kiipeily

Karpolla on kasi aa – Suomikiipeilyn uutisia osa 4/2021

SUOMIKIIPEILYN UUTISIA OSA 4 / 2021

Touko- kesäkuuhun toivotut lähetyskelit eivät koskaan saapuneet ja talvi muuttui tänä vuonna suoraan helteeksi. Kevään ja alkukesän lähetystyörintamalta löytyy kuitenkin joitain erinomaisia suoritteita ja Karpojen suureksi iloksi suomalaisen kisakiipeilyn kilpi on alkanut pitkästä aikaa kiillottumaan. Maailmancup Insbruckissa tarjosikin suorastaan erinomaisia näyttöjä Suomen joukkueen osalta! Tästä hurmioituneena Karpot lupautuvatkin sujahtamaan kesän ja syksyn aikana useampaankin kertaan kotimaisen kisakiipeilyn syövereihin… Tämänkertaisen haastattelun kohteeksi saimme kunnian pyytää joukkueen emon ja huoltajan Enni Bertlingin. Ennihän on hankkinut omat kannuksensa jäätävillä suoritteilla jääkiipeilyssä, mutta sydän on pullollaan kisakiipeilyn eteenpäin viemistä kaikilla tuen keinoilla, joita haasteluhetkessä pääsemme hiukan raapaisemaan. Sitä ennen kuitenkin alkukesän sendejä.

TEAM FINLAND Insbruckissa 2021 (vasemmalta: Ilmari Piiroinen, Mikael Suihkonen, Roosa Huhtikorpi, Enni Bertling, Laura Loikas, Anthony Gullsten ja Axel Lindfors)

Boulderuutiset

Pohjola

Pohjolan uutiset alkavat Rovaniemen Vuoristoklubin pj:n Asta Heikkalan bouldersuorituksilla. Kevään ja kesän aikana tikkilistalle ovat tipahtaneet sekä ”Pimp my Ride extension” 7C Martti Servo -kiveltä, sekä ”Cafesito” 7C niminen Jani Lunnas -klassikkotraverse Hiidenkirnuilta. Kyseiset reitit eivät takuulla tule olemaan kyseisen voimanpesän kauden kovimpia suoritteita, mutta erityisen merkittäväksi niiden osalta muodostuu talvella operoitu polven eturistiside. Toivotamme pikaista paranemista ja jäämme odottamaan innolla syksyn lähetyskelien sendivirtaa…

Asta ja Pimp My Ride Extension 7C (Kuva: Joonas Satta)

Oulun ihmepoika Tuukka Simonen jatkaa tasaista lähetystyötä retkeillen ympäri kotimaata. Kevään lopulla nuorukainen käväisi tikkaamassa Sipoossa Andy Gullstenin avaaman ”Waven” 8B ja jatkoi siitä lähemmäs kotialueen tarjontaa kiipeämällä Pyhännän kiveltä Jani Lehtolan klassikon ”No Man’s Land assis 8A+”. Jälkimmäinen olikin tarjonnut Tuukalle jopa hiukan yrittämistä. Uusi Etelä-Suomen kiertue hellelähmeröissä kesäkuussa sujui keleihin nähden kohtuullisesti ja Rauman huudeilta flässinä antautui Vainion Tuomon avaama minilinja ”Child’s Play” 8A ja Nousiaisista Kelloniemen Ilarin muutamia vuosia sitten nousema ”Lurppikerho” 8B. Lurppikerho on jyrkkää ja leveää boardityylistä kompressiopaukutusta soveltuen erinomaisesti Tuukan  vahvuuksiin. Nuoren urhonkaan mielestä +180cm sylivälistä ei kyseisellä reitillä ole haittaa… Helpompi kiivetä, jos kädet yltää kompressiossa molemmille otteille (toim. huom.). Myös  perinteistä Myllistä käytiin tyhjentämässä muun muassa ”Koopan”, ”Hattivatin” ja ”Hottentotin” verran. Kyseiset 8A:t eivät Tuukan tasolle ole enää muutoin, kuin lähetyslämpötilan vuoksi maininnan arvoisia…

Etelä-Suomi

Etelä-Suomessa nuorukaisosasto ehti sendailla ennen kelien lämpenemistä varsinkin Mylliksellä. Yhden käden leuanvetokyvystä ei ilmeisesti haittaa edelleenkään, sillä Haapakosken Samin ”Armottoman” kiipesi ainakin lihasten lesodius Tomi Salo ja ilmeisesti myös Emil Lamppu. Tomi käväisi myös mantteloimassa erittäin hienon näköisen Nallen avaaman ”Sharin” 8A reitin ja Emil ilmeisemminkin myös Habakosken ”One for Sorrowin” 8A. Jälkimmäiseen highballiin kävi oman nousunsa myös nimettömän ilmiannon mukaan kipaisemassa Epuista ainoa, eli Eppu Ainoa. Etelä-Suomessa pysyen keväällä itsensä kovaan kondikseen piiskannut Erik Juslen on kiivennyt ainakin ”Mongoolin” 8A, ”Raadelman” 8A sekä ”Unholan” standin 8A.

Itäisempi Suomi

Itä-Suomen Imatralla jo aikuisen miehen ikään ja vielä aikuisemman miehen pituuteen ennättänyt Juha Olli jatkaa kevättä innolla, kun kädet ovat kerta tykityskunnossa. Vielä yksi projekti antautui viimeisillä kevätkitkoilla kantaen nyttemmin nimeä ”Betauros” 8A. Herra on ilmeisesti nimikoinut reitin itsensä mukaan, sillä Juhahan on kuuluisa siitä, että kykenee antamaan useimmiten reiteille sopivan betan jopa kiipeäjän pituusominaisuuksien mukaisesti.

Kuopion paksuimmista haubereista vastaava Asko Hänninen rasvasi varvashuukkinsa ja kävi tekemässä toistonousun savolaiseen toehooktestpieceen, elikkäs reittiin nimeltä ”#neverstopthemadness” 8A. Asko arveli, että reitti saattaa olla hitusen helpompi pidemmälle, koska yltää käyttämään parempaa jalkkista alussa ja yltää asettamaan ensimmäisessä muuvissa tarvittavan toehookin suoraan otteelle jo patjalta käsin.

Asko ja #neverstopthemadness 8A (Kuva: Askon salaiset videoarkistot)


Köyseilyhommat (koko Suomi ja muu maailma)

Kesän köysisesonki jäi valitettavan lyhyenlännäksi, mutta joitakin mielenkiintoisia lähetyksiä aikaan on kuitenkin saatu. 

Axel Lindfors sai kellistettyä Nummesta hänelle jostain syystä pikku-nemesikseksi muodostuneen ”Jaakobin painin” 8b+. 

Jo aiemmin mainittu väkevä Emilia Venäläinen on ottanut setämiesten neuvoista vaarin ja lähtenyt haastamaan itseään vaikeammilla reiteillä. Kesäkuumalla antautui Karkauden kalliolla kallion nimikkoreitti, Haakanan Ramin avaama hieno ”Karkaus” 7c+. Huhu kertoo Emilian työstelleen myös kahdeksannen vaikeusasteen reittiä niin vakuuttavasti, että kelin edes hiukan viiletessä taso luultavimmin siirtyy seuraavalle numerolle… Jäämme odottelemaan innolla!

Emilia ja ”Karkaus” 7C+ (Kuva: @soilbergs)

Etelä-Karjalan trädmaister Markus Hasla lähenee myös kahdeksatta vaikeusastetta, mutta hänen tapauksessaan luomukiipeilyssä. Reittinä Pärkänvuoren klassikko ”Päiväuni” 7c+.

Keskikesän kiistattomaksi kiipeilypäälliköksi Karpot valitsevat Tampereelta Jyväskylään residenssinsä muuttaneen köljyrinta Ola Laitisen. 30 asteen helteet eivät ole herran lähetystyötä estäneet, vaan Simpeleen Haukkavuorelta tipahti Jani Lunnaksen avaama lyhyt ja ytimekäs ”Kivifetissi 8a+”. Kyseisen kompressiokantin slouppaava vasemman käden kantti ei ainakaan pitävämmäksi muutu, kun siihen aurinko lällittää koko päivän… Ola itse pohti, että merkittävintä hellekeleillä kiipeilyn osalta nyt kesällä on ollut se, että nahkat ovat kestäneet yllättävän hyvin. Ja kun nahkat ovat kestäneet, on voinut vain puristaa hiukan kovempaa. Varsinaista sendiä oli edesauttanut myös alppilähtö ja aamulla hiukkasen puhaltanut tuuli.

