiäksi ennen kuin älyävät, että tätä ei aiota heti lopettaa.

  • Treenaaminen säilyy mielekkäämpänä, kun harjoituksia voi tehdä paikoissa joissa on itselle uusia reittejä. Jo korona suo, aion jatkaa tätä.

  • Sponsoroimaton shoutout: Climbskin, hand cream. Mannin OP antoi tästä tuotteesta vinkin, kun tuskailin halkeilevien sormenpäiden kanssa ja olin kokeillut melko lailla kaikki rasvat apteekkien vaihtoehdoista ClimbOneihin… Climbskin tuntuu sopivan minulle hyvin, sillä ainakin itsellä se tekee nahkan elastisemmaksi ja siten se ei treenatessa halkea. Löytynee melko lailla kaikista kiipeilyhalleista.

  • Mikäli joku muukin päättää aloittaa treenaamisen ohjattuna, niin suosittelen ehdottomasti valitsemaan senkaltaisen vaihtoehdon, jossa on mahdollisuus yhteisiin treenisessioihin valmentajan kanssa ainakin silloin tällöin. Jos mahdollista, niin haastelemme muissakin maakunnissa työskentelevien valmentajien/ personal trainereiden kanssa talven aikana.

  • Lepoviikko (tai ns. kehonhuoltoviikko) tulee juurikin ajallaan. Suurella todennäköisyydellä sisälläni ei ensimmäisen kolmen viikon aikana ole mennyt mitään särki.

 

Katso alta Antin treenivideo ensimmäisiltä viikoilta!

…tarina jatkuu! 🙂

Scroll to top