legendsonly

#olddognewtricks part 16

Vanha koira, Uudet temput, part 16 (Amen Breakin ensinousijan matkassa)

Helmikuun kunniaksi pääsin rupattelemaan tunteroisen pääprojektini Amen Breakin ensinousijan, Rami Haakanan kanssa. Reitistä höpöttelyn lisäksi sivusimme toki muitakin  aiheita, kuten: 

  • Kallion kehittäminen ja jyrkän reitin avausprosessi 
  • Kneepadi, kiipeilyn evoluutiota vaiko suuri Saatana?
  • Otereplicat ja reittisimulaattorit
  • Urheilupäiväkirja ja sen käyttö kehityksen seuraamisessa
  • Ja muita huru-ukkojen höpinöitä

Rami Epsanjan auringossa Chulillassa. Kuvaaja Jouko Järnefelt.


Varsinkin pohdinta kneepadeista ja niiden käytön etiikasta sattui mielestäni ajankohdaltaan osuvaan saumaan. Aihettahan on sivunnut yksi jos toinen maailman huippukiipeilijöistä ja muun muassa Edu Marin kertoo avoimesti, ettei aio niitä käyttää omalla projektillaan, koska haluaa ottaa siitä 9b tikkimerkinnän ja kneepadi voisi sen hänen mielestään vaarantaa… Emme myöskään rupatteluhetkellä olleet vielä kuulleet maailman toisesta (mahdollisesta) 9A boulderista eli  Big Islandin istumalähdöstä (avattiin viime viikolla Fontainebleauhun). Sen osalta mielenkiintoiseksi kneepadikeskustelun tekee padin alle sijoiteltu kirja (Soudain Seul). Lyhköisestä varrestaan kärsivä ensinousija Simon Lorenzi joutui käyttämään tällaista newschool-tekniikkaa, jotta kneebar pysyi paikallaan ☺ Tottahan toki osa foorumeiden keskusteluihin osallistuneista on tämän tekniikan jo vahvasti tuominnut jekuttamisena.

Rami Hurissalossa reitillä ”Takinkääntäjä”. Kuvaaja: Samuli Lehtonen.


Otereplicoiden osalta kävimme läpi japanialaisten krimppihirmujen muottien käyttöä Burden of Dreamsin otteiden valamista varten ja pohdittiin samalla sitä, miten Rami oli käyttänyt samankaltaista metodia jo toistakymmentä vuotta sitten työstäessään Estrellaa Nummessa.

Itselle antoisinta antia rupatteluhetkestä oli kuitenkin ehkä urheilupäiväkirjapohdinta, joka sai allekirjoittaneenkin kaivamaan omat kirjaukset 90-luvun lopulta saakka esille. Suosittelenkin kuuntelemaan Ramin insinöörimäisen tarkkoja pohdintoja kyseisestä harjoittelun seurannan apuvälineestä ja aloittamaan päiväkirjan pidon. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin vuosien jälkeen on varsin rentouttavaa katsella, millaisia hullutuksia on tullut 25 vuotta sitten liikunnan parissa tehtyä.

Ramin treenipäiväkirja…


Kiitokset Ramille ensinoususta ja haastattelusta!


Katso alta Ramin videohaastattelu!

#olddognewtricks part 13

Vanha koira uudet temput, part 13 (motivaatiohaastattelussa suomikiipeilyn legenda Jani Lunnas)

Tammikuun puolivälin haastatteluvieraaksi saapui yksi suomikiipeilyn kehitystyön pioneereista, eli palosotamies Jani Lunnas. Jos Suihkosen Henkka ja Nugentin Martin hoitivatkin sporttikiipeilyn ensimmäistä vahvaa aaltoa Etelä-Suomessa, niin Jani piti lippua 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Itä-Suomessa.