Ola syyllistymässä ”Kivifetissiin” 8a+

Italiassa miehet ei todistetusti muutu spagetiksi, sillä myös edellisistä Karpojaksoista tuttu Miettus Ville on täräytellyt itsensä kahdeksannelle vaikeusasteelle myös köysirintamalla. Trentossa Isolaccia sektorilta antautui reitit ”Rockstar” sekä ”Zanca marcia”, molemmat 8a vaikeutta.

Katso alta virallinen Karpolla on kasi aa lähetys!

#olddognewtricks part 22

Vanha koira uudet kujeet, part 22 (Elias Annila, trädikiipeilyn Musta Hevonen, tai vähintään harmaa poni)

Suomalaisessa kiipeilyscenessä on enemmän ja vähemmän tunnettuja harrastajia, joista uskoisin Elias Annilan kuuluvan vahvasti tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Oman tutkan alle herran edesottamukset pujahtivat viimeistään vuonna 2018, jolloin herra jammaili toistonousun (ja ilmeisesti tähän päivään ainoan nousun legenda Purasen ensinousun jälkeen) Haukkakallion myyttiseen Saranaan, 7c/+.

Rupatteluhetkemme aikana pohdimme ikuisen kesän metsästystä pakuilun näkökulmasta (Eliaksesta kun liikkuu huhuja joiden mukaan hän on asunut talvia pakussaan työpaikan parkkiksella, jotta on päässyt reissuun maailmalle). Pääpaino keskustelussa liittyi kuitenkin herran varsin mielenkiintoiseen tikkilistaan (https://27crags.com/climbers/eliasa/ascents). Eliaksen tikkilistassa merkillepantavaa on se, että kovimmat nousut ovat trädeja. Hänen oma pohdintansa on, että jos jotain vaikeutta pystyy kiipeämään sporttina, pystyy sitä kiipeämään trädinakin. Validi näkökulma sinänsä, mutta harvemmalla meistä nousut luonnollisilla varmistuksilla kulkevat ihan käsi kädessä fyysisen suoritustason kanssa…

Atlantis, 7b+ (multipitch). Kuvissa 1 ja 2 bivitunnelmien kontrastia ekalta ja tokalta ykältä. Tokassa kuvassa ei maltettu odottaa pohjoisseinällä varpaita lämmittäviä auringonsäteitä.

Trädin perustason noustua Elias on käynyt tikkailemassa kunnioitettavan määrän Pohjois-Norjan multipitch -klassikoita. Juttelimmekin luonnollisesti myös niistä ja erityisesti halusin kaivella pohdintaa siitä, miten Lofoottien Vågakallenin Storpillarenilla sijaitsevan Freyan 7b+ kaltaista isoa reittiä työstellään. Kyseinen reitti on Eliaksella ja hänen naisystävävällään Karinilla vielä työn alla, eikä ihme, kun kuuntelee reitin luonnetta. Kyseessä ei ole ihan perus-Prestenin haikkailu…

Freya 7b+. Kuvat 1 ja 2 on vuodelta 2019 kun yrkättiin ekan kerran. Ekassa kuvassa meitsi kruksi släbin saitti-yrkällä puntti tutisten. Kolmas kuva on viime vuodelta ja siinä Karin lähettämässä ekan kruksikp:n stemmikulmaa.

Herran kovin tikki Bohuslänistä on tällä hetkellä luomureitti nimeltään Kärlek, 8b. Oman laskuopin mukaan 8b:n trädiä kiivenneiden lista Suomessa ei ole valtavan laaja (Tomi, OP…), mutta Elias pohtii asiaa omaan vaatimattomaan tapaansa näkökulmasta ”Moni varmasti kiipeäisi, jos vain lähtisi asiakseen kokeilemaan”. Toki moni juoksisi maratoninkin alle 3 tuntiin jos alkaisi oikein kovasti treenaamaan… Koska kyseessä on tiukin reitti, jonka hän on kiivennyt, on vaikeuden peilaaminen vaikeaa. Jotain kuitenkin kertoo, että vertauksena Nummen sporttiklassikko Sulttaani (tiukka 8a+ tai monen mielestä 8b) tuntui huomattavasti helpommalta.

Pohdintaan omista kiinnostuksista henkisten tai fyysisten linjojen tarjoamiin haasteisiin Elias vastaa mielestäni sympaattisesti ”Ehdottomasti ei henkisille linjoille. Olen sydämestäni espoolainen yläköysittelijä ☺”. Tämä nivoo sisälleen jälleen kerran kiipeilyn hienouden. Jokainen voi kiivetä sitä omalla tavallaan ja parhaimmillaan saada siitä omat onnistumisen elämyksensä. Toki reittien henkisyys on myös kokijan korvien välissä. Osa meistä toppahousuharrastajista voisi kuvitella vaikkapa Freyan tai Olhavan Teemu Tapanis-klassikko Ikaroksen, 7c kaltaisten reittien olevan parhaimmillaan henkistä osastoa…

Diamanten 8A. Lähimmät kotiboulderit, täällä tullu viimeaikoina kiivettyä/treenattua aika paljon ja tarjoo ihan hyvää kiikkua ja kuivaa kiveä lähes ympäri vuoden.

Ja loppuun vielä bonariksi video ”Sista Bossen, 8a” Hallinden, Bohuslän.

Katso alta Eliaksen videohaastattelu!

Karpolla on kasi aa – Suomikiipeilyn uutisia osa 3/2021

SUOMIKIIPEILYN UUTISIA OSA 3 / 2021

Kevään vaihtelevat kelit eivät välttämättä ole hellineet lähetystyön tekijöitä, mutta tuttujen nimien osalta myös tällä saralla ollaan jatkettu hienojen sendien merkeissä. Toivottavasti kaikki pitävät peukut ja varpaat pystyssä, että touko- kesäkuuhun saataisiin jonkinlainen viileä virtaus tahi takatalvi ilman lunta.

ACCESS-Asiat
Access-kuvioissa ei tällä kertaa suuria draaman kaaria, mutta erityismainintana Karpo-osasto haluaa mainita Anssi ”Bagsie” Laatikaisen urakoinnin ja access-työn varsinkin Ahvenanmaalla. Karpojen korviin on kantautunut vinkkejä siitä, että kyseinen pitkänlinjan kiipeilijä, herrasmies ja perheenisä on myyräntyöllään ollut vahvasti vaikuttamassa siihen, että esimerkiksi legendaariselle Grottanin alueelle on nykyään mahdollisuus ajella autolla perille ja linkoa padimeri vaikkapa Normipäivän alle. Tien varressa on lähes vapaaehtoinen tienkäyttömaksuboxi, jota olisi enemmän kuin suotavaa käyttää mikäli kapuilu ja varsinkin autolla ajo kiville Ahvenanmaalla kiinnostelee. Samainen herrasmies on puuhannut saarelle myös valtavan määrän uutta kiivettävää ja tehnyt näistä uusista alueista laadukkaat topot 27cragsiin. Merkillepantavaa on, että nimetön lähde mainitsee Anssin lahjoittaneen topoista tulevat tulot paikalliselle kiipeilyseuralle, jotta lähestymisasioita tienkäyttöineen voitaisiin kehittää myös tulevaisuudessa. Toivommekin, että tämänkaltaista hyvin toimivaa yhteistyötä voitaisiin kehittää tulevaisuudessa myös muualla päin Suomessa?

Kansainväliset lähetystyöntekijät
Terveydenhuollon kevätretki jatkuu keväisessä Espanjassa (tarkemmin Chulillassa) väkevissä merkeissä. Retkueen pidempi osallistuja Marjut Ahlström jatkaa 8apareiden tikkaamista vankalla tahdilla. Viime uutisoinnin jälkeen tikkilistalle ollaan lisätty 40m pitkä tasaisen vaikea ”El Ramallar” ja viimeisimpänä boulderikkaampi ”Altos, guapos y fuertes”. Jälkimmäisen osalta niitettiin satoa viimeisten parin vuoden aikana talviin osuneista voimatreeneistä, joilla on tarkoitus saada tasaista tasonnostoa mielityyliin hänkimmässä Rodellar- ja St. Leger kauhnomisessa. Tällä retkellä ei ole tarkoitusta ottaa työn alle mitään superprojekteja, vaan ennemminkin nostaa perusmukavuusredpointasoa 7c+:sta 8a:han. Ilmeisen hyvin toimii… Retken kärppämäisempi osallistuja Maija Sipi on keskittynyt ennemminkin määrään ja saittaamiseen tanakalla 7b-osastolla. Toki listalta löytyy myös tuomionpäivänpituinen ”Super Zeb, 7c”. Mitäköhän tapahtuisi, jos Maijakin alkaisi oikeasti työstämään reittejä. Neitojen autojen keulat suuntaavat Chulillan jälkeen vielä ainakin Rodellariin, josta jäämme odottaman uutisia innolla!

EDIT: Juuri saamamme tiedon mukaan Maija olikin saanut sendittyä ensimmäisen 7c+ reittinsä nimeltä ”Siembre Se Puede Haser Menos”. Karpot onnittelee! 😉

Sjömanin maailmanmatkaajapariskunnan kauniimpi puolisko Anna käytti kevään kuntopiikkinsä loppuvaiheen hyvin ja kruununa pohjalle tikkaantui Leoniodion yhdellä hienoimmista kallioista Elonassa klassikko ” Venganza del Silencio, 8a”. Kyseistä massiivisen jyrkkää ja jopa bathangin sisällään pitävää reittiä itsekin ihastelin taannoin, mutta pupu pujahti pöksyyn. Innolla jäämme odottamaan miten jo koto-Suomeen saapunut Anna käyttää massiivisen kestävyyskondiksensa täällä hyödykseen.

Opiskelupaikkakunnallaan uuden lempinimen ”The Finnish Machina” saanut entinen unelmävävy Sami Koponen jatkaa kunnon kohotustaan Saksassa tiukoin ilmein. Listalla ollaa siirrytty jo 8b+ tasoon ja tiukemmatkin tuntuvat hyvältä. Sormet ovat hiukan vihoitelleet ja kotimaasta toivotaankin onnentoivotuksia, että sormet kestävät pokettirallia vielä muutaman kuukauden ja listalle saadaan jopa yhdeksännen vaikeusasteen tikkejä 😉

Kotimaan köysirintama
Köysirintamalta ei vielä viileähkön jakson jälkeen ole valtavaa määrää tikkejä tullut. Aina kovassa kunnossa oleva Emilia Venäläinen tiputteli kuitenkin vakuuttavan näköisesti Angelniemessä brutaalihkon ”Ekoterrorin, 7c”. Uskommekin, että kyseinen leidi nostaa tällä kaudella tasoaan vielä entisestään, sillä nykyinen taso näyttää tulevan suhteellisen mukavuustasolla ☺

Kuten jo viimekertaisessa pohdinnassa pohdimme, on treenaaminen ihan yliarvostettua. Ainakin 25-vuotiaille Etelä-Karjalalaisille salskean ponteville vuorikiipeilijäuroksille. Juho Knuuttila niittää talven levon aikana kerätyillä voimilla reittiä reitin perään. Herran ekana kasina antautui Haukkavuorelta Martin Nugent -klassikko ”Kultakuume, 8a” ja heti samoilla lämpimillä napakahko vuosien varrelle keskusteluakin herättänyt ”Autio-Suihkonen, 7c+” Mustavuoressa. Jälkimmäisen osalta Juho käytti nykypäiväisiä köysitekniikoita ja klippasi hupsankeikkaputoamisia aiheuttaneen kruksipultin pitkänä jatkona, joka oli teipattu sivulle jo ennen kruksia. Toimi kuulemma kuin väärä raha. Vähintään 7c+, ellei jopa 8a tasoisen videotallenteen Juhon Kultakuumeen noususta tallensi videolle toinen väkevä vuorikiipeilijähurjapää Lauri Hilander.

Sitten siirrymmekin bouldereille…

Oulun tienoo
Oulu, tuo väkevien possejen synnyinkaupunki. Tänä keväänä kyseisestä kaupungista kiipeilyrintaman nuoriso-osaston kärkeen nousee 15-vuotias nuorukainen nimeltään Taavetti Rautio. Kyseinen voimanpesä aloitti kiipeilyn 12-vuotiaan lopetettuaan telinevoimistelun. Tutustumissetit Oulun kiipeilykeskuksella vievät mukanaan ja parin kerran jälkeen sälli oli koukussa. Viime kesä (2020) oli eka kesä ulkona, mutta se meni vielä tutustumisen merkeissä (vaikkakin taso nousi syksyyn mennessä 7C boulderiin). Taavetin mukaan voimatasot saattoivat olla jo tuolloin hiukan paremmat, mutta rutiini ja tekniikka eivät vielä ihan kulkeneet käsi kädessä hauiksien kanssa. 

Taavetti ja Lada miestä kuljettaa assis 8a+ (Kuva: Tea Tanskanen)

Talven aikana treeni piti sisällään paljon tekniikkaa ja Moonboardia. Intoa löytyy oululaisittain enemmän kuin tarpeeksi ja henkilökunnan sekä kanssakiipeilijäaikuisten onkin pitänyt laittaa otelautaan ja campukseen K18 tägi, jotta into ei aiheuta pysyväisluonteisia haittavaikutuksia. Joka tapauksessa keväällä Taavetti aloitti Kotikiven Luohuan 7C osastosta, mutta suhteellisen nopeasti kannikat istahtivat Autonurkkaukseen ”Lada miestä kuljettaa assiksen 8A+” lähtöotteiden alle. Kolme sessiota ja urmakas ensimmäinen kasi! Taavetti pohti, että osansa oululaisten väkevään joukkoon voi olla dedikoituneella harrastajaporukalla, jotka ovat äärimmäisen innostuneita ulkokiipeilystä ja sen tartuttavat myös uusiin harrastajiin. Lehtolalta saa kuuleman mukaan parhaat projektointivinkit, mutta kysymykseen ”Kumpi voittaisi painissa, Tuukka vai Jani?” ei tullut kahta tuumausta: Tuukka ilman muuta, vaikkakin tuo matsi olisi kyllä kiva järjestää. Olen samaa mieltä, voisimme striimatusta painimatsista vaikka hiukan maksaa ☺. Taavettia voi seurata IG:ssä nimellä: @taavettiaatos

Pienenä ”storm warning” -osaston juttuna mainittakoon, että myös porojen seasta ponnistava Ville Miettunen (Instassa @villemietui) kannattaa asettaa seurantaan. Tämä rovaniemeläinen ex-hiihtoseppä oli innostunut kiipeilystä vasta parisen vuotta sitten. Kun viime talvena uusi mainiolta näyttävä kiipeilyhalli Väki avasi ovensa, monot vaihtuivat oitis kiipeilykenkiin ja Ville otti kiipeilyyn kolmen kuukauden tehokuurin ja asetti tavoitteekseen 8a -tason. Treeniputken jälkeen kaveri huomasikin, että treenit näyttivät tosiaan purreen ja myös pihakiipeilyt tuntuivat olevan ihan uudella tasolla. Jo heti alkuun taittui parit Rollon 7c -klassikot, jonka jälkeen kaveri yllätti itsensä ”Namblan” 8A topista! Tällä hetkellä Ville vaikuttaa Italian maaperällä ja ilmeisesti nyt olisi vuorossa kahdeksas vaikeusaste sporttikiipeilyssä! Karpot nostaa hattua ja pitää paukkuja pystyssä! 🙂

Keskimmäinen Suomi
Kun Koposen Sami tienasi Saksassa uuden lempinimensä ”The Finnish Machina”, täytyy entinen ”Unelmavävy” titteli jakaa eteenpäin… Karpojen ehdotus tittelin haltijaksi löytyykin Jyväskylästä, nimittäin Veikka Volotinen edustaa mitä parhaimmalla tavalla tämän arvonimen sisältöä. Äärimmäisen miellyttävä, kohtelias, komea, älykäs, vahva… listaa voisi jatkaa loputtomiin.. Tämä kaveri olkoon siis arvonimensä ansainnut!