Kvaloya, Norja v. 1997


Olinkin niin innoissani Janin kanssa turisemisesta, että juttu rönsyili melkein kahden tunnin ajan laidasta laitaan. Pahoittelut siitä, että punainen lanka meinasi välillä karata myös hiukan käsistä… En loppujen lopuksi ole edes ihan kartalla missä kaikkialla mies on ennättänyt 25-vuotisen kiipeilyuransa aikana asua (eli kiivetä), mutta joitain pääpaikkoja ovat ainakin Rovaniemi, Espanja, Joensuu, Espanja, Kuopio, Espanja ja Pääkaupunkiseutu.
Oleellista paikkakunnan- ja maanvaihdoksiin on kuitenkin vuosien aikana aina ollut kiipeily ja palo kehittyä siinä.

Haukkavuori 2004

 
Tämä into ja palo olikin yksi merkittävistä syistä, joista halusin herran kanssa haastella. Mikä ihme saa aikuisen miehen ajamaan vaikkapa Rovaniemi-Simpele väliä viikonloppukeikkoina, tai hakeutumaan työuralla työhön, jossa työajat natsaavat harrastamisen kanssa niin, että elämä perheenisänäkin onnistuu kiitettävästi. Innon ja palon tuotoksena herra joka tapauksessa kehitti, tai on ollut oleellisesti kehittämässä kiipeilyalueita ja kallioita kuten Hiidenkirnut Rovaniemellä, Vuorivaara Joensuussa, Simpeleen Haukkavuori ja Kuopion Jynkkä. Oleellista kyseisen aikakauden (2000-luvun taite) kallioiden kehittämistyössä oli se, että kiipeiykenkinä käytettiin Borealin Lasereita ja 8a:n vaikeustasoisen reitin kiivettyään (ja varsinkin avattuaan) nimensä löysi Kiipeilylehden Spotteriin joka oli ainut ja oikea kiipeilymedia (koska internettiä ei oltu vielä keksitty). Itä-Suomalaisittain Janin Vuorivaaraan vuonna 2000 avaama Dulcinea 8a oli alueen ensimmäinen kasi ja samalla herra siirsi oman kiipeilynsä vaikeustason uusille numeroille. Herralla on ollut silmää myös laadulle, sillä samaan vaikeusasteeseen sattuvat Wild Side Haukkavuorella ja Pavarotti Kuopion Jynkässä ovat eittämättä omassa vaikeusasteessaan Suomikiipeilyn valioita.

Wildside reitin putsailua Haukkavuorella vuonna 2004


Oman osansa rupatteluhetkestä veivät myös Olhavan klassikot kuten
Eklipsi 6+ ja Nessu 6+. Eklipsiin Jani teki ilmeisesti kolmannen nousun Paavo Saarelan haloilla varmistetun suorituksen ja Salosen Vesan soolon jälkeen. Toki ei Janillakaan nousussaan ollut kolmosen camalottia isompaa piissiä, joten kuumotuskertoimen tietänevät kaikki, ketkä ovat reitin joskus kiivenneet. Nessuun Janin nousu onkin yksi harvoja, sillä viimeinen varmistushan kyseisellä reitillä tulee Ukkosenjohdattimen ja Salaman yhdistävään poikkihalkemaan. Eli loppurannari on noin 15m…

”Pocer de un Cono” 7b+, Teneriffa, Espanja


Lopuksi turisimme myös siitä, mitä syitä Jani itse löytää siihen, että kovimmat reittinsä kuten
A day in Life, 8b Niemiselissä hän on kiivennyt + 40-vuotiaana. Lieneekö tälläkin kertaa totuutena viisaus ”Minkä testoissa häviää, sen voimassa voittaa”. Toki selvitimme vastauksen myös kuulijakysymykseen Fiesta de los Biceps -reitille valmistautumisesta…

(Artikkelin kuvat: Sekalainen lajitelma kuvaajia, joista itse tirehtöörikään ei ole oikein  kartalla… Eli sanotaan vaikka, että kuvat: Jani Lunnaksen kamera)

Katso alta Antin ja Janin videomaratoni (1h 52min)

Scroll to top