Eräs osoitus kaverin edesottamuksista on upean uuden boulderin avaaminen Joutsaan. Kivi on alunperin legendaaristen Kaukon veljesten bongaama pellon keskellä makaava järkäle, jolle jostain syystä veljesparivaljakko ei keksinyt tuolloin käyttöä. Myöhemmin Nurmisen Aki iski silmänsä linjaan ja hahmotteli jo muuvejakin. Veikalle reitti esiteltiin jo 2017, mutta vasta tuolloin tekemistä ei voinut kuulemma vielä projektoinniksi kutsua. Vuonna 2019 Veikka kävi ensimmäistä kertaa tosi mielellä reitin kimppuun Unkurin Ilkan kanssa. Tänä keväänä taas Veikka sai kaverikseen väkivahvan Hurtigin Jeren, jolloin palaset alkoi todella loksahdella paikoilleen. ”Reittihän on aika hämäävä. Kaikki otteet tuntuu maasta/tikkailta siltä, että kyllähän näissä nyt ihminen roikkuu, mutta kiivetessä niistä onkin vaikea löytää ne oikeat kohdat” -pohdiskelee Veikka.  ”Rusina de la rasahdus” on sellainen tunnetila, joka kuvastaa turhautumista ja hermostumista. Tiedätkö kun menee totaalisesti hermo ja ja päässä vain ”rasahtaa”? Se on Rusina de la rasahdus – avaa herra reitinnimen takaa löytyvää filosofiaa.

Veikka putsailemassa ”Rusina de la rasahdus” 8a+ reitin otteita. Kuva Jere Hurtig.

Ahvenainen maa
Trion Aleksi Mikkola, Joonas Salmi ja Santeri Turkulainen välinen pizzaskaba päättyi Aleksi Mikkolan voittoon. Ideana oli siis se, kuka kiipeää ekana omaa maksimia (Aleksi 8B boulder, Joonas 8B boulder, Santeri 7C+ boulder). Aleksi ja Joonas suuntasivat uudelle retkelle Afffikselle, jossa kummallakin oli jo työstettynä ”Normipäivän” (eli myös ”Paskapäivän”) alku. Ekana päivänä kaksikko testasikin 10 minuuttia toppia ja aloittivat lähetysyrkät. Kisa päättyi nopeaan Aleksin topattua reitin tokalla yrkällä. Toki Joonas tuli napakasti perässä kiiveten reitin seuraavana aamuna lämmiteltyään ensin klassisella ”Voodoolla”. 

Aleksi Mikkola ja ”Normipäivä” 8B (Kuva: Santeri Turkulainen)

Joonaksen sormet alkavat todellakin palautua kiipeilykondikseen, sillä listalle tipahti puolen tunnin työstön jälkeen myös ”Dodo Assis, 8A+”, jota herra oli hetken testaillut kevään ekalla reissulla. Dodo olikin Joonaksen mielestä reittikaksikosta hienompi, lähinnä muuvien puolesta. Vaikka kyllähän kyseiset reitit taitavat Suomi-8B osaston kärkeä olla millä vaan mittarilla. Kumpikin kaksikon jäsen on kiinnostunut myös johtokiipeilystä vaikkakin Aleksi pohti, että köysi 8b pudottaa vielä paljon boulder 8B:tä helpommin. Joonas käväisikin hiukan köyseilyyn tutustumassa ja tikkasi Grottabergetiltä ”Buu Glubbenin, 8a”. Toivottavasti maailma vielä tästä aukeaa, sillä Joonas olisi motivoitunut testailemaan napakampia reittejä esim. Itävallassa. Kumpaakin polttelisi myös skabailu, joten toivottavasti rajat aukeavat myös siihen suuntaan. Joonasta voi seurata IG:ssä nimellä: @nakk1s ja Aleksia: @aleksimikkola

Joonas Salmi ja Affisklassikko ”Dodo assis” 8A+. (Kuva: Santeri Turkulainen)

Muu Suomi
Elämänsä mieskuntoon itsensä piiskannut lihasten lesodius Timo Peltola käväisi Itä-Suomen retkellä ja tikkasi heti reitin kärkeen Hinkkasen Mikan krimppi testpiecen ”Klonkku, 8A” Hurissalossa. Timo pohti, että lienee talven aikana tapahtunut jotain kehitystä, sillä krimpit tuntuivat edelliskerralla viime vuonna mahdottomilta pitää edes kiinni…

Eteläisen Suomen Mylliksessä klassinen ”Hottentotti” 8A sai jälleen erään nousunsa Emil Yrjälän toimesta.

Kisakiipeily – Make Comp Climbing Great Again!
Viikonloppuna pääsevät maajoukkueen kisailijat pitkästä aikaa tositoimiin IFSCn European Youth Bouldering cupiin Itävallan Grazissa. Suomea kisoihin lähtevät edustamaan:

Youth B:

Jessica Knifsund
Saara Autero
Rosa Arnold
Aaron Rantanen

Youth A: 
Aada Asunta
Tilda Kuikanvirta 
Riku Sinivirta 

Juniors:
Saana Pihlatie
Tuukka Simonen 

Team officials:
Santeri Turkulainen 
Enni Bertling

Laittakaahan kaikki IG:ssä seurantaan: @climbingteamfinland

Kisojen finaaleista tulee livestreamit osoitteeseen: https://youtube.com/c/AustriaClimbing

Ja pistetilannetta voi seurata lataamalla: IFSC EY 
Series applikaation

 

Katso alta Karpolla on kasi aa – uutislähetys!

Jutun otsikkokuvan kuva: Taavetti ja Lada miestä kuljettaa assis 8A+, Kuva: Jani Lehtola

#olddognewtricks part 17

#OLDDOGNEWTRICKS PART 17 (Otelautailu - sormivoimien nousu ja uho! Vaiko sittenkin tuho?)

Joitain viikkoja sitten teimme karanteenien kyllästämille kanssakiipeilijöille lyhyen Niksi-Pirkkavideon kestävyyden treenaamisesta otelaudalla, jos vaikka treenipaikat lyödään säppiin muuallakin, kuin täällä syvällä Savossa… Videon jälkeen sain joitain kysymyksiä otelautailuun liittyen ja ajattelimmekin tehdä nyt toisen lyhyen tutoriaalin otelautailun käytöstä siihen, mihin se oikeasti kuuluu, eli sormien maksimivoimien kasvattamiseen.

Sormien vahvistaminen otelaudassa roikkumalla on varmaan yksi lahjomattomimpia kiipeilyn oheistreenimuotoja. Itseään ei roikunnassa voi jekuttaa juuri muutoin, kuin valehtelemalla itselleen roikunta-ajassa, tahi jammailemalla sormia otteen reunoihin (jos kyseessä on poketti). Näillä yksityiskohdilla ei juurikaan itse suoritusta haittaavaa vaikutusta ole, roikkumalla varsinainen vastus treenissä on kuitenkin pääasiassa sormilla ja se on tehokasta. Kolikon kääntöpuoli on se, että kuormitus on helposti varsin kuormittavaa ja rasitusvammojen hankkimisen mahdollisuus on merkittävä. Tästä syystä ehdotammekin otelautailun aloittamiseen seuraavanlaisia kriteerejä:

1. Ensimmäisenä parina vuotena et otelautaa juurikaan tarvitse. Kiipeily on lähtökohtaisesti taitolaji ja taitoa on huomattavasti vaikeampi hankkia, kuin voimaa ja kestävyyttä. Pyri kehittymään erilaisilla profiileilla (hänkki, pystysuora, släbi, kantit…). Lyöttäydy parempien kiipeilijöiden porukkaan ja ime oppia.

2. Kun rupeat kolkuttelemaan bouldereissa, tahi köysireiteillä seitsemättä vaikeusastetta, voi olla aika sormien spesifimmälle vahvistamiselle. Tämä tulee ajankohtaiseksi varsinkin silloin kun huomaat, että sormekkaammat reitit jäävät usein kiipeämättä, tai jos kehitys tuntuu muuten vaan jäävän junnaamaan paikalleen…

3. Testaa pystytkö roikkumaan yhden nivelen listoissa (20mm, esimerkiksi Beastmaker 2000 alalistat) noin 10 sekuntia. Mikäli jellyfish ei meinaa nousta maasta (eli et jaksa), voi olla vielä aika vahvistaa sormia esimerkiksi hiukan sormekkaamilla (pieniotteisemmilla) reiteillä.

Mikäli ruksasit kaksi jälkimmäistä määrettä, voisi olla aika joko pedon rakentamiseen (tai huonolla tekniikalla niitten hajottamiseen).

Maksimivoiman lisääminen otelautaroikunnoilla

Sormien maksimivoiman kasvattamisessa pätevät samat lainalaisuudet, kuin maksimivoiman treenaamisessa yleensäkin:

  • Voimaa treenataan levänneenä. Pyri tekemään otelautaharjoite lepopäivän (tai kevyen treenin jälkeisenä päivänä).

  • Keskitytään intensiteettiin, ei volyymiin. Suomennettuna vähemmän on enemmän. Roikunnat ovat lähellä maksimia, mutta niitä ei tehdä kovin montaa. Ideana ei siis missään nimessä ole hakkuuttaa itseään pumppuun. Tämä voi alkuun tuntua hassulta, sillä otelautatreenin jälkeen olon ei kuulukaan olla ”treenannut”. Toki samana päivänä voi hyvin tehdä esimerkiksi keskivartalotreeni.

  • Harjoitteessa on erinomaisen tärkeää keskittyä hyvään tekniikkaan, jotta vältytään vammoilta. Eli roikunta lopetetaan ennen kuin pito sormissa tai olkapäissä loppuu.

  • Kysymykseen isommassa listassa (20mm) lisäpainolla, vai pienemmässä listassa ilman lisäpainoja vastaamme: kummassakin. Siirtovaikutus pienempään listaan pitää hermottaa pienemmässä listassa roikkuen. Varsinkin, jos harjoittelun tarkoituksena on siirtyminen ulkokiipeilyyn, on näitä harjoitteita hyvä hyödyntää.

  • Perusmuistisääntö on kuitenkin se, että vahvemmat sormet eivät tee kenestäkään parempaa kiipeilijää. Tai toisin päin kiipeily-ystäväni pohdinta ”Lopetan ulkokiipeilyn, koska se siirtovaikutus otelautaan on lähellä nollaa…”

Harjoittelu

Otelautaprotokollien määrä on internetistä etsiessä varmaan lähes loputon, mutta nyt pyrimme lähestymään teemaa Keep it Simple -näkökulmasta. Mikäli aikataulusi ja harjoitteluun käytettävissä oleva aika antaa sinulle mahdollisuuden, voit ottaa otelautailun viikko-ohjelmaasi mukaan kahtena päivänä kiipeilyn ohella. Muista kuitenkin yllä mainitut muistisäännöt maksimivoimatreenin lainalaisuuksista. Esittelen videolla lyhyesti kaksi pääotetyyppiä (half crimp ja open crimp) sekä olkapäiden asennon roikunnoissa, jotta toiminta olisi lähtökohtaisesti turvallista.

Half krimppi

Open hand


Päivä 1. Maksimipaino

Vastus: Testaa millä lisäpainolla pystyt roikkumaan 20mm listassa halfkrimppinä suht mukavasti n. 12 sek. Testaa sama myös openhandina (tai 3 sormen openhandina). Näitä painoja tulet käyttämään harjoituspainoina.

Harjoitus:

– Hyvä lämmittely n. 20min. Kevyttä kiipeilyä, olkapäiden mobilisointia, sormien aktivointia isommissa otteissa kevyesti roikkumalla

1. Roiku halfkrimppinä 10sek. Keskity pitämään olkapäissä lapatuki ja sormien asento stabiilina. Mikäli sormet tai olkapäät meinaavat lurpata, lopeta roikunta.

– Lepo 3min

2. Roikunta halfkrimppi 10sek

– Lepo 3min

3. Roikunta halfkrimppi 10 sek

– lepo 3-5 min.

4. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3 min.

5. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

– Lepo 3min.

6. Roikunta joko openhand tai 3 sormen openhand 10 sek

Päivä 2. Minimiedge

Vastus: Testaa mikä on pienin lista, jossa pystyt roikkumaan n. 12sek suht mukavasti. Tämä on harjoitusotteesi.

Harjoitus:

Harjoituksen voit toteuttaa samalla tavalla kuin maksimipainoharjoitteen, erona se, että intensiteetti tässä harjoituksessa muodostuu otteen koosta eikä lisäpainosta. Tässä harjoituksessa on huolellinen kontrolli ehkä jopa edellistä harjoitusta tärkeämpää sen vuoksi, että sormet eivät räpsähdä otteesta irti.

Kuten yllä jo mainittiin, otelautreeniin ei kannata yhdistää ainakaan kuluttavaa kiipeilyä, sillä tuolloin huonoimmillaan menetetään harjoituksen ärsyketavoite. Samana päivänä voit kuitenkin tehdä hyvin esimerkiksi keskivartalo- tai vastalihasjumpan. Jos välttämättä haluat samana päivänä kiivetä, niin pidä harjoitusten välillä vähintään kuuden tunnin breikki ja pidä kiipeilytreeni joko matalatehoisen kestävyyden tai tekniikan puolella.


Katso alta video, jossa havainnollistetaan harjoituksen tekniikat!

#olddognewtricks part 14

Vanha koira uudet temput, part 14 (Välitestaus, elikkäs missäkä mennään?)

Välitestit tammikuun puolivälissä jännittivät luonnollisesti melkoisen lailla kovasti, sillä treeni on ollut varsin erilaista kuin olisin itse kuunaan tehnyt. Lähtökohtaisesti olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että herrat valmennustiimi kyllä tietävät mikä on homman nimi, joten olen pyrkinyt mukisematta suorittamaan suunnitellun ohjelman. Myönnän, että alkushokin jälkeen (kestävyystreenin volyymi) monessa kohtaa olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kuin oli suunniteltu, mutta olen koettanut malttaa mieleni.

Oikea olkapää oli lähtötilanteessa ehkä jopa heikommalla hapella, kuin osasin odottaakaan ja ensimmäinen kuukausi menikin aika pitkälle sitä kuntoon jumpatessa ja kestävyyttä vatkatessa. Kiitokset fyssari-Nikon jumppaohjelman olkapää alkoi loppuvuodesta pysyä mukana kannattimissaan ja ohjelmaan saatiin lisättyä hiukan enemmän myös voimailuosia. Haasteensa treeniin teki se, että meillä Etelä-Savossa treenipaikat lyötiin säppiin marras-joulukuun taitteessa… Kalle-Pekka joutuikin hieman taiteilemaan treeniohjelman laatimisessa, kun kestävyysjakso meinasi kuihtua varsin lyhykäiseksi köysiseinän sulkeutumisen myötä.  Kotitreeneillä pakettia saatiin kuitenkin mielestäni paikattua hyvin tilanteeseen nähden.

Varsinaisessa testisessiossa selkeimmät kehittymisen osa-alueet koin itse saavuttaneeni VOEMA-boardilla, jonka vankkumattomaksi faniksi olen parin viime kuukauden aikana tullut. Kysseinen treeniväline on PT-Keipsin avulla auttanut ymmärtämään jyrkän kiipeilyn astrofysiikkaa hämmentävän monella eri tavalla ja uskon sen siirtyvän ulkokiipeilyyn kuin nyrkki nenään. Viimeisten parin viikon aikana boardilla onkin alistunut muuveja, joiden asennoissakaan ei meinannut lähtötilanteessa pysyä. Sormivoimat ovat tuntuneet jotenkin laahaavan, mutta ilahduttavasti testisessiossa statistiikka näytti kuitenkin selkeitä kehitysaskeleita. Olen vuosia pyrkinyt välttämään pienissä listoissa (itselle kaikki alle 10mm) roikkumista, mutta totuttelu niihinkin näyttää toimivan (hämmentävää sinänsä). Voimakestävyyttä ei luonnollisesti ole tässä vaiheessa treenijaksoa tehty juurikaan, mutta ilmeisesti ARC-hinaaminen vaikuttaa kyseiseenkin osa-alueeseen, kun tulos campus-endurance testissä kuitenkin kaksinkertaistui.

VOEMA-boardi on eräs VOEMAn itse kehittelemistä treenivälineistä. Se on eräänlainen systemboardi, jossa kaikki liikesarjat voidaan tehdä peilikuvana ja näin ollen pysyä kartalla myös puolieroissa. VOEMA-boardille on kehitelty paljon eri osa-alueisiin liittyviä harjoituksia ja sitä hyödynnetään paljon PT-asiakkaiden treenaamisessa ja testaamisessa.

Oma fiilis tämänhetkisestä tilanteesta on selkeästi plussan puolella. Harjoittelun uusi sisältö on toistaiseksi ehkäissyt selkärankaa katkeamasta, vaikka harjoittelupaikat ovatkin olleet toveja kiinni. Mukavuusalueen ulkopuolella patistaminen on saanut aikaan sen, että koordinaatiopuolella on tullut jopa opittua jotakin. Tämä taasen on mahdollistanut sen, että VOEMAn ”viikonreiteistä” varsin moni on muuttunut itsellekin kiivettäväksi ja sitä myöden sisäkiipeilystä on tullut saatua viimeisen kahden kuukauden aikana irti enemmän onnistumisen elämyksiä, kuin pitkiin aikoihin tätä aiemmin. Oman treeniboardin pysyminen kiinni vielä ainakin helmikuun ajan meinasi saada aikaan hiukan harmaita hiuksia, mutta kiitokset työnantajalle, sain askarrella työpaikalla väliaikaisen vaihtoehdon, joten voimaakin pitäisi päästä treenaamaan nyt kun olkapäät sen sallivat. Eli nyt olisi aika saada siirrettyä hankittua kondista varsinaiseen kiipeilyyn…

Antin työpaikan ”toimistoboardi”

Miten realistiselta tavoitteiden saavuttaminen tuntuu tällä hetkellä? 

Kultakuume: 90/100. Jos vain sormiin tarttuu kevään aikana vielä jerkkua ja voimakestävyysjakso ei mene ihan pipariksi, niin kuume kyllä tarttuu tikkilistalle. Kysymyksenä ainoastaan yrkkien määrä.

Malo: 80/20. Malo on Haukkiksen kaksikosta selkeästi tiukempi ja kysymykseen nousee ehkä päivien määrä, joita siellä on mahdollista viettää. Luotan siihen, että vuorikauris Knuuttilalla riittää vuorella hiukan kiivettävää jolloin hänestä saa seuraa, sekä reittiin valmiin betan. Joka tapauksessa aion kantaa reitin alle vaaleanpunaisen retkituolin (eli cheaterstonen) ja pyrkiä kiipeämään reitin niin. Hyväksyn itselleni tämän tissiposkibetan…

Amen Break: 60/40. The mightiest break of them all, vai miten se menikään. Päätavoitteen osalta kaiken pitäisi mennä melko lailla optimaalisti (harjoittelun jatko, lumien sulaminen keväällä, kevään ja alkukesän sääikkuna…). Luotto on edelleen plussan puolella. Kotiboardin pysyminen kiinni aiheuttaa hiukan henkistä horjumista, kun mieli oli valmistautunut kevään treeniin jyrkällä profiililla. Mutta käytetään olemassa olevat keinot ja katsotaan mihin se riittää.

Korben Dallas: 40/60. Psyykkisesti tämä tuntuu kaikista haastavimmalta. Riittääkö keväässä päiviä, että kaikkiin tavoitteisiin ehtii ladata yrityksiä? Testaamassa joka tapauksessa käydään. Tosiasiahan on, että jos se tuntuu millään muotoa mentävältä tulee kesäloma varmaan toukokuuhun ja se vietetään Puumalassa…

7B reitti sisällä: 50/50. Ei ole mennyt tähän päivään mennessä enkä ole varma meneekö koskaan… Ehkä tekemällä sellaisen itse omalle boardille?

– Antti

Tässäpä vielä herra valmentajan ajatuksia ensimmäiseltä kaudelta…

Uuden asiakkaan kanssa työskentely on tärkeää aloittaa aina kartoituksella, eikä Antinkaan kanssa tehty poikkeusta. Antin kohdalla minua kiinnosti erityisesti se, että missä mennään maksimivoiman ja pumppikestävyyden suhteen. Mies on vuosien varrella vaihtanut leiriä ja focusta niin monesti boulderoinnin ja köysittelyn välillä, että nyt olisi hyvä aika katsoa mikä tilanne pohjakunnon kanssa on ja mitä olisi hyvä treenata tulevan vuoden tavoitteita silmällä pitäen. 

Pohja oli hyvä. Kiipeily (tai 8b:n köysireitti) ei jää leuanvedosta tai “sali coresta” kiinni. Heikommatkin pojat ja tytöt on kiivenny 8b:n reittejä pystymättä tekemään puoliakaan siitä mitä Antti.

Arvon herra mainitsi tuossa yllä tekstissään, että ”olisi tehnyt mieli tehdä enemmän kestävyysreeniä mitä ohjelmassa luki” oli helposti arvattavissa ja kyse on hyvinkin perus asetelmasta, kun tällaisen kokeneen kiipeilijän kanssa työstekennellään… Ymmärrän että tämä tuntuu turhauttavalta. Keskimääräisesti kiipeilijät treenaavat sessiossaan pitkään ja hartaasti. Käytännössä usein niin kauan kuin forkuilla pystyy kahvassa roikkumaan… Valmentajan näkökulmasta tämä osoittaa toki intoa ja periksiantamattomuutta, jotka ovat parhaiden kiipeilijöiden ominaisuuksia. Kyllähän tälläkin mentaliteetilla kehittyy, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Jossain vaiheessa on kuitenkin opittava itsekuria ja tutustuttava käsitteeseen “lepo”, mikäli halajaa kehittyä ja erityisesti välttyä vammoilta.

Antin tuntien treeni-innon puutetta ei tarvinnut lähtötilanteessa pelätä, joten ensimmäinen asia olkapään kuntoutuksen jälkeen oli löytää tasapaino treenin ja levon välillä. Propsit Antille itsehillinnästä!

Kolmen kuukauden jälkeen ohjelma oli purrut jopa hieman paremmin kuin olin ajatellut. Ottaen huomioon olkapään rajoitteet, Mikkelissä hallien sulkemiset ja kestävyystreenin tekemisen kotona. Kehitystä oli tullut sormivoimien maksimissa, voimakestävyydessä sekä erilaisten muuvien hahmottamisessa VOEMA-Boardilla (tästä kapistuksesta lisää juttua myöhemmin).

Niin Antin kuin monen muunkin innokkaan kiipeilijän tapauksessa omatoimiset treenit painottuu usein omille vahvuusalueille.  Tämä johtaa siihen, että omat vahvuusalueet painottuu entisestään. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska saa tehdä sitä mistä tykkää ja se usein koetaan motivoivaksi. Jossain vaiheessa kuitenkin kehitys hidastuu ja lopulta päättyy. Tämä pätee mielestäni niin kiipeilyn tyyliin ja tekniikkaan, kuin voima- ja kestävyysharjoitteluunkin. 

Antin tapauksessa (ja hänen treenihistoriaansa tuntien)  tulee mieleen yksi sana: “pump lust”. Eli ”reeni ei ole reeni jos se ei tunnu siltä, että nyt ollaan tehty ja paljon”. Käytännössä siis aina kropasta kaikki mehut pois… Itse luokittelisin tämän tyyppisen treenaamisen voimakestävyyteen. Tämä menetelmä tai energiasysteemi on kuitenkin vain yksi kolmesta osa-alueesta (riippuu jaottelusta), jota tulee ylläpitää kiipeilyssä kehittyäkseen. Ja niin kauan kun keskittyy vain yhteen osa-alueeseen ja kaksi muuta laahaa perässä, ei kehitystä  juuri tapahdu.

Nyt kun Antilla alkaa olla ns. pohjat kunnossa ja kaikkia osa-alueita ollaan sopivasti  herätelty, niin seuraava kausi voidaan treenata spesifimmin tavoitereittejä varten.

Itselleni suomalaiset köysireitit eivät ole kovinkaan  tuttuja, mutta ajatus on käydä katsomassa heti lumien sulamisen jälkeen, että millainen reitti ”Amen Break”, eli Antin päätavoite on ja millaista kohdistettua reeniä sen kellistäminen vaatii.

Täytyy myöntää, että Antin tavoitteet ovat korkealla ja ottaen huomioon sen, että miehen kypsässä aikuisessa iässä kehitystä ei enää tapahdu ikäänkuin ”itsekseen” (niinkuin nuorisolla), niin oikeanlaisella treenaamisella on tavoitteisiin pääsyssä suuri merkitys. Prosenteista on tässä vaiheessa vaikea sanoa mitään, mutta luotto on vahva niin kuin on treenattava könsikäskin!

– Keipsi

Katso alta videonpätkä Antin testisessioista!

#olddognewtricks part 13

Vanha koira uudet temput, part 13 (motivaatiohaastattelussa suomikiipeilyn legenda Jani Lunnas)

Tammikuun puolivälin haastatteluvieraaksi saapui yksi suomikiipeilyn kehitystyön pioneereista, eli palosotamies Jani Lunnas. Jos Suihkosen Henkka ja Nugentin Martin hoitivatkin sporttikiipeilyn ensimmäistä vahvaa aaltoa Etelä-Suomessa, niin Jani piti lippua 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Itä-Suomessa.

Kvaloya, Norja v. 1997


Olinkin niin innoissani Janin kanssa turisemisesta, että juttu rönsyili melkein kahden tunnin ajan laidasta laitaan. Pahoittelut siitä, että punainen lanka meinasi välillä karata myös hiukan käsistä… En loppujen lopuksi ole edes ihan kartalla missä kaikkialla mies on ennättänyt 25-vuotisen kiipeilyuransa aikana asua (eli kiivetä), mutta joitain pääpaikkoja ovat ainakin Rovaniemi, Espanja, Joensuu, Espanja, Kuopio, Espanja ja Pääkaupunkiseutu.
Oleellista paikkakunnan- ja maanvaihdoksiin on kuitenkin vuosien aikana aina ollut kiipeily ja palo kehittyä siinä.

Haukkavuori 2004

 
Tämä into ja palo olikin yksi merkittävistä syistä, joista halusin herran kanssa haastella. Mikä ihme saa aikuisen miehen ajamaan vaikkapa Rovaniemi-Simpele väliä viikonloppukeikkoina, tai hakeutumaan työuralla työhön, jossa työajat natsaavat harrastamisen kanssa niin, että elämä perheenisänäkin onnistuu kiitettävästi. Innon ja palon tuotoksena herra joka tapauksessa kehitti, tai on ollut oleellisesti kehittämässä kiipeilyalueita ja kallioita kuten Hiidenkirnut Rovaniemellä, Vuorivaara Joensuussa, Simpeleen Haukkavuori ja Kuopion Jynkkä. Oleellista kyseisen aikakauden (2000-luvun taite) kallioiden kehittämistyössä oli se, että kiipeiykenkinä käytettiin Borealin Lasereita ja 8a:n vaikeustasoisen reitin kiivettyään (ja varsinkin avattuaan) nimensä löysi Kiipeilylehden Spotteriin joka oli ainut ja oikea kiipeilymedia (koska internettiä ei oltu vielä keksitty). Itä-Suomalaisittain Janin Vuorivaaraan vuonna 2000 avaama Dulcinea 8a oli alueen ensimmäinen kasi ja samalla herra siirsi oman kiipeilynsä vaikeustason uusille numeroille. Herralla on ollut silmää myös laadulle, sillä samaan vaikeusasteeseen sattuvat Wild Side Haukkavuorella ja Pavarotti Kuopion Jynkässä ovat eittämättä omassa vaikeusasteessaan Suomikiipeilyn valioita.

Wildside reitin putsailua Haukkavuorella vuonna 2004


Oman osansa rupatteluhetkestä veivät myös Olhavan klassikot kuten
Eklipsi 6+ ja Nessu 6+. Eklipsiin Jani teki ilmeisesti kolmannen nousun Paavo Saarelan haloilla varmistetun suorituksen ja Salosen Vesan soolon jälkeen. Toki ei Janillakaan nousussaan ollut kolmosen camalottia isompaa piissiä, joten kuumotuskertoimen tietänevät kaikki, ketkä ovat reitin joskus kiivenneet. Nessuun Janin nousu onkin yksi harvoja, sillä viimeinen varmistushan kyseisellä reitillä tulee Ukkosenjohdattimen ja Salaman yhdistävään poikkihalkemaan. Eli loppurannari on noin 15m…

”Pocer de un Cono” 7b+, Teneriffa, Espanja


Lopuksi turisimme myös siitä, mitä syitä Jani itse löytää siihen, että kovimmat reittinsä kuten
A day in Life, 8b Niemiselissä hän on kiivennyt + 40-vuotiaana. Lieneekö tälläkin kertaa totuutena viisaus ”Minkä testoissa häviää, sen voimassa voittaa”. Toki selvitimme vastauksen myös kuulijakysymykseen Fiesta de los Biceps -reitille valmistautumisesta…

(Artikkelin kuvat: Sekalainen lajitelma kuvaajia, joista itse tirehtöörikään ei ole oikein  kartalla… Eli sanotaan vaikka, että kuvat: Jani Lunnaksen kamera)

Katso alta Antin ja Janin videomaratoni (1h 52min)

#olddognewtricks part 11

Vanha koira uudet temput part 11 (Kiipeilyvalmennus, vieraana Kaukovalmennuksen Kirsi Kauko)

Vuoden 2021 ensimmäisen haastattelun vieraaksi saimme kunnian kutsua boulderoinnin pitkän linjan veteraanin, Kirsi Kaukon Jyväskylästä. Nuoresta iästään huolimatta kiipeilijäpariskunta Kaukon lyhyempi- ja kauniimpi osapuoli on aloittanut kiipeilyharrastuksen silloin, kun osa kuulijoista ei vielä ollut syntynytkään. Kirsi onkin ensimmäisiä suomalaisia naiskiipeilijöitä, joka vakiinnutti seitsemännen vaikeusasteen bouldernousut suoritustasoonsa. Itselle yksi Kirsin inspiroivimmista kiipeilysuoritteista muistuu mieleen pariskunnan Englannin vuosilta, jolloin hän kellisti Almscliffissä Demon Wall Roofin 7A+ 2000-luvun alussa. Sittemmin rouva on kiivennyt bouldereita 7C+ tasoon saakka Suomessa ja ulkomailla. Yhtenä esimerkkinä tiukoista lähetyksistä voinee mainita Keventäjät assiksen 7B+/C  vuodelta 2007.

Kirsi ”Kikka” Kauko ottaa kovaa yrkkää Lofooteilla reitillä ”Old Man And The Sea”. Kuva: Sami Romppainen

Kiipeilyn ohella Kirsi on hurahtanut voimailuun crossfitin, painonoston sekä lisäpainoleuanvedon osalta. Viimeisimmässä palkintokaapista löytyy kaksi Suomen mestaruutta vuosilta 2019 ja 2020. Haastattelusta voitkin bongata millä kilomäärällä master-sarjassa mestaruus Suomessa irtoaa. Kiinnostus voimailuun ja liikuntaan ajoi Kirsin kouluttautumaan ensin Jyväskylän Yliopistoon valmennus- ja testausopin merkeissä sekä Itä-Suomen Yliopistoon ravitsemusopin osalta. Tästä tie jatkui voimavalmentajan opintoihin Jyväskylässä ja viimeisimmäksi Personal Trainer/ Liikuntaneuvoja koulutukseen Kuortaneen urheiluopistolla. Nykypäivänä hän tarjoaa valmennuspalveluja kiipeilyyn ja voimailuun Kaukovalmennus -yrityksellään. Kaukovalmennuksesta ja sen palveluista myös enemmän haastattelussa.

Haastattelussa keskustelemme kiipeilyn treenaamisesta, valmennuksesta ja siihen liittyvistä palveluista sekä kiipeilyyn liittyvistä eri elementeistä (voima, taito, painon merkitys ja naisten osalta hormonaalinen kierto). Kiipeilyyn liittyvään painon ja  voiman suhde keskusteluun Kirsin näkemys löytyy koulutuksen ohella omakohtaisesta kokemuksesta, josta hän kertoo ihailtavan avoimesti.

Ja nyt erityisesti Jyväskylän alueen kiipeilijät hoi! Mikäli olet kiinnostunut ottamaan kiipeilyn harjoittelussa seuraavan askelen ja harkitset Personal Trainerin palveluiden hankkimista, suosittelen tutustumaan Kaukovalmennuksen palveluihin joko Instagramin: https://www.instagram.com/kaukovalmennus/ tai Facebookin kautta: https://www.facebook.com/kaukovalmennus 

Katso alta Marko Kaukon taltioima videohaastattelu!

#olddognewtricks part 10

Vanha koira uudet temput part 10 (Pitäs reenata, mutta hallit on kiinni?!)

Täällä Etelä-Savossa hallit lyötiin säppiin jo joulukuun alussa ja luonnollisesti se on aiheuttanut pienen pieniä säätöjä treenaamiseen, varsinkin kestävyystreenin osalta. Mainitsinkin jo aiemmin otelaudalla toteutettavista treeneistä ja niistä tuli joitain tarkentavia kysymyksiä, joten ajattelimme selkiyttää asiaa lyhyen tutorial-videon muodossa.

Vastapainolla kevennettyjen repeaters-roikuntojen osalta hyvä laskukaava vastapainoihin liittyen löytyy esimerkiksi ”Crimpd” applikaatiosta, josta löytyy myös timerit yms. Samaisesta applikaatiosta löytyy myös melkoinen määrä erilaisia harjoitteita oman harjoittelun suunnittelua varten, mikäli et aio sitä antaa ammattilaisten käsiin. Vastapainon käyttämisessä videolta unohtui yksi mielestäni suhteellisen merkittävä osa, eli puntarin käyttö. Itseäni ainakin selkiyttää se, että hyppää puntarille kiinnitettyään vastapainon itseen. Tällöin tietää konkreetisti minkä verran vastapaino keventää ihan oikeasti ja sen myötä on mahdollista suunnitella progressiota tulevissa treeneissä.

Suomalaiset Gentlewoodin listat (tsekkaa: https://www.instagram.com/gentlewood.woodworks)

Painotan kuitenkin vielä, että nämä kyseiset treenivinkit liittyvät sormien kestävyysominaisuuksien treenaamiseen kotiolosuhteissa. Jos kestävyyttä on mahdollista treenata kiipeilemällä, niin se on melko lailla aina parempi vaihtoehto. Otelautailun käytöstä voimatreeneissä tehdään lyhyt tutoriaali lähiviikkoina.

Vuosi 2020 päättyi mukavissa merkeissä. Treenisykli menee eteenpäin kuin juna ja toistaiseksi on sellainen olo, että itse on pysynyt kyydissä. Treenijakson alussa marraskuussa oli ajoittain sellainen olo, että kuormaa on vähintäänkin tarpeeksi ja joissain treeneissä olo ei ollut ihan vimoisen päälle palautuneen oloinen. Kysyttäessä Keipsi aka Kalle-Pekka kuitenkin selitti, että tässä vaiheessa sykliä se on suunniteltua ja varsinkin kovilla viikoilla ideana on juurikin se, että vaijeria kiristetään tarkoituksella hiukan tiukemmalle kuin mikä hyvälle tuntuu. Vaikkakin vitsailin, että näillä kilometreillä ei miehessä ole muuta jäykkää kuin käytös, niin en ollut ihan kartalla siinä miten letkuksi keskivartalo olikaan päässyt. Varsin helposti sitä vain harhautuu ajatukseen, jossa mennään eteenpäin vanhoilla pohjilla. Ilahduttavaa kuitenkin on, että pikku hiljaa myös masuliiniosasto alkaa ottaa ärsykettä vastaan ja jalkoja saa silloin tällöin tankoon asti nostettua. Viimeisen parin viikon aikana treenien painopistettä ollaan siirretty volyymistä intensiteettiin ja hiljalleen myös napakammat muuvit alkavat irtoamaan ilahduttavasti hiukan paremmin.

Merkittävin oppimiskokemus viime viikoilta ei yllättävästi löydy koordinaatioharjoitteista, vaan 45 asteiselta hänkiltä. Keipsi patisti allekirjoittaneen harjoittelemaan leveitä powerimuuveja niin, että jalkaotetta ei haeta itselle tyypillisesti samalta puolelta jonne liike on menossa, vaan vastakkaiselta puolelta jolloin liikkeessä voi käyttää avuksi enemmän jalkoja ja liike-energiaa. Voela´, sehän onkin monesti helpompaa!

Kestävyystreeneihin linkkivinkki: Ainakin Storytellistä löytyy Frank Herbertin klassikko ”Dyyni-trilogiaIlkka Villin lukemana. Scifin avustamana kestävyystreenit kulkevat kuin siivin.


Kurkkaa alta Antti-Setän vinkit otelaudalla tehtäviin otelautatreeneihin:

#olddognewtricks part 9

Vanha koira, Uudet temput part 9. Another old dog (with Big Balls)

Suomalaiseen kiipeilyhistoriaan kuuluu joitain merkittäviä ikonisia hahmoja, kuten: Tomi Nytorp, Henkka Suihkonen, Juha Saatsi ja niin edelleen. Jokaiseen näistä ikoneista kuuluu minun tarinaglooriassani jokin tietty syy, jonka takia he ovat ikonikatalogiin päätyneet. Tämän päivän haastatteluvieraaksi sain kunnian kutsua Vakka-Suomen kiipeilypioneerin ja itseoikeutetun Harmaan pantterin, Olli-Petteri Mannin. O-P:n erityisosaaminen ei löyty mielestäni brutaalista voimasta, vaan poikkeuksellisesta jalkatekniikasta ja hämmästyttävän zeniläisestä mielenhallinnasta. Ei ehkä Alex Honnoldmaisesta reikäpäisyydestä, mutta suomalaisittain kuitenkin jostain poikkeuksellisesta.

Luonnollinen yhtymäkohta omaan projektiini löytyi siitä, että herrasmies kellisti keväällä 2020 Kustavin Hopiavuoresta pitkäaikaisen projektinsa, joka kantaa nykyisellään nimeä ”Kustavin Kuningaslinja”, vaikeudeltaan kyseinen tradilinja on kunnioitettava 8b. Merkittävyyttä lisää se, että Olli-Petteri on 46-vuotias (eli aikuinen), harrastanut kiipeilyä noin 25 vuotta ja kiipesi nyt kiipeilyhistoriansa toistaiseksi vaikeimman reitin. Halusinkin selvittää miksi ja miten?

Olli-Petteri Manni aka OPM ”Kustavin kuningaslinja” 8b at Kustavin Hopiavuori (Kuva: Ilari Törönen Photography)

Kaiken muun turinoinnin keskellä rupattelimme muun muassa henkevistä linjoista ja siitä, mikä saa melko lailla normaalin (vaikkakin turkulaisen) keski-ikäisen miehen uhmaamaan kuoleman portteja kiipeilyreiteillä. Tämä sivuraide nousi mieleeni, kun keskustelimme taannoin Boulder PM-kisojen jatkoilla Kustavin Riskeläisvuoren reitistä nimeltään ”Fifty-Fifty, 9-”. Muistin reitin kuvailusta sen, että toistakymmentä metriä korkean slouppikantin puoliväliin saa joitain varmistuksia ja sen yläpuolinen otteeton pilari kiivetään ilman selkeää varmuutta siitä töpsähtääkö tontista maahan, vai ehtiikö varmistaja juoksemaan tarpeeksi löysää sisään (sen vuoksi varmistajanjuoksuslingi). Kuumottavalta suorite kuulosti jo sen vuoksi, että muuvit eivät menneet putkeen reittiä yläköydellä harjoitellessa. Turvallisemmalta se ei kuulostanut myöskään sen vuoksi, että otteita kyseisessä slouppikantissa ei ilmeisesti näe, vaan ne pitää tunnustella…

Keskusteluissa esiin nousseen ”The Nenä” -reitin klassikoksi muodostuneen camalotin pudotuksen ja betan voi käydä vilkaisemassa linkin takaa: https://youtu.be/JPVTBKwW1fg

Olli-Petteri Manni aka OPM ”Kustavin kuningaslinja” 8b at Kustavin Hopiavuori (Kuva: Ilari Törönen Photography)

Bohuslänissä Lilla Galkebergetillä sijaitsevasta 8a:sta mainittu Weekend Whipper taasen löytyy osoitteesta: https://youtu.be/6E6tFTGcQlI OP ei luonnollisesti kyseistä whipperiä kokeillut, koska sai toiselta legendalta eli Antti Mankiselta lainaan betan ja kiilan ☺

Haastattelu hiukan venähti ylipitkäksi kiipeilyturinoinniksi, joten jos setämiesten höpinöitä kiinnostaa kuunnella, kannattaa varata aikaa puolisentoista tuntia.

(Kuvat: Iläri Törönen Photography)

Scroll to top